Kotiäidit nyt rinta rottingille! = )

Uuden pohjoismaisen tutkimuksen mukaan lasten hyvinvointi on paljolti kiinni vanhempien kanssa vietetystä ajasta. Suomessa havaittiin lisäksi, että äitien työssäkäynnilla on oleellisia vaikutuksia lasten hyvinvointiin, mm. kielteisen identiteetin ja puutteelisen hoivan syntyyn. Aamulehdestä tästä tutkimuksesta luin, joten oletan että tekstin voi lukea myös Aamulehden nettisivuilta, www.aamulehti.fi.
Eli tässäpä kotiäideille arvon palautus! En silti lähde työssäkäyviä äitejä syyttelemään enkä hae tässä nyt mitään vastakkainasettelua kotiäidit vastaan työssäkäyvät äidit...
Aamulehdestä lainattua: "Lasten elämä on Suomessa liian stressaavaa ja suorituskeskeistä. Rauhalliselle kasvamiselle ei jää aikaa.... Koulussa lapsille syötetään liikaa tietoa liian lyhyessä ajassa, ja koulun jälkeen pienet lapset joutuvat selviytymään yksin..." .

 

Kylläpä tämä tippuu nopeasti...! Nostan välillä, ettei ihan jää huomaamatta. :attn:

 

Juu niin mä aattelin, että meillä ollaan 24h yhdessä, joka päivä :xmas: vähän liikaakin, ihan oikeasti. Kerhoja täällä vaan on tosi rajallisesti.

 

Ei se välttämättä ole niin, että ne hyvinvoivat lapset ovat juuri kotiäitien lapsia. Kyllä työssä käyvä äitikin voi viettää lastensa kanssa aikaa. Onhan niitä kotiäitejäkin, jotka nakkaava lapset ulos reuhaamaan eikä koskaan vietetä yhdessä lasten kanssa aikaa, vaan lapset ovat puoliheitteillä.

 

Ei se välttämättä ole niin, että ne hyvinvoivat lapset ovat juuri kotiäitien lapsia. Kyllä työssä käyvä äitikin voi viettää lastensa kanssa aikaa. Onhan niitä kotiäitejäkin, jotka nakkaava lapset ulos reuhaamaan eikä koskaan vietetä yhdessä lasten kanssa aikaa, vaan lapset ovat puoliheitteillä.

Tämä on NIIN totta.
Näin kotiäitinä vaan tulee huomattua, miten eräiden toisten kotäitien tenavat painelevat jo kolmivuotiaina yksin siellä sun täällä...
Koko päivän, käytännössä.

( mä laitoin lapset pihalle niin saa jotain rauhassa tehtyäkin- selityksellä )

 

Olen jo pidemmän aikaa ollut sitä mieltä, että koulun keskivertolinja ei loppujen lopuksi palvele kuin muutamaa hiljaista, hyvää keskiverto-oppilasta ja sekä heikot että lahjakkaat jäävät tässä huonoon asemaan. Silti olisi radikaalia lähteä muutamaan koulua tasoryhmäopetukseen, mutta koulu voisi kyllä tarjota valinnaisuutta jo ala-asteelta lähtien enemmän.. On melko ahdistavaa kyllä huomata ennemmin tai myöhemmin että suomalainen koulujärjestelmä keskittyy yleissivistämään kansalaisiaan ja jos ei löydy harrastuneisuutta itseltä niin tiedot jää pinnallisiksi. Kotiäitiasiassa olen sitä mieltä myös, että pieni lapsi ei päivittäistä kaveriseuraa tarvitse eikä harrastuksia, lapsi kyllä ilmaisee itse kun on niiden aika. Toki sellainen harmi homma on että viulistivirtuoosia lapsestasi ei tule ellet itse vanhempana päätä että nelivuotiaana lapsi laitetaan sitä asiaa koittamaan, eikä taida tulla selännettäkään pojasta ellei äiti ja iskä kuskaa varusteita ja lasta hallille alituiseen.

 

Se on totta, että kotiäitejä ja työssäkäyviä äitejä on molempia hyvin erilaista sorttia. Mutta mä nyt vaan kerroin, mitä tutkimustulokset sanoivat... Harmi, ettei tuolla Aamulehden sivuilla ollut tuota juttua..! Tutkimus oli tehty Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa vuosina 2002-2006. Siinä tosiaan selvisi, että "jos äiti on töissä, lapsen identiteettiprofiilissa korostuu Suomessa pelokkuus, pessimismi, muiden kiusaaminen, rakkauden puute, itkuisuus, kuoleman toiveet, huonouden tunne, oksentelu, pahoinvointi ja yksin kotona oleminen iltaisin." .

 

Luin tästä tutkimuksesta aamun lehdestä. Professori Irmeli Järventien kommentti asiaan liittyen oli minusta fiksu. Eli ei pitäisi alkaa työssäkäyviä äitejä syyllistämään, vaan pitäisi alkaa miettiä myös isän roolia perheessä. Nythän se menee ikävä kyllä aika usein niin, että äiti käy työssä ja hoitaa sen lisäksi kodin, eikä siis ehdi sitä huolenpitoa ja aikaa lapsilleen antamaan. Pitäisi siis mobilisoida isät osalistumaan enemmän perheen arkeen, että tilanne korjaantuisi.

 

Luin myös tuon uutisen, ja se kieltämättä herätti minussa (työssäkäyvässä äidissä) ristiriitaisia tunteita. Toisaalta on hyvä, että vanhempia herätellään antamaan aikaa lapsilleen. Mutta toisaalta - tämä haiskahtaa vähän sellaiselta "naisten paikka on kotona" -tutkimukselta.

Itse yritän parhaani mukaan kompensoida työssä vietettyä aikaa niin, että illasta jäisi mahdollisimman suuri osa lapsen kanssa puuhasteluun. (= teen kotityöt nopeasti, en juuri vietä "omaa aikaa")... Mielestäni yritän kovasti ja onnistun siinä riittävän hyvin. Mutta miten silti aina tuntuu, että syyttävä sormi kohdistuu minuun, koska olen äiti.

Kertoiko kyseinen tutkimus, millä lailla isän kanssa vietetty aika vaikuttaa lapsiin? Voivatko aktiivisten, lapsistaan kiinnostuneiden isien lapset paremmin, kuin niiden isien, jotka käyvät kotona korkeintaan nukkumassa? Onhan isän kanssa vietetty aika myös vanhemman kanssa vietettyä aikaa.

 

Luin tästä tutkimuksesta aamun lehdestä. Professori Irmeli Järventien kommentti asiaan liittyen oli minusta fiksu. Eli ei pitäisi alkaa työssäkäyviä äitejä syyllistämään, vaan pitäisi alkaa miettiä myös isän roolia perheessä. Nythän se menee ikävä kyllä aika usein niin, että äiti käy työssä ja hoitaa sen lisäksi kodin, eikä siis ehdi sitä huolenpitoa ja aikaa lapsilleen antamaan. Pitäisi siis mobilisoida isät osalistumaan enemmän perheen arkeen, että tilanne korjaantuisi.

Just näin! :flower:

 

En tosiaan halua minäkään työssäkäyviä äitejä syyllistää! Monesti äidit käyvät töissä, kun on taloudellinen pakko. :/ Isien osuudesta tai sen vaikutuksesta lasten hyvinvointiin ei ollut mitään mainintaa, olisiko ollut tämä siksi kun ei ole kovin kattavaa aineistoa siltä osin...

 

Minä olen huomattavasti iloisempi ja energiaa puhkuva nyt kun käyn hiukan töissä. Jaksan keskittyä lapsiini ihan eri tavalla kuin silloin kun olin kotona. Nyt aina kotona ollessa keskityn lapsiini paljon enemmän!

 

Se on totta, että kotiäitejä ja työssäkäyviä äitejä on molempia hyvin erilaista sorttia. Mutta mä nyt vaan kerroin, mitä tutkimustulokset sanoivat... Harmi, ettei tuolla Aamulehden sivuilla ollut tuota juttua..! Tutkimus oli tehty Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa vuosina 2002-2006. Siinä tosiaan selvisi, että "jos äiti on töissä, lapsen identiteettiprofiilissa korostuu Suomessa pelokkuus, pessimismi, muiden kiusaaminen, rakkauden puute, itkuisuus, kuoleman toiveet, huonouden tunne, oksentelu, pahoinvointi ja yksin kotona oleminen iltaisin." .

Suomessa on paljon myös aikuisten masentuneisuutta, itsemurhia ym. Voisiko olla niin, että masennus onkin vielä yleisempää kuin tilastot antavat olettaa? Jospa lapset voivat pahoin vanhempiensa pahoinvoinnin takia.
Suomessa on niin pitkään ollut suorittamisen kulttuuri. Joka lyö leiman heti jos et osaa tai ymmärrä, jos et kestä kuormitusta tms. Heti olet syrjäytynyt, erityinen.
Ruotsissa ja Norjassa on aina ollut sellainen ilmapiiri, että ihmisestä etsitään hyvää. -Ai, sinä olet tässä hyvä-me juuri tarvitaankin sinua, olet meille tärkeä. Siellä musiikkikin on positiivisempaa!
Pohjoismaissa iso osa äideistä käy töissä -myös ruotsalaiset ja norjalaiset. Heiltä löytyy kuitenkin aikaa hoitaa perhettään ja kannustaa lapsiaan. Kasvatus pohjautuu yhdessä tekemiseen ja kannustamiseen. Suomessa aletaan valmentaa ja vaaditaan lapselta itsenäisiä tuloksia jo hyvin pienenä. Myös päiväkodit vaativat.
Meillä kaikki jätetään yksin. Myös vanhukset.

Ei tietystikään kaikissa perheissä, mutta jotenkin on vallalla olettamus että jokainen ihan yksin on onnensa seppä ja se onni on saatava raskaalla työllä. Ei ihme, että siinä se lähin unohtuu -jopa omat tarpeet ja elämänilo. Suomeen kaivattaisiin yhteisöllisyyttä, joka on vanhastaan kuulunut ruotsalaiseen ja norjalaiseenkiin kyläkulttuuriin. Täällähän on vain ennen kaivettu kirvestä esiin kun naapuri on ryhtynyt liian lähelle rakentamaan. Ja sitten tuli ev.lut. uskonto joka olikin kuin voita nokkaan suomalaiselle karulle ihmismielelle. Ei tarvinnut tuntea muuta kuin Herran pelkoa ja synnintuntoa. Ja tehdä töitä, siihen asti kunnes kuukahtaa kuokkansa viereen.

 

Pääasia kai olisi, että lapsella olisi turvallisia, huolehtivia aikuiskontakteja koulun jälkeen. Että esim. iltapäiväkerhot toimisivat kattavasti (siitäkin oli maininta tutkimuksessa). Ymmärrän että monella äidilläkin on halua mennä työelämään parin kotiäitivuoden jälkeen. Mutta aikaahan lapsi tarvitsee ja sitä voi antaa toki joku muukin kuin äiti. Suomessa ja Pohjoismaissa yleensäkin vaan on totuttu ajattelemaan, että kyllä lapsi pärjää ja osaa, onhan se jo niin iso. Ja hyväähän se vaan hänelle tekee tehdä asiat omin päin, oppiipahan itsenäiseksi ja pärjää sitten isompanakin. Missään muualla päin maailmassa ei vain ajatella näin...