Koulu alkoi - kiusaaminen alkoi

Mä en nyt edes pysty lukemaan tätä. Sattuu niin saatanasti
:'(

Säästä teksti, ja mieti siinä kerrottuja asioita. Voimia!!! Tuskasi on varmasti ihan hirveän suuri:/

Olen itse entinen rankasti koulukiusattu ihminen, nykyinen juristi. Eli kiusaaminen ei murtanut minua eikä pilannut elämääni. [/quote]

Mun mies on entinen koulukiusattu ja nykyinen poliisi En tiedä kuinka paljon menneisyys vaikutti uravalintaan.

 

tee siitä loppu ap! Koulukuraattori on sosiaalihuollon henkilö ei koulun palkkalistoilla. Oletko jo yrittänyt hänen kanssa keskustella? Rehtorin?
Tee kiusaamisesta loppu, sinä pystyt siihen kyllä!
Lapsellasi on oikeus truvalliseen ja mielekkääseen ja omatasoiseensa oppimispolkuun!
Voimia ja ennenkaikkea taitoa löytää ne ihmiset jotka auttaa sinua/teitä tässä asiassa.
Itse löysin kuraattorista avun omalle lapselleni.

 

Mä en nyt edes pysty lukemaan tätä. Sattuu niin saatanasti
:'(

Säästä teksti, ja mieti siinä kerrottuja asioita. Voimia!!! Tuskasi on varmasti ihan hirveän suuri:/

Olen itse entinen rankasti koulukiusattu ihminen, nykyinen juristi. Eli kiusaaminen ei murtanut minua eikä pilannut elämääni.

Mun mies on entinen koulukiusattu ja nykyinen poliisi En tiedä kuinka paljon menneisyys vaikutti uravalintaan.[/quote]

No luulisi ammateistanne olevan hyötyä tässä asiassa ! Tarttukaa toimeen

 

Olen luokanopettajana selvittänyt lukuisia kiusaamistapauksia joko yksin tai kuraattorin kanssa. Mulla on niihin nollatoleranssi, eli puutun asiaan heti kun siitä tullaan mulle sanomaan tai huomaan itse.

Ongelma onkin monesti siinä, että opettajalle ei kerrota mitään, vaan asian annetaan paisua ja lopulta otetaan yhteyttä jopa sivistystoimenjohtajaan. Se todella ottaa päähän, että opeen ei aina luoteta näissä asioissa. Ope kun ei aina huomaa kiusaamista. Eihän ne kiusaajat niin tyhmiä ole, että opettajien nenän edessä sitä tekisivät.

Tääkin ope tietää asian jo vuosien takaa ja kun ollaan puhuttu niin sanoo että tarkkailee tilannetta. Mutta se on varmaan niin vaikeaa selvittää näiden tyttöjen juttuja kun se on vaikea havaita.

 

Ap, luuletko että teidän taustanne vaikuttaa siihen ettette saa kiusausta loppumaan tai pysty puuttumaan siihen tarpeeksi rankasti?

 

Ap, luuletko että teidän taustanne vaikuttaa siihen ettette saa kiusausta loppumaan tai pysty puuttumaan siihen tarpeeksi rankasti?

Luulen että ollaan vaan liian hellällä kädellä puututtu asiaan. En tiedä , mietin pääni puhki mitä teen.

 

Vieläkin 15vuoden jälkeen kärsin, päivittäin, koko ajan. Jos joku jossain kaupassa naurahtaa, luulen sen nauravan mulle. Jos kassajonossa takanani kuiskutellaan, luulen niiden kuiskuttelevan minusta. Epäilen myös mieheni sanoja, pitääkö hän tosiaan minua ihanana. Häpeän. Vieläkin 15vuoden jälkeen yritän olla mahdollisimman huomaamaton; hiljainen, väritön, hajuton ja mauton. Kaupan kassalla en pysty tervehtimään, kiittämään en edes katsomaan myyjää päin. Vieläkin iltaisin nukkumaan mennessä kuulen pilkkasanat korvissani, vieläkin joskus itken itseni uneen. Vieläkään en pysty kotipaikkakunnalleni menemään, enkä vanhoja luokkakuviani katsomaan.
Vanhempani tekivät kaiken minkä voivat, koulunvaihto ei olisi kohdallani tullut kysymykseen, sen ymmärrän, mutta eniten ihmetytti koulumme rehtori, joka palaverissa kiusaamisesta puhuessamme sanoi minulle: "voisitko nyt vain yrittää ymmärtää, kun Maijan äiti on sairas", vastasin: "On minunkin äitini kroonisesti sairas, ei se ole mikään puolustus eikä oikeuta tekemään minulle niin", asia jäi siihen, rehtori pahoitteli asiaa ja poistui...

Lapseni ovat 9v ja 7v ja kummankin kohdalla ekaluokan alkaessa olen tehnyt opettajille selväksi mitä tuleman pitää, jos kiusaamista ilmenee. Ensin otamme yhteyttä kouluun ja mikäli koulu asiaan ensimmäisellä kerralla puutu, otamme suoraan yhteyttä ylemmälle taholle, laitamme paikallislehtien yleisönosastoon pitkän kirjoituksen asiasta, ilmoitamme kiusaajat poliisille sekä lastensuojeluun ja teemme siitä lopun ennenkuin se ehtii kunnolla alkaakaan!

 

Meillä ei kotona äiti välittänyt mitään kun kerroin että mua kiusataan, hyssytteli vaan et älä välitä siitä. Ja joo, olen ns. normaalikodista, mut on vaan kai kotikasvatuksesta ollut kiinni äidilläkin, kasvatettu tyyliin tyst tyst ei sulla mitään hätää ole, ei aiheuteta muille vaivaa.
Mut mä kyllä oireilin, todella rankasti ja pitkään ja olin masentunut pitkälle aikuisikään kun itsetunto ja kaikki oli ihan murskana.
Joten vanhemmat PUUTTUKAA!!!!!!!!!!!!!!!

 

mua jännittää alkaako joku kiusata meidän poikaa, kun on "uusi" oppilas, aloitti kolmannen luokan ja on tosi herkkä poika... paikallislehdessä oli keväällä tai kesällä juttua koulun kiusaamistapauksista, muutama tosi paha. Koulun vaihtamista ja rikosilmoituksia, murtunut käsi ja rikkoutuneet silmälasit jne. Jutussa painotettiin miten koulusta ei saatu hommaa kuriin, opettajat ja rehtori vähättelivät asioita jne. Vasta rikosilmoitus oli alkanut vaikuttaa...

Pelkään pitääkö tosiaan ottaa heti yhteys poliisiin, eikö koulussa tosiaan tehdä mitään kiusaamisen loppumiseksi? (seuraavassa lehdessä rehtori vähätteli kiusaamisongelmaa ja kertoi miten koululla on käytössä joku "kiusaamisen ehkäisemis"-käytäntö ja miten homma hoituu. Ei kyllä vakuuttanut kun heti oli vähättelemässä ongelmia...)

 

Ap, luuletko että teidän taustanne vaikuttaa siihen ettette saa kiusausta loppumaan tai pysty puuttumaan siihen tarpeeksi rankasti?

Luulen että ollaan vaan liian hellällä kädellä puututtu asiaan. En tiedä , mietin pääni puhki mitä teen.

Ok, itselläni on kanssa koulukiusattu tausta ja mun suurin pelko on että mun lapset ajautuu samaan jamaan, kun niistäkin kasvaa liian kilttejä, eikä mustakaan ole niiden puolustajaksi kyseisessä asiassa, muissa jutuissa kyllä..

 

Ap, onko tytölläsi koulun vastapainoksi jotain kivoja harrastuksia, joiden kautta löytynyt ystäviä? Jos ei vielä ole, suosittelen ohjaamaan tytön johonkin kivaan porukkaan harrastamaan. Siellä ei ole rasitteena nämä koulun monta vuotta jatkuneet kiusaamiset, joten tyttösi voisi rohkaistua, saada itseluottamusta, kavereita, eli juttuja joita ilman on ehkä jäänyt koulussa. Itsekin entisenä koulukiusattuna voin sanoa, että juuri harrastukset auttoivat selviytymään ja sitä kautta löytyi todella hyviä ystävyyssuhteita.

Ja todella vanhempien kannattaa olla aktiivisia ja ottaa yhteyttä kiusaajalasten vanhempiin. Reaktiot siellä päässä voivat tietysti olla mitä tahansa, mutta pakkohan se on jotain yrittää tehdä jos kukaan muukaan ei auta. Siinä kannattaa vaan itse pysyä rauhallisena ja pyrkiä hyvässä hengessä ratkaisemaan ongelmaa, vaikka itseä sisältä kuinka korpeaisi. Muistan omasta lapsuudesta kuinka äiti aina soitteli tiettyjen tyyppien vanhemmille, kerran jopa puistoista ja siltojen alta yritti tavoitella yhden lapsen vanhempia, jotka olivat melki täyspuliukkoja ja -akkoja, jotta olisi päässyt vähän jututtamaan siitä kiusaamisasiasta. Useimmiten nämä äidin keskustelut auttoivat, ainakin joksikin aikaa.

 

:hug: Halit kaikille kiusatuille ja heidän vanhemmilleen! Suututtaa, kun vain kuuleekin tällaisesta.

Itse olin ala-asteen ajan nimittelyn kohde. Sekin oli ihan tarpeeksi, vaikkei ollut aivan säännöllistä, ja kavereitakin oli. Mutta sellainen vaikuttaa joka tapauksessa itsetuntoon.

 

Vieläkin 15vuoden jälkeen kärsin, päivittäin, koko ajan. Jos joku jossain kaupassa naurahtaa, luulen sen nauravan mulle. Jos kassajonossa takanani kuiskutellaan, luulen niiden kuiskuttelevan minusta. Epäilen myös mieheni sanoja, pitääkö hän tosiaan minua ihanana. Häpeän. Vieläkin 15vuoden jälkeen yritän olla mahdollisimman huomaamaton; hiljainen, väritön, hajuton ja mauton. Kaupan kassalla en pysty tervehtimään, kiittämään en edes katsomaan myyjää päin. Vieläkin iltaisin nukkumaan mennessä kuulen pilkkasanat korvissani, vieläkin joskus itken itseni uneen. Vieläkään en pysty kotipaikkakunnalleni menemään, enkä vanhoja luokkakuviani katsomaan.
Vanhempani tekivät kaiken minkä voivat, koulunvaihto ei olisi kohdallani tullut kysymykseen, sen ymmärrän, mutta eniten ihmetytti koulumme rehtori, joka palaverissa kiusaamisesta puhuessamme sanoi minulle: "voisitko nyt vain yrittää ymmärtää, kun Maijan äiti on sairas", vastasin: "On minunkin äitini kroonisesti sairas, ei se ole mikään puolustus eikä oikeuta tekemään minulle niin", asia jäi siihen, rehtori pahoitteli asiaa ja poistui...

Lapseni ovat 9v ja 7v ja kummankin kohdalla ekaluokan alkaessa olen tehnyt opettajille selväksi mitä tuleman pitää, jos kiusaamista ilmenee. Ensin otamme yhteyttä kouluun ja mikäli koulu asiaan ensimmäisellä kerralla puutu, otamme suoraan yhteyttä ylemmälle taholle, laitamme paikallislehtien yleisönosastoon pitkän kirjoituksen asiasta, ilmoitamme kiusaajat poliisille sekä lastensuojeluun ja teemme siitä lopun ennenkuin se ehtii kunnolla alkaakaan!

nämä tapaukset tekevät kouluille kiusaamistapaukset raskaaksi.

tällaiset äidit, jotka YHDESTÄ MULKAISUSTA /käsirysystä jne vaativat toimia ja sanovat lapsiaan kiusatun.
vievät rehtoreilta ja opettajilta ajan ja voimat ja näin oikeasti kiusatut, pitkäaikaisesta järjestelmällisestä kiusaamisesta kärsivät jäävät ilman apua, koska ihmisen voimat ja aika ovat rajalliset. niin opettajien kuin rehtorien.

 

:hug: Voi että toi on kurjaa, meillä painitaan saman asian kanssa. Tuntui kuin sydän olis revitty rinnasta kun tyttö nousi autosta koulun pihalla ja yritti hymyillä reippaana mutta näin miten askel painoi :'(
Mä niin toivon, että kaikkien koulukiusattujen oppimisrauha saataisiin taattua ja pieniä sydämiä ei tallottaisi, siitä jää syvät arvet.
:hug: teille!

voi kuinka riipaisevasti kuvailtu :''(

 

ja juuri vanhemmista kiusaaminen lähtee.
90% aikuisista ja lapsista kiusaa niin, että ei käsketä olla kaikkien kanssa vaan yritetään hankkia omalle lapselle kaveri ja muut eivät mahdu mukaan.

 

Vieläkin 15vuoden jälkeen kärsin, päivittäin, koko ajan. Jos joku jossain kaupassa naurahtaa, luulen sen nauravan mulle. Jos kassajonossa takanani kuiskutellaan, luulen niiden kuiskuttelevan minusta. Epäilen myös mieheni sanoja, pitääkö hän tosiaan minua ihanana. Häpeän. Vieläkin 15vuoden jälkeen yritän olla mahdollisimman huomaamaton; hiljainen, väritön, hajuton ja mauton. Kaupan kassalla en pysty tervehtimään, kiittämään en edes katsomaan myyjää päin. Vieläkin iltaisin nukkumaan mennessä kuulen pilkkasanat korvissani, vieläkin joskus itken itseni uneen. Vieläkään en pysty kotipaikkakunnalleni menemään, enkä vanhoja luokkakuviani katsomaan.
Vanhempani tekivät kaiken minkä voivat, koulunvaihto ei olisi kohdallani tullut kysymykseen, sen ymmärrän, mutta eniten ihmetytti koulumme rehtori, joka palaverissa kiusaamisesta puhuessamme sanoi minulle: "voisitko nyt vain yrittää ymmärtää, kun Maijan äiti on sairas", vastasin: "On minunkin äitini kroonisesti sairas, ei se ole mikään puolustus eikä oikeuta tekemään minulle niin", asia jäi siihen, rehtori pahoitteli asiaa ja poistui...

Lapseni ovat 9v ja 7v ja kummankin kohdalla ekaluokan alkaessa olen tehnyt opettajille selväksi mitä tuleman pitää, jos kiusaamista ilmenee. Ensin otamme yhteyttä kouluun ja mikäli koulu asiaan ensimmäisellä kerralla puutu, otamme suoraan yhteyttä ylemmälle taholle, laitamme paikallislehtien yleisönosastoon pitkän kirjoituksen asiasta, ilmoitamme kiusaajat poliisille sekä lastensuojeluun ja teemme siitä lopun ennenkuin se ehtii kunnolla alkaakaan!

nämä tapaukset tekevät kouluille kiusaamistapaukset raskaaksi.

tällaiset äidit, jotka YHDESTÄ MULKAISUSTA /käsirysystä jne vaativat toimia ja sanovat lapsiaan kiusatun.
vievät rehtoreilta ja opettajilta ajan ja voimat ja näin oikeasti kiusatut, pitkäaikaisesta järjestelmällisestä kiusaamisesta kärsivät jäävät ilman apua, koska ihmisen voimat ja aika ovat rajalliset. niin opettajien kuin rehtorien.

Kouluille? KOULUILLE??? Niin, eihän siinä olekaan muusta kyse kuin koulusta...

Ja millaiset äidit? Sellaisetko, jotka puolustavat lapsiaan?

Et tainnut lukea ajatuksella, tai halunnut ymmärtää, ehkä halusit ymmärtää tahallasi väärin tai ehket vain ymmärtänyt, sama se, mutta toimintatapaa, jonka olemme jo valmiiksi miettineet emme muuta!

 

Ainakin sen voit tehdä, että vahvistat lapsesi itsetuntoa entisestään, että hän osaisi olla välittämättä noista tyttöjen kotkotuksista. Niitä on aina ollut, ja varmasti tulee olemaan... me akkasukupuoli ollaan semmoisia. Valitettavasti. Enkä halua nyt yhtään vähätellä tilannetta, siihen pitää puuttua ehdottomasti, mutta anna lapsellesi myös keinoja miten menetellä tilanteissa, joissa hän kokee tulevansa kiusatuksi. Keskustelkaa niistä, anna tytön kertoa oma näkemyksensä ja tunteensa, harjoitelkaa tilanteita vaikka etukäteen, mitä siinä tilanteessa tyttösi voi konkreettisesti tehdä. Omille lapsilleni olen myös entisenä syrjittynä opettanut, että on parempi olla yksikseen kuin huonossa seurassa. Eli ei kannata edes pyrkiä sellaiseen seuraan, joka halveksii välillä.

Anna hänelle kehumalla ja kannustamalla rautainen itsetunto, se on hyvä kivijalka koko loppuelämälle! Sinulle ja tyttärellesi :hug:

 

Vieläkin 15vuoden jälkeen kärsin, päivittäin, koko ajan. Jos joku jossain kaupassa naurahtaa, luulen sen nauravan mulle. Jos kassajonossa takanani kuiskutellaan, luulen niiden kuiskuttelevan minusta. Epäilen myös mieheni sanoja, pitääkö hän tosiaan minua ihanana. Häpeän. Vieläkin 15vuoden jälkeen yritän olla mahdollisimman huomaamaton; hiljainen, väritön, hajuton ja mauton. Kaupan kassalla en pysty tervehtimään, kiittämään en edes katsomaan myyjää päin. Vieläkin iltaisin nukkumaan mennessä kuulen pilkkasanat korvissani, vieläkin joskus itken itseni uneen. Vieläkään en pysty kotipaikkakunnalleni menemään, enkä vanhoja luokkakuviani katsomaan.
Vanhempani tekivät kaiken minkä voivat, koulunvaihto ei olisi kohdallani tullut kysymykseen, sen ymmärrän, mutta eniten ihmetytti koulumme rehtori, joka palaverissa kiusaamisesta puhuessamme sanoi minulle: "voisitko nyt vain yrittää ymmärtää, kun Maijan äiti on sairas", vastasin: "On minunkin äitini kroonisesti sairas, ei se ole mikään puolustus eikä oikeuta tekemään minulle niin", asia jäi siihen, rehtori pahoitteli asiaa ja poistui...

Lapseni ovat 9v ja 7v ja kummankin kohdalla ekaluokan alkaessa olen tehnyt opettajille selväksi mitä tuleman pitää, jos kiusaamista ilmenee. Ensin otamme yhteyttä kouluun ja mikäli koulu asiaan ensimmäisellä kerralla puutu, otamme suoraan yhteyttä ylemmälle taholle, laitamme paikallislehtien yleisönosastoon pitkän kirjoituksen asiasta, ilmoitamme kiusaajat poliisille sekä lastensuojeluun ja teemme siitä lopun ennenkuin se ehtii kunnolla alkaakaan!

nämä tapaukset tekevät kouluille kiusaamistapaukset raskaaksi.

tällaiset äidit, jotka YHDESTÄ MULKAISUSTA /käsirysystä jne vaativat toimia ja sanovat lapsiaan kiusatun.
vievät rehtoreilta ja opettajilta ajan ja voimat ja näin oikeasti kiusatut, pitkäaikaisesta järjestelmällisestä kiusaamisesta kärsivät jäävät ilman apua, koska ihmisen voimat ja aika ovat rajalliset. niin opettajien kuin rehtorien.

Kouluille? KOULUILLE??? Niin, eihän siinä olekaan muusta kyse kuin koulusta...

Ja millaiset äidit? Sellaisetko, jotka puolustavat lapsiaan?

Et tainnut lukea ajatuksella, tai halunnut ymmärtää, ehkä halusit ymmärtää tahallasi väärin tai ehket vain ymmärtänyt, sama se, mutta toimintatapaa, jonka olemme jo valmiiksi miettineet emme muuta!

ja se on hyvä miettiä jo valmiiksi. Itsekin tein niin, omaa lastani ei kiusattu viikkoa kauempaa. Tosin en uhonnut suunnitelmallani etukäteen, se olisi varmasti ollut vain haitaksi.

T. itsekin vakavasti koulukiusattu

 

:hug:
Tuntuu varmasti kauhealta.

Minuakin on kiusattu useassa eri koulussa. Sain kiusaamisen loppumaan iskemällä verbaalisen puukkoni kiusaajan arkaan paikkaan.
Olen kyllä puolustanut muita tappelemallakin.

 

Meillä kävi näin: tyttären luokkakaveri alkoi 5. luokalla puhua perättömiä tytöstäni: väitti tytön kiusaavan häntä, nimittelevän ym. Äitinsä soitti tästä, asiaa puitiin koko 5. luokka. Mitään ei löytynyt. Kyse oli aina jostain, mitä tyttäreni oli "sanonut", eikä sitten kukaan mitään sanomisia ollut kuullut.

Luokkakaverin äiti tuli tyttöään vastaan koululle, mulkoili meidän tyttöä. Lapseni ei uskaltanut lähteä koulusta, vaan jäi sitten käytävään ym. odottelemaan puoleksi tunniksi, että sai lähteä rauhassa kotiin. Tämä nainen soitteli meille ja haukkui minut ja perheemme... Hän soitteli myös toisten luokan tyttöjen vanhemmille mustamaalaten lastani. No, rehtori ja ope puuttuivat asiaan topakasti, vaadin jo oppilashuoltoryhmän koolle kutsumista, ja tämä toinen tyttö sitten myönsi heille valehdelleensa asiat. Miksi- syy ei selvinnyt koskaan. Hän soitteli meille ja pyyteli tyttöäni milloin minnekin, ja sitten seuraavana päivänä taas koulussa kuitenkin selvitettiin tyttöni "sanomisia." Kyllä meni koko 5. luokka pilalle tytöltä ja meiltä. Eli myös kiusaajaksi syyttä leimaaminen ja vanhemman taholta tuleva lapseen kohdistuva "kiusaaminen" voi olla tosi rankkaa...

Voimia ap, toivottavasti juttu ratkeaa parhain päin. Pidä lapsesi puolta-niin minäkin tein.

 

Ainakin sen voit tehdä, että vahvistat lapsesi itsetuntoa entisestään, että hän osaisi olla välittämättä noista tyttöjen kotkotuksista. Niitä on aina ollut, ja varmasti tulee olemaan... me akkasukupuoli ollaan semmoisia. Valitettavasti. Enkä halua nyt yhtään vähätellä tilannetta, siihen pitää puuttua ehdottomasti, mutta anna lapsellesi myös keinoja miten menetellä tilanteissa, joissa hän kokee tulevansa kiusatuksi. Keskustelkaa niistä, anna tytön kertoa oma näkemyksensä ja tunteensa, harjoitelkaa tilanteita vaikka etukäteen, mitä siinä tilanteessa tyttösi voi konkreettisesti tehdä. Omille lapsilleni olen myös entisenä syrjittynä opettanut, että on parempi olla yksikseen kuin huonossa seurassa. Eli ei kannata edes pyrkiä sellaiseen seuraan, joka halveksii välillä.

Anna hänelle kehumalla ja kannustamalla rautainen itsetunto, se on hyvä kivijalka koko loppuelämälle! Sinulle ja tyttärellesi :hug:

Joo, mä olen sanonut että aina porukkaan mahtuu näitä joilla on paha olo ja purkavat muihin. Olen kyllä sanonut että säälittäviä paskiaisia ovat. Ja kehunut kauheasti miten ihana tyttö mulla on.

 

Meillä kävi näin: tyttären luokkakaveri alkoi 5. luokalla puhua perättömiä tytöstäni: väitti tytön kiusaavan häntä, nimittelevän ym. Äitinsä soitti tästä, asiaa puitiin koko 5. luokka. Mitään ei löytynyt. Kyse oli aina jostain, mitä tyttäreni oli "sanonut", eikä sitten kukaan mitään sanomisia ollut kuullut.

Luokkakaverin äiti tuli tyttöään vastaan koululle, mulkoili meidän tyttöä. Lapseni ei uskaltanut lähteä koulusta, vaan jäi sitten käytävään ym. odottelemaan puoleksi tunniksi, että sai lähteä rauhassa kotiin. Tämä nainen soitteli meille ja haukkui minut ja perheemme... Hän soitteli myös toisten luokan tyttöjen vanhemmille mustamaalaten lastani. No, rehtori ja ope puuttuivat asiaan topakasti, vaadin jo oppilashuoltoryhmän koolle kutsumista, ja tämä toinen tyttö sitten myönsi heille valehdelleensa asiat. Miksi- syy ei selvinnyt koskaan. Hän soitteli meille ja pyyteli tyttöäni milloin minnekin, ja sitten seuraavana päivänä taas koulussa kuitenkin selvitettiin tyttöni "sanomisia." Kyllä meni koko 5. luokka pilalle tytöltä ja meiltä. Eli myös kiusaajaksi syyttä leimaaminen ja vanhemman taholta tuleva lapseen kohdistuva "kiusaaminen" voi olla tosi rankkaa...

Voimia ap, toivottavasti juttu ratkeaa parhain päin. Pidä lapsesi puolta-niin minäkin tein.

Kiitos
:hug:

 

Joo, mä olen sanonut että aina porukkaan mahtuu näitä joilla on paha olo ja purkavat muihin. Olen kyllä sanonut että säälittäviä paskiaisia ovat. Ja kehunut kauheasti miten ihana tyttö mulla on.

Hyvä! Tehkää vielä noita mielikuvaharjoituksia, niin on tytöllä keinot miten toimia sitten oikeissa tilanteissa.

 

Ei ne kiusaajien vanhemmat aina ole mitään yhteiskunnan hylkiöitä, vaan monilla huoli omasta lapsesta on yhtä suuri kuin kiusatun vanhemmillakin. Että ei ehkä kannata ihan kirves kädessä mennä ensivierailulle.