V
vieras
Vieras
Minä olen saanut korvikset jossain eka- ja tokaluokan välissä.
Kuudennella halusin toiset reiät lisäksi ja äitini pisti asiassa vähän vastaan, mutta koska vanhempamme olivat eronneet niin minäpä pyysin niitä isältä ja sain ne. No ei äitini niihin sitten mitään jaksanut enää sanoa, kun ne oli jo laitettu.
Yläasteella otin sitten ihan itsekseni vielä kolmannet ja neljännet reiät siihen jatkoksi. Isälleni en erikseen kertonut, mutta aika pian joka kerta huomasi ne ja sitten antoi jotain kommenttia siitä miten olisi pitänyt jättää väliin.
Ysiluokalla otin vielä ominpäi reiän toiseen korvalehteen tuossa ylemmäs. Siihen isäni tuumasi, että "pääsetpä paremmin vastatuulessa eteenpäin" ja jotain siitä, että omatpa on korvasi.
Nyt olen 30v enkä minä ole noita reikiä joutunut katumaan. Jossain ehkä 23v tienoilla aloin käyttää vain niitä ensimmäisiä korvareikiä ja lisäksi sitä toisen korvan yläosassa olevaa. Muut reiät umpeutuivat vähitellen eikä niitä enää edes näy. Nyt olen ollut reilun vuoden ihan ilman korviksia. Otin ne kerran pois enkä ole jaksanut vain pistää uudelleen, vaikka usein on mielessä. Nyt ikää 30v.
Ja eihän nuo reiät edes näy minnekään. Tai siis vanhat reiän paikat. Eli en ymmärrä tuota vouhotusta siitä miten loppuelämänratkaisuista muka puhutaan, jos joku alle kouluikäinen saa korvikset, kun niitä pyytää.