Kotiin eristäytyvä teinipoika, mitä tehdä?

[apua masentuneelle]

19-vuotias poika on vuosien mittaan vähitellen eristäytynyt kotiin. Omilleen on muuttanut, mutta nyt eristäytyy sitten sinne vielä enemmän. Kavereita on jonkun verran, itse ei näihin pidä yhteyttä. Ei saa aloitettua oikein mitään, hyvä jos aamulla saa itsensä ylös sängystä. Ei juuri syö tai liiku. Tätä on jatkunut jo pitkään. Ollaan yritetty pitää poikaan yhteyttä, viedä tekemään ja liikkumaan jne., mutta joko ei lähde tai sitten ihan selvästi ei vain viihdy.

Poika on masentunutkin ja saanut siihen kaikki mahdolliset hoidot, mutta mikään ei tunnu auttavan. Ei osaa oikein puhua kai kenellekään, joten tosi vaikeaa auttaa. Masennuslääkkeitä syö ja lääkitystä on muutettukin monta kertaa.

Mitä ihmettä tehdä? Poikaa itseäänkin ahdistaa, kun ei nykyisellään ole hyvä olla, mutta muuhunkaan ei pysty. Meneekö tämä koko ajan vain pahempaan?

 

[.....]

Hyvä terapeutti voisi auttaa, mutta älkää missään tapauksessa valitko psykoanalyyttista terapiaa.

 

["alkup."]

Poika on käynyt keskusteluhoidoissa vuosia, mutta ei kai psykoterapiassa. Ei ole siellä kuulemma pystynyt puhumaan, mitenköhän sitten psykoterapiassa?

 

["Elli"]

Koulussa? Töissä? Hakee jompaan kumpaan?

 

[Mr Karhu]

Kohta armeijaan menossa? Se auttaa.

 

["vieras"]

Kohta armeijaan menossa? Se auttaa.

jos diagnoosina on masennus, niin heitä ei päästetä armeijaan.

 

[Non compos mentis]

Hmmm... hebefreeninen skitsofrenia?

 

[Slummien miljoonitär]

Meinasinkin jo tuota alkua lukiessani kysyä voisiko poika olla masentunut mutta vastaus tulikin jo. Nyt on erittäin tärkeä ettei poika jää yksin. Voisiko hän tulla hetkeksi takaisin kotiin asumaan? Onko hän käynyt intin kutsunnoissa, sieltähän voisi saada lähetteen terapeutille kun puhuisi asiasta.
Tuo on aika yleistä nimenomaan pojilla ja hänet olisi nyt vain saatava takaisin normaalin elämän pariin. Ilmeisesti lääkitys ei ole riittävä jos hän on noin apaattinen. Mitä jos menisitte yhdessä lääkäriin? Poika nyt vain olisi saatava puhumaan ja avautumaan, se on ainut keino saada vyyhti purettua.

 

["alkup."]

Sai vapautuksen armeijasta muista syistä. Kävi ammattikoulua, mutta se jäi kesken. Olen ollut mukana lääkärissä, lääkitystä on vaihdettu monta kertaa. On asunut välillä meidän luona, mutta jos ei kädestä pitäen viedä, ei lähde minnekään, eikä aina silloinkaan kun viedään kädestä pitäen. Töitä oli vähän aikaa, mutta ne jäi, kun ei pystynyt aamuisin lähtemään.

Mä olen alkanut miettiä, että onko pojalla edes mitään avauduttavaa ja puhuttavaa, vai onko pään sisällä ihan tyhjää... Niin monta vuotta ollaan yritetty saada puhumaan, oltu painostamatta, välillä kyselty, kannustettu... Sama tilanne joka paikassa. Koulussa ei ollut mikään huippuoppilas, mutta pärjäili.

Pojalla ei ole mitään "näkyviä skitsofrenian oireita (siis harhaluuloja, harhoja, outoja juttuja), joten hebefreeninen skitsofrenia ei varmaankaan tule kyseeseen? Tunteiden latistumista ja aloitekyvyttömyyttä on kyllä, toisaalta on edelleen surullinenkin, eli tunteet eivät ole kokonaan hukassa? Olen lueskellut kaiken maailman lääkärikirjat paremman diagnoosin toivossa, jos sitä kautta löytyisi sitten apuakin, mutta en ole keksinyt.

 

[Non compos mentis]

[QUOTE="alkup.";23428222]Sai vapautuksen armeijasta muista syistä. Kävi ammattikoulua, mutta se jäi kesken. Olen ollut mukana lääkärissä, lääkitystä on vaihdettu monta kertaa. On asunut välillä meidän luona, mutta jos ei kädestä pitäen viedä, ei lähde minnekään, eikä aina silloinkaan kun viedään kädestä pitäen. Töitä oli vähän aikaa, mutta ne jäi, kun ei pystynyt aamuisin lähtemään.

Mä olen alkanut miettiä, että onko pojalla edes mitään avauduttavaa ja puhuttavaa, vai onko pään sisällä ihan tyhjää... Niin monta vuotta ollaan yritetty saada puhumaan, oltu painostamatta, välillä kyselty, kannustettu... Sama tilanne joka paikassa. Koulussa ei ollut mikään huippuoppilas, mutta pärjäili.

Pojalla ei ole mitään "näkyviä skitsofrenian oireita (siis harhaluuloja, harhoja, outoja juttuja), joten hebefreeninen skitsofrenia ei varmaankaan tule kyseeseen? Tunteiden latistumista ja aloitekyvyttömyyttä on kyllä, toisaalta on edelleen surullinenkin, eli tunteet eivät ole kokonaan hukassa? Olen lueskellut kaiken maailman lääkärikirjat paremman diagnoosin toivossa, jos sitä kautta löytyisi sitten apuakin, mutta en ole keksinyt.[/QUOTE]

Tohon hebeen ei välttämättä liity lainkaan niitä harhoja yms. Enempi sellanen nuoren ihmisen eristäytyminen muista ja motivaation ja mielihyvän puute. Se skitsofrenia kuulostaa siinä pahalta, mutta heitin vaan ajatuksena ilmaan. Sillä jos masennus johtuu jostain toisesta ongelmasta, voi kokeiltu hoito olla ollut toimimaton.

 

["alkup."]

Tohon hebeen ei välttämättä liity lainkaan niitä harhoja yms. Enempi sellanen nuoren ihmisen eristäytyminen muista ja motivaation ja mielihyvän puute. Se skitsofrenia kuulostaa siinä pahalta, mutta heitin vaan ajatuksena ilmaan. Sillä jos masennus johtuu jostain toisesta ongelmasta, voi kokeiltu hoito olla ollut toimimaton.

Mitäköhän pitäisi tehdä, jos tuollaista epäilee? Lääkärissä on joskus puhuttu psykoosin mahdollisuudesta, mutta mitään sellaisia oireita ei ole havaittu. Mistä voi tietää, onko skitsofrenia vai masentunut, jos oireet ovat samat?

Kiitos tähänastisista vastauksista.

 

[_____]

Jos psykoterapiaa hälle koitatte etsiä, niin ehkä ratkaisukeskeinen psyk.terapia voisi toimia. Se on aktivoivampaa kuin muut psykoterapiamuodot.

 

[dfgdfg]

Sopivan terapeutin ja hoitavan lääkärin löytäminen voisi olla hyvä vaihtoehto. Psykoterapeutin olisi tärkeä olla pojalle ja hänen ongelmiinsa sopiva.

Kela korvaa 16 - 25 vuotiaiden terapiasta 52 – 60 euroa käynniltä.

 

[Non compos mentis]

[QUOTE="alkup.";23428260]Mitäköhän pitäisi tehdä, jos tuollaista epäilee? Lääkärissä on joskus puhuttu psykoosin mahdollisuudesta, mutta mitään sellaisia oireita ei ole havaittu. Mistä voi tietää, onko skitsofrenia vai masentunut, jos oireet ovat samat?

Kiitos tähänastisista vastauksista.[/QUOTE]

Kai se on sitten psykiatrien tehtävä. Onhan noita monia sairauksia, joilla yhteisiä oireita, mutta kaikki ei kuitenkaan täsmää. Mun polvivaivaa ei osannut ortopedikään ensin diagnosoida, mutta sitten menin polviin erikoistuneelle ortopedille, joka löysi syyllisen heti samasta röntgen-kuvasta ja pystyi antamaan diagnoosin. Oli helpotus kuulla, että vika oli aito, kun eka lekuri vain käski harjoittaa enemmän reisilihaksia. Spesialisti on aina spesialisti.

 

["alkup."]

Jos psykoterapiaa hälle koitatte etsiä, niin ehkä ratkaisukeskeinen psyk.terapia voisi toimia. Se on aktivoivampaa kuin muut psykoterapiamuodot.

Voikohan se olla "liian" aktiivista apaattiselle pojalle? Saako käytyä, jos ei pysty tekemään kotitehtäviä jne. Vai minkälaista se on?

 

[Kaiutin]

19-vuotiaat pojat ovat vielä usein melko lapsia. Täysi-ikäisyydestään huolimatta! Mene käymään, ota syliin. Tai pyydä kotiin joksikin aikaa. Tehkää joka päivä jotakin, vaikka pientäkin.

 

["alkup."]

Sopivan terapeutin ja hoitavan lääkärin löytäminen voisi olla hyvä vaihtoehto. Psykoterapeutin olisi tärkeä olla pojalle ja hänen ongelmiinsa sopiva.

Minkälainen psykoterapeutti voisi näihin ongelmiin olla sopiva? Mistä tietää, että terapeutti on sopiva?

 

["alkup."]

Kai se on sitten psykiatrien tehtävä. Onhan noita monia sairauksia, joilla yhteisiä oireita, mutta kaikki ei kuitenkaan täsmää. Mun polvivaivaa ei osannut ortopedikään ensin diagnosoida, mutta sitten menin polviin erikoistuneelle ortopedille, joka löysi syyllisen heti samasta röntgen-kuvasta ja pystyi antamaan diagnoosin. Oli helpotus kuulla, että vika oli aito, kun eka lekuri vain käski harjoittaa enemmän reisilihaksia. Spesialisti on aina spesialisti.

Pojan lääkäri on psykiatrian erikoislääkäri. Tuntuu, etteivät sielläkään osaa oikein asialle enää mitään tehdä. Välillä tuntuu, että ehkä niillä on sellainen asenne, että kaikkeen ei vain ole ratkaisua ja oikeaa hoitoa, kun tilanne ei yhtään korjaannu, vaan pahenee vain.

 

[....]

19-vuotiaat pojat ovat vielä usein melko lapsia. Täysi-ikäisyydestään huolimatta! Mene käymään, ota syliin. Tai pyydä kotiin joksikin aikaa. Tehkää joka päivä jotakin, vaikka pientäkin.

syliin??? Minkä ikäsiä lapsia sulla oikein on? Vaikeaa uskoa, että 19-vuotias poika tulee äidin syliin, jos ei sitä nuoremmatkaan..

 

["alkup."]

19-vuotiaat pojat ovat vielä usein melko lapsia. Täysi-ikäisyydestään huolimatta! Mene käymään, ota syliin. Tai pyydä kotiin joksikin aikaa. Tehkää joka päivä jotakin, vaikka pientäkin.

Voi kun olen käynyt, tehnyt yhdessä, halannut. Välillä tuntuu, ettei pojan sisällä liikahda mikään. Tätä kun on jatkunut vuosia, sitä alkaa miettiä, onko siitä hyötyä vai haittaa.

 

["hmm"]

Entäs adhd?

 

[Killer]

[QUOTE="alkup.";23428316]Pojan lääkäri on psykiatrian erikoislääkäri. Tuntuu, etteivät sielläkään osaa oikein asialle enää mitään tehdä. Välillä tuntuu, että ehkä niillä on sellainen asenne, että kaikkeen ei vain ole ratkaisua ja oikeaa hoitoa, kun tilanne ei yhtään korjaannu, vaan pahenee vain.[/QUOTE]

Ei millään pahalla, mutta toivottavasti poikasi ei sitten suunnittele "yhteishautausta" muille ihmisille...

 

[dfgdfg]

[QUOTE="alkup.";23428301]Minkälainen psykoterapeutti voisi näihin ongelmiin olla sopiva? Mistä tietää, että terapeutti on sopiva?[/QUOTE]

Toivoisin todella, että osaisin vastata tähän, mutta on osaa. Toivoisin, että löytäisitte jonkun hyvän henkilön, jonka kanssa voisitte pohtia ja suunnitella sopivan hoidin. Psykiatrin luona kannattaa varmasti käydä. Kela vaatii psykiatrin lausunnon, jotta korvauksia maksetaan. Voisiko sitten tilannetta pohtia terveyskeskuspsykologin kanssa. Olen ymmärtänyt, että kaiken tyyppisen terapiat eivät ole tehokkaita kaikkiin ongelmiin, joten siksi luulisin, että olisi hyvä käydä psykiatrilla ennen terapeutin hankkimista.

 

["äiti"]

miksi tällänen henkilö asuu yksin, ei saisi missään nimessä näin olla,pahentaa tilannetta.

 

[...]

Hommaa sille tyttöystävä, johan piristyy