A
"alkup."
Vieras
Aikamoinen kommentti, mutta kaipa nykymaailmassa pitää kaikkea miettiä. Ei ole tuonut esiin vihaa tai katkeruutta, eikä ollut kiusattu koulussa. Eli ei ainakaan ekana tulis mieleen, kauhea ajatus.
Aikamoinen kommentti, mutta kaipa nykymaailmassa pitää kaikkea miettiä. Ei ole tuonut esiin vihaa tai katkeruutta, eikä ollut kiusattu koulussa. Eli ei ainakaan ekana tulis mieleen, kauhea ajatus.
?
....
Vieras
[QUOTE="äiti";23428359]miksi tällänen henkilö asuu yksin, ei saisi missään nimessä näin olla,pahentaa tilannetta.[/QUOTE]
eiköhän täysi-ikäinen saa asua yksin, jos haluaa...
eiköhän täysi-ikäinen saa asua yksin, jos haluaa...
A
"alkup."
Vieras
[QUOTE="hmm";23428330]Entäs adhd?[/QUOTE]
Olen käsittänyt, että ADHD on ylivilkkautta. Voisiko se selittää jotain tällaista oireilua?
Olen käsittänyt, että ADHD on ylivilkkautta. Voisiko se selittää jotain tällaista oireilua?
S
"sama"
Vieras
A
"alkup."
Vieras
[QUOTE="äiti";23428359]miksi tällänen henkilö asuu yksin, ei saisi missään nimessä näin olla,pahentaa tilannetta.[/QUOTE]
Missä sitten pitäisi asua? Kotonakaan ei enää halua asua, jotenkin kai tärkeää sekin, että on oma koti, vaikka muu ei oikein onnistu. Tosiaan ei tunnu auttavan, vaikka kuinka ollaan yritetty pitää arjessa mukana, ahdistuu sitten jos ympärillä on liikaa elämää ja eristäytyy entisestään.
Missä sitten pitäisi asua? Kotonakaan ei enää halua asua, jotenkin kai tärkeää sekin, että on oma koti, vaikka muu ei oikein onnistu. Tosiaan ei tunnu auttavan, vaikka kuinka ollaan yritetty pitää arjessa mukana, ahdistuu sitten jos ympärillä on liikaa elämää ja eristäytyy entisestään.
V
"vieras"
Vieras
Masennukseltahan tuo kuulostaa, eikä ne masennuslääkkeet ole mitään ihmepillereitä joilla masennuksesta paranee,jotkut eivät löydä KOSKAAN itselle sopivaa/auttavaa lääkitystä.
Itse olisin veikannut myös ad/hd.ta, siihenhän on lääkkeet sitten erikseen.
Minulla on ad/hd ja ollut paljon masennusjaksoja, pahimmillaan juuri tuollaisia ettei sängystä ylös päässyt eikä mistään tullut yhtään mitään.
Nuo ad/hd ja masennushan ovat usein selvästi yhteydessä toisiinsa,jo sekin itsessään masentaa kun ei tiedä mikä vaivaa,miksi on paha olla ja miksi käyttäytyy eri tavalla kuin muut,ennenkun saa ad/hd-diagnoosin.
Enkä ole varmaan se tavanomaisin ad/hd-potilas, ylivilkas vipeltäjä en ole ollut koskaan,enemmänkin apaattinen,omiin ajatuksiinsa uppoutuva tarkkailija joka haahuilee aina ihan omissa maailmoissaan.
Itse olisin veikannut myös ad/hd.ta, siihenhän on lääkkeet sitten erikseen.
Minulla on ad/hd ja ollut paljon masennusjaksoja, pahimmillaan juuri tuollaisia ettei sängystä ylös päässyt eikä mistään tullut yhtään mitään.
Nuo ad/hd ja masennushan ovat usein selvästi yhteydessä toisiinsa,jo sekin itsessään masentaa kun ei tiedä mikä vaivaa,miksi on paha olla ja miksi käyttäytyy eri tavalla kuin muut,ennenkun saa ad/hd-diagnoosin.
Enkä ole varmaan se tavanomaisin ad/hd-potilas, ylivilkas vipeltäjä en ole ollut koskaan,enemmänkin apaattinen,omiin ajatuksiinsa uppoutuva tarkkailija joka haahuilee aina ihan omissa maailmoissaan.
A
"alkup."
Vieras
Hommaa sille tyttöystävä, johan piristyy
Voi kun sellaisen voisi vain hommata. Tyttöystäviä ei tietääkseni ole ollut, eikä nyt oikein näköpiirissäkään. Ehkä ihastuminen piristäisi, mutta mistä löytää joku, johon ihastua... Ja pystyisikö noin allapäin edes ihastumaan.
?
_____
Vieras
[QUOTE="alkup.";23428286]Voikohan se olla "liian" aktiivista apaattiselle pojalle? Saako käytyä, jos ei pysty tekemään kotitehtäviä jne. Vai minkälaista se on?[/QUOTE]
En usko, että on liian aktivoivaa. Mutta perustuu enempi molemminpuoliseen keskusteluun kuin esim. psykoanalyyttinen psykoterapia. (Analyysissa vastuu siitä, että kukaan sanoo terapiaistunnon aikana yhtikäs mitään on liki täysin potilaalla itsellään.)
Ratkaisukeskeisissä psykoterapeuteissakin on tietysti eroja - kuka on puheliaampi ja 'aktivoivempi', kuka taas vähän rauhallisempi. Ihmisiähän hekin, koulutuksestaan huolimatta.
Terapiaan saa aina mennä, vaikkei olis miettinyt sitä mistä edellisellä kerralla puhuttiin tai tehnyt "kotitehtäviä" sikäli kun sellaisia edes annettaan.
Jos etitte yksityisen terapeutin, hän voi käydä "haastattelussa" muutamankin eri terapeutin luona, ennen kuin päättää kenen kanssa aloittaa säännölliset tapaamiset.
En usko, että on liian aktivoivaa. Mutta perustuu enempi molemminpuoliseen keskusteluun kuin esim. psykoanalyyttinen psykoterapia. (Analyysissa vastuu siitä, että kukaan sanoo terapiaistunnon aikana yhtikäs mitään on liki täysin potilaalla itsellään.)
Ratkaisukeskeisissä psykoterapeuteissakin on tietysti eroja - kuka on puheliaampi ja 'aktivoivempi', kuka taas vähän rauhallisempi. Ihmisiähän hekin, koulutuksestaan huolimatta.
Terapiaan saa aina mennä, vaikkei olis miettinyt sitä mistä edellisellä kerralla puhuttiin tai tehnyt "kotitehtäviä" sikäli kun sellaisia edes annettaan.
Jos etitte yksityisen terapeutin, hän voi käydä "haastattelussa" muutamankin eri terapeutin luona, ennen kuin päättää kenen kanssa aloittaa säännölliset tapaamiset.
A
"alkup."
Vieras
?
....
Vieras
syliin???
On vaikeaa uskoa, totta. Mutta sitten kun on hoitanut 18-25-vuotiaita mielenterveyskuntoutujia, poikia, joilla joku skitsofrenioista, skitsoaffektiivisia ongelmia, psykoottisuutta jne. niin kyllä, otan syliin. Ja ihan varmasti. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että monelta murheelta oltaisiin vältytty, jos joku olisi ottanut heidät syliin jo vuosia aikaisemmin.
Niin, omat poikani ovat terveitä, 6- ja 11-vuotiaat. Eivät liity tähän asiaan kovinkaan läheisesti, paitsi että niitäkin kyllä pidän sylissä
Viimeksi muokattu:
A
"alkup."
Vieras
Kiitos vastauksesta. Hän on tosiaan käynyt juttelemassa psykiatristen sairaanhoitajien kanssa ja tapaamassa psykiatria välillä. Siellä ovat kai yrittäneet kaikenlaista tukea. Jotain masennukseen liittyviä harjoituksia ym.
Tätä terapia-asiaa pitää kyllä miettiä, mutta en yhtään tiedä, että pystyisikö poika menemään. Ja mitä sitten, jos sekään ei auta, jos hän ei vieläkään pysty puhumaan? En haluaisi pojalle enää enempää kokemuksia epäonnistuneista hoidoista.
A
"alkup."
Vieras
Kyllä hän välillä pyytää ja joskus on avusta kiittänytkin. Useimmiten ei. Sitä vuosien jälkeen tosiaan miettii, että onko enemmän hyödyksi vai haitaksi. Poika ei kuitenkaan yksin eristäytyneenäkään viihdy, vaan olo on silloinkin paha.
Ja vaikka poika kieltäytyisi avusta, olisi melkoinen päätös antaa vain olla.
?
....
Vieras
[QUOTE="alkup.";23428392]Voi kun sellaisen voisi vain hommata. Tyttöystäviä ei tietääkseni ole ollut, eikä nyt oikein näköpiirissäkään. Ehkä ihastuminen piristäisi, mutta mistä löytää joku, johon ihastua... Ja pystyisikö noin allapäin edes ihastumaan.[/QUOTE]
joo se on vaikeaa hommata.. mutta jos tiedät jotain kavereidesi samanikäisiä nuoria, niin voisit yrittää tutustuttaa, jos se piristäisi..
joo se on vaikeaa hommata.. mutta jos tiedät jotain kavereidesi samanikäisiä nuoria, niin voisit yrittää tutustuttaa, jos se piristäisi..
A
"alkup."
Vieras
Sen verran mitä olen pojalle viime aikoina uusia ihmisiä esitellyt, niin ei ole mennyt kovin hienosti. Pojalla ei ilmekään yleensä värähdä, tervehtii ja häipyy heti mahdollisuuden tullen tiehensä, ei tykkää olla.
?
....
Vieras
On vaikeaa uskoa, totta. Mutta sitten kun on hoitanut 18-25-vuotiaita mielenterveyskuntoutujia, poikia, joilla joku skitsofrenioista, skitsoaffektiivisia ongelmia, psykoottisuutta jne. niin kyllä, otan syliin. Ja ihan varmasti. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että monelta murheelta oltaisiin vältytty, jos joku olisi ottanut heidät syliin jo vuosia aikaisemmin.
Niin, omat poikani ovat terveitä, 6- ja 11-vuotiaat. Eivät liity tähän asiaan kovinkaan läheisesti, paitsi että niitäkin kyllä pidän sylissä
joo, siis tottakai ihminen tarvitsee läheisyyttä ja koskettelua.... mutta mielummin varmaan tämä 19-vuotias poika haluaisi läheisyyttä omanikäisiltä tytöiltä kuin äidiltä..
eihän se oo sama asia..
?
_____
Vieras
[QUOTE="alkup.";23428425]Tätä terapia-asiaa pitää kyllä miettiä, mutta en yhtään tiedä, että pystyisikö poika menemään. Ja mitä sitten, jos sekään ei auta, jos hän ei vieläkään pysty puhumaan? En haluaisi pojalle enää enempää kokemuksia epäonnistuneista hoidoista.[/QUOTE]
Ymmärrän. Parasta voisi olla, jos löytyisi terapeutti, joka pystyisi pitämään terapiassa yllä hieman kevyempää jutustelevaa meininkiä. Ettei liian totisesti työstetä jotain ongelmaa. (Sellainen voi olla vaikeaa noin nuorille, varsinkin hiljaisille tyypeille.) Kiva kuitenkin olisi, jos pojalla olis paikka jossa voisi käydä säännöllisesti kertomassa kuulumiset. Siis vanhempien lisäksi edes yksi ihminen, joka tietäisi miten hänellä menee.
Sopivan (eli poikasi luonteen kanssa synkkaavan) terapeutin löytäminen on toki haaste, kuten sopivan terapeutin löytäminen on aina.
En tiedä olisko tuon ikäsille pojille myös jotain ryhmätoimintaa... Terapeuttista tai muuten sopivaa esim. harrastustoimintaa. En ole perehtynyt.
Jostain harrastuksesta kiinnostuminen voisi myös auttaa / kääntää hänen katsettaan ulos omasta itsestä.
Ymmärrän. Parasta voisi olla, jos löytyisi terapeutti, joka pystyisi pitämään terapiassa yllä hieman kevyempää jutustelevaa meininkiä. Ettei liian totisesti työstetä jotain ongelmaa. (Sellainen voi olla vaikeaa noin nuorille, varsinkin hiljaisille tyypeille.) Kiva kuitenkin olisi, jos pojalla olis paikka jossa voisi käydä säännöllisesti kertomassa kuulumiset. Siis vanhempien lisäksi edes yksi ihminen, joka tietäisi miten hänellä menee.
Sopivan (eli poikasi luonteen kanssa synkkaavan) terapeutin löytäminen on toki haaste, kuten sopivan terapeutin löytäminen on aina.
En tiedä olisko tuon ikäsille pojille myös jotain ryhmätoimintaa... Terapeuttista tai muuten sopivaa esim. harrastustoimintaa. En ole perehtynyt.
Jostain harrastuksesta kiinnostuminen voisi myös auttaa / kääntää hänen katsettaan ulos omasta itsestä.
H
"hmm"
Vieras
[QUOTE="alkup.";23428371]Olen käsittänyt, että ADHD on ylivilkkautta. Voisiko se selittää jotain tällaista oireilua?[/QUOTE]
Mun veljellä on ns. "passiivinen" adhd. Ja ihan diagnisoitu on. Ei pysty tekemään mitään ilman lääkkeitä ja elämänlaatu parani huimasti kun sai lääkkeet. Adhd:sta on 2 muota, toisessa hyper esintyy levottomuutena toisessa saamattomuutena.
Mun veljellä on ns. "passiivinen" adhd. Ja ihan diagnisoitu on. Ei pysty tekemään mitään ilman lääkkeitä ja elämänlaatu parani huimasti kun sai lääkkeet. Adhd:sta on 2 muota, toisessa hyper esintyy levottomuutena toisessa saamattomuutena.
A
"alkup."
Vieras
Kiitos tähänastisista vastauksista, en pääse nyt tänään enää vastaamaan, mutta palaan asiaan! Laittakaa vain lisää ajatuksia.
M
"meitsi"
Vieras
Kuulostaa ihan itseltäni tuon ikäisenä. Minulla oli myös masennus ollut vuosia, samoin lääkitys ja terapiaa. Jotenkin siitä sitten vaan nousi päälle parikymppisenä..
Mun eräs ystävä, miespuolinen, kärsi masennuksesta vuosikaudet muttei oikein osannut sanoa mikä oli syynä. Kerran hän sitten kertoi olevansa homo ja paraneminen masennuksesta lähti siitä kun hän tuli pikkuhiljaa kaapista ulos. Perimmäinen syy oli se ettei hän ollut pystynyt olemaan oma itsensä ja oli salannut läheisiltä osan itsestään.
Mun eräs ystävä, miespuolinen, kärsi masennuksesta vuosikaudet muttei oikein osannut sanoa mikä oli syynä. Kerran hän sitten kertoi olevansa homo ja paraneminen masennuksesta lähti siitä kun hän tuli pikkuhiljaa kaapista ulos. Perimmäinen syy oli se ettei hän ollut pystynyt olemaan oma itsensä ja oli salannut läheisiltä osan itsestään.
V
"vieras"
Vieras
Miten ois joku suojatyöpaikka? Tai mitä mieltä pojan lääkäri on, eikö hänelle saisi paikkaa jostain asuntolasta, jossa kuntoutuisi?
[QUOTE="alkup.";23428301]Minkälainen psykoterapeutti voisi näihin ongelmiin olla sopiva? Mistä tietää, että terapeutti on sopiva?[/QUOTE]
Sun pitää vain ottaa soittelukierros eri paikkoihin ja kertoa pojan tilannetta. Aina voi konsultoida ja kysyä ennenkuin varaa aikaa. Samalla voit vertailla mitä vastauksia saat. Minkä kokoisessa kaupungissa asutte? Isommalla paikkakunnalla enemmän vaihtoehtoja ja yksityistä sektoria suosittelen.
Sun pitää vain ottaa soittelukierros eri paikkoihin ja kertoa pojan tilannetta. Aina voi konsultoida ja kysyä ennenkuin varaa aikaa. Samalla voit vertailla mitä vastauksia saat. Minkä kokoisessa kaupungissa asutte? Isommalla paikkakunnalla enemmän vaihtoehtoja ja yksityistä sektoria suosittelen.
J
"Jenni"
Vieras
Entäs asperger? Onko se käynyt mielessä? Jos on eristäytyvä, ilmeetön ja mitäs tossa olikaan. Siinä on kans sitä masennusta kun kokee olevansa erilainen kuin muut. Ihminen saattaa olla asperger pitkään ilman diagnoosia ja muiden syiden takia sitten löytyy asperger.
I
"isosisko"
Vieras
Veljelläni oli lukion päätyttyä hyvin samantyyppisiä oireita. Hänen urheilu-urahaaveensa kariutuivat, eiä hän päässyt opiskelemaan sitä mitä halusi. Jotenkin kaikki tuntui menevän pieleen ja hän eli ihan mustassa maailmassa. Ei vastannut edes puhelimeen. Vanhempamme olivat ihan epätoivoisia ja mielestäni pahensivat tilannetta "yliauttamalla" häntä. En kyllä voi syyttää heitä, he todella tarkoitiivat hyvää ja itse varmaan toimisin omien lapsieni kanssa samalla tavalla.
Veljeäni taisi auttaa seuraavat asiat
- terapeutti, joka oli vähän aijämäinen, ei psykoterapeutti vaan lyhytterapian kannattaja
- silloin tällöin menin hänen luokseen ex tempore, tilasin pizzaa ja juttelin ihan normaaleja asioita, en kysellyt mitään ja lähdin aika nopeasti pois
- pari hyvää ystävää, jotka jaksoivat raahata häntä välillä leffaan, baariin, urheilemaan
- hän löysi tyttöystävän
Tyttöystävän löytämiseen hän tarvitsi ihan hassua apua. Rohkaisin häntä ottamaan vaan jonkun, ei sitä unelmien prinsessaa, josta hän haaveili. Rohkaisin lohtusuhteeseen ihan vaan jonkun kanssa. Sanoin, että vaikka ruma ja tyhmä, kunhan on kiltti ja lämmin ihminen. Noh, sellainen sitten lötyi ja veljeni oli oikeasti onnellinen hänen kanssaan monta vuotta. Uskon että tuo suhde oli yksi ratkaiseva tekijä, että veljeni alkoi taas nähdä elämän elämisen arvoisena.
Veljeäni taisi auttaa seuraavat asiat
- terapeutti, joka oli vähän aijämäinen, ei psykoterapeutti vaan lyhytterapian kannattaja
- silloin tällöin menin hänen luokseen ex tempore, tilasin pizzaa ja juttelin ihan normaaleja asioita, en kysellyt mitään ja lähdin aika nopeasti pois
- pari hyvää ystävää, jotka jaksoivat raahata häntä välillä leffaan, baariin, urheilemaan
- hän löysi tyttöystävän
Tyttöystävän löytämiseen hän tarvitsi ihan hassua apua. Rohkaisin häntä ottamaan vaan jonkun, ei sitä unelmien prinsessaa, josta hän haaveili. Rohkaisin lohtusuhteeseen ihan vaan jonkun kanssa. Sanoin, että vaikka ruma ja tyhmä, kunhan on kiltti ja lämmin ihminen. Noh, sellainen sitten lötyi ja veljeni oli oikeasti onnellinen hänen kanssaan monta vuotta. Uskon että tuo suhde oli yksi ratkaiseva tekijä, että veljeni alkoi taas nähdä elämän elämisen arvoisena.
I
"isosisko"
Vieras
[QUOTE="alkup.";23428392]Voi kun sellaisen voisi vain hommata. Tyttöystäviä ei tietääkseni ole ollut, eikä nyt oikein näköpiirissäkään. Ehkä ihastuminen piristäisi, mutta mistä löytää joku, johon ihastua... Ja pystyisikö noin allapäin edes ihastumaan.[/QUOTE]
Jos on sisaruksia tai kavereita, niin pyydä niitä auttamaan tyttöystävä asiassa. Mäkin autoin aikoinaan veljeäni ja yksi hänen ystävänsäkin auttoi. Veljeni pääsi parille valedeitille meidän suosiollisella avustuksellamme. Meni täydestä kuin häkä. Ja nosti mun masentuneen veljen itsetuntoa sen verran, että lopulta löysi ihan omin avuin tyttöystävän.
Tyttöystävän puute masentaa aina tuon ikäisiä. Ensinnäkin ne kadehtii niitä, joilla on tai edes on ollut tyttöystävä. Toisekseen hormonit on tuossa vaiheessa niin kaakossa, että masennus on luonnollinen seuraus jos ei saa hellyyttä ja seksiä muutoin kuin itseltään.
Pyydä joku luotettava kaveri, serkku, sisko tai veli veli avuksi. Ja sen valedeitin on oltava absoluuttisen suoraselkäinen, tasapainoinen, empaattinen ja järkevä tapaus. Sellainen joka osaa viihdyttää, mutta ei satuta poikaasi turhaan.
Jos on sisaruksia tai kavereita, niin pyydä niitä auttamaan tyttöystävä asiassa. Mäkin autoin aikoinaan veljeäni ja yksi hänen ystävänsäkin auttoi. Veljeni pääsi parille valedeitille meidän suosiollisella avustuksellamme. Meni täydestä kuin häkä. Ja nosti mun masentuneen veljen itsetuntoa sen verran, että lopulta löysi ihan omin avuin tyttöystävän.
Tyttöystävän puute masentaa aina tuon ikäisiä. Ensinnäkin ne kadehtii niitä, joilla on tai edes on ollut tyttöystävä. Toisekseen hormonit on tuossa vaiheessa niin kaakossa, että masennus on luonnollinen seuraus jos ei saa hellyyttä ja seksiä muutoin kuin itseltään.
Pyydä joku luotettava kaveri, serkku, sisko tai veli veli avuksi. Ja sen valedeitin on oltava absoluuttisen suoraselkäinen, tasapainoinen, empaattinen ja järkevä tapaus. Sellainen joka osaa viihdyttää, mutta ei satuta poikaasi turhaan.