Koska tämä kotiäitiys muuttuu kivaksi, edes jotenkin?

lapsi alle vuoden, ja elämä on vain perässäjuoksemista, EIn huutoa, kakkapyykkiä, päiväunia ja syöttöjä. Ja joo, me tehdään vaikka ja mitä talon sisällä ja ulkopuolella: muskaria, uintia, mammojen tapaamista, ostoksia jnejne. Silti vaan jatkuva vitutus päällä. Olen hoitokone, jolla ei ole mitään muuta virkaa tässä elämässä. En todellakaan saa tästä niin paljon, että tuntuisi olevan vaivan väärti.

 

No, mene takaisin töihin ja laita se lapsi hoitoon

 

Sitä se on, mut kyl se sitten helpottaa. Vaihda asenne niin se auttaa jo paljon

 

Sitä se on.

 

Alle vuosikkaan kanssa se onkin vielä tollasta, ettei saa ns "kiitosta". Mutta kun lapsi alkaa puhua ja ymmärtää, niin voi tehdä jo taas paljon kaikkea kivaa lapsen kanssa. Ihan vaikka vaan hassutella =)

 

Kaikki eivät tykkää vauva-ajasta. Itse inhosin ekaa vuotta, helpotti pikkuhiljaa kun lapsi alkoi liikkumaan kunnolla ja puhumaan myös.

 

Mä olen pian kuuden lapsen hoitokone... välillä tuntuu että pää hajoo mutta aina niistä hetkistä on yli päässyt. Pidä itsestäs huolta niin nautit enemmän lapsen kanssa olosta, omaa aikaa lisää yms Tsemiä sulle arkeen!!

 

Kaikki eivät tykkää vauva-ajasta. Itse inhosin ekaa vuotta, helpotti pikkuhiljaa kun lapsi alkoi liikkumaan kunnolla ja puhumaan myös.

Joo sama täällä. Erityisesti se ensimmäiset puolivuotta oli karseeta. Mutta ei enää kun lapsi on puolitoistavuotias. Se osaa olla itekseenkin ja voi itse katsoa vaikka telkkaria samalla.

 

sit ku löydät oikean asenteen!!

 

Millaista sun elämän pitäisi olla, tai millaiseksi sen kuvittelit kun odotit lasta? Kuulostaa vähän siltä, että sulla on ollut erilaisia odotuksia elämän suhteen, ja olet nyt jokseenkin tyytymätön siihen, mitä sun elämässä on.
Mieti itse, mitä elämästäsi puuttuu ja yritä korjata tilannetta parempaan suuntaan.

 

Tee toinen, ei yhden kitinät enää erotu

 

Joku sanoi että vuosikkaan kanssa on tuollaista mutta sitten helpottaa... Itselleni vauvavuosi oli paratiisi nykyiseen 2,5 -vuotiaan uhmaan verrattuna. Meillä lapsen uhma on tosi railakas ja kohdistuu vain ja ainoastaan minuun. Isän ja isovanhempien hoidossa ollessaan lapsi on rauhallinen ja hyväntuulinen, minun kanssani se on yhtä itkupotkuraivaria.

Syytän itseäni siitä, että olen ollut liian lapsentahtinen ja reagoinut joka inahdukseen, yrittänyt olla aina läsnä. Nyt joudun sitten ottamaan omaa aikaa pakon edessä, koska oma pää ja muiden korvat eivät kestä sitä rääkymistä, kirkumista, itkua ja kitinää jota lapsi harrastaa alinomaa minun läsnäollessani. Tämä on todella masentavaa, vaikka toki hyviä hetkiäkin on. Tiedän kyllä olevani lapselleni tärkeä ja rakas vaikka aina ei oikein tunnu siltä. Joten saat täältä paljon myötätuntoa - ei tämä äitiys aina herkkua ole.

 

Voi että kun ihmiset ymmärtäisivät tuon asian jo ennen kuin suunnittelevat lapsia. Mä en yksinkertaisesti tajua sitä, että minkälaiset odotukset ihmisillä on siitä lapsen kanssa olosta, jos ihan normaali arki jo ahdistaa. Mitäs sitten, kun päälle lisätään esim. lapsen pitkäaikainen sairaus, rahaongelmat, parisuhdeongelmat jne.

Sullahan on hyvin asiat, jos näet muita äitejä, ja pääset ihmisten ilmoille aina välillä. Kyllähän se joskus ottaa päähän, kun haluaisi jonkun asian tehdä rauhassa, tai edes nukkua joskus, mutta muutaman vuoden kestää kyllä, jos ei muita ongelmia ole.

Pitää vain ajatella positiivisesti. Vuosi on lyhyt aika. Mulla meni 6 vuotta lasten kanssa yhdessä hujauksessa. Välillä ahdisti, mutta mä ainakin ajattelin vaan sitä, että kukaan muu ei osaa hoitaa lapsiani yhtä hyvin kuin minä. Voisinko laittaa ne hoitoon, jossa eivät saa syliä aina silloin kun sitä kaipaavat, eikä kukaan halaile tai suukottele heitä. Pystyisinkö elämään sen asian kanssa, että joku muu kasvattaisi lapseni eri arvojen ja normien mukaan kuin mitä meidän perheessä on.

Kyllä se siitä! Ei sen ole tarkoituskaan olla helppoa

 

jaa-aa oisitkos sitten saanut lapsen liian helpolla?? itse kun ensimmäistä lasta sai odottaa sen 10 vuotta, sitten kun se kauan odotettu äitiys oli lapsensa haudalla vierailua...niin nyt kun vihdoin on yksi eläväkin ja vaativa vauva kotona niin koen eläväni elämäni parasta aikaa. Onni löytyy tavallisesta arjesta ainakin minulle.

 

jaa-aa oisitkos sitten saanut lapsen liian helpolla?? itse kun ensimmäistä lasta sai odottaa sen 10 vuotta, sitten kun se kauan odotettu äitiys oli lapsensa haudalla vierailua...niin nyt kun vihdoin on yksi eläväkin ja vaativa vauva kotona niin koen eläväni elämäni parasta aikaa. Onni löytyy tavallisesta arjesta ainakin minulle.

En usko että on siitä kiinni, kaikille ei vaan vauva-aika sovi, en minäkään tätä ole rakastanu.
En usko että kovin moni tykkää murrosiästäkään

 

Sitten kun muutat asennettas.

 

jaa-aa oisitkos sitten saanut lapsen liian helpolla?? itse kun ensimmäistä lasta sai odottaa sen 10 vuotta, sitten kun se kauan odotettu äitiys oli lapsensa haudalla vierailua...niin nyt kun vihdoin on yksi eläväkin ja vaativa vauva kotona niin koen eläväni elämäni parasta aikaa. Onni löytyy tavallisesta arjesta ainakin minulle.

Liian helpolla? Että lapsettomuudesta kärsineet sitten eivät koskaan koe ahdistusta lastenhoidosta? Voi että on typeriä ihmisiä!

 

ensin oli koliikki, sitten oli kakkaongelmat, välissä oli ihan ok, nyt on h*lvetti irti, kun lapsi huutaa monta tuntia päivässä(ja se huuto ei enää ole pientä vienoa pikkuvauvan itkua), ja yleisen kiukun lisäksi kun tulee vielä hampaita-voi sitä huudon määrää. 1-v neiti ilaisee tahtoaan joka asiassa, todennäköisesti homma muuttuu vieläkin kamalammaksi mitä se nyt on. Onneksi väliin mahtuu muutama hyvä päivä ja lapsen saa kerran kuukaudessa yökylään- sekä syksyllä tyttö aloittaa päiväkodissa ja mä pääsen töihin.

 

siis paskempaa vaan tiedossa, uhmat ja muut? Koskaan ei helpota?

 

siis paskempaa vaan tiedossa, uhmat ja muut? Koskaan ei helpota?

meille aina sanottiin,että 3 kuukauden jälkeen helpottaa-no ei helpottanu yhtään

sit sanottiin et ainakin varmasti 6kk ikäsenä helpottaa- eipä käyny näinkään

1-vuotiaana kuulemma viimeistään pitäis helpottaa- no jaa-a, mun mielestä on vaan pahentunu ehkä sit 18-v helpottaa! Sitä ennen ehtii olla uhmaa jos jonkinnäkösta ja teini-ikä niin ihana!

 

Mun mielestä kotiäitiys olisi nyt paljon mukavampaa kuin silloin kun olin kotiäiti. Olin 4v kotona ja lapseni ovat nyt 3v ja 4v. Nyt noiden kanssa on paljon helpompaa kuin silloin ensimmäisinä vuosina. Mutta minkäs teet, pää hajosi monet kerrat mutta kunnialla niistäkin vuosista selvittiin.

 

jaa-aa oisitkos sitten saanut lapsen liian helpolla?? itse kun ensimmäistä lasta sai odottaa sen 10 vuotta, sitten kun se kauan odotettu äitiys oli lapsensa haudalla vierailua...niin nyt kun vihdoin on yksi eläväkin ja vaativa vauva kotona niin koen eläväni elämäni parasta aikaa. Onni löytyy tavallisesta arjesta ainakin minulle.

Liian helpolla? Että lapsettomuudesta kärsineet sitten eivät koskaan koe ahdistusta lastenhoidosta? Voi että on typeriä ihmisiä!

en puhunutkaan kenestäkään muusta kuin itsestäni... ei voi yleistää. En myöskään väitä että lapsenhoito olisi aina ihanan tuntuista hommaa, mutta itselläni kyllä tulee yleensä mieleen, että ennemmin huutava ja kiukutteleva lapsi kuin kuollut lapsi (kun mulla nyt sattuu olemaan molemmat).

ja mitä tulee siihen mainitsemaani helppouteen, kuvittelisin että on eri asia saada esim yllätysvauva tai tulla nopeasti raskaaksi ruusunpunaisin kuvitelmin kuin jos on asiaa joutunut pidempään miettimään. Se ei kuitenkaan tee kummastakaan yhtään sen huonompaa tai parempaa äitiä.

 

Oothan muistanut ottaa omaakin aikaa vetää tukan tötterölle ja korkkarit jalkaan jotta muistat olevasi myös nainen eikä vaan äiti...? Tekee hyvää, suosittelen.

 

Jos mikään, mitä teet lapsesi kanssa ei tunnu kivalta, niin kannattaa varmaan miettiä, olisiko kyse masennuksesta. Tai miettiä töihinpaluuta.

 

Oothan muistanut ottaa omaakin aikaa vetää tukan tötterölle ja korkkarit jalkaan jotta muistat olevasi myös nainen eikä vaan äiti...? Tekee hyvää, suosittelen.

Samaa mieltä!
Mulla kyllä meinas hajota pää, kun poika oli alle vuoden. Tuli välillä sellainen olo, etten mä kyllä selviä sen kanssa. Sitten menin töihin osa-aikaiseksi. Nyt 2-vuotiaana elämä on helpompaa, vaikkakin on uhmaa. Pojan kanssa voi jo touhuta ja päivät menee nopeaan. Alle vuoden ikäisen kanssa laskin minuutteja, että isä tulee töistä auttamaan...