kotiäidin arki

[kolmen pojan äiti]

Hyvät äidit tai isät, kertokaa, kuinka jaksatte hoitaa lapsenne kotona ja mitä teidän päivään sisältyy? Aikomukseni on hoitaa lapset kotona, kunnes kuopus täyttää kolme (vielä melkein kaksi vuotta). Aika usein kuitenkin tuntuu, että tämä ei ole mua varten. Periksi en kuitenkaan aio antaa. Kotona lapseni hoidan, mutta tarvitsen hurjan paljon lisää energiaa, että jaksan tätä pyöritystä. Tuntuu, etten saa lapsistani mitään irti. Ovathan he aivan ihania, mutta kaipaan omaa aikaa ja myös aikuista seuraa. Viimeinenkin kotiäiti-ystävä on mennyt töihin ja päivät ovat mulle kovin yksinäisiä. Puistossa joskus näkee äitejä lapsiensa kanssa, mutta nykyään me käydään leikkipuistoissa aika harvoin, kun lapset tuntuvat viihtyvän omassa pihassa paremmin. Päivät tuntuvat tosi raskailta, kun usein ollaan koko päivä kotona. En ole mikään leikkijä-äiti, vaan lapset saavat leikkiä keskenään. Joskus saatan satuja lukea ja joskus harvoin pelejä pelata. Aika kun menee ruuan laittoon, pyykin pesuun jne.

Iltaisin on huono omatunto, kun ajattelen, että lapsetkin vaistoavat sen, etten ole läheskään täysin mukana heidän jutuissaan. Tulee tiuskittua ja huudettua paljon. Olen vähän heikkohermoinen. Lapset ovat kovasti isänsä perään. Onneksi isä onkin lasten kanssa iltaisin tosi paljon ja omaa aikaa kyllä saisin, kun vain osaisin sitä ottaa. Mulla ei ole mitään harrastuksia ja tuntuu, että elän vain lapsiani varten. Tiedän, että oman ajan ottaminen voisi auttaa jaksamaan paremmin.

Kertokaa nyt mulle vinkkejä, mitä teette päivällä ja mistä saatte voimia arjen pyörittämiseen.

 

[r u u s a]

Meillä lapset olivat (seurakunnan) kerhossa...yhteensä kolmena päivänä viikossa...ja yleensä, mä kävin erään kerholaisen vanhemman luona kahvilla, kerran viikossa...lapset saivat seuraa, ja samalla minäkin. =)

 

[sisutar]

kahden lapsen kanssa ennen kuin menin reiluksi vuodeksi töihin. Nyt olen äitiyslomalla odottaen kolmatta lasta syntyväksi piakkoin.

Meillä päivät kuluivat yleensä tiettyjä rutiineita seuraten. Esikoisen vauva-aikana liikkumisvapautta oli tietysti enemmän ja usein kävinkin ystäväni kanssa kaupungilla "haahuilemassa", kahviloissa, kaupoissa ja kerran viikossa vauvamuskarissa. Lisäksi kävelylenkeillä ja kylästelemässä. Lapsen kasvettua muutimme isompaan asuntoon ja eri paikkakunnalle. Päiviin alkoi kuulua puisto- ja pihakäyntejä ja rutiinit rytmittyivät lapsen tahdin mukaan. Ruoka-ajat ja päiväunet määräsivät muut menemiset pitkälti.

Syntyi toinen lapsi ja ensimmäiset puoli vuotta kului yhteisen rytmin löytymiseen. Sen jälkeen helpotti ja elämä soljui tuttuja kuvioita myöden (aamupalat, ulkoilut, kauppareissut, ruoka, päiväunet, välipala, ulkoilu, ruoka jne.). Liikuttiin vähemmän "ihmisten ilmoilla" eli kaupungilla ja sitä kaipasin kovasti henkilökohtaisesti. Esikoinen kävi tässä vaiheessa kaksi kertaa viikossa kerhossa ja lisäksi harrastimme sitä muskaria.

Nyt on kolmas tulossa ja tällä erää kotiäitinä on vierähtänyt kohta 2.5 kk. Lapset ovat taas kotihoidossa ja esikoisella alkaa ensi kuussa eskari. Tänä aikana olen jo huomannut taas sen, että en jaksa olla montaa päivää perätysten kotioloissa, vaikka täällä tekemistä riittäisikin (siivoilua jne). Minulla täytyy olla vapaus päästä lähtemään ja menemään, kun siltä tuntuu eli oma auto käytössä (niin kuin onkin) ja usein loman alussa kävimmekin kaupoilla, kaupungilla jne. Sitten tuli pakollinen stoppi ja vuodelepo kotona (vauva uhkasi syntyä ennen aikojaan) ja huomasin ärtyväni erittäin helposti, jos en pääse täältä minnekään. Nyt olen jo niin isomahainen, että en enää mahdu turvallisesti ajamaan autoa ja sen takia olemme olleet täällä kotona päivät pitkät.

Lapsilla on paljon kavereita ja tekemistä kotiympyröissä, mutta minua ei innosta jatkuva puunaaminen ja kotitöiden tekeminen. Huomaan ärtyväni helposti ja olevani kiukkuinen. Tietysti oman osansa tähän tuo tämä vauva, joka ei sitten kuitenkaan tunnu syntyvän millään vaikka ensin uhkasi tulla viikkotolkulla etukäteen. Haluaisin päästä jo eteenpäin tässäkin asiassa.

Eskari tulee muuttamaan sen totutun päiväkuvion meillä täysin ja nyt siihen lisäksi vielä tämä tuleva uusi vauva. Odotankin jo pahinta ja toivon kuitenkin parasta eli aikamoiseen härdelliin olen henkisesti varautunut, mutta tämän toisen lapsen vauva-aika karaisi kyllä aika lailla (koliikit, valvomiset, rytmittömyydet jne) kestämään tulevaa. Pieni osa toivoo kuitenkin, että jospa tämä lapsi olisikin sellainen herttainen pieni pallero, joka syö ja nukkuu eikä ole mitään ongelmia....

Toiveena olisi, että voisin olla kotona nytkin niin pitkään kuin mahdollista lasten kanssa. Itse en henkilökohtaisesti pitänyt työssä käyvän äidin roolista pätkääkään, se oli erittäin stressaavaa aikaa kaikin puolin. Meillä siihen tosin liittyi lasten jatkuva sairastelu ym. syitä, mitkä vetivät tilanteen erittäin kireäksi. Ihanteellista olisi, jos saisi hoidettua lapset kouluikään asti kotona.

Mikään sellainen kotiäiti en siis ole, joka pullantuoksuisena häärii keittiössä ja laulaen siivoskelee taloa iloisena. Toki hoidan kodin ja ruokailut, mutta siivoilu ei ole se pääasia vaikka siististä kodista pidänkin. Täytyy päästä liikkeellekin ja nähdä muutakin kuin kodin neljä seinää ja oma piha. Kotiäitiys on minulle ollut valinta lasten takia, hekin ovat taas nauttineet rauhallisemmasta menosta päiväkotielämän jälkeen. Sairastelu on jäänyt ja se kiire ja stressi mikä meitä vaivasi työssä käymiseni aikana.

Kaikkea hyvää ja jaksamista sinnekin päin =)

Niin ja muokkaan sen verran, että minä kyllä pidän lukemisesta kovasti, luen lapsille ja pyrin osallistumaan heidänkin tekemisiinsä päivän aikana. Tosin leikkivät hyvin paljon keskenään, eivät edes kaipaa äitiä siihen joukkoon mukaan ja kavereitakin riittää. Yhdessä olemme silti pelailleet, piirrelleet, askarrelleet, lukeneet, joskus tahtovat auttaa kotitöissä, ruoanlaitossa jne eli yhteistä olemista kyllä tulee päivänkin aikana runsaasti. Tärkeintä on mielestäni kuitenkin se, että on paikalla, kun tarvitaan ja syli on aina avoinna. Halitaan ja sylitellään, kun siltä tuntuu :heart: . Siitä saa taas voimaa jaksaa pienempi ja isompikin.

 

[Iiris]

Koita päästää itsesi ainakin välillä helpommalla kotitöiden suhteen. Lapset on kuitenkin pääasia, ei pölyt, tiskit ja leivän murut. Käytä vaikka puolivalmisteita ruuan laitossa ja tee joskus isompia satseja niin, että riittää seuraavaksikin päiväksi.

Sun on lähdettävä kotoa jossain käymään iteksesi tai pelkässä aikuis seurassa. Tiedän hyvin kuinka helposti sitä jämähtää kotiin. Tämä muualle lähteminen ja oman ajan järjestäminen on mulla ainakin nyt uudelleen alkaneen kotiäitiyden iso haaste. Tiedän, että muuten pimahdan. Käy esim. kävelylenkillä tai uimahallissa ystävän tai naapurin kanssa, kahvilla tai shoppailemassa.

Kannatan myös ehdottomasti lasten viemistä päiväkerhoon tai heidän kanssaan käymistä esim. avoimessa päiväkodissa tai perhekerhossa, misa tapaisit aikuista juttuseuraa.

sen huomaa heti kuinka pienenkin "vapautuksen" jälkeen jaksaa taas omia riiviöitään ihan toisella lailla

 

[triplaemo]

koittaa pyristellä. Itse olen kyllä kotona ja ilmeisesti vielä pari vuotta, lapset 2v3kk ja 9 kk kaksoset. Onhan tämä rankkaa, mutta itselleni vielä tässä vaiheessa se paras vaihtoehto. Ja jatkuvasta härdellistä huolimatta huomaan nauttivani lasten kasvusta, hymyistä ja jopa siitä kun välillä ei kädet riitä....(outoa, jopa omasta mielestäni..) Nyt syksyllä pitää saada kylläkin esikoiselle touhua lisää kerhon tmss. vuoropäikkärin merkeissä. niin, enkä minäkään tätä yksin jaksaisi, nytkin on tuossa yksi tyttö apuna ja onneksi ukkia ym. mll lastenhoitajaa saatavilla. Totuus on, että onhan tämä ollut aika yksinäistä puurtamista, kun eiole suorastaan jaksanut raahautua ihmisten ilmoille niinkuin ennen. Nyt vasta alkaa enemmän poltella ja vauvatkin ovat jo sen verran isoja että sietävät olla vaikka hetken nälissään. Toisella on maitoallergia ja alku oli lajinsa kitkuista kanniskelua ja väsyä, ennen kuin saatiin diagnoosi.

Mutta, kuten eräs ystävä totesi kun omat lapsensa oli pieniä ja rahtasi niitä hoitoon aikansa, että oli helpotus jäädä kotiin ja tehdä siellä asiat omaa tahtia. Kokeile sinäkin välillä kiikutttaa lapsia hoitoon ja mene töihin muualle, tietysti jos niitä on siinä hollilla helposti saatavilla ja se on mahdollista. Sitten näkisit taas senkin rumban ja ehkä se kotiäitiys tuntuisi erilaiselta.
En tiedä minkä ikäinen olet, ja voisi olla mielenkiintoista tietää muidenkin mielipiteitä siitä, vaikuttaako ikä ja työuran pituus kotiäitiyden/ työssäkäynnin mielekkyyteen tai valintaa. itse olen jo 35 joten on kerennyt rynniä jo töissä muuallakin.

 

[mariiia]

\

Hyvät äidit tai isät, kertokaa, kuinka jaksatte hoitaa lapsenne kotona ja mitä teidän päivään sisältyy? Aikomukseni on hoitaa lapset kotona, kunnes kuopus täyttää kolme (vielä melkein kaksi vuotta). Aika usein kuitenkin tuntuu, että tämä ei ole mua varten. Periksi en kuitenkaan aio antaa. Kotona lapseni hoidan, mutta tarvitsen hurjan paljon lisää energiaa, että jaksan tätä pyöritystä. Tuntuu, etten saa lapsistani mitään irti. Ovathan he aivan ihania, mutta kaipaan omaa aikaa ja myös aikuista seuraa. Viimeinenkin kotiäiti-ystävä on mennyt töihin ja päivät ovat mulle kovin yksinäisiä. Puistossa joskus näkee äitejä lapsiensa kanssa, mutta nykyään me käydään leikkipuistoissa aika harvoin, kun lapset tuntuvat viihtyvän omassa pihassa paremmin. Päivät tuntuvat tosi raskailta, kun usein ollaan koko päivä kotona. En ole mikään leikkijä-äiti, vaan lapset saavat leikkiä keskenään. Joskus saatan satuja lukea ja joskus harvoin pelejä pelata. Aika kun menee ruuan laittoon, pyykin pesuun jne.

Iltaisin on huono omatunto, kun ajattelen, että lapsetkin vaistoavat sen, etten ole läheskään täysin mukana heidän jutuissaan. Tulee tiuskittua ja huudettua paljon. Olen vähän heikkohermoinen. Lapset ovat kovasti isänsä perään. Onneksi isä onkin lasten kanssa iltaisin tosi paljon ja omaa aikaa kyllä saisin, kun vain osaisin sitä ottaa. Mulla ei ole mitään harrastuksia ja tuntuu, että elän vain lapsiani varten. Tiedän, että oman ajan ottaminen voisi auttaa jaksamaan paremmin.

Kertokaa nyt mulle vinkkejä, mitä teette päivällä ja mistä saatte voimia arjen pyörittämiseen.

Tuo teksi oli kuin minun sydämmestä tullut :heart: Olisi kuin olisin omaa tekstiä lukenut.Ihanaa kun muutkin ajattelee noin.
Mulla taas alkaa stressaamaan kun pitäisi töihin lähteä ja laittaa lapset tarhaan ja hormoonit jylää ja tekisi mieli kolmas lapsi ja aloittaa rumba alusta.Mies ei halua lasta vaan normaalin perhe-elämän jossa kumpikin käy päivätöissä ja lapset on tarhassa.

 

[Classic]

itse pelkäsin valtavasti sitä miten pärjään parin pienen pikkuisen kanssa kotosalla sillä tukiverkostoni on hyvin rajallinen ei ole mummeja sun muita lähimaissakaan, muttakun opetteli vaatimatta enää itseltään liikoja ja stressaamasta muista asioista kuin yhden päivän kiemuroista niin on tämä kotielämä ollut elämäni parasta aikaa. Minulla on pari lasta, kolme vuotias ja seitsemänkuinen vauva, ovat mielettömän liikkis pari ja nautin heistä suunnattomasti.

Välillä palaa hermot kolmivuotiaan oikutellessa, mutta sekin on miusta sallittavaa, meillä käydään kaikki tunneskaalat usein läpi, mutta parempi niin kuin tukahduttaa niitä. Muistan kuitenkin halailla ja pussailla niin usein uhmaikäistäkin etten usko äipän pikkuiset hermoilut välillä lapsiin arpia jättää :saint:

Kotihommat olen suosiolla minimoinut, ei tartte aina pedata,laittaa gourmetaterioita, lattialla saa välil olla pölypalleroita, pyykit kasautuu mutta so what? Liikun paljon lasteni kanssa leikkipuistoissa yms. missä näkee myös muita aikuisia. MLL-kerhot sun muut ovat oiva paikka myös jakaa mietteitään muiden äitien kanssa.

Kaikki sujuu hyvin kun elää elämäänsä lasten kanssa niin miten se parhaalta tuntuu, vaihtoehtoja löytyy, välillä kaikki puuduttaa, mutta pieni irtiotto silloin tällöin muistuttaa kuinka parasta aikaa lastenhoito elämässä onkaan.

Tsemiä ja nauti lapsistasi! On varmasti elämän parasta aikaa!!
:flower:

 

[ElliNoora]

Hei,

Kyllä oma aikakin on tietysti tarpeen, mutta kirjoituksestasi tuli mieleen, että ehkäpä tarvitsisit myös rentoa aikaa lasten kanssa jotta saisit paremman fiiliksen arkiseen olemiseen?

Voisitko tehdä vaikka jonkun lapsen kanssa yksin jotain? Mullakin on kolme lasta, ja hermot menee usein siihen jatkuvaan säätämiseen. Liian harvoin saa rauhassa keskittyä johonkin tekemiseen kun aina joku tarvii jotain.

Olen nyt oikein etsinyt sellaista että mulla on jokaisen lapsen kanssa joku oma juttu, jota lähdemme joskus yhdessä tekemään. Käyn vuorotellen jokaisen kanssa uimassa - mutta en koko rotlan kanssa, sillä hermot siinä menee. On kiva istua kahdestaan saunassa ja jutella, ja nähdä kuinka mukavia lapset voi olla kun saa olla muutakin kuin yksi kolmesta. Isomman pojan kanssa käymme joskus yhdessä kaupungilla levy- ja tietsikkakaupassa ja sitten kahvilla. Valitsemme parhaat leivokset, ja nautimme täysin rinnoin. Yleensä tässä vaiheessa iskee solidaarisuus, ja siten keksimme jotain kivaa pienemmillekin, ettei heille tule paha mieli. Tällaiset hetket tekevät minusta paremmantuulisen ja lapsistakin mukavampia minua - ja toisiaan - kohtaan.

Ja vielä yksi kommentti ruoanlaitosta: minusta silloin kun on mieli maassa, ja arki harmaata massaa, ei pidä ruvetaan ostelemaan eineksiä,vaan päinvastoin: laittaa niin hyvä ja kaunis kattaus, että sielu ja ruumis virkistyvät! ruoan laittaminen tuntuu tylsältä ja arvottomalta puuhalta jos se on vain ravintoa, mutta kun laittaa hyvää ruokaa ja tarjoilee sen nätisti, niin perhekin yleensä sitä arvostaa, ja sitä kautta saa kauniin kiitoksen omalle työlleen ja hohtoa arkeen.

 

[5 lasta]

Hei!

Minulle jokainen äitiyslomalle jäänti on ollut "kauhea" paikka, kun en ole koti-ihminen. Tykkään käydä töissä, minulla on ihanat työkaverit jne.

Ensimmäisen äitiysloman lopetinkin kesken lapsen ollessa 8 kk, en jaksanut olla loppuun asti kotona. Minulla ei yksinkertaisesti ollut mitään mielenkiintoista tekemistä.

Seuraavan äitiysloman jätin myös kesken lapsen ollessa n. 9 kk. Sama selitys

Kolmannella äippälomalla kaksi vanhinta lasta olivat hoidossa 3 pv/viikossa, jotta heille olisi jotain mielenkiintoista tekemistä. En olisi varmaan selvinnyt kaikkien kanssa edes, edelliset lapset olivat 1 ja 3 vuotiaita. Tällä äippälomalla viihdyin melko hyvin, naapuriin muutti kaksi ihanaa kotiäitiä, joiden kanssa päivät menivät kivasti. Kaikenlisäksi minulla oli uuden kodin pihamaassa laitettavaa joten hyvä että ehdin vauvaa edes hoitaa!

Nyt olen jäämässä taas äippälomalle. Meille on tulossa kaksoset syyskuussa. Edelliset lapset ovat 1,3 ja 5 vuotiaat. He menevät taas hoitoon 3 pv viikossa, jotta voin keskittyä vauvoihin ja ehkä vähän itseenikin edes joskus.

Miksi en viihdy lasten kanssa kotona on se että kaikki päivät ovat samanlaisia:

aamupala
ulos leikkimään
lounas
päikkärit / sisäleikkejä (nuorimmainen nukkuu päikkärit, keskimmäinen joskus)
välipala
ulkoleikkejä
päivällinen
illalla joko sisä- tai ulkoleikkejä

Ja aina on oltava lasten kanssa, koska yksin en voi laittaa lapsista ulos kuin nuo 3- ja 5 vuotiaat. Jos meneevät yksin ulos, melkein aina heille tulee tappelua ja tulevat ovelle itkemään ja olisivat tulossa heti sisälle. Mutta mielestäni heidän pitää olla ulkona ainakin tunnin verran, muuten menee sisällä riehumiseksi.

Kahdella ekalla äippälomalla oli aika monella tutulla lapsia, ja aamupäivisin tapasimme puistossa. Iltapäivät ja illat sitten kuluivat oman perheen kanssa. Kuten jo kerroin kolmannella äippälomalla oli ne ihanat naapurin naiset seurana.

Nyt ovat kaikki tutut töissä eikä vauvoja tiedossa. Ja en varmaan 5 kanssa edes jaksaisi minnekkään lähteä, ainakaan sisätiloihin talviaikaan, kun pitäisi riisua ja pukea, riisua ja pukea. Saa nähdä. Ja harmissani olen siitä että kaksosten äippäloma on 2 kuukautta pidempi kuin yksösten!

Todennäköisesti lopetan taas äippäloman kesken ja palaan töihin ennen aikojani. Enkä tunne siitä yhtään huonoa omaatuntoa. Miksi olla kotona jos siellä ei viihdy ja lapset kaikenlisäksi viihtyvät hoidossa. Minulle ei ole mikään ongelma aamulähdöt tarhaan eikä kotiinpaluut isonkaan lapsilauman kanssa. Niin mielellään ne ovat hoitoon menossa. Tiedän että saisin kotihoitajan, mutta mieluummin vien lapset hoitoon ulkopuoliseen paikkaan jotta saavat olla muuallakin kuin kotona ja tavata toisia lapsia.

Elikkä vastauksena: en minäkään saa aikaa kulumaan kotona mielekkäästi, en keksi lapsille leikkejä ja ruokien kanssa on yhtä tuskailua kun pitäisi joka päivälle keksiä uusi ruoka. Lapset eivät suostu enää seuraavana päivänä syömään samaa ruokaa kun ovat edellisenä päivänä jo syöneet lounaaksi ja päivälliseksi samaa.

 

[mariiia]

\

Hei!

Minulle jokainen äitiyslomalle jäänti on ollut "kauhea" paikka, kun en ole koti-ihminen. Tykkään käydä töissä, minulla on ihanat työkaverit jne.

Ensimmäisen äitiysloman lopetinkin kesken lapsen ollessa 8 kk, en jaksanut olla loppuun asti kotona. Minulla ei yksinkertaisesti ollut mitään mielenkiintoista tekemistä.

Seuraavan äitiysloman jätin myös kesken lapsen ollessa n. 9 kk. Sama selitys

Kolmannella äippälomalla kaksi vanhinta lasta olivat hoidossa 3 pv/viikossa, jotta heille olisi jotain mielenkiintoista tekemistä. En olisi varmaan selvinnyt kaikkien kanssa edes, edelliset lapset olivat 1 ja 3 vuotiaita. Tällä äippälomalla viihdyin melko hyvin, naapuriin muutti kaksi ihanaa kotiäitiä, joiden kanssa päivät menivät kivasti. Kaikenlisäksi minulla oli uuden kodin pihamaassa laitettavaa joten hyvä että ehdin vauvaa edes hoitaa!

Nyt olen jäämässä taas äippälomalle. Meille on tulossa kaksoset syyskuussa. Edelliset lapset ovat 1,3 ja 5 vuotiaat. He menevät taas hoitoon 3 pv viikossa, jotta voin keskittyä vauvoihin ja ehkä vähän itseenikin edes joskus.

Miksi en viihdy lasten kanssa kotona on se että kaikki päivät ovat samanlaisia:

aamupala
ulos leikkimään
lounas
päikkärit / sisäleikkejä (nuorimmainen nukkuu päikkärit, keskimmäinen joskus)
välipala
ulkoleikkejä
päivällinen
illalla joko sisä- tai ulkoleikkejä

Ja aina on oltava lasten kanssa, koska yksin en voi laittaa lapsista ulos kuin nuo 3- ja 5 vuotiaat. Jos meneevät yksin ulos, melkein aina heille tulee tappelua ja tulevat ovelle itkemään ja olisivat tulossa heti sisälle. Mutta mielestäni heidän pitää olla ulkona ainakin tunnin verran, muuten menee sisällä riehumiseksi.

Kahdella ekalla äippälomalla oli aika monella tutulla lapsia, ja aamupäivisin tapasimme puistossa. Iltapäivät ja illat sitten kuluivat oman perheen kanssa. Kuten jo kerroin kolmannella äippälomalla oli ne ihanat naapurin naiset seurana.

Nyt ovat kaikki tutut töissä eikä vauvoja tiedossa. Ja en varmaan 5 kanssa edes jaksaisi minnekkään lähteä, ainakaan sisätiloihin talviaikaan, kun pitäisi riisua ja pukea, riisua ja pukea. Saa nähdä. Ja harmissani olen siitä että kaksosten äippäloma on 2 kuukautta pidempi kuin yksösten!

Todennäköisesti lopetan taas äippäloman kesken ja palaan töihin ennen aikojani. Enkä tunne siitä yhtään huonoa omaatuntoa. Miksi olla kotona jos siellä ei viihdy ja lapset kaikenlisäksi viihtyvät hoidossa. Minulle ei ole mikään ongelma aamulähdöt tarhaan eikä kotiinpaluut isonkaan lapsilauman kanssa. Niin mielellään ne ovat hoitoon menossa. Tiedän että saisin kotihoitajan, mutta mieluummin vien lapset hoitoon ulkopuoliseen paikkaan jotta saavat olla muuallakin kuin kotona ja tavata toisia lapsia.

Elikkä vastauksena: en minäkään saa aikaa kulumaan kotona mielekkäästi, en keksi lapsille leikkejä ja ruokien kanssa on yhtä tuskailua kun pitäisi joka päivälle keksiä uusi ruoka. Lapset eivät suostu enää seuraavana päivänä syömään samaa ruokaa kun ovat edellisenä päivänä jo syöneet lounaaksi ja päivälliseksi samaa.

Saanko kysyä Miksi sä teet noin monta lasta jos et jaksa olla niiten kanssa kotona edes sen vertaa kuin äippäloma kestää.Mä olisin ONNELINEN jos saisin noin monta lasta ja olisin mielelläni kotona.

 

[oliivi harmaana]

Eihän se nyt niin ole, että jos lapsien kanssa ei jaksa ja halua kotona olla, niin niitä ei pitäisi sitten "tehdä" ollenkaan ! Höpö höpö...eihän se elämä nyt pelkkään kotiin keskity......Eikä ne lapset siitä kärsi jos niillä muutakin elämää on kuin vaan kotona isän ja äidin kanssa !!
Ja meitä on moneksi. Yksi olisi vaikka koko ikänsä koton lasten kanssa, toinen ei edes sitä äitiyslomaa kokonaan jne. Mutta annetaan jokaisen toki tehdä niin, kuin itselle ja omalle perhelleen parhaaksi näkee...eikös juu ?? :hug:

 

[Nelthilta]

\

Saanko kysyä Miksi sä teet noin monta lasta jos et jaksa olla niiten kanssa kotona edes sen vertaa kuin äippäloma kestää.Mä olisin ONNELINEN jos saisin noin monta lasta ja olisin mielelläni kotona.

Minä kyllä ymmärrän tätä äitiä hyvinkin. Lapset ovat ihania, mutta elämässä pitää olla muutakin. Jos lapsilla on hyvä hoitopaikka ja äidilläkin päivisin mielekästä tekemistä, niin kaikki voivat hyvin.

Minua tulevassa äitiyslomassa pelottaa eniten ruoanlaitto: kun ei pääse työpaikkaruokalaan, vaan joutuu joka päivälle ihan itse keksimään, että mitä sitä söisi. Lomilla ruokahuollosta vastaa mies, mutta ei sitä nyt oikein voi pistää tekemään kotona olevalle vaimolleen ruokaa...

 

[taustalla]

Ihmetyttää minuakin, että nimimerkki 5 lasta pitää niin kovasti työelämästä, mutta silti tekee lapsia noin paljon. Mitä ehdit antaa lapsillesi elämää varten, kun alle vuoden iässä viet hoitoon, ja pian taas kun saat tienattua ansiosidonnaisen äitiyspäivärahan tulee uusi lapsi?

Oletko viemässä myös 1-vuotiaan lapsen hoitoon? Aika uskomattomalta kuulostaa, että mielestäsi tuon ikäinen tarvitsee kodin ulkopuolista tekemistä ja seuraa.

Herää kysymys, onko tosissaan kirjoitettu koko tarina...

 

[Nelthilta]

\

Oletko viemässä myös 1-vuotiaan lapsen hoitoon? Aika uskomattomalta kuulostaa, että mielestäsi tuon ikäinen tarvitsee kodin ulkopuolista tekemistä ja seuraa.

Eihän tuo noin kirjoittanut.

Minusta on aika käsittämätöntä tämä tuomitseminen. Äitien töissäkäynti on nykymaailmassa sentään aikas yleistä. Itse asiassa minun lähipiirissäni useimmat ovat vieneet lapsensa vuoden vanhoina hoitoon. Itse en kuvittelekaan jaksavani kotona vuotta kauemmin. Eikä kyllä mieskään kuvittele...

 

[38v Yh 3 lasta]

Sanonpa sanasen minäkin. Nautin niin töissä kuin kotona olosta.
Olen kaikki lapseni kasvattanut kotona 3v asti, koska mielestäni lapsen tulee saada perusturvallisuus kotona oman äidin/isän (tai sitä vastaavan) hoidossa. Lisäksi alle 2v saattaa sairastaa esim. päiväkodissa todella paljon, koska vastustuskyky kehittyy vasta 2-3v jälkeen normaaliksi. Tämähän tietysti aiheuttaa turhaan korvatulehduskierteitä yms. Lapsen tulee antaa kehittyä rauhassa ja yksilöllisesti. :hug:

 

[anne-68]

Mä olen 37v ja kolmen yh.Lapsilla on isot ikäverot,vanhin 17v,sit 10v ja pienin 1v2kk.Eli tarkoittaa et olen kotona pienen kanssa kahden päivät joten mun on leikittävä hänen kanssaan. =) Me käydään paljon ystävien luona,seurakunnan perhekerhossa,uimahallissa,puistoissa,isovanhemmilla jne..Joka päivälle on jotain suunniteltua ohjelmaa.Joskus tuntuu mustakin et kaikki energia on ihan finaalissa,meinaa masentaakin jopa,mut onneksi ne on vain pieniä hetkiä,ja harvinaisia.Sunkin kannattaisi suunnitella etukäteen vaik seuraava päivä,mitä ohjelmaa sitten keksitkin.Sen ei tarvitse olla kummoista,mut pienellä suunnittelulla saa ajan ihmeesti kulumaan.toki lapset vaistoavat jos äiti on maassa,mut eivät he siitä mitään traumoja saa.Se on ihan normaali tunnetila,siinä kuin ilokin.Kukaan äiti ei ole 100% ajasta ilopilleri.Jos haluat kirjoitella privaa,ilolla vastaan sinulle.Osoite on anjuska4@luukku.com