Kommunikaatiosta

[Ida78]

Meillä on ihan hyvä suhde: samankaltainen huumorintaju, yhtenevät arvot, yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Me myös keskustelemme ja väittelemme erilaisista asioista. Lisäksi välillämme on paljon toveruutta ja hellyyttä, illat menevät sylikkäin ollessa, aamulla halaillaan ja nukkumaan mennessä suudellaan ja hellitään. Kuljemme käsi kädessä ja suutelemme aina nähdessämme tai lähtiessämme. Lisäksi puhumme toisillemme nätisti.

Jaa että mikä on vikana? Pohdin tässä, että vikana on jossain määrin kai se, että mies ei ole kovin hyvä puhumaan tunteistaan (hän suorastaan välttelee sitä), ja yhteiset tulevaisuuden haaveet ovat jääneet aika vähille. Mies antaa ymmärtää haluavansa elää kanssani, mutta hän ei kertakaikkiaan saa sanottua, että esim. rakastaa tai vastattua takaisin, kun minä sanon niin. Jostain syystä hän ei pysty puhumaan mistään intiimimmästä, kuten seksistä, lapsihaaveista (tai muistakaan haaveista) jne., eikä hän ole hyvä sanomaan kohteliaisuuksia tai kehumaan.

Miehet (ja naisetkin): miten saisin avattua asioita ja pystyisin parantamaan kommunikaatiotamme?

 

[Heini N]

Unohdit kertoa sellaisen tärkeän asian että kuinka kauan olette seurustellut? Jos suhde on tuore -niinkuin voi päätellä tuosta hellyyden, sylikkäin istumisen ja halailun paljoudesta - on ihan normaalia ettei miehellä tule ensimmäisenä lapsienteko mieleen...

 

[Ida78]

Ai niin Ollaan oltu yhdessä vuoden verran. Alussa puhuimme kaikki suhteen edellytykset läpi ja olimme samaa mieltä siitä, että ihan kauhean kauan emme lapsien kanssa voi odotella.

 

[Hiljainen nainen]

Meillä oli (ja on vieläkin) niin päin että mies puhuu ja minä en. Me olemme olleet yhdessä vähän yli vuoden joten muuten ollaan aika samassa vaiheessa kuin alkuperäinen kirjoittaja. Minä olen jonkin verran parantunut kommunikoinnissa mieheni ansioista, hän vain jatkuvasti jaksaa yrittää että avautuisin enemmän. Ei siis pakota mutta ottaa vaan asioita esille joista on tärkeä puhua ja sanoo uudelleen ja uudelleen kuinka tärkeää on puhua tietyistä asioista. Myös minulle esim. seksistä puhuminen oli alussa vaikeaa enkä muutenkaan mielelläni ota esille naimisiinmenoa tms. vaikka molemmat olemme sitä mieltä että tässä suhteessa on aineksia kestää pitkään.

Niin pointtina siis, minulla on auttanut se että mieheni on jaksanut vain yrittää, ei siis pakottaa vaan kysellä miltä minusta tuntuu, kysellyt miksi luulen että tietyistä asioista on vaikea puhua jne. Hän on osannut esittää oikeat kysymykset jotka ovat saaneet itsenikin miettimään miksi joistakin asioista on vaikea puhua. Älä myöskään tuomitse miehesi mahdollisia mielipiteitä, jos hän on ujo tms. niin voihan olla että hän ei uskalla sanoa joitakin mielipiteitään kun pelkää sinun reaktiotasi (esim. hän ei haluakaan vielä hankkia lapsia mutta ei uskalla sitä sanoa). Rohkaise, ota asioita puheeksi rauhassa kun siihen on aikaa (ei silloin kun pitää kiiruhtaa töihin tms.) ja kerro hänelle että hänellä on oikeus omiin mielipiteisiinsä ja sinä arvostaisit sitä että saisit kuulla hänen ajatuksiaan.

Hitaasti hyvä tulee, toivottavasti teilläkin

 

[jklö]

Ai. Ja minä taas heittäisin oikein provosoivan keskustelun alun, jonka tietäisin herättävän vastaiskua kenestä tahansa.

 

[Ida78]

Olemme puhuneet asioista... Olen vähän shokissa tai ainakin kauhean surullinen. Mies sanoo ettei ole kiinnostunut oikeastaan mistään, vastarakastuneena toki minusta, mutta ei nyt enää niin kovin tästäkään. Häntä eivät kiinnosta työt, harrastukset, parisuhde - ei yhtään mikään. Hän ei uskalla laittaa itseään likoon suhteessa eikä haaveilla mistään. Eikä hän ole oikeastaan mitään mieltä mistään. Illat ovat kuluneet tv:n ääressä, eikä hän halua tehdä mitään päätöksiä mihinkään suuntaan. Minä hoidan arkena asioitamme ja teen parhaani parisuhteen eteen, järjestelen tekemistä, mihin mies kyllä osallistuu.

Mitä tästä pitäisi ajatella? Tarvitsen apuanne, alan olla epätoivoinen.

 

[mies1]

Olemme puhuneet asioista... Olen vähän shokissa tai ainakin kauhean surullinen. Mies sanoo ettei ole kiinnostunut oikeastaan mistään, vastarakastuneena toki minusta, mutta ei nyt enää niin kovin tästäkään. Häntä eivät kiinnosta työt, harrastukset, parisuhde - ei yhtään mikään. Hän ei uskalla laittaa itseään likoon suhteessa eikä haaveilla mistään. Eikä hän ole oikeastaan mitään mieltä mistään. Illat ovat kuluneet tv:n ääressä, eikä hän halua tehdä mitään päätöksiä mihinkään suuntaan. Minä hoidan arkena asioitamme ja teen parhaani parisuhteen eteen, järjestelen tekemistä, mihin mies kyllä osallistuu.

Mitä tästä pitäisi ajatella? Tarvitsen apuanne, alan olla epätoivoinen.

Lueppas nyt iita aloituksesi itse ja sitten mitä kirjoitat nyt, On se hienoa, kun keksit keskustelunaiheita..

 

[Ida78]

Olen nyt vasta tajunnut, että nämä asiat liittyvät yhteen. Siis se että tv:tä katsotaan liikaa, ts. vältellään puhumista liian intiimistä asioista. Fyysinen puoli toimii, mutta psyykkinen ei, sehän oli pointtini! Pystymme keskustelemaan kaikesta - paitsi noista intiimeistä asioista.
Olen tosi surullinen eikä kirjoituksesi auttanut nyt yhtään.

 

[tahdon asialla]

Oletkohan nyt rakastunut mieheesi siten, että rakastat sitä, mitä hän voisi olla eikä niinkään siihen, millainen hän nyt on? Et voi muuttaa miestäsi, jollei hän itse sitä tahdo. Tiedän kyllä, että esimerkiksi veljeni vaimo on todella kovatahtoinen, joten hän on viidessätoista vuodessa koulinut kitaraa rämpyttelevästä kaljankittaajasta oikein kelvollisen, ahkeran ja edustuskelpoisen miehen itselleen. Välillä salamat sinkoilevat, kun kovapäät osuvat yhteen, mutta rakkautta kuitenkin on riittänyt. Minulla ei ainakaan olisi ollut voimaa ja kärsivällisyyttä muokata veljeni kaltaista sinnikästä sissiä mihinkään suuntaan, mutta hänen vaimollaanpa oli.

Jos suhteessa on isoja ongelmia, sinun ehkä pitäisi vain sammuttaa telkkari ja sanoa, että sinulla on tärkeää asiaa, nyt jutellaan. Ei pidä liikaa antaa vain pieniä vinkkejä ja vihjauksia, vaan ongelmiin pitää tarttua vahvasti.

Ehkä tilanne on se, että miehelle riittää työ, ruoka, seksi ja telkkari. Ehkä hän ei haaveile mistään sen isommasta. Eikö toisaalta sellaisen ihmisen elämä ole aika hyvin, jos hän on nykyiseen elämäänsä tyytyväinen? Jos hän on tyytyväinen, niin sinun voi olla vaikea saada mies tajuamaan, että sinä et_todellakaan_ole tyytyväinen.

Luulenpa, että intiimien asioiden puhuminen on valtaosalle ihmisistä tosi vaikeaa. Jos miettii, että miehet juttelevat ehkä härskejä vitsejä keskenään naisista, blondeista jne, niin luulen, että vain aniharva mies puhuu naisista, seksiongelmista tms. asiallisesti. Korkeintaan ehkä silloin, jos haluaa lääkekuurin erektio-ongelmiin tai sukupuolitautiin. Ehkä moni mies ei edes tiedä, millä nimellä kutsua naisen sukupuolielimiä ilman, että nimitys on naista loukkaava!!!

Kuten monessa asiassa, niin kasvatus ja lapsuuden kokemukset muokkaavat ihmistä voimakkaasti. Jos miehesi ei ole lapsuudenkodissa tarvinnut oma-aloitteisuutta (usein laiskan ja saamattoman miehen taustalta löytyy liian ahkera äiti...) eikä hänelle ole osoitettu hellyyttä, niin miten ihmeessä mies sitä yhtäkkiä osaisi luontevasti sellaista, jos sitä ei ole koskaan tarvittu. Todennäköisesti miehesi ehkä haluaa sanoa jotain kivaa sinun vuoksesi, mutta nolous ja häpeä on suurempi kuin halu miellyttää sinua. SINÄ haluat kehuja, hellyyttä ja huomionosoituksia; mies on tyytyväinen nykytilaan ilman niitä.

Ehkä helpoin tapa edetä olisi se, että sinä esität kysymyksiä ja hän vastaa. Muista sanoa, että kaipaat häneltä sanallista kehumista ja tunteiden osoittamista, koska ne ovat sinulle tärkeät. Kun hän tulee töistä, mene halaamaan ja antamaan suukko. Ei kannata laskea, kumpi tekee aloitteita enemmän ja kumpi vähemmän, vaan opeta sillä tavalla rutiininomaisesti miestä osoittamaan tunteitaan teoin. Jos kaipaat hellittelyä, mene vaikka miehen kainaloon sohvalle katsomaan telkkaria. Jos miehen lempisarja on menossa, niin katso se vaikka loppuun ja kysy, voisiko mies olla sen jälkeen sinun kanssasi.

Vaikea antaa mitään yleispätevää ohjetta siitä, miten edetä asiassa. Et ehkä koskaan saa miehestä mitään Casanovaa tai Tabermannia, joten realistisempaa olisi miettiä, voisitko tyytyä vähempään. Jos tilanne on sietämätön, niin ehkä sitten pitäisi ajatella, että mies ei ole vain yksinkertaisesti sinulle oikea.

 

[Ida78]

Kiitos! Olen tavallaan luonut jonkinlaisen ihannekuvan, mitä osa suhteestamme edustaa. Meillä on todella kivaa yhdessä, kun pysymme asiakysymyksissä, ja meillä on paljon fyysistä läheisyyttä, mutta kaiken läheisemmän suhteen jutut menevät pieleen. Oikeastaan tajusin vasta eilen, miten pieleen kaikki on minun mielestäni menossa.

Ongelma on siis se, että puhuimme eilen siitä, miksi esim. työ, harrastukset tai minä emme kiinnosta miestä. Tämä ei (kai) johdu siitä, että minussa tai meissä olisi jotain "vikaa", vaan siitä, että mies ei innostu yhtään mistään. Niin on kuulemma ollut aika-ajoin, mutta tämä kyllä vaikuttaa minuun todella paljon. Mies on tietoinen siitä, ettei laita itseään likoon, ja että hän pystyisi siihen kyllä. Niin oli ainakin suhteemme alussa. Kaipa jokaisessa suhteessa olisi kuitenkin hyvä puhua tulevaisuudesta jne., mutta sitä ei ainakaan meillä tapahdu.