kolmenkympin kriisissä..

painiskeleva uraäiti
Tämmösen pongasin tuolta alle 20:n puolelta. Mä en käsitä tätä ikä jakaumaan, koska olen sitä mieltä että lapsia saadaan ei tehdä. Mutta nykyisin menetelmin pystyy kyllä vähän itse säätelemään asiaan. Itselleni lapsien saanti molemmin puolin kolmeakymentä oli paras mahdollinen ajankohta - ihan jo vakituisen parisuhteenkin kannalta.
Miten on onko meissä siis tälle palstalle kuuluvissa noita kriisissä olevia uraäitejä?

 

tavallaan uraäiti, en kylläkään mitenkään intohimoisesti pyri urallani eteenpäin. Kunhan saisi edes vaituisen toimen joskus.

Sen jos saisi niin olisihan siinä juhlaan aihetta

Nuorempana ajattelin aina että kyllä ne lapset täytyy alle 30 vuotiaana TEHDÄ, siis tämä lause kuvastaa sitä henkistä kasvua jonka olen mielestäni saavuttanut vasta yli 30 vuotiaana. Nykyisin ajattelen nimenomaan niin jotta lapsia SAADAAN, ja mulla on ollut onni saada niitä neljä. Silti haluasin vielä yhden...

Ehkäpä tämäikäjakauma keskustelupalstalla on ihan hyvä juttu, yli 30 vuotiaana sitä ajattelee asioista aika paljon eritavalla kuin vähän päälle 20 vuotiaana. En mitenkään halua kerskua sillä miten fiksusti kolmekymppinen asioista ajattelee päin vastoin ehkä. Nuorempana oli murheita lasten saannin suhteen vähemmän. Vanhana hedelmällisyys laskee ja riskit kasvaa...

 

TÄÄLLLÄ ON :wave:

Piti saada ensin korkeakoulututkinto, vakituinen työsuhde ja oma koti, ja sitten vasta aloimme ajatella perhettä. Onneksi ei tarvinnut odotella 10-15 vuotta ennen kuin neiti sai alkunsa, koska jo tällä ikää tuntuu, ettei sitä ihan niin paljoa jaksa kuin 10v sitten..

 

no nyt kolmekymppisenä vasta vois sanoa että oon löytäny itteni.eka lapsi syntyi kun olin 23 ja sillon ehkä olin uraäiti enemmänki kun nyt.töihin oli jo hinku äitiyslomalta kova, ehkä se oli just sitä että oli nuori ja ei vielä kauaa työelämässä ollut niin oli intoa työn tekemiseen, kun teki työtä josta piti. nyt kolmannen lapsen kolmekymppisenä saaneena työ on sivu seikka (ts. pakollinen tulonlähde vaikkakin edelleen työstäni pidän) lapset ja perhe menee kaiken edelle. Onko tämä sitte iän tuomaa kypsymistä vaiko äitiyden tuomaa kokemusta, en tiedä mitä on,mutta olo on hyvä ja koen olevani erittäin tyytyväinen tähän tilanteeseen =)

 

lapsia pitää tehdä jotta niitä saadaan =)

 

Me oltiin miehen kanssa n 20 kymppisiä kun tavattiin (1989) ja hän kävi silloin armeijaa.Mun vanhemmat oli just muuttanu sinä vuonna syntymäseuduilleen maalle.Mulla oli työpaikka ja kämppäkin kiikarissa joten jäin omilleni siinä vaiheessa kun vanhemmat muuttii en halunut muuttaa maalle mukaan ja olinhan jo täysi ikäinenkin aika jo muuttaa himasta pois.Mieheni ehdotti jos muutettais kimppaan heillä kun on iso tontti ja siellä 2 taloa joten muutettiin yhteen ja mummonmökkiin sitt päätettiin hakea kämppää yhdessä ja saatiinkin mun duunin kautta. Kihlat ostettiin 1990 ja naimisiin mentiin 1992.Tyttäremme syntyi samana vuonna ja 1993 opiskelin ja pätevöitin työhöni jossa olin. Raskasta aikaahan se oli kun tyttömme oli n.vuoden ikäinen ja samalla opiskelin käytin hoitovapaan opiskeluun ja hoitovapaa muutettiin opiskeluvapaaksi. 1995 valmistuin sittten ja menin takasin töihin.1996 sain vakituisen viran ja 1997 syntyi poikamme.Silloin olin koko 3 vuotta kotona kylläkin opiskelin kieliä silloin työväenopistolla ja se oli antoisaa,Sen jälkeen kun sain viran en ole jatkanut opiskelua enään mitä nyt kursseja suorittanu työni ohella joista on ollut hyötyä.Minkäänlaista kolmenkympin kriisiä en oo potenu mutta enen kolmenkymppiä oli kauhee tarve opiskella ja pätevöittää itteni mutta kuiteskin lapset on siihen samaan kakkuun mahtunu mukaan ja en oo kokenu että ois pitänyt tehdä jotenkin toisin ensin ura ja sit lapset vaan elämä on mennyt näin hyvä on ollut.Nyt pitkään on vaivanut syöpyvä vauvakuume ja yritystä on ollut pitkään aloin jo huolestua kun ei kuulunut mitään mitä nyt tuulimunaraskauksia on ollut.Mutta nyt plussannu oon ja ihanaa taas kun perheeseemme syntyy kolmas voipi olla että tää jää iltatähdex, mutt eihän sitä koskaan tiedä jos kuume yllättää taas..... :heart: Tämän kuluneen vuoden olen ollut vuorotteluvapaalla työstäni ja antanut laatuaikaa perheelleni ja itselleni n. 2 vuotta sitten oli raskasta aikaa ja jouduin käymään terapiassa kun satuin olemaan poikani kanssa myyrmannissa sisällä räjähdyksen aikana ja näin kaiken.Sitten sen jälkeen on ollut kaikenlaista terveyteen liittyviä ongelmia ja myös poikani jolla monimuotoinen kehityksen laaja-alainen häiriö ennen kuin se todettiin oli ravaamisia lastenlinnassa, osastojaksoja terapien hakuja eli hän saa toimintaterapiaa ja puheterapiaa ja sai myös aikaisemmin fysioterapiaakin.Silloin alku taival oli raskasta näiden kaikkien keskellä mutta perheemme on saanut ystäviltä ja tuttavilta tukea vaikeuksiemme keskellä ja onneksi rakkautemme on vahvistunut vaikeuksien kautta ja vahvistanut meitä. :heart: :wave: