Kotiäiti joka aina pätee kiireellisyydellään..

On aina niin kauhea kiire hyvä että ehtii edes syömään, puhumattakaan hengittämisestä.
Kauhean hektistä kuulemma koko ajan ei ehdi kuulemma puhelimeenkaan vastailemaan jos joku soittaa ja voi voi voi ja oi joi joi.
Minä olen koittanut ottaa ainanämä ihan huumorilla ja laskea toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mutta nyt kun itsellä on kiireisempi aika töiden kanssa niinoikeasti rupeaa ihan ärsyttämään kun hänkäy vertaamaan kuinka hälläkin on niin ja niin kiire ettei ajatella edes kerkeä. Siis mitä piippiä?!!?

Kyllä mulla kotiäiti vuosin oli tasan just niin kiire kun tein siitä.
Aina kerkesin kyllä syömään ja ihan kyllä hengittämäänkin ja kyllä mulla ajatuksiakin oli. Ja jos puhelin soi, minä vastasin siihen.

Mistähän tuo tuollainen voisi oikein johtua?
Joskus oikeasti tekisi mieli sanoa että nyt pää kiinni kun itse tehnyt raskaan työpäivän, hakenut lapset päiväkodilta ja tehnyt ruuan ja kun ihan oikeastikin jo vähän väsyttäs niin tää äiti tulee siihen oikein että huh kun onn kiire ja ei oo kereenyt syömään ja jaada jaada jaaa...

Aaah, kiitos. Olen purkautunut.

 

Sellaista se on itse olin kotiäitinä monta vuotta nyt kun käyn töissä ja opiskelen, hoidan perheen siinä samalla niin huomaan miten helppoa se kotona olo oli, vaikka silloin tuntui että kiire on koko aika, vaikka todellakaan kiire ollut yhtään mihinkään.
Kantapään kautta piti tämäkin asia oppia milloin oikeesti kiire

 

No mulla on kiire, tosin olen opiskeleva kotiäiti. Olen kuitenkin kerennyt normisti syödä yms.

 

Jokainen tyylillään. itelläni ei ollut kiire kotiäitinä esikoisen aikaan, eikä silloinkaan kun oli taapero ja vauva ja nyt varsinkaan ei oo kiire kun käyn töissä ja hoidan kotia ja harrastetaankin... ihanan rauhallista ja kiireetöntä. Asiat on oppinut näkemään oikeassa mittakaavassa ja osaa nauttia asioista ilman ylimääräistä kiirettä tai hössötystä.

 

No mulla on kiire, tosin olen opiskeleva kotiäiti. Olen kuitenkin kerennyt normisti syödä yms.

No tämä aivan tavallinen kotiäiti, joka ennemmin teetättäisikin kaiken muilla. Ja lisöksi isovanhemmat käyvät auttamassa päivittäin milloin missäkin hommassa.

Hän on vain sellainen joka tekee aivan kaikesta mitä on tehnyt aivan älyttömän ison numeron. Kerrankin häntä olisi kuulemma pitänyt ihan videokuvata kuinka hän huhki sinne tänne ja tuonne. Siis siivosi vain. Joskus kuuntelen ihan suu ammollaan niitä juttuja ei voi käsittää.

 

Tarkoitit varmaan kiireisyydellään?

 

anna toisen päteä, jos persoona kauheasti ärsyttää niin hanki uusia suhteita ja jätä tälläinen painolasti elämästäsi pois.

 

[QUOTE="vieras";28361442]anna toisen päteä, jos persoona kauheasti ärsyttää niin hanki uusia suhteita ja jätä tälläinen painolasti elämästäsi pois.[/QUOTE]

Siis ihmisenä muuten ihan mukava JOS ei tosiaan päde itseään koko ajan. Ja lapset tulee hyvin toimeen keskenään, se tässä se suurin syy.

 

[QUOTE="vieras";28361436]Tarkoitit varmaan kiireisyydellään? [/QUOTE]

Ai no meillä täällä päin käytetään myös tuollaista sanaa.

 

No, joillain on kiireisempää -ihan oikeasti tai sitten vaan "tehdysti". Kieltämättä kun kuuntelee näitä "mä en kerkeä koko päivänä syömään enkä edes istumaan hetkeksi alas"-juttuja niin lähinnä tulee mieleen että tuolla ei nyt toimi järjestelykyky lainkaan.

Myönnetään että joskus voi olla kiireisempiä päiviä jos vaikka sairastellaan, on jotkut juhlat tulossa mitä järjestellään tai tehdään vaikka suursiivousta, mutta jos normipäivä on sitä että mitään ei kerkeä kun on kokoajan kädet täynnä hommia niin silloin voi varmaan vilkasta jo peiliin. Ihan siksikin ettei kuulosta lapsille yhtään kivalta jos äiti on kokoajan niin ylityöllistetty ettei kerkeä yhtään rentoutua heidän kanssaan.

 

Mulle nämä vuodet on olleet kuin lomaa. Ihana olla lasten kanssa ja tehdä asiat omaan tahtiin. Jos tänään paistaa aurinko, niin voidaan mennä ulos, paistaa makkarat kodalla lounaaksi, unohtaa pyykkäys ja pestä sit sadepäivänä. Tämä on ollut ihaninta aikaa muuten niin aikataulutetussa elämässä!

 

Kiire syntyy ihmisen mielessä. Itse kotiäitinä pyrin hädissäni täyttämään tyhjää aikaa kokeakseni olevani tärkeä ja tekeväni jotain olemisen eteen. Jotkut toki nauttivat kotona olemisesta stressittömästi, mutta itse olin lasten vauva-aikana juuri sellainen ylisuoriutuja, joka keksi itselleen käsittämättömän määrän töitä ja askaretta, ettei vaan tarvitsisi pysähtyä ja ajatella. Kotona oleminen ei ollut minulle helppoa vaan ajoittain jopa ahdistavaa. Tunsin olevani hyödytön (en tietenkään ollut, kasvatinhan lapset, mutta siltä se tuntui). Kun aloitin taas työt, elämä rauhoittui ihmeesti. Nyt tuntuu, että on jopa aikaa johonkin, vaikka teen täyttä päivää töissä ja hoidan lapset siihen päälle. Nyt on aikaa harrastaakin, vaikka kotiäitinä koin, ettei omaa aikaa jää yhtään, eikä se suinkaan johtunut lapsista, olihan siinä toinenkin, joka lapsia hoiti.

Eli olen siis niitä ihmisiä, joille kotona oleminen ei sovi. Koen elämän olevan järjestyksessä ja tyydyttävää vasta, kun hoidan kaiken: kodin, lapset, kodin ulkopuoliset työt jne. Ilman kodin ulkopuolisia töitä tunnen olevani luopio ja stressaan olemattomista asioista. Eli tavallaan ymmärrän tuota valivalivali-kotiäitiä oikein hyvin. Hänenkin kannattaisi mennä töihin kodin ulkopuolelle niin johan helpottaisi.

 

No, joillain on kiireisempää -ihan oikeasti tai sitten vaan "tehdysti". Kieltämättä kun kuuntelee näitä "mä en kerkeä koko päivänä syömään enkä edes istumaan hetkeksi alas"-juttuja niin lähinnä tulee mieleen että tuolla ei nyt toimi järjestelykyky lainkaan.

Myönnetään että joskus voi olla kiireisempiä päiviä jos vaikka sairastellaan, on jotkut juhlat tulossa mitä järjestellään tai tehdään vaikka suursiivousta, mutta jos normipäivä on sitä että mitään ei kerkeä kun on kokoajan kädet täynnä hommia niin silloin voi varmaan vilkasta jo peiliin. Ihan siksikin ettei kuulosta lapsille yhtään kivalta jos äiti on kokoajan niin ylityöllistetty ettei kerkeä yhtään rentoutua heidän kanssaan.

Siis kyllä minä ymmärrän jos on ihan OIKEASTI kiire mutt kyllä tämän ihmisen kiire on sitä keksittyä kiirettä.
Vanhemmalla lapsella alkaa heillä jo vähän näkyä piirteitä äidistä, sellaista ihmeellistä säheltämistä eikä oikein pysty keskittymään mitään vaan mennään vaan paikasta toiseeen ollaan hetki ja sitten uusi ja taas ja taas.

 

Mulle nämä vuodet on olleet kuin lomaa. Ihana olla lasten kanssa ja tehdä asiat omaan tahtiin. Jos tänään paistaa aurinko, niin voidaan mennä ulos, paistaa makkarat kodalla lounaaksi, unohtaa pyykkäys ja pestä sit sadepäivänä. Tämä on ollut ihaninta aikaa muuten niin aikataulutetussa elämässä!

Nimenomaan. Tuota se oli minullekin. Ja tuota kaipaan eniten, ilman aikatauluja elämistä!

 

Ihanaa, että on saanut noin mahtavan ja ymmärtäväisen ystävän kuin sinä!

Omat lapseni ovat ulospäin tavallisia lapsia, joista yksi oli ensimmäiset 1.5v sellainen ettei häntä voinut jättää sekunniksikaan vahtimatta ilman kunnon kirkumista. Tai vauva-ajan jälkeen kaksi löivät päänsä kun oppivat juoksemaan ennen kävelyä.

Isäkuukausina kävin töissä LEPÄÄMÄSSÄ. Töissä on kiire, mutta ah, niin leppoisaa! Voin mennä vessaan koska huvittaa, istua lounaan niin ettei kukaan halua multa mitään ja hoitaa asioita järkestyksessä pois.

Töissä kaaosta on pakko sietää. Kotona keittiö pitää siivota kolme kertaa päivässä ja olkkari on ydinpommin jäljiltä tunnissa. Ei jaksa jauhaa paskaa puhelimessa kuin harvojen kanssa.

 

Kiire syntyy ihmisen mielessä. Itse kotiäitinä pyrin hädissäni täyttämään tyhjää aikaa kokeakseni olevani tärkeä ja tekeväni jotain olemisen eteen. Jotkut toki nauttivat kotona olemisesta stressittömästi, mutta itse olin lasten vauva-aikana juuri sellainen ylisuoriutuja, joka keksi itselleen käsittämättömän määrän töitä ja askaretta, ettei vaan tarvitsisi pysähtyä ja ajatella. Kotona oleminen ei ollut minulle helppoa vaan ajoittain jopa ahdistavaa. Tunsin olevani hyödytön (en tietenkään ollut, kasvatinhan lapset, mutta siltä se tuntui). Kun aloitin taas työt, elämä rauhoittui ihmeesti. Nyt tuntuu, että on jopa aikaa johonkin, vaikka teen täyttä päivää töissä ja hoidan lapset siihen päälle. Nyt on aikaa harrastaakin, vaikka kotiäitinä koin, ettei omaa aikaa jää yhtään, eikä se suinkaan johtunut lapsista, olihan siinä toinenkin, joka lapsia hoiti.

Eli olen siis niitä ihmisiä, joille kotona oleminen ei sovi. Koen elämän olevan järjestyksessä ja tyydyttävää vasta, kun hoidan kaiken: kodin, lapset, kodin ulkopuoliset työt jne. Ilman kodin ulkopuolisia töitä tunnen olevani luopio ja stressaan olemattomista asioista. Eli tavallaan ymmärrän tuota valivalivali-kotiäitiä oikein hyvin. Hänenkin kannattaisi mennä töihin kodin ulkopuolelle niin johan helpottaisi.

No tätä mä oleb miettinyt että voisiko takana olla jotain tälläistä, mutta hän on itse moneen otteeseen sanonut ettei haluaisi vielä mennä töihin. Mutta onko totuus sisimmässä joku toinen..

 

[QUOTE="Aloittaja";28361446]Siis ihmisenä muuten ihan mukava JOS ei tosiaan päde itseään koko ajan. Ja lapset tulee hyvin toimeen keskenään, se tässä se suurin syy.[/QUOTE]

no, jos viihdyt hänen seurassaan itse eli anna hänen päteä, lapset kyllä löytää uusia kavereita jos niikseen tulee. Itse olen sellainen nykysellään, aika kriittinen kenen kanssa aikani jaan, kai se on tämä ikä, huomaan monessa asiassa, et kaikki ei enään käykkään ihan noin vain. Olen valikoiva ja viihdynkin vanhojen hyvien ystävien seurassa, toki näitä mammakaverita on keitä tapaa puistossa tai pihalla ja jaaritellaan jos jokin haalarin kestävyyttä tms. Mutta että se suhde syvenisi niin siinä olen kranttu..

 

[QUOTE="Hih";28361471]Ihanaa, että on saanut noin mahtavan ja ymmärtäväisen ystävän kuin sinä!

Omat lapseni ovat ulospäin tavallisia lapsia, joista yksi oli ensimmäiset 1.5v sellainen ettei häntä voinut jättää sekunniksikaan vahtimatta ilman kunnon kirkumista. Tai vauva-ajan jälkeen kaksi löivät päänsä kun oppivat juoksemaan ennen kävelyä.

Isäkuukausina kävin töissä LEPÄÄMÄSSÄ. Töissä on kiire, mutta ah, niin leppoisaa! Voin mennä vessaan koska huvittaa, istua lounaan niin ettei kukaan halua multa mitään ja hoitaa asioita järkestyksessä pois.

Töissä kaaosta on pakko sietää. Kotona keittiö pitää siivota kolme kertaa päivässä ja olkkari on ydinpommin jäljiltä tunnissa. Ei jaksa jauhaa paskaa puhelimessa kuin harvojen kanssa.[/QUOTE]

Miksi sinulla noin kolahti? Tässä tuskin sinusta puhuttiin koska kyse aivan normaaleista lapsista. Mitä nyt vanhin lapsi alkanut saamaan äitinsä "häslä" piirteitä.

 

[QUOTE="Aloittaja";28361463]Siis kyllä minä ymmärrän jos on ihan OIKEASTI kiire mutt kyllä tämän ihmisen kiire on sitä keksittyä kiirettä.
Vanhemmalla lapsella alkaa heillä jo vähän näkyä piirteitä äidistä, sellaista ihmeellistä säheltämistä eikä oikein pysty keskittymään mitään vaan mennään vaan paikasta toiseeen ollaan hetki ja sitten uusi ja taas ja taas.[/QUOTE]

Tunnetko hänet kotiäitiyttä edeltävältä ajalta? Siis voiko olla että hänellä on oikeasti jotain häikkää keskittymiskyvyssä ja muukin elämä on aina ollut sellaista säheltämistä ja juoksemista? Tai sitten vaan kokee että kotiäitinä pitää päteä tuolla kiireisyydellä ja loputtomilla töillä ettei kukaan pääse laiskaksi haukkumaan.

Minkä ikäiset lapset muuten on?

 

[QUOTE="vieras";28361478]no, jos viihdyt hänen seurassaan itse eli anna hänen päteä, lapset kyllä löytää uusia kavereita jos niikseen tulee. Itse olen sellainen nykysellään, aika kriittinen kenen kanssa aikani jaan, kai se on tämä ikä, huomaan monessa asiassa, et kaikki ei enään käykkään ihan noin vain. Olen valikoiva ja viihdynkin vanhojen hyvien ystävien seurassa, toki näitä mammakaverita on keitä tapaa puistossa tai pihalla ja jaaritellaan jos jokin haalarin kestävyyttä tms. Mutta että se suhde syvenisi niin siinä olen kranttu..[/QUOTE]

Viihdyn joo, jos ei päde. Mutta valittevan usein näin tekee, varsinkin jos tulee jotain puhetta jostain aiheesta missä voisi alkaa pönkittää itseään.
Mutta lapsenme ovat olleet kavereita jo kolmisen vuotta niin olisi ikävä rikkoa heiltä ystävyys.

 

Mullan tarkkaavaisuushäiriö enkä pysty keskittymään moneen asiaan yhtäaikaa. En todellakaan vastaa puhelimeen jos lasten kanssa on jotain kesken, muutoin jää lapset vahtimatta.

 

Tunnetko hänet kotiäitiyttä edeltävältä ajalta? Siis voiko olla että hänellä on oikeasti jotain häikkää keskittymiskyvyssä ja muukin elämä on aina ollut sellaista säheltämistä ja juoksemista? Tai sitten vaan kokee että kotiäitinä pitää päteä tuolla kiireisyydellä ja loputtomilla töillä ettei kukaan pääse laiskaksi haukkumaan.

Minkä ikäiset lapset muuten on?

Aivan normaali ihminen oli ennen. Ei mitään häsläystä ja häsellystä. Ja ei ole mitään keksittymis ongelmaa. Se on nyt itse muodostettu.
Lapset ovat 4vja melkein vuoden ikäinen.

 

[QUOTE="Aloittaja";28361493]Viihdyn joo, jos ei päde. Mutta valittevan usein näin tekee, varsinkin jos tulee jotain puhetta jostain aiheesta missä voisi alkaa pönkittää itseään.
Mutta lapsenme ovat olleet kavereita jo kolmisen vuotta niin olisi ikävä rikkoa heiltä ystävyys.[/QUOTE]

voihan se olla, et hän omaa huonon itsetunnon, kun kokee et pitää päteä aina samoissa asioissa kun sinä tai sitten yrittää samaistua sinuun, sekin tosin huonon itsetunnon merkki. Mitä sitten olet hänelle sanonut kun aloittaa tämän pätemisen? Oletko koskaa sanonut et se ärsyttää sinua? Mitenkä mahtaisi reagoida jos asiasta puhuisitte?

 

Ihmiset on erilaisia. lapsetkin erilaisia ja perhe-elämät..joillakin kiire voi ollakin..ainakin mulla oli kiireinen jakso kotiäitinä, kun oli huolta. onks se vaarallista jos kotiäiti on stresaantunut ja ylikorostaa kiirettä tai sitten hänellä on vain nyt sellainen kokemus oikeasti. ei ole mekaanista laskukaavaa jolla tätä voitaisiin todeta. Mikset voisi vaan olla tuomitsematta ystävääsi..

 

[QUOTE="juupe";28361513]Ihmiset on erilaisia. lapsetkin erilaisia ja perhe-elämät..joillakin kiire voi ollakin..ainakin mulla oli kiireinen jakso kotiäitinä, kun oli huolta. onks se vaarallista jos kotiäiti on stresaantunut ja ylikorostaa kiirettä tai sitten hänellä on vain nyt sellainen kokemus oikeasti. ei ole mekaanista laskukaavaa jolla tätä voitaisiin todeta. Mikset voisi vaan olla tuomitsematta ystävääsi..[/QUOTE]

En minä tuomitse, en vaan voi käsittää tätä asiaa niin yritän sitä tässä hieman purkaa toisten kanssa niin josko saisin uuden näkökulman asiaan. Koska tällä hetkellä tämä minua hiemank häiritsee.