Kolmekymppiset tokakertalaiset MARRASKUUSSA

Hazel, toivottavasti polyyppi katoaa itsestään ja verenpaineet pysyy kuosissa.

Piipi, ikävää, että sulla on raskausdiabetes. Onneksi Novellen kokemukset ovat lohduttavia. On se tietty hyvä, että neuvola seuraa sokereita.

Pössi, hienoa, että väsymys on helpottanut.

Mulla on huomenna se sokerirasitus. Apua! Olen saanut jotenkin siitä kasvatettua mörön itselleni. Varsinkin, kun maha on kasvanut ylikäyrillä. Se tosin taitaa olla tavallista näin toisessa raskaudessa. Isänpäivä meni meillä oikein mainiosti. Tein mokkapaloja ja sitten vain pidettiin lötköpötköpäivä. Niksu on ollut sairaana, mutta tänään on onneksi jo parempi. Nyt vaan näyttää, että minä ja mies sairastutaan :| Siinä menee kivasti tämä viikko...Tilasin pojalle 2v. lahjaksi semmoisen Haban ensimmäisen lautapelin. Näytti kivalta :)
 
Pössi, vai on sullakin tiedossa seminaarimatka! Onpa hauskaa. Mun ei tarvinnut juurikaan osallistua keskusteluihin. Meitä oli niin iso porukka, ettei siinä ollut kuin lähinnä päälliköillä ja muilla innokkaimmilla mahdollisuus jutella meidän isäntien kanssa. Voin suositella, että otat vain kaikkein mukavimmat housut ja muut vaatteet mukaan! Yleensä tuollaisilla matkoilla istumista riittää, ja liikkumaan ei pääse oman tuntemuksen mukaan. Saattaa myös olla kuumaa ja ahdasta. Ulkomailla ei välttämättä ole niin hyvät kokoustilat ilmastointeineen kuin meillä täällä Suomessa. Ja sitten vielä se, että joutuu syömään tottumatta jotain 3-4 ruokalajin aterioita, niin siinä on mahan turvotuskin ihan kamalaa, mulla ainakin.

Sasha, mulle neuvolatäti sanoi, että toisella kerralla on tavallista, että mahan kasvu menee varsinkin aluksi yläkäyrillä. Mulla oli tosin kohdun sf-mitta heti ihan käyrällä, mutta mahan kasvu on ihan toinen juttu! Miten se voikin niin tehokkaasti työntyä esille viime kertaan verrattuna, vaikka sf-mitta on suunnilleen samoissa lukemissa?!

Isänpäivä meni meilläkin mukavasti. Ja koko viikonloppu muutenkin. Saatiin kaikki levättyä oikein hyvin raskaan viikon jälkeen, ja nyt on taas pirteä olo. Tein oikein kermakakkua miehelle ja Ekikin tykkäsi siitä kovasti. Herkkusuu =)

Novelle (poks 23+0)
 
Kiitos kovasti Novelle kommentistasi! Ehkä tää ei ookkaan niin paha juttu... Niistä veriarvoista mulla oli vaan se 2h arvo koholla, muut ei ollu edes lähellä rajoja. En oo oikein mistään löytänyt tietoa, että vain tuo 2h arvo on koholla, mutta ehkä neuvolassa osaavat sit paremmin selittää, kun perjantaina vasta sain sinne ajan. Laitanpa tähän vaikka mun arvot vielä näkyville, jos sashalla on sitten sama kohta edessä:

- paastoarvo 4,7 (raja 5,3)
- 1 h arvo 6,9 (raja 10)
- 2 h arvo 8,9 (raja 8,6)

Eli noi muut lukemat on tosiaan selkeästi rajojen alle ja vain tuo viimeinen hiukan yli... Aika oudolta tulokselta näyttää, mut varmaan tosiaan selkenee, kun saan sen sokerimittarin ja voin ite mittailla, että kohoaako ne arvot ylipäätään kotioloissa korkealle. Oon kyllä repinyt ehkä vähän liikaakin stressiä asiasta ja nyt ihan supertarkasti oon jättänyt KAIKKI sokerisen ja valkoiset vehnät pois ja hiilareistakin vaan ruisleipää oon syönyt.

Isänpäivä meni rauhallisissa ja mukavissa merkeissä ihan oman perheen kesken, pappa ja vaari sai neidin tekemät kortit postissa.

Mukavaa viikkoa kaikille ja sasha80, tuu ihmeessä kertomaan sit sun sokerirasituksen arvot ihan vertailun vuoksi!

t. Piipi 32+1
 
Piipi: en asiasta sen enempää tiedä, mutta noin äkkiseltään vaikuttaisi, että hyvin vähänhän noi arvot (tai se yksi) on kohollaan, joten ei varmaan mitään erikoista huolta ole, mutta kannattaahan asiaa seurata ja ottaa sikäli vakavasti. Mulla oli ekassa raskaudessa alkupuolella aina sokeri neuvolan testissä koholla ja sitten kuitenkin sokerirasituksen tulokset oli ihan normaalit. Terkkakin oli ihmeissään, kun oli jo antanut mulle ruokavalio-ohjeet ennen rasituskoetta ja puhui siihen malliin, että olin jo varma, että kai mulla sitten on se diabetes. Nyt taas ei ole kertaakaan ollut sokeria virtsassa eikä rasituskokeeseenkaan tarvi mennä. Kumma juttu.

Sasha: toivottavasti sulla sokerirasituskoe menee hyvin. Muista ottaa eväitä, että saat sitten heti jotain syömistä :)

Mittailin viikonlopun aikana verenpainetta ja oikeassa oli luuloni; kohonnut arvo oli vaan valkotakkikammoa. Itse mitattuna oli lukemat tosi hyviä. Ihmettelin vaan, että miksi ihmeessä mun pulssi on aika korkea ihan levossa, 75-jopa 100. Luin sitten netistä, että raskaus nostaa pulssia n. 15 lyönnillä/min., joten tuokin on sitten ihan normaalia. Ilmankos noi lumityötkin saa ihan heti hengästymään.

Meillä kanssa isänpäivä sujui rauhallisesti. Käytiin syömässä ja kävelyllä. Isoisät sai kortit postissa.

Mukavaa alkanutta viikkoa!

Hazel 30 tasan
 
Jes, kaikki arvot olivat normaalit! Tämä kyllä herätti siinä mielessä, että tarkkailen paremmin nyt syömisiäni.
- paastoarvo 5 (raja 5,5)
- 1 h arvo 9 (raja 10)
- 2 h arvo 8,1 (raja 8,7)

Niksu heräsi tänään viideltä. Nukahti sitten, kun silittelin, mutta en saanut itse enää nukuttua. Oikeastaan on ihan kiva herätä aamulla ennen muita ja kutoa villasukkaa. Onpahan huvit...

Hazel, onneksi verenpaineet johtuivat vain lääkäristä :)

Sasha ja Elmo 25+1
 
Piipi Toivotaan, ettei tuo kohonnut arvo sokerirasituksessa aiheuta mitään kummempia toimenpiteitä. Hyvä, että kohta pääset sinne neuvolaan ja saat enemmän tietoa. Mutta ihan lupaavalta kuulostaa, kun ei muillakaan välttämättä ole tarkoittanut mitään diabetesta. Pidän peukut pystyssä :)

Sashalle onnittelut hyvistä sokerirasituksen tuloksista!

Voi jestas, että mä olen ollut niin laiska kirjoittelemaan mitään. Siis viime neuvolassa hemoglobiini oli oikein hyvä, mutta väsymys on täällä ihan järkyttävää! En saa mitään aikaiseksi ja pumppu alkaa hakkaamaan ihan hulluna pienestäkin ponnistuksesta. On kyllä kunto päässyt romahtamaan parin vuoden aikana, siitä tää varmasti myös osittain johtuu :/

Eilen meillä oli rakenneultra ja siellä oli kaikki hyvin :heart: Olipa taas ihana nähdä pikkuisen liikkumista masussa, vaikka toki jo potkujakin on alkanut tuntumaan. Sukupuolta kysyttiin myös ja hyvin varovainen poika-arvaus saatiin, mutta se oli kyllä tosi epävarma tieto. Mä olen kyllä jotenkin niin asennoitunut alusta asti toiseen poikaan, että tyttö olisi varmaan shokin paikka. Ekassa raskaudessa olin varma tytöstä ja kyllä siinä tovi meni sulatellessa. Vaikka ei sillä oikeasti mitään merkitystä ole, on vaan ollut niin voimakkaat tuntemukset ja siitä kaikki johtuu :)

Meillä olisi nyt sitten muutto vuokralle edessä. Meidän asunto myytiin päivässä ja ei tässä aikataulussa ehditä sitä taloa löytämään, eli kaksi muuttoa edessä. No, ihan hyvä näin, eipähän ainakaan joudu mihinkään kahden asunnon loukkuun ja voidaan sitten rauhassa etsiä mieleistä ratkaisua. Ja kaupungilta saatiin myös päivässä vuokrakämppä, ja vielä tosi hyvä sellainen. 2000-luvulla rakennetusta hissillisestä kerrostalosta kolmio ihan tästä nykyisen asunnon läheltä. On ihan järjettömän hyvää säkää, kun oltiin jo henkisesti asennoiduttu, et joudutaan muuttamaan jonnekin ei-niin-kivalle-alueelle.

Mut sellaista tällä erää, palailen taas :) Ja koitan saada aikaiseksi kirjoitella vähän useammin... :ashamed:

Niisku ja molla 21+1
 
Kiitos tsempeistä kaikille, eiköhän tää tästä =) Odotan kyllä innolla huomista neuvolaa, et saan viimein sen sokerimittarin, niin tietää sit miten oma keho reagoi mihinkin ruokaan. Ei oo kyllä tehny yhtään tiukkaa jättää karkkeja ja pullaa pois, mutta esim. hedelmien ja tuoremehujen ja ns. tavallisten jugurttien, pastan ym. perään kyllä kaipailen.

Hyvä Sasha, et sun arvot oli kunnossa! Vaikka onhan se ihan hyvä miettiä tosiaan niitä syömisiä muutenkin vähän.

Niiskunenälle onnittelut hyvistä rakenneultrakuulumisista ja mahtavista asuntouutisista! :flower: Tosi hienosti kyllä kaikki järjestyi, jos kämppä meni heti kaupaksi ja vuokra-asuntokin järjestyi nopeasti samalta seudulta.

On vähän jo joulufiilis, kun ulkona tulee lunta oikein kunnolla. Oon mä kyllä pari joululahjaa jo ostanutkin :xmas: Mukavaa päivää kaikille!

Piipi ja asukki 32+4
 
PIIPI, ei tuo tosiaan kovin pahalta raskausdiabetekselta kuulosta. Hyvin vähän on vain se viimeinen arvo kohollaan. Varmaan selviät sillä, että vähän aikaa seurailet kotona sokereita aamulla ja pääaterioiden jälkeen. Toivotaan, ettei niissä mittauksissa ilmene mitään. Raskausdiabetesta on niin monen tasoista. Toisilla se vaatii ihan insuliinihoitoa, mutta sinulla tuskin edes ruokavalion muutosta. Mutta kyllä mä muistan, miten se koko asia stressasi ja ärsytti viime raskaudessa. Varsinkin kun se testi sattui olemaan kesällä, ja sitten kesäloman ajan justiin jouduin mittailemaan kotona sokereita, eikä voinutkaan noin vaan lähteä joka päivä jätskille tms. Piti ainakin ensin odotella ruuan jälkeen mittausaikaan asti ja sitten vasta mennä herkuttelemaan, hah =)

Mun arvot edellisessä raskaudessa oli siis (rv 27):
4,3 paasto,
11,2 tunnin päästä ja
7,8 kahden tunnin päästä.

Tällä kertaa ne oli (rv 18)
4,4 paasto
7,9 tunnin päästä ja
6,7 kahden tunnin päästä. Eli paljon paremmat ainakin tuossa vaiheessa raskautta.
Mutta se insuliinin vajaus taitaakin ilmaantua selvemmin vähän myöhemmin raskaudessa. Siitä huolimatta tosiaan terkkari vähän meinasi, ettei mun tarvitsisi nyt uusia testiä, koska arvot oli noin hyvät.

SASAHA, kiva että sinulla ei ollut sokeriarvoissa huomautettavaa. Eipä se silti tosiaan pahitteeksi ole, jos vähän rajoittaa valkoisen leivän ja pullan syöntiä ja herkuttelua. Mutta ei tahdo multa onnistua!

HAZEL, no hyvä juttu, ettei ollut oikeaa verenpaineen nousua. Kas kun ei se lääkäri mitannut hetken päästä uudestaan. Monesti mulla on tehty niin, kun lääkäri on varmaa itsekin epäillyt tuota valkotakkiongelmaa. Ja useimmiten toisella mittauksella paineet onkin ihan hyvät. Ei mulla nyt raskausaikana ole käynyt näin, mutta muistan, että monesti e-pillerireseptiä uusiessa oli tuttu juttu.

NIISKU, onnea hyvistä rakenneultran kuulumisista! Harmi että väsymys vaivaa edelleen. Mutta kiva kun välillä jaksat käydä täällä kuulumisia kirjoittelemassa.

RAUTATABLETTEJA minun piti alotella viime neuvolan jälkeen. Viime raskaudessa en syönyt niitä ollenkaan. Silloin olikin toinen neuvola ja toinen terveydenhoitaja mielipiteineen. Nyt ne käskettiin alottaa heti, kun hb oli laskenut 120:een. Ostin sitten obsidania, eikä siitä onneksi ole ilmaantunut huomattavia sivuvaikutuksia. Huomenna näkee taas, onko rautakuurilla ollut toivottuja vaikutuksia.
 
Pitkästä aikaa ehdin lukemaan tekstit läpi. Onnea kaikille hyvistä ultrakuulumisista ja sokerirasituksista!

Niiskulla kävi kyllä tosi tuuri asunnon kanssa, onnittelut! Kauhulla kyllä luin että joudutte kahdesti muuttamaan (itsellä vielä liian hyvässä muistissa toi muutto rv38), mutta saatte ainakin rauhassa tosiaan nyt etsiä sitä unelmien taloa!

Täällä on kyllä edelleen aikamoista kiirettä, kummatkin tytöt ovat olleet kipeinä ja yöunet vähentyneet entisestään. Toisaalta Elsa on kyllä nyt nukkunut jo vähän paremmin, herää vain tuohon tukkoiseen nenäänsä tai liman valumiseen kurkkuun, eli toivo on korkealla että kun tästä räkätaudista päästään niin unet vähän paranisi jos söisi vain sen kaksi kertaa yössä. Eilen päästiin nukkumaan "jo" 23.30, pikkuhiljaa tuo nukkumaanmeno aikaistuu, alussa nukahti tosiaan kunnolla vasta yhden-kahden aikaan.

Meillä oli eilen aika kauhea tilanne. Mun selkä on ollut jo muutaman viikon ihan hyvä, mutta yhtäkkiä eilen se jotenkin natsahti ja kirjaimellisesti lakosin lattialle. En sitten päässyt siitä hetkeen mihinkään. Mietin siinä vaan, että toivottavasti nyt ei tapahtdu mitään mihin olisi pakko puuttua, en siis oikeasti päässyt liikkumaan mihinkään! Hetken jälkeen sain raahattua itseni Helmin huoneen sohvalle Elsa sylissä ja Helmi onneksi nukahti päiväunille ja Elsa mun syliin. Siitä sain raahauduttua olkkariin niin että sain Elsan sitteriin nukkumaan ja itse pääsin pitkäkseni sohvaan. Ja taas olin sitten jumissa! Jouduin soittamaan miehelle että alkaa tulla kotiin ja yritin saada mun äitiä kiinni että joku tulisi meille ennen kun tytöt heräävät. Vajaa pari tuntia sitten olin siinä paikoillani, kunnes kuulin että Helmi heräsi ja mies sitten tulikin onneksi just silloin kotiin. Huh. Kävin lääkärissä ja iskias se siellä edelleen jumittaa. Sain särkylääkkeitä ja nyt tänään onkin ollut jo vähän parempi, pääsee sentään vähän kävelemään. Ottaa kyllä aivoon tää jatkuvasti vammaisena oleminen, pelkään että toi hermo on jotenkin pysyvästi vaurioitunut raskausaikana..

Nyt pitääkin taas mennä..
Kvartti, Helmi 1v9kk ja Elsa 6vkoa
 
Huh Kvartti, onpas sulla kurja tilanne tuon selän kanssa. Onneksi tuo tilanne sattui juuri ennen esikoisen päikkäreitä, ja sait soitettua miehen kotiin. Inhottavaa että sinun selkä oireilee vieläkin. Nyt jos koskaan olis kyllä kiva olla kunnossa. Onneksi nyt on jo parempi, toivottavasti ne särkylääkkeet jeesaa vielä lisää.

Teki mieli kitistä neuvolareissusta joka tehtiin tänään tuossa n. 20 cm:n lumisohjossa vaunu + bussi yhdistelmällä, mutta enpä nyt viitsikään. On nuo selkävaivat vaan niin paljon kurjempia kun yksi hikituskahermojenmenetys -reissu. Tylsää että teillä on vielä flunssaakin. Meillä on myös, tosin nyt ei olla enää ihan niin tukossa. Esikoinen alkaa myös olla melko ihanassa esiuhmassa, ja heräileekin nyt öisin, mitä ei ole aiemmin tehnyt edes flunssassa. Grr. Poitsun sain sentään tänään nukkumaan jo 22.00, mikä taitaa olla ennätys. Saas nähdä herääkö vielä.

Mutta joskus on kyllä jo ihan kivoja hetkiä, kun isosisko hellittelee pikkuveljeään tai pikkuveli rauhottuu lattialla ison siskon touhuja katsellessa. Alkaa olla melkoinen jötkäle tuo meidän poitsu. 2 kk mitat oli 6 kg ja 59 cm.

Piipille onnittelut ultrasta!

Vetku, tyttö 1v9kk ja poitsu 2kk
 
Viimeksi muokattu:
Voi hitsi tota sun selkää. Onko sille iskiakselle muuta tehtävissä kuin kipulääkkeet silloin, kun menee noin jumiin? Tuliko tuo vaiva nyt Elsan raskausaikana vai oliko jo aiemmin? Toivottavasti helpottaisi pian lääkkeillä, ettei mene ihan hankalaksi kahden pikkuisen kanssa. Ja flunssat samoin. Meilläkin on ollut räkätautia, mutta se ei ole tytön vauhtia haitannut onneksi.

Taitaa olla uhmaikä meillä alkamassa, kun eilen ja tänään on ulkovaatteiden pukeminen ollut äärimmäisen hankalaa. Kaikkeen vastaus on vain "ei halua, ei halua". Helppoa meillä on ollutkin nyt viime ajat, joten uhmaa odotellessa sitten kohti tammikuuta : /

Niiskulle onnittelut rakenneultrasta ja asuntokaupoista. Kahteen kertaan muuttaminen ei välttämättä ole kivaa, mutta pääasia, että vanha menee myydyksi ja vielä noin helpolla.

Novelle: Kyllä mulla mitattiin nyt kahdesti verenpaine, mutta oli molemmilla kerroilla vähän yli normiarvojen. Viime raskaudessakin oli useamman kerran sama tilanne, mutta silloin terkka tekin niin, että jutusteltiin ja katsottiin esim. sydänäänet siinä välissä ja sitten mittaili uudestaan ja silloin se arvo oli sit yleensä laskenut. Eli selvästi jännityksestä johtuvaa. Mutta tämä nykyinen terkka tekee niin, että mittaa sen toisen mittauksen heti perään ja silloin mulla käy usein niin, että arvo saattaa vaan kohota. Kait sitä vaan kauhistuu, että mites ne paineet nyt noin korkeat on. Mutta onhan se hyvä tarkistaa kotona mittaillen, kun voisihan ne paineet olla "oikeastikin" koholla.

Taas viikko mennyt, joten oikein hyvät viikonloput kaikille :wave:
 
Nyt alkaa rangaista nämä huonot yöt. Onneksi ei enää tarvitse nukuttaa. Tuolihoito on auttanut hyvin, mutta yöt on tosi katkonaisia. Ja tämä selkäkipu ei anna periksi yölläkään. Pitäis olla rautakanki, joka pakottaisi paremman ryhdin selkään :) Ostettiin semmoinen muistipeli Niksulle. Pelattiin jo 4 kortilla. Kivaa oli =) Mies on nyt ollut koko ajan töissä ja alkaa oikeasti energia loppua mulla. Tietysti, kuka muka eilen pakotti siivoamaan koko huushollin :headwall:

Niisku, onnea hyvistä ultrakuulumisista :) Vai on teillekin tulossa poika... Olihan teillä mennyt kämppä nopeasti. Ja onneksi ette joutuneet muuttamaan sille eräälle alueelle...

Piipi saitko sokrumittarin? Oliko Novellen rautatableteilla vaikutusta?

, olipa sulla kauhea tilanne selän kanssa! Olisko naprapaatista apua? Että ei olisi enää hermo puristuksissa.

Johan on Vetkun poitsu aikamoinen lötjäke :D

Hazel, täällä on kanssa uhmaiän kanssa taisteltu useampi kuukausi. Ulkovaatteet ja muu pukeminen on hankalinta eikä edes aina auta, kun antaa tehtäviä.

Oletteko käyttäneet kaksosrattaita ja onko ne hyödylliset? Millaisia kaksosrattaita ei kannata ostaa? Mä olen ihan pulassa tarjonnan kanssa...
 
Ah, nyt on nimiäisjuhlat juhlittu. Pienet oli bileet, mutta olihan sitä niissäkin. Juhlakalu tsemppasi koko iltapäivän ja illan yksillä 1 h unilla ja 5 min tissitorkahduksella, ja nyt simahti kuin saunalyhty sänkyynsä kymmentä yli ysin. Saas nähdä miten menee yö...

Sasha meillä on Happy Babyn 86 cm leveet tuplat, ja ollaan käytetty niitä melko paljon. Menevät just ja just lähes kaikista normiovista ja lähi K-marketissakin mahtuu tekemään niillä kierroksen. Myös bussiin menee hyvin, vaikka sattuis sellainen kapeampi matalalattiabussi. Mutta tuosta leveämpiä rattaita en suosittelisi. Leikkikenttäreissuilla suosin kyllä jo enemmän ykkösiä + seisomalautaa. Ihan kivasti tyttö jaksaa seisoa n. parin kilsan matkankin, jos ei ole mitenkään väsynyt, mutta kauppareissuille on kyllä kätevämpi suunnata tuplilla, kun neiti hyppelee laudan kyydistä heti, jos vähänkin pysähtyy. Mulle tuplissa kääntyvät etupyörät oli tärkeä kriteeri, kun niihin tulee aika paljon painoa. Samoin se että taaperokin mahtuu hyvin, ja vauva koko talven. Enkä halunnut myöskään maksaa kovin paljoa rattaista, kun en tiennyt miten paljon tulee käytettyä. Käytettynä siis ostin.

Jaahas, meillä heräiltiin sitten puolen tunnin torkkujen jälkeen, mutta toivottavasti nyt koisataan aamuyöhön... Mutta nukkumaan siis itsekin että saa edes jonkin pätkän unta ennen seuraavaa herätystä.

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille teille pallomahoille ja myös Kvartille ja tytöille!

Vee
 
Viimeksi muokattu:
Maanantaita kaikille!

Olipa hurja juttu toi n selkä, toivottavasti särkylääkekuuri auttaisi rentouttamaan selän niin, että hermopinne vapautuisi. Kyselen samaa kuin sasha, eli voisiko naprapaatti tms. auttaa? Jos selkää uskaltaisi vähän käsitellä, niin voisi auttaa. Koitahan jaksella!

Sain sen sokerimittarin pe neuvolasta ja kotimittauksissa ei oo yksikään arvo ollut edes lähellä rajoja, joten taitaa olla tosiaan aika lievää toi diabetes, onneksi. Mutta noudatan kuitenkin suositeltua ruokavaliota, saapahan sitten painonkin pysymään paremmin kurissa.

Oon niin tyytyväinen itteeni, ku tein huippulöydön Huutiksesta: sain huudettua tuliterän Baby Björnin kantorepun hintaan 30e! Ovh siis reilusti yli satasen... Me ei siis aiota kaksostenrattaita ostaa vaan aateltiin pärjätä seisomalaudalla ja kantorepulla, johon vauvan voi tarvittaessa nostaa vaunuista, jos esikko väsähtää ja haluaa vaunuihin. Tällä hetkellä esikoinen kyllä on aina rattaissa esim. shoppailureissuilla, mutta onhan tässä vielä pari kuukautta kasvuaikaa ennenku ollaan uudella poppoolla kaupunkireissuille lähdössä.

Ai niin ja Vetkun vaaville nimionnittelut! :flower:

Mukavaa viikkoa kaikille!

t. Piipi ja asukki 33+1
 
Viimeksi muokattu:
Huhhuh, onpa KVARTILLA ollut tilanne siellä kotona selän kanssa. Toivottavasti särkylääkkeet helpotti. Ikävä vaiva tuollainen on, ja saisi mennä jo pois. Eipä ole itsellä kokemusta noin pahasta, mutta vähän lievemmästä on, ja sekin oli ihan riittävän ikävä. Eipä niiden lasten kanssa tahdo pärjätä nostelematta, joten varmaan tuollainen kohtaus helposti toistuu, jos siihen on taipumusta. Toivotaan, että se hermo tosiaan jo hellittäisi eikä olisi mitenkään pysyvästi viottunut raskauden rasituksista.

SASHA, toivotaan, että sun selkävaivat myös jo helpottaisi pian. Ei ole helppoa selkäkipuisena, jos mieskin vielä on paljon töissä.
Mun rautatablettikuuri on auttanut sen verran, että hb oli lähtenyt nousuun. Ei mitenkään huimasti, mutta oli se jo 122. Pitää vielä silti jatkaa rautakuuria ainakin seuraavaan neuvolaan asti.

LÄÄKÄRINEUVOLA se onkin kuulemma seuraavan kerran. Kaksi niitä sitten taitaa meillä päin olla tiedossa. Se kyseinen mieslääkäri tutkimuksineen ei kyllä houkuttele mua yhtään. On aika kovakourainen typpi nimittäin ja viimeksi jälkitarkastuksellakaan ei mielestäni oikein hellävaraisesti sitä tutkimusta tehnyt, vaikka luulis siinä kohtaa edes vähän varovan. No, pakkohan ne paikat on tarkistella jo tässä keskiraskaudessa.

Ja sain sit kuitenkin lähetteen toiseen SOKERIRASITUKSEEN. Ihan oikein mulle, se on vieläpä joulun välipäivinä =) Hah, pitää jättää suklaarasiat vähän vähemmälle avaamiselle varmaan.

Olen edelleen kahdenvaiheilla SISARUSRATTAITTEN kanssa. Toisaalta tekis mieli ostaa sellaset vähän varmuuden vuoksi. Hirveän vaikea kuvitella etukäteen, miten se liikkuminen sujuu kahden kanssa, ja miten paljon milläkin kulkupelillä selviää. Mutta en ole oikein varma, tuleeko käyttöä niin paljoa, että ainakana uusia ostaisin. Ehkä käytetyt, jos löytyy kivat jostain. Tai sit ostan ne carenan rattaat, jotka on suht edulliset kääntyvillä etupyörillä. Ei se toisaalta se rahanmenokaan niin hirvitä kuin se, miten ne vie tilaa kotonakin. Kesäkaudella meillä on verannalla ihan hyvin tilaa, mutta se ei sovi talvisäilytykseen. Toisaalta, ehkä niitä tuplia tulis käytettyäkin vaan joku puolisen vuotta juuri siinä kevään ja alkusyksyn välillä. Olisin melkein jo päätynyt z-linen peräkkäin istuttaviin edullisena ratkaisuna, mutta ei tuota Ekiä voi enää keväällä laittaa siihen sisaristuimeen, jos painoraja on 15 kg. Lastentarvikkeessa kyllä sanottiin, että kyllä ne menee 3-vuotiaaksi asti eikä ole painorajaa, mutta jostain käsitin, että se 15 kilon suositus olisi kuitenkin sisaristuimella. Pähkäilen siis edelleen asiaa, varmaan vielä kevääseen asti.

Otattekos muuten ÄITIYSPAKKAUKSEN? Ensin ajattelin, että otan sen rahan 140 euroa, mutta nyt taidan kuitenkin ottaa pakkauksen, vaikka siinä tuleekin muutama juttu vähän turhaan tuplana jo olemassa olevien kanssa.

Novelle 24+0
 
Nyt jos vaikka ehtisi vähän kommentoidakin. Helmi päiväunilla ja Elsakin ihme kyllä nukahti sitteriin kun laitoin itselleni ruokaa :) Lääkärillä käytiin taas lauantaina näyttämässä kumpaakin neitiä, Helmillä oli sitten korvatulehdus (viikko sitten oli silmätulehdus) ja Elsalla edelleen nuha ja sen mukanaan tuoma yskä jatkuu. Ei ollut onneksi flunssaa kummempaa, eli seuraillaan vaan että saa syötyä ja hengitettyä normaalisti, lääkärin mielestä oli kuivumaan päin. Inhottavaa kun noin pienellä on yskä, kuulostaa jotenkin tosi hurjalta välillä. Viime yönä kyllä nukuttiin ihan hyvin (Elsa nukkui putkeen 00.30-7.00!), että eiköhän nuo ole jo paranemassa. Ei kiitos uusia räkiksiä ihan heti, ainakaan vauvalle.

Selkävaiva onneksi helpotti viikonlopun aikana, eilen käytiin kävelylläkin eikä kipeytynyt juuri yhtään. Isot annokset buranaa ja panadolia oon syönyt ja vielä jatkuu ainakin keskiviikkoon. Osteopatiaa oon harkinnut, mulla on kyllä kaksi käyttämätöntä kertaa vielä urheiluhierojalle, se viimeksi sai laukaistua sen pahimman pinteen, mutta jos sitten vielä vaivaa tuo niin seuraavaksi osteopaatille. Toivottavasti ei tule enää tuollaista "kohtausta" se oli aika horroria..

Toivottavasti Sasha saat myös selän kuntoon! Saako teidän kaupungissa fysioterapeuteilta tai apuvälinelainaamosta tukivyötä? Mulla auttoi Helmin odotusaikana tosi paljon sellainen.

Onnittelut Vetkun poitsulle nimestä! Meillä on myös to do-listalla nimijuhlien pito (vaikka nimi neidillä jo onkin), mutta jotenkin vaan on jäänyt tuo suunnittelu.. Ennen joulua olisi kyllä tarkoitus pitää, ihan perheet vaan ajateltiin kutsua kuten viime kerrallakin.

Kaksostenrattaista on ollut puhetta ja mä oon ennenkin noista Phil&Tedeistä täällä höpissyt. On siis olleet kyllä tosi hyvät, ketterästi liikkuvat ja lumessakin saa työnnettyä helposti kun kääntyvän etupyörän saa lukittua. Välillä kaipailen kuitenkin meidän vanhoja vaunuja, kun tuntuu jotenkin että tuossa vauva on niin "esillä" koko ajan että sen on rauhaton nukkua. Ja vaikka Helmin kanssa onkin vielä välttämättömät pidemmillä matkoilla nuo kärryt niin ei ole selkänojaa tarvinnut juuri laittaa taaksepäin, ei tuo enää nukahda jos ollaan kaupungilla tai muualla reissun päällä. Eli periaatteessa selvittäisiin vaikka Emmaljungilla mihin saa sen sisaristuimen. Parasta mussa ylipäätään kärryissä on kuitenkin se, että saa Helmin kiinni istuimeen, jos olisi vaan seisomalauta niin en usko että tuo pysyisi siinä hetkeäkään just kaupassa tms.

Novelle, me pääsyttiin myös ottamaan äitiyspakkaus kun tuntui että se raha on aika pieni verrattuna pakkauksen sisältöön. Ihania vaatteita kyllä siinä musta tuli ja se laatikko toimi eiliseen saakka Elsan sänkynä, mutta en oo kyllä ihan varma ollaanko edes ehditty käyttää kaikkia niitä mitkä jo menivät pieniksi. Kun näköjään noita vaatteita olikin meillä ihan hirmumäärät jo ennestään. Mutta kiva oli kyllä se fiilis kun sai hakea postista laatikon ja hypistellä niitä pieniä vaatteita, että en kadu että otettiin :D

Nyt pakkaamaan laukut valmiiksi että päästään iltapäivällä ostoksille ja yllättämään mun äiti synttärikahveilla :)

Jaksamista pallomahojen kantamiseen ja varokaa liukkaita kelejä!
 
Oi, mulla meni aikasemmin jotenkin ihan ohi Vetkun nimijuhlat. Onnea pojalle nimestä! Se on kyllä helpotus kun saa nuo juhlat pidettyä pois alta.

Kvartti, onpa hyvä, että selkävaiva helpotti särkylääkkeillä. Pysyköönkin poissa!
 
Vetkulta mun piti vielä kysyä, että miten teillä on ollut vauvan kanssa noita neuvoloita? Me ollaan käyty nyt kaksi kertaa, eka oli 6 päivän ikäisenä ja toinen kolmen viikon. Seuraava on sitten lääkärineuvola 8 viikon iässä, musta tässä on tosi pitkä väli! Kyllä tuo nyt silmämääräisesti mitattuna kasvaa, mutta jotenkin olisi kyllä ihan kiva tietää jotain lukuja tässä välissäkin...
 
Terveisiä Saksasta! Tulin kyllä jo melkein viikko sitten takaisin. Ihan kivasti meni, mutta kyllä se väsytti ja taas väsyttää. Naperon kosto oli aika kauhea, kun palasin, mutta olin henkisesti latautunut eikä raivo kestänyt kuin päivän. Nyt on taas minun vuoroni olla yksinhuoltajana, mutta siitä muksu ei ole juuri millänsäkään, jos isä on poissa. Isäkausi on auttamattomasti ohi. :(

Mitenkäs ne teidän esikoiset puhuukaan? Meidän sanoi viime viikolla ekan kolmisanaisen lauseen, mutta oikeasti puhuu vasta kaksisanaisia. Ihan kiva, että vauvan syntyessä esikoinen jo kommunikoi vähän paremmin kuin pelkällä huudolla, jota meillä riittää päivittäin ihan tarpeeksi. Riittää meillä nauruakin. Hänellä vaan on aina sata lasissa niin hyvässä kuin pahassakin.

Kuulostaa kamalata tuo Kvartin iskias. Toivottavasti hieroja ja särkylääkkeet auttavat. Jos ei, niin ehkä se naprapaatti sitten. Myös jäsenkorjaajista olen kuullut paljon hyvää ja on kuulemma hellävaraista toisin kuin kiropraktikon ruksauttelut (kaveri on siis kärsinyt selkävaivoista, ei ihan sama juttu).

Niiskulle onnea hyvistä ultrakuulumisista! Meidän vuoromme on torstaina eli ylihuomenna. Toivottavasti kaikki on hyvin. Tässä on tosiaan päästy jo yli puolivälin, uskomatonta. Väsymystä on taas täälläkin, vaikka pitäsi olla "energinen keskiraskaus". Että minä pääsinkin viimeksi helpolla, sen kun höyrysin menemään. Hyvä teito muuten tuo sykkeen nousu. Olen ihmetellyt, miksi pumppu hakkaa niin pirusti vaikka vain sohvalla makaisi. On kyllä kuntokin romahtanut sitten viime kerran. :( Ei vaan oikein jaksa, kun on niin hyvä tekosyykin. Noidenkehähän tämä on. Kun väsyttää, ei kuntoile ja kun ei kuntoile, väsyttää.

Taas noista tuplarattaista. Ostan kaverilta käytetyt Phil&Tedsit ja Emmaljungiin hommataan sisaruslauta. Meillä tulee kyllä ikäeroa yli kaksi vuotta, mutta ei tuosta kävelemisestä tule yhtään mitään. Muksu joko ei suostu kävelemään ollenkaan tai kävelee ihan tasan eri suuntaan kuin minä. Tuskinpa tilanne ihan radikaalisti muuttuu neljässä kuukaudessa. En myöskään usko että esikoinen pysyy sisaruslaudalla kovin hyvin. Sisarusistuimesta en ole kuulltkaan. Mikä se on?

Muistinkohan kommentoida taaskaan paljon mitään? Yritin kyllä. Onnea vielä Vetkun vauvalle nimestä.

Pössi ja Tessu 20+5
 
Kvartti meillä oli kotikäynti viikon ikäisenä, neuvola kahden ja lääkäri kuukauden ikäisenä. Ja nyt siis 2 kk neuvola ja seuraava 3 kk. Silloin tuleekin sitten toinen setti rotaa ja kaksi piikkiä. Että hyvää joulua vaan sitten... Piti muuten tarkistella neuvolakortista noi käynnit, olen jotenkin ihan sekaisin viikoista. Ja onhan tuo 5 vkoa pitkä väli noin pienellä. Hassua, luulin ihan että pitäisi mennä samalla lailla joka paikassa nuo käynnit.

Kiitokset nimionnitteluista! Päädyttiin sitten pitkällisen pähkäilyn jälkeen Tuukka -nimeen. Ja esikoinen on Emma. Ei ole mitään salaisuuksia nuo nimet, mutta en jostakin syystä yleensä viitsi käytellä oikeita nimiä palstaillessa. Itse olisin halunnut pojan nimeksi Oivan, Artun tai Konstan, mutta ne eivät kelvanneet miehelle ollenkaan. Ja minä taas en lämmennyt alkuunkaan Star Wars henkiselle Luukas Kai Valtterille...

Onkos se sisaristuin sellainen vaunojen päälle laitettava? Meillä ei kanssa tule itse kävelemisestä yhtään mitään, koska pitää ihmetellä kaikkia autoja ja ääniä ja silloin tietenkään voi samaan aikaan kävellä. Siinä viime torstain lumimyräkässä oli pakko pistää esikoinen välillä kävelemään, mutta se jatkuva TULE NYT JO! -huutelu oli vähintään yhtä rasittavaa kun niiden vaunujen puskeminen umpihangessa...

Hyvä että Kvartin selkä on nyt toiminut ja Piipin sokruarvot olleet paremmat. Ja Pössille tsempityksiä yh arkeen, ja samoin kaikille kenen miehet tekee pitkää päivää. Meillä vingutaan kyllä isin perään yleensä jo heti herätessä. Johtuiskohan siitä että isillä jää paremmin aikaa leikkiä, kun ei juuri stressaile kotitöistä... ;)

Nyt nukkumaan. Pitäis kyllä mennä aina heti unille kun poitsu nukahtaa, mutta kun ei malta. Oma vika siis kun vähän väsyttää.

Ai niin, arvasinhan että jotain jäi. Esikoinen puhuu usein sellaisia kolmen sanan lauseita, ja joskus jo tosi pitkiäkin lauseita, mutta yleensä taivutukset jää. Eli on enemmän vaan sellaista sanojen laittamista peräkkäin. Mutta tosi nopeaa on ollut puheen kehitys, kun vielä kesällä sanavarastossa oli lähinnä tutti ja auki. Mutta neiti onkin kuin papupata. Ei hetkeäkään hiljaa ja toistelee KAIKEN mitä hänelle sanoo. Käytiin kyläilemässä paria kuukautta nuoremman luona, joka ei vielä puhu ollenkaan, ja äitinsä totesi vierailun päätteeksi, että on siinäkin puolensa...
 
Viimeksi muokattu:
Onnea Vetkun pojalle hienosta nimestä. Minäkään en ole yleensä tällä palstalla puhunut tytöstä nimellä, mutta monethan sen tiedätte Fb:n kautta.

Puheen kehityksestä olitte keskustelleet. Meillä siis S:lla ikää 1v ja 9 kk ja puheen kehitys on ollut huimaa. Ensimmäiset sanat tulivat jossain vuoden iässä ja kesälläkin puhui vielä yksittäisiä sanoja, mutta syksyllä alkoi nopeasti toistella kaikkia sanoja ja tällä hetkellä puhuu lauseita, taivuttaa jopa jotain sanoja ja toistaa kaiken. Neiti tykkää myös laulaa tuttuja lauluja. Pitää olla tosi tarkkana siitä, mitä päästää suustaan, sillä kaikki sanat todella tarttuvat. Hauska piirre on se, että nyt S on alkanut keksiä juttuja eli kertoi esim. yhtenä iltana, kun tulin jumpasta kotiin, että "nuken vaunut mennyt rikki". Ei niissä mitään vikaa ollut. Kuulostaa aika samanlaiselta kuin teillä Vetku tuon puheen suhteen.

Olen kanssa miettinyt niiden kaksosrattaiden hankintaa, mutta toisaalta tuntuu aika lyhyeltä se käyttöikä. Tosiasia kuitenkin on, ettei mitään kauppareissuja kyllä tehdä neidin ollessa "irrallaan". Se tuskin muuttuu kahdessa kuukaudessa. No, mun taitaa tehdä mieli niitä Phil&Teds:ä, mutta mies toppuuttelee :whistle: Niin, eikös se sisaristuin viritetä jotenkin vaunujen päälle...? Eikö se ole talvella aika suojaton paikka pienelle? En ole oikein sen kannalla, menis varmaan sit keväällä/kesällä. Jos tästä talvesta tulee näin kylmä, miltä näyttää, niin me ei sit varmaan poistuta ulos lainkaan :|
 
Viimeksi muokattu:
Hazel Kuulostaa tosiaan ihan samalta! Meillä myös lauleskellaan ja keksitään ihme juttuja. Just äsken tuijotteli ikkunasta ja selitti että "poika kaatui pyörällä" ja "kypärä päässä", vaikka ei siellä ketään mennyt. Ja lauleskelu alkoi pari kuukautta sitten kun lauleskeli "omituuu" eli omituisten otusten kerhoa. Nyt tunnistaa jo paljon helpommin ne laulut mitä neiti yrittää laulaa.
 
Vetku, onnea hienosta nimestä pojalle :)

Novelle, harmi, että joudut uuteen sokrutestiin. Pitää kyllä sitä itsekin vähän rajoittaa konvehtirasioiden kulutusta :p

, onneksi selkäkipu meni ohi särkylääkkeillä.

Pössi, tervetuloa takaisin Suomeen :) Onneksi pienen raivo ei kestänyt kuitenkaan pitkään.

Käytiin esikoisen kanssa eilen silmälääkärissä karsastuksen takia. Onneksi nyt vaan odotellaan puoli vuotta ja sitten katsotaan uudestaan. Noita kamalia silmälasejakaan ei tarvitse käyttää. Kun kuulemma karsastaa molemmilla silmillä, on ennuste hyvä.

Niksulla on sanat vielä aikamoista mössöä, mutta paljon puhuu :) Pitää vain osata tietää mitä sanaa nyt tarkoitetaan. Lauseita on tullut esim. "Brrrm menee" eli auto menee. Hirmuisen paljon nämä pienet kyllä ymmärtää!

Mulla on ihan hirmuinen käsityö- ja askartelubuumi menossa. Kudon, ompelen, kirjon ja askartelen. En muista koska olisin saanut noin paljon iloa käsitöistä :) Parit joululahjatkin on vielä valmistumassa. Mulla tuo selkä on huonossa jamassa, että lepoa tarvitaan paljon. Eilen selkä taas antoi periksi, vaikka en mitään tehnyt. Tylsää. TK:n tukivyö ei paljon auta.

En vieläkään tiedä mitä niitten rattaitten kanssa tekis. Meillä on seisomalauta isoihin rattaisiin, mutta ei sillä pitkiä matkoja tee ja varsinkin täällä Savonlinnassa on maastonmuodot aika haastavat. Enkä suostu menemään noita pitkiä siltoja Saimaan yli niin, että Niksu olisi seisomalaudalla. Summasummarum: kaiketi jotkut rattaat on hankittava. Olipa hyvä, että kirjoitin asiasta :D
 
Moikka! Saanko mie tulla tänne tuttuun ja turvalliseen seuraan :D?
Mie tuonne kuukausi pinoonki jo olen ilmoittautunu, mutta tällä hetkellä on kyllä niin kiirusta ollu että kuin ehtii vain lukemaan juttuja mutta ei sen kummemmin kommentoimaan. Tai no kiirusta ja kiirusta. Väsyttää koko aika jokaisen tilaisuuden tullen on pitäny mennä sohvalle ottaan pikku lepoa.

Meillä on tässä toista viikkoa ollu ihan hirveetä aikaa. Ensin alkoi nuoremmalla kova flunssa joka tietty meni korviin ja myös silmiin. Saatiin antibiootit korvatulehdukseen mutta samana päivänä kun ne loppu niin kuume nous takas ja silmät turpos taas. Samaan aikaan myös vanhemmat silmät alko rähmimään. Saatiin vanhemmalle silmätipat ja toinen antibioottikuuri sekä silmatipat nuoremmalle. Ja eiköhän eilen sitte alkanut vanhemman korvasta vuotamaan märkää. Eli eka korvatulehdus sitten putkien laiton. Yöt on ollu tosi katkonaisia ku ressukat heräilee vuorotellen.

Mutta siis tästä raskaudesta :)... Laskettuaika siirty ultrassa 14.7. Jännittää jo valmiiksi että miten tässä käy noiden sokereiden, painonnousun ja selkäkipujen kanssa. Töihinki pitäis palata tammikuussa ja taas on mukava ylläri pomolle kerrottavana :D.

Nanna 7+3
 

Yhteistyössä