Alkuperäinen kirjoittaja Kyllästynyt suomalainen;24734179:
Puskaraiskauksia tapahtuu Suomessa hyvin vähän, Espoossa selvitettyjä tapauksia TODELLA vähän. Tällöin prosenttiluvut eivät oikein kerro mitään. Tapaukset ovat niin vähissä, että tuollaisten prosenttilukujen esitteleminen antaa asiasta tarkoituksenmukaisesti kirjoittajan haluaman kuvan. Toisaalta myös kiinnostaa, pitääkö tuo luku lainkaan paikkaansa. Monesti rasistien esittelemät "tilastotiedot" eivät ole niin yksioikoisia kuin väitetään. Luulisi, että tämä olisi jo itsenäisesti ajatteleville kansalaisille selvä juttu, tuota propagandaa on sen verran holtittomasti tuotettu netissä vuosien ajan.
No voi hyvänen aika. Ei ole mitään yhtenäistä ryhmää, jota piirre "maahanmuuttajuus" yhdistäisi.
Ilmeisesti selkeä ajattelu ei aina kaikilla areenoilla oikein toimi.
Jyväskylä
Ulkomaalaistaustaisten osuus väestöstä 2,7 %
Osuus omaisuusrikoksista 7,3 %
Osuus henkeen ja terveyteen kohdistuvista rikoksista 6,3 %
Raiskaustapaukset, joissa epäiltynä ulkomaalaistaustainen 12,5 %.
Tampere
Ulkomaalaistaustaisten osuus väestöstä 3,2 %
Osuus omaisuusrikoksista 8,3 %
Osuus henkeen ja terveyteen kohdistuvista rikoksista 12,2 %
Raiskaustapaukset, joissa epäiltynä ulkomaalaistaustainen 40,9 %.
Turku
Ulkomaalaistaustaisten osuus väestöstä 4,5 %
Osuus omaisuusrikoksista 11,2 %
Osuus henkeen ja terveyteen kohdistuvista rikoksista 20,6 %
Raiskaustapaukset, joissa epäiltynä ulkomaalaistaustainen 22,5 %.
Oulu
Ulkomaalaistaustaisten osuus väestöstä 1,9 %
Osuus omaisuusrikoksista 5,9 %
Osuus henkeen ja terveyteen kohdistuvista rikoksista 10,7 %.
Raiskaustapaukset, joissa epäiltynä ulkomaalaistaustainen 41,2 %.
Helsinki
Ulkomaalaistaustaisten osuus väestöstä 6,4 %
Osuus omaisuusrikoksista 16,1 %
Osuus henkeen ja terveyteen kohdistuvista rikoksista 21,6 %.
Raiskaustapaukset, joissa epäiltynä ulkomaalaistaustainen 46,2 %.
Lähde: Ajankohtainen kakkonen
Mediaseuranta: YLE: Ulkomaalaisten tekemät rikokset kasvussa
70 % Espoon raiskauksista maahanmuuttajien tekemiä — Teemu Lahtinen Uudessa Suomessa - Arkisto