Kolmen (tai useamman) lapsen äidit!

Kuinka pitkiä synnytyksenne ovat olleet, ja kuinka pitkä aika synnytysten välissä oli? Lyhenikö synnytys joka kerralla?

Sain esikoisen vuonna 2007, synnytys vähän reilut 5 h.
Kakkonen vuonna 2009, synnytys vajaa 3 h.

Nyt jännättää että kuinka hemmetin nopeesti kolmonen talvella tuleekaan... Vaikuttaakohan se, että edellisestä kerrasta on silloin melkein 5 vuotta?
 
nooh
No lyhenihän ne, tosin eipä tuo esikoisen 52h nyt mikään kovin fantsu lähtötilanne ollut.. :D Kakkonen 16h ja kolmaspolmas sitten enää 3h. Se oli syöksäys, kunhan ensin käyntiin lopulta lähti. Meiltäkin tunti sairaalaan matkaa kuitenkin, vielä kolmannenkin kohdalla oli vaikea arvioida että joko lähetään vai kuulostelenko vielä. Onneksi lähdettiin, heti autossahan olin jo niin kipee, etten pystynyt puhumaan enkä tajunnut mitään maailmanmenosta. Oli kyllä 7 viikon supistelujen ja limatulppakyttäämisen jälkeen jo melko kypsä tilannekin, 4cm olin auki jo jostain rv36 lähtien, hän syntyi lopulta 42+3. Kaikilla 1,5v ikäeroa ja kaikki lähteneet vesien menolla liikkeelle.
 
Joo, ei. Eka synnytys kesti kauan, sellaset 1,5 vrk josta sitä aktiivista synnytystä, josta se pituus kai mitataan papereihin oli joku 12 h. Toinen kesti vain reilun tunnin. Kolmatta tehtiin taas pitempään, kalvot puhkaistiin klo 10, vauva syntyi 22.46.
 
Eka 7,5h (2000)
Toka 7h (2003)
Kolmas 9,5h (2007)
Neljäs 3h (2012)

Itse jänskäilen tämän viidennen kanssa, la marraskuussa. Jos en ymmärrä lähteä ajoissa sairaalaan. Edellinen synnytys reilu vuosi sitten meni nopeasti ja melko kivuttomasti. Tyttö olisi syntynyt kotiin, jos mies olisi tuolloin ollut töissä. En ollenkaan uskonut, että synnytys on käynnissä edes silloin, kun olin jo 8cm auki.
 
Joo, ei. Eka synnytys kesti kauan, sellaset 1,5 vrk josta sitä aktiivista synnytystä, josta se pituus kai mitataan papereihin oli joku 12 h. Toinen kesti vain reilun tunnin. Kolmatta tehtiin taas pitempään, kalvot puhkaistiin klo 10, vauva syntyi 22.46.
Ja sullakin vissiin kakkosen ja kolmosen välissä useampi vuosi? Suostuisitko kertomaan suunnilleen minkä ikäinen olet? :)
 
Nippe.
Eka synnytys kesti lähemmäs kaksi vuorokautta. Toinen synnytys noin 15h. Kolmannella kertaa masussa oli kaksoset ja mulle tehtiin keisarinleikkaus. Viidennen lapsen kohdalla synnytys kesti noin 17h.
 
1. ja 2. synnytys noin vuorokauden. 1. päättyi kiireelliseen sektioon... Synnytysten välissä 3,5vuotta

3. tuli syöksynä. Onneksi olin jo siaraalassa valmiiksi. Muuten olisi syntynyt kotiin... väliä edelliseen vajaa 2 vuotta.

4. hmm...ainakin 4 tuntia ja maksimissaan 6 :D Väliä edelliseen 5 vuotta.
 

Yhteistyössä