Koska kertoa raskaudesta pilaamatta iloa toiselta?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja raskaana
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
R

raskaana

Vieras
Siskoni on raskaana useamman vuoden lapsettomuushoitojen jälkeen. Ihana uutinen koko suvulle. Itse sain ensimmäiseni jo kolme vuotta sitten, hiukan ennen kuin siskoni miehineen aloitti yrittämisen.

Nyt olen juuri itse plussannut uudelleen. Esikoisesta kerroimme kaikille jo viikolla rv5, tällä kertaa epäröin. Mielestäni on oikein, että sisareni on nyt huomion keskipisteenä, enkä haluaisi viedä raskausuutisellani itse huomiota häneltä.

Koskahan uskaltaisin kertoa raskaudesta siskolleni ja perheelleni ilman, että se jotenkin latistaisi ja vähentäisi sitä ainutkertaisuuden iloa, jota nainen ensiraskaudestaan tuntee, varsinkin kun se siskollani on niin pitkä raskauden odotus takana? En tiedä muista, mutta minä ainakin koen, että tullessaan ensimmäistä kertaa raskaaksi nainen haluaa nauttia erityisyydestään ja niin mielestäni pitää ollakin. Toinen raskaus on jo vähän lungimpaa :)

Mainitsin kyllä siskolleni jo vähän aikaa sitten, että yritämme toista lasta, mutta en oikein osannut odottaa, että olisi tärpännyt jo toisesta yrityksestä.

Miten itse tekisitte/ olisitte tehneet vastaavassa tilanteessa?

Olemme varsin läheisiä siskon kanssa ja olin ensimmäinen, jolle hänkin kertoi raskaudestaan. Periaatteessa siis tiedän, että tarvitsisin tukea, jos tämä raskaus menisi kesken, periaatteessa olen ajatellut, että odottaisin ainakin sinne rv 10 ultraan saakka, ennen kuin lähdemme kertomaan ihmisille raskaudesta ylipäätään.

Mielipiteitä?
 
Kerro ensimmäisenä siskollesi. Uskoisin, että hänkin on iloinen raskaudestasi, koska nyt voitte yhdessä odottaa ja jakaa kokemuksia ja tuntemuksia:) Minä sain ensimmäiseni tasan kahdeksan viikkoa siskoni toisen jälkeen, ja teki kyllä raskaudesta hitusen hienompaa, kun oli oma sisko jolle avautua, ja tiesi, että hän varmasti ymmärtää ja tietää mistä puhun.

Soita heti tai mene kylään (tai odota ensin että siellä ollaan hereillä) ja puhu siskollesi kahden kesken :)
 
Ei noin aikaisessa vaiheessa kannattaisi vielä kenellekään hehkuttaa. Valitettava totuus on, että keskenmenon riski on vielä suuri. Muuten ei ole mielestäni syytä, ettetkö asiasta voisi kertoa. Kertoisin 8. viikon jälkeen, kun olet käynyt ultrassa ja nähnyt, ettei kyseessä ole tuulimuna. Sehän on vain mukavaa, että voitte siskosi kanssa yhdessä odottaa vauvojanne.
 
Kerro siskolle ensin ennen muita ja hyvin voit kertoa suht aikaisin, koska jälkeenpäin häntä harmittaa jos itse on hössöttänyt raskaudestaan etkä sinä ole kertonut ollenkaan raskaudestasi. Meillä tilanne nimittäin oli toisinpäin, minä olin se lapsettomuushoidoissa kävijä ja veljeni vaimo tuli yhtä aikaa raskaaksi (lapsemme syntyivät viikon ikäerolla). En voi sanoa että asia olisi harmittanut varsinaisesti, mutta.. kyllähän se vähän sitä huomiota väkisinkin vie, mutta äkkiä siihen ajatukseen tottuu. Itse ainakin ajattelin niin että joka tapauksessa minulle raskauteni on ainutlaatuinen ja ihmeellinen asia ja muulla ei ole merkitystä.

Ja oikeasti on ihanaa, että on joku noin läheltä myöskin raskaana ja menossa samoilla viikoilla niin voi jakaa niitä omia tuntemuksiaan niin raskaana kuin sitten myöhemmin lapsen synnyttyäkin. Ainakin meillä suhde tuon veljen vaimon kanssa lähentyi ihan hirveästi kun on täsmälleen saman ikäiset lapset.
 
Kiitos sinullekin. Juu, olen ajatellut käydä vielä verikokeissa ja sitten ultrassa joskus rv7-8 tienoilla, ehkä tosiaan kannattaisi odottaa sinne saakka. En vain oikein edes tiedä, kuinka reagoin, jos tämä menee kesken.
Ekasta raskaudesta keskenmeno olisi ollut katastrofaalista, nyt yritän olla realistisempi ja ajatella vain, että positiivista, kun ylipäätään tulee raskaaksi, että seuraavalla kerralla paremmalla onnella... Toisaalta tätäkin lasta on tässä toivottu, niin että voi olla että sitten olisikin helpompaa, jos siskokin tietäisi keskenmenosta, jos niin ikävästi kävisi...
 
[QUOTE="hmn";24355867]Kerro siskolle ensin ennen muita ja hyvin voit kertoa suht aikaisin, koska jälkeenpäin häntä harmittaa jos itse on hössöttänyt raskaudestaan etkä sinä ole kertonut ollenkaan raskaudestasi. Meillä tilanne nimittäin oli toisinpäin, minä olin se lapsettomuushoidoissa kävijä ja veljeni vaimo tuli yhtä aikaa raskaaksi (lapsemme syntyivät viikon ikäerolla). En voi sanoa että asia olisi harmittanut varsinaisesti, mutta.. kyllähän se vähän sitä huomiota väkisinkin vie, mutta äkkiä siihen ajatukseen tottuu. Itse ainakin ajattelin niin että joka tapauksessa minulle raskauteni on ainutlaatuinen ja ihmeellinen asia ja muulla ei ole merkitystä.

Ja oikeasti on ihanaa, että on joku noin läheltä myöskin raskaana ja menossa samoilla viikoilla niin voi jakaa niitä omia tuntemuksiaan niin raskaana kuin sitten myöhemmin lapsen synnyttyäkin. Ainakin meillä suhde tuon veljen vaimon kanssa lähentyi ihan hirveästi kun on täsmälleen saman ikäiset lapset.[/QUOTE]

Mietin vain, että missäköhän vaiheessa se "huomion vieminen" kirpaisisi vähiten? SIis olisko tosiaan parempi saada tietää heti, vai mieluummin antaa nauttia juuri siitä ainutkertaisesta huomiosta vaikka 5. kuulle saakka?
 
Mä oon kyllä kertonu joka raskaudessa heti plussattuani. Tiedossahan toki on, että aina voi mennä kesken, mutta oon nauttinu heti alkuraskaudesta lähtien. Yhtään km ei ole ollut.
 
Mä oon kyllä kertonu joka raskaudessa heti plussattuani. Tiedossahan toki on, että aina voi mennä kesken, mutta oon nauttinu heti alkuraskaudesta lähtien. Yhtään km ei ole ollut.

Ekasta raskaudesta minullakin oli sellainen tunne, etten voi pitää uutista sisälläni, mutta jotenkin nyt on enemmän sellainen jalat maassa -fiilinki. Ehkä siksi, kun yrityskierroksia on vasta kaksi?

Heh, kiva, kun mä nyt edes täällä sitten voin tätä hehkuttaa :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja isoäiti mölykylästä;24355882:
sinulla on raskaus niin alussa, etten kertoisi vielä kenellekään, oli sisko raskaana tai ei. vaan antaisin ajan kulua. sitten kun alkais olla 10 viikkoa tai yli, niin kertoisin asiasta

Juu, muille en ajatellutkaan kertoa tuota ennen, mietin vain kertoako siskolleni, kun hän on se ihminen, jolle kuitenkin ekana kertoisin. :)
 
Minä pillahdin itkuun, kun kuulin, että sukulainen on pieniin päin kanssa. Mutta itku oli ilon itkua, ei suruitkua.

Toisella kertaa kävikin huonosti. Sukulaisen raskaus oli yhtä pitkällä, mitä oma keskenmenneeni olisi ollut. Se otti pitkään koville, mutta silti minut pyydettiin lapsen kummiksi ja suostuinkin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja lapsettomuudesta kärsivä;24355887:
Minä pillahdin itkuun, kun kuulin, että sukulainen on pieniin päin kanssa. Mutta itku oli ilon itkua, ei suruitkua.

Toisella kertaa kävikin huonosti. Sukulaisen raskaus oli yhtä pitkällä, mitä oma keskenmenneeni olisi ollut. Se otti pitkään koville, mutta silti minut pyydettiin lapsen kummiksi ja suostuinkin.

:hug:
 

Yhteistyössä