J
JONSERED Karhunkantaja
Vieras
Ne, jotka ovat juttujani seuranneet, tietävätkin jo osan: äijä on aktiivisesti sairastanut jotain mystistä tautia kolmatta vuotta.
Omatkin krempat ovat aktivoituneet: niveltulehdus lonkassa, sen jälkeen flunssa ja fibromyalgiakivut, jotka ovat pahimpia ikinä. Kylmäurtikarea tuohon päälle ja munasarjakysta ja kierukka kasvanut kohdunseinämään kiinni, sen irti reuhtomisesta reilun viikon vuoto, pahimmilaan hulahti pitkin lattioita. Kela päätti, että yli 30-vuotiaiden adhd-lääkitystä ei korvata, sehän maksaa minulla vain 2000 vuodessa.
Tapaninpäivästä oli viikon sähköt poissa ja pari päivää äijän kännykkäkin, sillä ei ollut virtaa operaattorin linkille. Jouduin ajelemaan ja kuskailemaan muksuja ja iseäni evakkoon ympäri maakuntia, kun kotona oli 6 astetta lämmintä.
Talousongelmia ja auto rikki. Kotona vesihuollon kanssa ongelmia: pumppu vetelee viimeisiään. Äijän kunto taas huonompaan ja sairauslomaa pukkaa - tosin ei siitä mitään korvauksia saa, pitäisi alkaa työkyvyttömyyseläkkeelle tai kuntoutettavaksi.
Tällaista kaikkea pientä.
Onneksi on ihania ystäviä! Eräs tulee kohta viemään muksuja kouluun ja minut toisen ystävän luo hakemaan autoa lainaksi. Ja kolmannelta aion tilata shiatsu-hieronnan, kuten hän kehoitti.
Ilman ystäviä saattaisi "liikaa" olla pian.
Ja tämäkin taas auttoi.