Kotiäidit, miten saatte ajan kulumaan???

Mitä te teette että aika kuluu?? Itse olen ollut kotona Kohta 3v ja tylsistyn tähän tekemättömyyteen. Toki siivoon, kokkaan, leikin muksun kanssa jne, mutta 16h/vrk on pitkä aika..iltapäivällä alkaa tuntua kuin ilta ei tulisi koskaan, ja että voisi vihdoin mennä nukkumaan.
 
Papa71
Miks niitä koiria pitää hommata , jos on muka muutenkin rankkaa. Se on ihmejuttu, että pitää valittaa että on niin pirun rankkaa ja aika ei riitä. Ja sit hommataan koiria ja niitä ulkoilutetaan sitten hela tiden. If you can't stand the heat, stay out of the kitchen!
 
just
Loistavasti. Omakotitalossa on aina tekemistä. Paljon käydään kerhoissa ja perhekahviloissa, tavataan kavereita ja isovanhempia. Lapset 4v ja 2v. Kauhistuttaa ajatuskin, että töihin pitäs palata. Sitten ei kerkee mitään:(
 
No mää palstailen ja opiskelen. Shoppailen ja kirppistelen. Tapaan ystäviä ja ulkoilen. Siivoan ja kokkaan.

Ihan sikatylsäähän kotona olo on, kun 2 isompaa muksua ei mua juurikaan kaipaa, ja pienin on vielä ihan pieni & nukkuu paljon. Muttei kehtaa ainakaan vielä töihinkään mennä. Opintoja jatkoin jo, sitä myötä tuli edes hiukan tekemistä.

Kai tää iloksi vielä muuttuu. Muuten kotona on kivaa, saa nukkua ihan rauhassa jne :), mutta tylsää on kieltämättä.
 
Viimeksi muokattu:
just
Miks niitä koiria pitää hommata , jos on muka muutenkin rankkaa. Se on ihmejuttu, että pitää valittaa että on niin pirun rankkaa ja aika ei riitä. Ja sit hommataan koiria ja niitä ulkoilutetaan sitten hela tiden. If you can't stand the heat, stay out of the kitchen!
Kuka täällä on valittanut.....?
 
No, ehkäpä jos mullakin olisi muita äitikavereita lapsineen, kerhoja tms minne mennä aikakin menisi nopeammin. Mutta ei ole, jos jonnekin mennään niin yleenä kauppaan tai lounaalle jonnekin, muuten olen aina kotona/omalla pihalla. Mies on taas töissä puolenpäivän jälkeen yöhön asti, eli illatkin olen yleensä kotona. Onneksi on sentään lastenhoitaja jotta pääsen harrastamaan pari kertaa viikossa.
 
happy mother
Ei niin MITÄÄN ongelmaa ajankulun kanssa. Jokainen päivä on erilainen, kun lapsi tuo siihen väriä. Järjestän kaikenlaista kehittävää puuhaa hänelle, ja iloitsen jokaikisestä asiasta jonka hän oppii. Lukemaan esim. vaikka täytti äskettäin neljä. Tavataan siskoani, jolla on lähes samanikäisiä lapsia, naapureiden kanssa nähdään usein pihassa jne.
 
Mulla lapset 1,5v ja 3kk, ja hyvin kyllä kuluu aika. Välillä liiankin hyvin :)

Päivät menee kotitöitä tehdessä ja lastenhoito on välillä melkoista... liukuhihnatyötä, etten sanoisi. Onneksi ei kuitenkaan jatkuvasti niin, eli tästä arjesta ja lasten pienuudesta pystyy nauttimaankin.

Mutta kysyit, että miten saa ajan kulumaan. Lapsia hoidellessa, heidän kanssaan touhuillessa ja kotitöissä se aika enimmäkseen kuluu.

Muoks.
Hommaa joku yhteinen harrastus sinulle ja lapselle, tai menkää jonnekin, esim. perhekerhoon? Auttaisko mitenkään? Lähtekää puistoihin, siellä tapaa muita vanhempia.
 
Viimeksi muokattu:
"Vieras"
Jaa, no mulla lapset 3v ja 1,5v ja päivät yleensä kuluu vauhdilla.
Aamupalan jälkeen puistoon/kerhoon/muuten vaan ulos, joskus kaupungille/shoppailemaan.
Kotiin kaupan kautta, lounasta ja lapset nukkumaan. Sillä aikaa teen mitä nyt tarttee tainolen vaan.
Päikkärien jälkeen oleillaan, tehdään päivällistä ja syönnin jälkeen koirna kanssa lenkille. Sitten ollaan joko ulkona/kerhossa tai kahvitellaan kavereiden kanssa joko meillä tai niillä.
Siiten onkin iltapala aika, mies tulee kotiin ja leikkii lasten kanssa. Mä siivoilen, lapset nukkumaan...

Siinähän se menee. Avainsana viihtymiseen on se, että lähtee pois sieltä kotoa/kotipihalta ja tapaa ihmisiä.
 
"vieras"
[QUOTE="Vieras";27154991]Jaa, no mulla lapset 3v ja 1,5v ja päivät yleensä kuluu vauhdilla.
Aamupalan jälkeen puistoon/kerhoon/muuten vaan ulos, joskus kaupungille/shoppailemaan.
Kotiin kaupan kautta, lounasta ja lapset nukkumaan. Sillä aikaa teen mitä nyt tarttee tainolen vaan.
Päikkärien jälkeen oleillaan, tehdään päivällistä ja syönnin jälkeen koirna kanssa lenkille. Sitten ollaan joko ulkona/kerhossa tai kahvitellaan kavereiden kanssa joko meillä tai niillä.
Siiten onkin iltapala aika, mies tulee kotiin ja leikkii lasten kanssa. Mä siivoilen, lapset nukkumaan...

Siinähän se menee. Avainsana viihtymiseen on se, että lähtee pois sieltä kotoa/kotipihalta ja tapaa ihmisiä.[/QUOTE]

Mies tulee kotiin vasta iltapalalle? Voi kauhea, musta tuntu että siihen neljään asti on ikuisuus! Senkö takia miehen pitää painaa niin pitkää päivää, että sinä voit hoitaa lapsia kotona? Vai miksi miehen työpäivä on noin pitkä, jos saan kysyä?

Meille on tosi tärkeää, että myös mies ehtii oleilla lasten kanssa ja siksi on viimeistää puol 5 kotona joka päivä. Itsekin olen nyt töissä, neljältä viimeistään olemme lapsen kanssa kotona.
 
Alkuperäinen kirjoittaja PunaisenPuutalonÄiti;27154887:
Mulla lapset 1,5v ja 3kk, ja hyvin kyllä kuluu aika. Välillä liiankin hyvin

Muoks.
Hommaa joku yhteinen harrastus sinulle ja lapselle, tai menkää jonnekin, esim. perhekerhoon? Auttaisko mitenkään? Lähtekää puistoihin, siellä tapaa muita vanhempia.
Ei ole siis tarjolla muskareita, äiti-lapsi kerhoja tms, ja puistot ammottavat tyhjyyttään. Kaikki lapset on joko tarhassa tai sitten isovanhempiensa luona hoidossa. Asun siis ulkomailla, en Suomessa. Poika nyt 2v3kk ja toinen tuloillaan.

Mitäs kaikkea te sitten ton ikäisen kanssa teette? Me leikitään autoilla ja legoilla, luetaan kirjoja, keinutaan ja hiekkalaatikkoa, piirretään ja muovaillaan, mutta ei mukulan kärsivällisyys kauaa kestä, eli yhtä juttua sen 5-10 min ja sitten jo pitäis keksiä jotain muuta...
Itse olen alkanut notkua enemmään ja enemmän koneella, kun muksu leikkii yksin tai nukkuu päikyt, mutta jotain kivaa ja järkevää tekemistä olisi kiva kehittää tänne kotiin ettei ihan sammaloidu tähän sohvalle...
 
"Vieras"
[QUOTE="vieras";27155003]Mies tulee kotiin vasta iltapalalle? Voi kauhea, musta tuntu että siihen neljään asti on ikuisuus! Senkö takia miehen pitää painaa niin pitkää päivää, että sinä voit hoitaa lapsia kotona? Vai miksi miehen työpäivä on noin pitkä, jos saan kysyä?

Meille on tosi tärkeää, että myös mies ehtii oleilla lasten kanssa ja siksi on viimeistää puol 5 kotona joka päivä. Itsekin olen nyt töissä, neljältä viimeistään olemme lapsen kanssa kotona.[/QUOTE]

Joo, usein näin :/ ei se rahan takia sitä tee, vaan koska on sellaisessa asemassa että on vastuussa asioiden toimimisesta. Jos joku sairastuu, tulee muita ongelmia, asiakkaita jne. niin mies on se joka jää.
Mutta toisaalta, pystyy kyllä tarvittaessa pitämään sitten vaikka vapaata keskellä viikkoa. Tai lähtemään aamulla myöhemmin. Mutta normi päivänä on poissa kotoa n. 8.30- 18/19.30
 
"Jaa-a"
Toivottavasti älyttäisiin lopetta se kotihoidontuki kokonaan, kun kerran noin tylsää on hoitaa lapsiaan kotona! Miksi nämä samat äidit päivästä toiseen viitsivät voivottaa tätä tylsyyttään ja sitten on jo kolmas tai neljäs tai ties monesko tulossa? Nykyään on muuten se ehkäisy olemassa ja kenenkään EI ole pakko olla äiti... Typerää tälläinen tylsyyden valittaminen, häpeäisitte suomalaiset äidit!!!
 
"mamma"
mulla on kolme vuotias ja vauva, ja usein tuntuu että en kerkeä tekemään mitään :) ja päivä tuntuu loppuvan kesken vaikka iltaisin olenkin aivan levon ja oman ajan tarpeessa. koko päivä menee lasten aikataulujen mukaan ja kun vielä änkään johonkin väliin omaa liikunta tuokiota lasten nukkuessa + kotityöt, niin muuta ei kerkee :)
 
"Mä vain"
[QUOTE="mamma";27156376]mulla on kolme vuotias ja vauva, ja usein tuntuu että en kerkeä tekemään mitään :) ja päivä tuntuu loppuvan kesken vaikka iltaisin olenkin aivan levon ja oman ajan tarpeessa. koko päivä menee lasten aikataulujen mukaan ja kun vielä änkään johonkin väliin omaa liikunta tuokiota lasten nukkuessa + kotityöt, niin muuta ei kerkee :)[/QUOTE]

Mulla samanikäiset lapset, mutta olen onnellinen siitä, että on olemassa mahdollisuus olla khtuella kotona heitä hoitamassa. Jos oma aika on niin tärkeää, niin miksi hankkia lapsia?
 

Yhteistyössä