kompromissien teko asunnon suhteen parisuhteessa

[vieras]

Millaisia kompromisseja te olette tehneet/ valmiit tekemään parisuhteessanne asunnon suhteen?
Meillä sellainen tilanne että olen kotoisin pk-seudulta, asunut lapsuuteni ja nuoruuteni ihan ydinkeskustassa, ja se on minulle mieluisin asuinpaikka. Mieheni on maalta kotoisin ja okt on hänelle mieluisin asuinpaiikka. Kun tutustuimme, hän asui kerrostalossa lähiössä, ja muutin hänen luoksen sinne. Se oli molemmille ok siinä vaiheessa, ja vasta naimisiinmenon jälkeen ja nyt lasten myötä miehelleni on tullut todella voimakkaaksi halu päästä asumaan omakotitaloon.

Nyt asumme rivarissa lähiössä pk-seudulla. Hän on ilmoittanut minulle ettei aio siinä asua loppuelämäänsä, vaan omakotitaloon on päästävä. Itse tosiaan mieluiten asuisin kerrostalossa lähempänä keskustaa, mutta lähiörivari on minulle ihan ok, olen sen ajatellut olevan kompromissi meidän toiveistamme.

En haluaisin muuttaa maalle monestakaan syystä. Ensinnäkään minulla ei ole ajokorttia, pelkään ajamista (olen ollut kyydissä onnettomuudessa), siis pelkään ihan tosissani, eikä minulla ole mielestäni sellaista tilannetajua mitä ajaminen vaatii. Kuljen siis aina julkislla. Kaikki ystäväni, tukiverkostoni, harrasutkseni ja koko elämä on pk-seudlla ja haluaisin asua lähellä palveluita ja julkisia liikenneyhteyksiä. Myös ekologisista syistä haluisin suosia tiivistä asumista ja julkisia kulkuneuvoja, ja kahden auton talous on minulle epämiellyttävä ajatus siitäkin syystä... En tiedä ovatko mielikuvani maaseudusta osin vääriäkin?

En haluaisi myskään työmatkaan kuluttaa tyyliin tuntia.

Mieheni on sitä mieltä että jollen saa hyväpalkkaista työtä (5000 e/kk) minun on turha haaveilla että voisimme asua pk-seudulla ja hän ei ainakaan ala raataa töissä sen takia että täältä saisimme omakotitalon kauhealla hinnalla. Hän näkee ainoana vaihtoehtona muuttaa kauemmaksi jossa voisimme ostaa omakotitalon nykyisillä palkoillamme.

Olen todella onneton ja kauhuissani. Mielestäni hän vaatii minulta liian suurta kompromissia. Tai onko se edes enää kompromissikään...?

 

[päivi]

suosittelen että istutte kaikessa rauhassa miehenne kanssa ja juttelette asioista lisää. oletko varmasti kertonut hänelle miltä sinusta tuntuu, niin että hän on sen ymmärtänyt. jos olet niin yritä uudelleen, rauhallisesti ja syyttelemättä.

 

[mulla sama homma.]

Mulla on ihan sama tilanne. Mä olen kaupunkilaistyttö ja mies on maalta. Hän on ilmoittanut ettei halua asua koko elämäänsä kerrostalossa ja haluaa ison omakotitalon jostain todella metsästä. Minä ilmoitin miehelle,että en aijo muuttaa metsään tai omakotitaaloon ja hän voi muuttaa sinne yksin. En aijo ruveta tinkimään elämästäni tai mielenterveydestäni miehen takia. Ahdistuisin maalla jossa ei olisi mitään lähellä. En halua lasteni joutuvan pitkien koulumatkojen,kyläkoulujen ja niukkojen mahdollisuuksien pariin vain koska mies haluaa maalle. Sen verran olen valmis joustamaan, että asuisimme rivarissa jossain suht. lähellä keskustaa.

 

[m]

Kuinka maalle hän sitten haluaa? Ihan maalla maalle, missä ei ole naapureita lähellä vai sitten talon rakentamista johonkin vaikka tampereelle tai Lahteen missä on omakotitaloalueita suht lähellä keskustaa?

 

[mulla sama homma]

Kuinka maalle hän sitten haluaa? Ihan maalla maalle, missä ei ole naapureita lähellä vai sitten talon rakentamista johonkin vaikka tampereelle tai Lahteen missä on omakotitaloalueita suht lähellä keskustaa?

Meillä mies haaveilee jostain tyyliin paikasta missä naapureita ei näy. Hän kuulemma haluaa meluta ja kävellä alasti jos niin mieli tekee. Maalle tarkoittaa jotain todella pientä paikkakuntaa jossain metsässä..

 

[ap]

Millaisia kompromisseja te olette tehneet/ valmiit tekemään parisuhteessanne asunnon suhteen?
Meillä sellainen tilanne että olen kotoisin pk-seudulta, asunut lapsuuteni ja nuoruuteni ihan ydinkeskustassa, ja se on minulle mieluisin asuinpaikka. Mieheni on maalta kotoisin ja okt on hänelle mieluisin asuinpaiikka. Kun tutustuimme, hän asui kerrostalossa lähiössä, ja muutin hänen luoksen sinne. Se oli molemmille ok siinä vaiheessa, ja vasta naimisiinmenon jälkeen ja nyt lasten myötä miehelleni on tullut todella voimakkaaksi halu päästä asumaan omakotitaloon.

Nyt asumme rivarissa lähiössä pk-seudulla. Hän on ilmoittanut minulle ettei aio siinä asua loppuelämäänsä, vaan omakotitaloon on päästävä. Itse tosiaan mieluiten asuisin kerrostalossa lähempänä keskustaa, mutta lähiörivari on minulle ihan ok, olen sen ajatellut olevan kompromissi meidän toiveistamme.

En haluaisin muuttaa maalle monestakaan syystä. Ensinnäkään minulla ei ole ajokorttia, pelkään ajamista (olen ollut kyydissä onnettomuudessa), siis pelkään ihan tosissani, eikä minulla ole mielestäni sellaista tilannetajua mitä ajaminen vaatii. Kuljen siis aina julkislla. Kaikki ystäväni, tukiverkostoni, harrasutkseni ja koko elämä on pk-seudlla ja haluaisin asua lähellä palveluita ja julkisia liikenneyhteyksiä. Myös ekologisista syistä haluisin suosia tiivistä asumista ja julkisia kulkuneuvoja, ja kahden auton talous on minulle epämiellyttävä ajatus siitäkin syystä... En tiedä ovatko mielikuvani maaseudusta osin vääriäkin?

En haluaisi myskään työmatkaan kuluttaa tyyliin tuntia.

Mieheni on sitä mieltä että jollen saa hyväpalkkaista työtä (5000 e/kk) minun on turha haaveilla että voisimme asua pk-seudulla ja hän ei ainakaan ala raataa töissä sen takia että täältä saisimme omakotitalon kauhealla hinnalla. Hän näkee ainoana vaihtoehtona muuttaa kauemmaksi jossa voisimme ostaa omakotitalon nykyisillä palkoillamme.

Olen todella onneton ja kauhuissani. Mielestäni hän vaatii minulta liian suurta kompromissia. Tai onko se edes enää kompromissikään...?

Ja tämä mieheni omakotitalohaave tuli tosiaan ilmi vasta naimisiinmenon ja lasten saamisen jälkeen. Kun tämä on hänelle näin ehdoton asia, olisi ollut tietenkin hyvä tietää tämä jo seurustelen alussa, että olemme näin eri linjoilla näinkin paljon elämään vaikuttavassa asiassa... nyt on vähän myöhäistä enää "katua" kun lapsia jo on. Haluan siis hänen kanssaan elää ja pysyä yhdessä, mutta olen todella ahdistunut tästä hänen ilmoituksestaan että joko hommaan 5000 palkan tai muutamme maalle

Hän ei kuulemma voi tästä asiasta tinkiä, koska häntä todella ahdistaa seinänaapurien olemassa olo, ja se, että hän joutui muuttamaan okt-talosta parikymppisenä muuttaessaan kotoa pois, oli todella kauheaa hänelle. (tästä hän ei kuitenkaan ikinä maininnut mitään ennen lasten tuloa, hän on ehtinyt asua melkein 10 v kerrostalossa tässä välissä eikä puhunut että se olisi niin kauheaa. Kävimme itse asiassa ennen lasten saantia etsimässä asuntoa todella monesta kerrostalosta myös!)

Ei siinä mitään, jos haaveilee, onhan tilastojen mukaan suurimman osan suomalaisista ihanneasumismuoto juurikin okt. Mielestäni kuitenkin on epäreilua että tämä on jonkinlainen pakko tai itsestäänselvyys, että totta kai muutamme sitten omakotitaloon vaikka joutuisimmekin sitten muuttamaan kauas kaikesta.

En nyt ole ihan suoraan sitäkään mieltä etteikö sitä voisi harkita, mutta olen todella ahdistunut kun mieheni ei anna mitään neuvotteluvaraa, ellen saa megapalkkaista työtä.

Eikö omakotitaloa unelma-asuntonaan pitävä voi olla onnellinen rivitalossa? Mielestäni on eri asia haaveilla jostakin tai pitää jotain juttua parhaana, kuin se, että niin pitäisi sitten juuri itselle saada. Onhan jokaisella haaveita mitä haluaisi mutta eihän kaikkea voi oikeasti saada. Toki minäkin mieluiten asuisin vanhassa kerrostalossa tietyllä alueella, mutta olen ihan onnellinen täällä lähiössä rivarissakin, kun minulla on lapset, mies, ystävät, harrastukset ja perhe.

 

[alkup]

suosittelen että istutte kaikessa rauhassa miehenne kanssa ja juttelette asioista lisää. oletko varmasti kertonut hänelle miltä sinusta tuntuu, niin että hän on sen ymmärtänyt. jos olet niin yritä uudelleen, rauhallisesti ja syyttelemättä.

Kunpa se onnistuisikin. Sanoin viimeksi kun asiasta puhuimme, etten halua riidellä siitä, mutta hän ilmoitti vain kantansa ja sen, ettei todellakaan aio raataa töissä jonkun sellaisen asunnon maksamisen takia josta hän ei edes pidä (rivarimme).

 

[ompus]

Kuinka maalle hän sitten haluaa? Ihan maalla maalle, missä ei ole naapureita lähellä vai sitten talon rakentamista johonkin vaikka tampereelle tai Lahteen missä on omakotitaloalueita suht lähellä keskustaa?

Tätä minäkin mietin. Olen asunut aikanaan 3 vuotta aivan Helsingin ydinkeskustassa ja siellä kaikki tuttavani ihan tosissaan kuvittelivat, että elämää Kehä 3 ulkopuolella ei ole. Olin usein todella ällistynyt heidän kommenteistaan ja luuloistaan.

Autotta voi asua myös kauempana Helsingistä. Edullisempia omakotitaloja löytyy monista radanvarsikunnista ja yllätys yllätys sieltä löytyy myös palveluja ja muita ihmisiä.

 

[ap]

Mulla on ihan sama tilanne. Mä olen kaupunkilaistyttö ja mies on maalta. Hän on ilmoittanut ettei halua asua koko elämäänsä kerrostalossa ja haluaa ison omakotitalon jostain todella metsästä. Minä ilmoitin miehelle,että en aijo muuttaa metsään tai omakotitaaloon ja hän voi muuttaa sinne yksin. En aijo ruveta tinkimään elämästäni tai mielenterveydestäni miehen takia. Ahdistuisin maalla jossa ei olisi mitään lähellä. En halua lasteni joutuvan pitkien koulumatkojen,kyläkoulujen ja niukkojen mahdollisuuksien pariin vain koska mies haluaa maalle. Sen verran olen valmis joustamaan, että asuisimme rivarissa jossain suht. lähellä keskustaa.

Mä taas haluan että meidän perhe pysyy koossa, meillä on siis lapsiakin. Siksi ei ole tuota mahdollisuutta kuin sinulla, sanoa että mene sitten yksin...
Harmittaa, kun tämä tosiaan tuli ilmi vasta tässä vaiheessa, yhdessä ollaan oltu jo vuosikaudet ennen lapsiakin

 

[vieras]

suosittelen että istutte kaikessa rauhassa miehenne kanssa ja juttelette asioista lisää. oletko varmasti kertonut hänelle miltä sinusta tuntuu, niin että hän on sen ymmärtänyt. jos olet niin yritä uudelleen, rauhallisesti ja syyttelemättä.

Kunpa se onnistuisikin. Sanoin viimeksi kun asiasta puhuimme, etten halua riidellä siitä, mutta hän ilmoitti vain kantansa ja sen, ettei todellakaan aio raataa töissä jonkun sellaisen asunnon maksamisen takia josta hän ei edes pidä (rivarimme).

Minä ilmoittaisin, että mies saa muuttaa yksin maalle jos ei ole valmis kompromisseihin.

 

[mulla sama homma]

Mulla on ihan sama tilanne. Mä olen kaupunkilaistyttö ja mies on maalta. Hän on ilmoittanut ettei halua asua koko elämäänsä kerrostalossa ja haluaa ison omakotitalon jostain todella metsästä. Minä ilmoitin miehelle,että en aijo muuttaa metsään tai omakotitaaloon ja hän voi muuttaa sinne yksin. En aijo ruveta tinkimään elämästäni tai mielenterveydestäni miehen takia. Ahdistuisin maalla jossa ei olisi mitään lähellä. En halua lasteni joutuvan pitkien koulumatkojen,kyläkoulujen ja niukkojen mahdollisuuksien pariin vain koska mies haluaa maalle. Sen verran olen valmis joustamaan, että asuisimme rivarissa jossain suht. lähellä keskustaa.

Mä taas haluan että meidän perhe pysyy koossa, meillä on siis lapsiakin. Siksi ei ole tuota mahdollisuutta kuin sinulla, sanoa että mene sitten yksin...
Harmittaa, kun tämä tosiaan tuli ilmi vasta tässä vaiheessa, yhdessä ollaan oltu jo vuosikaudet ennen lapsiakin

No tottakai minäkin haluan perheeni pysyvän yhdessä! Tiedän vaan jos joudun muuttamaan maalle niin tilanne kärvistyy. Minä katkeroidun ja luultavasti masennun siellä korvessa kun mies nauttii olostaan. Sitten tulee riidat talon hoitamisesta ja lasten kyydeistä. Ollaan auton varassa ja joudutaan tutustumaan naapureihin jos niitä edes on. Jos mies ei tiedosta sinun tarpeitasi niin kannattaa miettiä hiukan motiiveja. Meillä mies tietää sen, että minun mielenterveys ei kestäisi muuttaa metsään.

 

[alkup]

Kuinka maalle hän sitten haluaa? Ihan maalla maalle, missä ei ole naapureita lähellä vai sitten talon rakentamista johonkin vaikka tampereelle tai Lahteen missä on omakotitaloalueita suht lähellä keskustaa?

Hänelle kävisi myös pk-seutu jos sieltä löytyisi tarpeeksi edullinen okt. Sikäli en usko, että hänelle on väliä missä päin Suomea asuisimme. Tosin Vantaa ei jostain syystä käy, vaikka siellä olisi edullisempia hintoja...

Ei tarvitse siis olla missään ihan metsän keskellä, taajamakin käy, kunhan on edullisia omakotitaloja. Tosin eniten hän on innostunut jostain asunnosta, jota nääytti mulle etuovesta, joka oli todella metsässä, lapset koulukuljetuksella ja jonne ei ollut yleistä tietä perille asti...

Ajokortittomana mulle tuo ihan metsän keskellä asuminen olisi kauhistus, ja taas sitten kauas Helsingistä muutto olisi mulle epämieluisaa, koska täällä olen aina asunut ja kotiutunut. Täällä on mun (ja myös mieheni!) kaikki ystävät ja harrastuset. Oikeastaan vietämme enemmän aikaa mieheni ystävien kanssa kuin mun, ja mieheni käy heidän kanssaan kaljalla, pelaamassa, juoksemassa jne, nämä kaikki tapaamiset kävisivät aika hankaliksi jos asuisimme kaukana pk-seudulta. No, ilmeisesti se ei merkitse miehelleni mitään kun vain pääsisi omakotitaloon.

 

[4n äiti]

mitä jos ostatte kesämökin maalta?

 

[ompus]

[/quote]


Eikö omakotitaloa unelma-asuntonaan pitävä voi olla onnellinen rivitalossa? Mielestäni on eri asia haaveilla jostakin tai pitää jotain juttua parhaana, kuin se, että niin pitäisi sitten juuri itselle saada. Onhan jokaisella haaveita mitä haluaisi mutta eihän kaikkea voi oikeasti saada. Toki minäkin mieluiten asuisin vanhassa kerrostalossa tietyllä alueella, mutta olen ihan onnellinen täällä lähiössä rivarissakin, kun minulla on lapset, mies, ystävät, harrastukset ja perhe. [/quote]

Minun mielestäni omakotitalosta unelmoiva voi olla oikein onnellinen rivarissa, ihan yhtälailla kuin kerrostaloasumisesta pitävä voi olla onnellinen rivarissa. Elämä on kompromisseja ja myös sinun miehesi tulisi niihin sopeutua. Tosin voihan olla, että hän on ahdistunut työelämän vilskeestä ja siksi vasta nyt haluaa rauhaa ympärilleen. On kuitenkin totta, että hän ei saa olettaa, että automaattisesti koko muu perhe haluaa muuttaa tutun ja turvallisen elämänsä ihan johonkin toiseen, joten siinä mielessä hänen on kyllä kuunneltava mitä sinulla ja lapsilla on asiaan sanottavaa!

Mutta muistutan, että elämää todella on myös kehä kolmosen ulkopuolellakin

 

[dfdf]

Miehesi vaatii sinulta todellakin liikaa. Mielestäni kompromissi tässä tapauksessa olisi sellainen, että ostatte sen omakotitalon pääkaupunkiseudulta hyvien julkisten liikenneyhteyksien varrelta.

Meillä on tehty tällainen kompromissi. Minä käyn Helsingissä töissä. Muutimme työpaikkani vierestä kerrostalosta Vantaalle omakotitaloon. Nykyään pääsen suoraan yhdellä bussilla töihin ja matkaan kuluu aikaa n. 30 minuuttia. Itse kyllä käytän mielummin autoa sen nopeuden (15 min), edullisuuden ja helppouden takia.

Mies haluaisi muuttaa jonnekin korpeen, mutta en suostu siihen ikinä, koska siellä olisin lasten kanssa nalkissa, kun mies huitelisi illat harrastuksissaan. Nyt kaikkiin palveluihin on kävelymatka ja julkiset kulkevat. Päiväkotiin pääsemme kävellen ja lähellä on myös koulut ja kavereita. Lasten kasvaessa he tarvitsisivat autokuskin harrastuksia varten. Mies ei siihen hommaan ryhtyisi, joten minä joutuisin kuskaamaan illat lapsia. Lisäksi muualle minulla ei olisi ystäviä ta sukulaisia ja sitä en kestäisi. Tukiverkostot ovat tärkeitä.

Me olemme molemmat alle keskituloisia. Tienaamme 2000-3000 e/kk bruttona molemmat. Välillä olen ollut vanhempain- ja hoitovapaalla pari vuotta. Silti pystyimme ostamaan talon pääkaupunkiseudulta ja hyvin on varaa maksaa lainoja. Ei tee edes tiukkaa. Ei siihen mitään viiden tonnin tuloja tarvita.

Ei lastenkaan paras välttämättä ole asua täysin maaseudulla. Heille on tärkeää, että pääsevät helposti kavereille kylään ja harrastuksiinsa ilman että ovat riippuvaisia vanhempien kyydityksistä. Samoin koulumatkat on helpointa tehdä itse. eikä niin, että joutuisi käyttämään taksia.

 

[alkup]

Kuinka maalle hän sitten haluaa? Ihan maalla maalle, missä ei ole naapureita lähellä vai sitten talon rakentamista johonkin vaikka tampereelle tai Lahteen missä on omakotitaloalueita suht lähellä keskustaa?

Tätä minäkin mietin. Olen asunut aikanaan 3 vuotta aivan Helsingin ydinkeskustassa ja siellä kaikki tuttavani ihan tosissaan kuvittelivat, että elämää Kehä 3 ulkopuolella ei ole. Olin usein todella ällistynyt heidän kommenteistaan ja luuloistaan.

Autotta voi asua myös kauempana Helsingistä. Edullisempia omakotitaloja löytyy monista radanvarsikunnista ja yllätys yllätys sieltä löytyy myös palveluja ja muita ihmisiä.

Joo... mutta sitten työmatka olisi helposti se tunti, kun junalla kulkisi jostain radanvarresta. Onhan tuo tietysti parempi vaihtoehto kuin joku Nurmijärvi, muta ahdistaa minua silti. Pikkukaupungissa Uudellamaalla asuminen kävisi minulle ihan hyvin, jos löytäisimme työpaikat sieltä pikkukaupungista. Nyt molempien työt ovat pk-seudulla jossa asumme.

 

[-]

Espoossa ja Vantaallakin on ihan maaseutua, ei tarvitse mennä sen pidemmälle. Ja julkiset kulkee lähes kaikkialta, toki harvemmin, mutta silti. Eli sinä pääset töihin ja lapset harrastuksiin.

Toisaalta mukavia okt löytyy tiheämminkin asutuista lähiöistä, vaikka nyt Lintuvaara, joka on ihan Leppävaaran ja kehä 1 kupeessa. Jos ostaa vanhemman okt ja jostain kadun perältä nurkkatontilta metsän reunassa, niin on kyllä sitä omaa rauhaa. Nuo vanhemmat okt:t eli 60-80-luku ei ole edes ihan mahdottoman hintaisia Espoossa tai Vantaallakaan. Ei tarvita 5000? tuloja. Brutto 3000? per naama riittää oikein hyvin.

Kyllä miehen olisi tuollaiseen ratkaisuun tyydyttävä ja kerrot hänelle, että sitten lasten muuttaessa pois kotoa, sinulla on etuoikeus valita haluatko sitten takaisin kaupunkiin kerrostaloon. Eli nyt mennään pienellä kompromissilla hänen ehdoillaan ja sitten myöhemmin enemmän sinun ehdoillasi.

 

[ap]

Mulla on ihan sama tilanne. Mä olen kaupunkilaistyttö ja mies on maalta. Hän on ilmoittanut ettei halua asua koko elämäänsä kerrostalossa ja haluaa ison omakotitalon jostain todella metsästä. Minä ilmoitin miehelle,että en aijo muuttaa metsään tai omakotitaaloon ja hän voi muuttaa sinne yksin. En aijo ruveta tinkimään elämästäni tai mielenterveydestäni miehen takia. Ahdistuisin maalla jossa ei olisi mitään lähellä. En halua lasteni joutuvan pitkien koulumatkojen,kyläkoulujen ja niukkojen mahdollisuuksien pariin vain koska mies haluaa maalle. Sen verran olen valmis joustamaan, että asuisimme rivarissa jossain suht. lähellä keskustaa.

Mä taas haluan että meidän perhe pysyy koossa, meillä on siis lapsiakin. Siksi ei ole tuota mahdollisuutta kuin sinulla, sanoa että mene sitten yksin...
Harmittaa, kun tämä tosiaan tuli ilmi vasta tässä vaiheessa, yhdessä ollaan oltu jo vuosikaudet ennen lapsiakin

Ok, en tajunnut että sinullakin on perhettä, anteeksi! Mutta joo, on mukavaa kun miehesi huomioi sinunkin tarpeesi ja ymmärtää. En tiedä miksi minun mieheni ei ymmärrä.

Olen nyt hoitovapaalla, ja tienaan siis todella vähän. Mieheni elättää siis perheemme, ja ehkä sen takia hän kokee, että hänellä on oikeus päättää asumisstamme, koska minä en (nyt) tienaa. Hän on monta kertaa sanonut että jäisi mieluummin kotiin hoitamaan lapsia kuin kävisi töissä mutta kun mun pallkkani on liian pieni elättämän meidät Ehkä hän on jollain tavalla katkera kun "joutuu" elättämään ja minä "saan" olla kotona? Pettynyt minuun kun en tienaakaan niin hyvin? Vähemmän tienaavan meilipide on vähempiarvoinen?

No tottakai minäkin haluan perheeni pysyvän yhdessä! Tiedän vaan jos joudun muuttamaan maalle niin tilanne kärvistyy. Minä katkeroidun ja luultavasti masennun siellä korvessa kun mies nauttii olostaan. Sitten tulee riidat talon hoitamisesta ja lasten kyydeistä. Ollaan auton varassa ja joudutaan tutustumaan naapureihin jos niitä edes on. Jos mies ei tiedosta sinun tarpeitasi niin kannattaa miettiä hiukan motiiveja. Meillä mies tietää sen, että minun mielenterveys ei kestäisi muuttaa metsään.

 

[dfdf]

Mulla on ihan sama tilanne. Mä olen kaupunkilaistyttö ja mies on maalta. Hän on ilmoittanut ettei halua asua koko elämäänsä kerrostalossa ja haluaa ison omakotitalon jostain todella metsästä. Minä ilmoitin miehelle,että en aijo muuttaa metsään tai omakotitaaloon ja hän voi muuttaa sinne yksin. En aijo ruveta tinkimään elämästäni tai mielenterveydestäni miehen takia. Ahdistuisin maalla jossa ei olisi mitään lähellä. En halua lasteni joutuvan pitkien koulumatkojen,kyläkoulujen ja niukkojen mahdollisuuksien pariin vain koska mies haluaa maalle. Sen verran olen valmis joustamaan, että asuisimme rivarissa jossain suht. lähellä keskustaa.

Mä taas haluan että meidän perhe pysyy koossa, meillä on siis lapsiakin. Siksi ei ole tuota mahdollisuutta kuin sinulla, sanoa että mene sitten yksin...
Harmittaa, kun tämä tosiaan tuli ilmi vasta tässä vaiheessa, yhdessä ollaan oltu jo vuosikaudet ennen lapsiakin

No tottakai minäkin haluan perheeni pysyvän yhdessä! Tiedän vaan jos joudun muuttamaan maalle niin tilanne kärvistyy. Minä katkeroidun ja luultavasti masennun siellä korvessa kun mies nauttii olostaan. Sitten tulee riidat talon hoitamisesta ja lasten kyydeistä. Ollaan auton varassa ja joudutaan tutustumaan naapureihin jos niitä edes on. Jos mies ei tiedosta sinun tarpeitasi niin kannattaa miettiä hiukan motiiveja. Meillä mies tietää sen, että minun mielenterveys ei kestäisi muuttaa metsään.

Tähän voisin lisätä vielä sen, että monilla pikkupaikkakunnilla tulokkaat suljetaan sisäpiirin ulkopuolelle ja heistä puhutaan pahaa selän takana. Ihmiset ovat pirun kateellisia toisilleen. Ei todellakaan mitään hyviä paikkoja oman mielenterveyden kannalta, jos ei pääse yhteisöön mukaan ja joutuu tällaisen kyräilymeiningin uhriksi.

Olin aikoinani miniäehdokkaana tällaisessa tuppukylässä. Onneksi älysin häippäistä ajoissa. Nyt nautin elämisestä täysillä isossa kaupungissa, mutta kuitenkin omassa rauhassa omakotitalossa.

 

[Lili77]

Onko miehesi kätevä käsistään vai kaipaako vaan omaa rauhaa ilman naapureita? Vanhassa omakotitalossa on aika paljon tekemistä. Mitäs jos ostaisitte mökin sieltä metsästä? Sais kulkea siellä alasti. Rivarissa sitten arki menisi kätevästi.

 

[ap]

Mulla on ihan sama tilanne. Mä olen kaupunkilaistyttö ja mies on maalta. Hän on ilmoittanut ettei halua asua koko elämäänsä kerrostalossa ja haluaa ison omakotitalon jostain todella metsästä. Minä ilmoitin miehelle,että en aijo muuttaa metsään tai omakotitaaloon ja hän voi muuttaa sinne yksin. En aijo ruveta tinkimään elämästäni tai mielenterveydestäni miehen takia. Ahdistuisin maalla jossa ei olisi mitään lähellä. En halua lasteni joutuvan pitkien koulumatkojen,kyläkoulujen ja niukkojen mahdollisuuksien pariin vain koska mies haluaa maalle. Sen verran olen valmis joustamaan, että asuisimme rivarissa jossain suht. lähellä keskustaa.

Mä taas haluan että meidän perhe pysyy koossa, meillä on siis lapsiakin. Siksi ei ole tuota mahdollisuutta kuin sinulla, sanoa että mene sitten yksin...
Harmittaa, kun tämä tosiaan tuli ilmi vasta tässä vaiheessa, yhdessä ollaan oltu jo vuosikaudet ennen lapsiakin

Ok, en tajunnut että sinullakin on perhettä, anteeksi! Mutta joo, on mukavaa kun miehesi huomioi sinunkin tarpeesi ja ymmärtää. En tiedä miksi minun mieheni ei ymmärrä.

Olen nyt hoitovapaalla, ja tienaan siis todella vähän. Mieheni elättää siis perheemme, ja ehkä sen takia hän kokee, että hänellä on oikeus päättää asumisstamme, koska minä en (nyt) tienaa. Hän on monta kertaa sanonut että jäisi mieluummin kotiin hoitamaan lapsia kuin kävisi töissä mutta kun mun pallkkani on liian pieni elättämän meidät Ehkä hän on jollain tavalla katkera kun "joutuu" elättämään ja minä "saan" olla kotona? Pettynyt minuun kun en tienaakaan niin hyvin? Vähemmän tienaavan meilipide on vähempiarvoinen?

No tottakai minäkin haluan perheeni pysyvän yhdessä! Tiedän vaan jos joudun muuttamaan maalle niin tilanne kärvistyy. Minä katkeroidun ja luultavasti masennun siellä korvessa kun mies nauttii olostaan. Sitten tulee riidat talon hoitamisesta ja lasten kyydeistä. Ollaan auton varassa ja joudutaan tutustumaan naapureihin jos niitä edes on. Jos mies ei tiedosta sinun tarpeitasi niin kannattaa miettiä hiukan motiiveja. Meillä mies tietää sen, että minun mielenterveys ei kestäisi muuttaa metsään.

NIin ja siis hoitovapaalla olen erityisesti mieheni toivomuksesta, itse olin valmis palaamaan töihin heti vanhempainvapaan loputtua, jos tilanne niin vaatisi. Mies itse on toivonut että jään kotiin joksikin aikaa kun lapset ovat pieniä. Silti siis jotenkin tulee sellainen olo ettei ole tyytyvänen kun nyt tienaan niin vähän.

 

[vieras]

kyllä ihmettelen, että tällanen nin tärkeä asia tulee muka esiin vasta nyt. . niin makaa ku petaa. joko se on maalle muutto tai ero tai sitten hankit sen paremman duunin.

 

[chrissy]

Miten ois esim. lohja? tai lahti nytkun toi oikoratakin on tuossa..

mies katkeroituu jos ei pääse okt ja sä katkeroidut jos muutatte lepikkoon..

pitää vaan valita pienempi paha..

 

[-]

Mulla on ihan sama tilanne. Mä olen kaupunkilaistyttö ja mies on maalta. Hän on ilmoittanut ettei halua asua koko elämäänsä kerrostalossa ja haluaa ison omakotitalon jostain todella metsästä. Minä ilmoitin miehelle,että en aijo muuttaa metsään tai omakotitaaloon ja hän voi muuttaa sinne yksin. En aijo ruveta tinkimään elämästäni tai mielenterveydestäni miehen takia. Ahdistuisin maalla jossa ei olisi mitään lähellä. En halua lasteni joutuvan pitkien koulumatkojen,kyläkoulujen ja niukkojen mahdollisuuksien pariin vain koska mies haluaa maalle. Sen verran olen valmis joustamaan, että asuisimme rivarissa jossain suht. lähellä keskustaa.

Mä taas haluan että meidän perhe pysyy koossa, meillä on siis lapsiakin. Siksi ei ole tuota mahdollisuutta kuin sinulla, sanoa että mene sitten yksin...
Harmittaa, kun tämä tosiaan tuli ilmi vasta tässä vaiheessa, yhdessä ollaan oltu jo vuosikaudet ennen lapsiakin

No tottakai minäkin haluan perheeni pysyvän yhdessä! Tiedän vaan jos joudun muuttamaan maalle niin tilanne kärvistyy. Minä katkeroidun ja luultavasti masennun siellä korvessa kun mies nauttii olostaan. Sitten tulee riidat talon hoitamisesta ja lasten kyydeistä. Ollaan auton varassa ja joudutaan tutustumaan naapureihin jos niitä edes on. Jos mies ei tiedosta sinun tarpeitasi niin kannattaa miettiä hiukan motiiveja. Meillä mies tietää sen, että minun mielenterveys ei kestäisi muuttaa metsään.

Tähän voisin lisätä vielä sen, että monilla pikkupaikkakunnilla tulokkaat suljetaan sisäpiirin ulkopuolelle ja heistä puhutaan pahaa selän takana. Ihmiset ovat pirun kateellisia toisilleen. Ei todellakaan mitään hyviä paikkoja oman mielenterveyden kannalta, jos ei pääse yhteisöön mukaan ja joutuu tällaisen kyräilymeiningin uhriksi.

Olin aikoinani miniäehdokkaana tällaisessa tuppukylässä. Onneksi älysin häippäistä ajoissa. Nyt nautin elämisestä täysillä isossa kaupungissa, mutta kuitenkin omassa rauhassa omakotitalossa.

Näin ehkä ihan oikeissa tuppukylissä, mutta pks kehyskunnissa ihan haja-asutusalueellakin puolet ihmisistä on jossain vaiheessa Helsingistä/Espoosta muuttaneita, joten tällaiseen ei kyllä törmää. Kokemusta on.

 

[ap]

Onko miehesi kätevä käsistään vai kaipaako vaan omaa rauhaa ilman naapureita? Vanhassa omakotitalossa on aika paljon tekemistä. Mitäs jos ostaisitte mökin sieltä metsästä? Sais kulkea siellä alasti. Rivarissa sitten arki menisi kätevästi.

Ei ole kätevä käsistään eikä tykkää tehdä remppaa ollenkaan... hyvä yhdistelmä ok-talon omistajaksi ;-)

Lisäksi meiillä ei pienten lasten kanssa ole juuri ylimääräistä aikaa käyttää tuollaiseen, ainakaan minun mielestäni. Ehkä sitten kun lapset ovat koulussa, aikaa taas olisi vanhan talon remppaamiseenkin, mutta aika hankalalta tuntuisi tässä tilanteessa.

Ei kutienkaan haluttaisi muuttaa enää sen jälkeen kun lapset aloittaa koulun, silloin olisi hyvä asettua yhteen paikkaan ettei lasten tarvitsisi vaihtaa koulua ja kavereita.