kolmas lapsi? uskaltaako?

Heippa hei kaikille

Muutama kk sitten tähän perheeseen syntyi toinen aivan suloinen lapsi. Iloa löytyy vaikka muille jakaa. Meillä on nyt 2 ihanaa tyttöä (ikäero 2v).
Olen nyt alkanu pohtia tulevaisuutta ja mieleeni useammin juolahtaa ajatus vielä yhdestä vauvasta. Haluaisin vielä synnyttää pojan jos elämä sen suo, MUTTA(!!!) en tiedä uskallanko.
Olen 27v nsinen ja aviomieheni 28. Aviomies on sitä mieltä että muutaman vuoden päästä hän on jo 30 (mikä mielestäni on vielä aika nuori luku) ja tuolloin hän ei välttämättä jaksa enää herätä öisin keinuttaa lasta jne. Hänen mielestä kaksi lasta on sopiva luku ja kaksi hän on aina halunnut. Kun lapsia on 3 niin unohtuu koko aika itselleen, autoon ei mahdu helposti, matkustaminen (ulkomaille) ei enää niin helposti onnistu.

olen jokseekin hänen kanssaan samaa mieltä että helppoa se ei tulisi olemaan, mutta mulla on se tunne itselläni että haluan vielä yhdrn lapsen, vielä yhden pojan.... mutta pelottas että miten kolnen kanssa pärjää....

siispä, hyvät naiset, olkaa kilttejä kertokaa mielipiteenne. Jos teillä on 3 lasta niin kaipailen tietoa ja mielellään mahd. Todellisen miten on vaikuttanut arkern, rahatalouteen jne.
Muutoin kaipailisin mielipiteitä laidasta laitaan, positiivista, negatiivista, kannustusta tai ei kannustusta eli kaikki on tervetullutta

kiitän ja kumarran etukäteen

 

En oikeestaan ole huomannut suurta eroa, tietenkin kodissa on enemmän menoa ja enemmän nahinaa, mutta myös niitä iloja ja hassutteluja.

Ruokalaskussahan tuo enemmän näkyy, vaatteita ym pystyy hyvin kierrättämään.

Mä olen 31 ja mies 32, neljäs haaveissa. Ennen olin sitä mieltä, että yli 30 en lapsia enää tee, nyt siirsin rajan 35 sen jälkeen ei tule enää yhtään.

Autoon mahdutaan vielä ihan hyvin, neljäs jos tulee niin matkustus tapahtuu kahdella autolla. Esikoinen on jo 9v ja pystyy auttamaan arkisissa asioissa. Ulkomailla tms. ei käydä.

Omaa aikaa saa, kun toinen jää lasten kanssa, mutta suhteen yhteinen aika on rajallista.. mies on siihen todennut, että vielä tulee se aika kun ollaan vain me kaksi ja soitetaan viikottain lapsille, jos joku kerkeis käymään kylässä.

 

Yhteiskunnallista näkökulmaa... Minulla on jo pitkään ollut sellainen olo että yhteiskuntani lobbaa täysillä että saisin kolmannen lapsen... että Suomi tarvitsee naisia jotka synnyttävät vähintään kolme lasta pitääkseen yllä edes tämänhetkistä lapsilukua, joka on 1,8 lasta per suomalainen nainen ja joka ei edes riitä pitämään väkilukua ennallaan (pitäisi olla 2,1 lasta per nainen) ;-) Lapsettomaksi kun jää niin moni. Siksi tunnen jotenkin oudon ylevästi suorittavani jotain kansalaisvelvollisuutta kun yritän nyt saada kolmatta lasta.

 

Meillä uusperhe, kuudetta vuotta kasassa. Perheeseen kuuluu 35v mies, minä 36v, mun poika '03, joka asuu vuoroviikoin meillä, tyttö 4,5kk sekä koira. Just jätettiin kortsut pois eli kolmas lapsi saa tulla kun tulee, jos tulee Täysin yhteinen päätös, mieshän totesi jo laitoksella että tilataanko seuraava (hälle toinen oma) heti Sikäli tilanteemme on vähän helpompi kun on vain yksi pieni, isoin poika kun on tosi iso jo ja isä asuu vieressä, meillä ei siis makseta elatusmaksuja puolin eikä toisin.

Sanoisin siis että uskaltaa, jos sydän niin sanoo. Ollaan ns. ylempää keskiluokkaa eli asiantuntijatyössä molemmat ja meidän tuloilla kolmas lapsi ei ole vielä rahakysymys. Isompi auto tarvitaan ehkä tulevaisuudessa ja koti, mutta kotia vaihdettaisiin joka tapauksessa n. 2v kuluessa. Ei matkustella erityisemmin ulkomaille eikä meillä ole kalliita harrastuksia kellään (paitsi ehkä miehellä... Mutta ne onkin sen omilla rahoilla kustannettuja).

Siitä vaan, jos sydämessä on tilaa Muut asiat järjestyy kyllä! Itse olen pienituloisen, kolmilapsisen perheen lapsi, eikä meiltä puuttunut mitään vaikkei päästykään etelään vuosittain tai ollut hienoa autoa.

 

Samanlaisia ajatuksia myös täällä..:wave:
Kaksi edellistä tehtiin vain fiiliksellä "halutaan lapsia" mutta tämä kolmatta ollaan mietitty ihan liikaa..
Kun isommat on jo niin isoja, että niiden kanssa elämä on jo hyvin helppoa, pelottaa ajatus paluusta taaksepäin. Toisaalta taas haluaisi nimineomaan vielä sen yhden pienen, jota hoitaa.
Suurin huolen aihe on kuitenkin se voisiko vielä kolmaskin lapsi olla terve? Jos kaksi kertaa on käynyt hyvä tuuri niin eihän niin voi käyde enää kolmatta kertaa? Miestä etenkin tämä ahdistaa enkä voi auttaa häntä mitenkään. Vaikka kaikki ultrat,verikokeet ym.seulat ovat nykyään erittäin tarkkoja, ei niilläkään voida luvata 100% tervettä lasta.
Välillä sitä vauvaa kaipaa niin ettei osaa mitään muuta ajatellakaan ja välillä tulee tunne, pitäisikö olla tyytyväinen siihen mitä on jo saanut..

 

Joo siis tosi paljon näitä ajatuksia. Meijä lapset on vasta 2v ja toinen 2kk. Olisin valmis jo muutaman vuoden päästä vielä yhden synnyttää. Mies ei oo ainakaan nyt ajatuksesta kiinnostunut kun itselläni on sellanen tunne että haluan vielä yhden. Mietin lähinnä sen että onko se totta että kaikesta pitää luopua. Itse kun olen sellanen että rakastan etelämatkoja ja niitä tehdään vielä nytki kahden lapsen kanssa.. ahh tää on niin ahdistsvaa

 

Täällä on kans yksi, joka miettii ja haaveilee kolmannesta lapsesta. Itselläni on 2010 ja 2012 syntyneet lapset. Lapsilla on ikäeroa vain 1 v 3kk ja meillä on ollut aika raskasta, varsinkin ensimmäinen vuosi oli hektinen. Minulle tuli kuitenkin melkein heti kuopuksen syntymän jälkeen vahva tunne, että haluan vielä yhden lapsen ja se tunne on säilynyt kohta kaksi vuotta. Jotkut tutut sanoivat, että vauvakuume menee ohi, kun lapset kasvavat ja elämä helpottuu, mutta minulla se vain kovenee sitä mukaa, kun lapset kasvavat. Aluksi mieheni oli myös sitä mieltä, että ei lapsia meille enää, mutta viimeisen puolen vuoden ajan hänkin on haaveillut kolmannesta eli tiedoksi Julalle, että miehen mieli voi muuttua, kun lapset kasvavat.

Ei olla kuitenkaan uskallettu aloittaa yritystä, kun nämä meidän kaksi on vielä sen verran pieniä, että ajateltiin vielä vähän odottaa, että kasvaisivat, jotta ei elämä kävisi liian raskaaksi. Nyt toivoisinkin mielipiteitä siitä, että mikä olisi sopiva ikäero lapsille? Ja millaista se elämä on kolmen lapsen kanssa?

 

Mä toivon et se mieli kyllä muuttuu

Itse lueskelin artikkeleita joiden mukaan kolmas lapsi olis jo helppo siinä mielessä että jo kaikki taidot hallussa. Itse olen sitä mieltä että ikäeroa saisi olla se 2v. Eli vanhimman kanssa 4v j nuorimman 2. Itse en haluaisi synnyttää sitä kolmatta 35-40 vuotiaana kun lapset ovat jo vanhempia sen takia koska en henk koht enää siinä vaiheessa ja iässä jaksais heräillä uudestaan öisin, vaipat ruokinnat jne jne

 

Meillä minä kohta 31, mies pian 38. Tyttötrio; 11/03, 01/11 ja 02/12. Kolmannen jälkeen oli sellanen olo että nämä oli tässä, mutta niin se mieli muuttuu! kierukka poistettu ja neljäs (jospa se olis poika..) saa tulla jos tulee Mulla ollut myös ehdoton "raja" se että lun täytän 30 niin ei enää lapsia, mutta nyt raja on 35
Kahden kanssa oli helppoa, tietty kun esikoinen oli 7 kun toinen syntyi. Kolmas kun syntyi oli hulinaa arjen pyörittämisessä. Nyt se on tasaantunut vaikka menoa riittää...nuorimmilla ikäeroa 1v1kk ja on oikee taistelupari. Omaa aikaa saa tosiaan kun toinen jää lasten kanssa välillä, kahdenkeskinen aika meillä on enimmäkseen sitä kun lapset iltaisin nukahtaa, siihen jää sellanen 3-4tuntia. Tosin se on vaan joka toinen viikko kun mies aina viikon töissä ja sitten vastaavasti viikko vapaalla.

 

No nni... tämä kuullostaa jo siltä että mikään mahdottomuus tämä ole
Mitös teidän taloutenne, onko ollut rankkaa? Oletteko päässeet itse matkustamaa mihinkään etelään esim?

 

Minä oon sitä mieltä myös että tehkää vaan lapsia niin paljon kun haluatte jos siltä tuntuu.

Itekkin toivoisin mielipiteitä omaan hankalaan tilanteeseeni. Itse olen 23v, mies 29v ja meillä on 3,5v tyttö ja reilu 1v poika. Muutettiin juuri maalle omaan kotiin ja miehellä vakituinen työpaikka, ite oon ollu kotiäitinä kuopuksen syntymästä lähtien. Minulle erittäin rakas ja läheinen isäni menehtyi syövän uuvuttamana pari viikkoa ennen joulua. Suru ja ikävä on kova ja ajatus siitä että hankkisin vielä lapsen tuntuu pahalta koska tiedän ettei iskä koskaan häntä näe. Meillä oli miehen kanssa jo ennen isäni kuolemaa puhetta että aloitamme kolmannen yrittämisen vuodenvaihteen jälkeen, ja niin kuin mieheni niin ihanasti asian ilmaisi että annetaan isälleni ensi jouluksi erityinen joululahja. Ikävää ettei näin käynyt olenkin nyt miettinyt että onko järkevää alkaa yrittämään edes lasta tämmöisessä tilanteessa? Haluan todella paljon vielä yhden lapsen ja kun aikani mietin niin tulin siihen tulokseen että tuskin isäni olisi halunnut että hylkään tai lykkään unelmieni toteuttamista hänen kuoleman takia. Aina oon halunnu lapset nuorena ja nyt olisi elämäntilanne muuten hyvä vielä vauvalle koska myöhemmin haluan vielä opiskella ja nyt olisi luontevaa jäädä kotiin kun muutenkin olen hoitovapaalla. Eniten ehkä pelottaa nuo omat tuntemukset, kun suru on vielä näin tuore ja jos siihen lisätään kaikki raskauden tuomat mieliala muutokset yms niin oonko ihan sekasin sitten? en missään nimessä halua että masussa oleva vauva stressaantuu minun takia.

 

Riikka osan ottoni menetykseen <3
Mä ehkä sanoisin että ilmanmuuta jos olette haaveilleet niin pitää yrittää. Uskoisin että isäsi ei todellakaan haluaisi että luovuttaa unelmista. Ehkä tämä vauva olisi sinulle aihe hymyillä koska tämä on elämän kulku, synnymme, elämme ja kuolemme ja vaikka kuinka pahalta tuntuisi menetys muista että osa isäsi elää myös sinussa ja lapsissa <3 uskoisin että vauvan tulo toisi valoa ja onnellisuuden tunnetta. Minä ainakin kannatan ja sanon; onnea yritykselle ja toivottavasti saatte pian hyviä uutisia

 

Kiitos jula_86. Ehkä tässä sitten varaan kohta ajan kierukan poistoon ja yritys saa alkaa. Luulen myös että vauva toisi meille kaikille uutta iloa elämään ja äitinikin kun jäi nyt leskeksi niin hänkin olisi varmasti oikein onnellinen uudesta pienokaisesta. Ja jotenkin elämän arvot muuttuivat isän kuoleman jälkeen ja oonkin ajatellu niin että jos nyt tuntuu siltä että jotain haluaa tehdä niin se pitää tehdä, elämä voi olla niin katoavaista eikä koskaan voi tietää mitä tapahtuu. Täytyisi osata elää hetkessä ja nauttia joka päivästä.

 

Aivan!!!!!! Näin mäkin asiaa mietin että kerran me eletään ja kaikki voi muuttua niin hetkessä että pitää tehdä sen mitä haluaisi varsinkin äitisi olisi varman hyvin onnellinen ja saa muutakin puuhaa kun pääsee lapsien kanssa vaikkapa leikkiä!!!

Itse eilen kerroin miehelle että jospa siitä tulisi seuraavaksi meille poika ensi vuonna ihmeekseni tällä kertaa ei tullua sitä ehdoton ei - sanaa..... jospa sittenkin....

 

Toivon teillekkin hyviä uutisia ja jospa se miehesikin nyt lämpenisi ajatukselle vielä yhdestä lapsesta.

Varasin tänään ajan kierukan poistoon, maanantaina se lähtee! Hui!

 

Aaaaa ihanaa muista (vaikkapa tänne) päivitellä tietoa ja varsinkin noutti plussasta )))))))))

 

Täytyy tulla kertomaan uutisia sitten kun niitä on ja toivottavasti tuleekin pian Oon kyllä aina tullu nopeesti raskaaksi eikä tuo ikäkään vielä hirveesti paina niin luotan ainakin siihen että nytkin vauva saa nopeasti alkunsa

 

Jään sitten odotteleen niitä hienoja uutisia! ))))

 

hei riikka90!

pakko kommentoida sinulle kun ajatuksesi kuulostivat niin tutuilta.

ensinnäkin olen pahoillani isäsi kuoleman johdosta, tiedän mitä käytte juuri läpi sillä oma isäni kuoli myös vuosi sitten syöpään.

isäni syöpä oli sellaista laatua että alkujaankaan lääkärit eivät toivoa kovin antaneet. isä jaksoi taistella sen 1,5 vuotta ennen kuin nukkui pois. toinen lapsemme oli tällöin vähän alta vuoden kuin sairaus diagnosoitiin ja olimme mieheni kanssa puhuneet kolmannesta lapsesta jo aikaa sitten että saa tulla melk het kakkosen perään jos on tullakseen.. kuitenkin sitten kun isäni sairastui mietin asiaa todella paljon voiko tällaiseen surulliseen tilanteeseen alkaa toivomaan lasta, mitä muut siitä ajattelevat, mitä isäni siitä ajattelee jne..

kuitenkin sitten asiaa pohdittuani tulin siihen tulokseen että en todellakaan usko että isäni haluaisi että jätän omaa elämääni elämättä hänen sairauden takiaan. niinpä sitten tulin raskaaksi syksyllä, välissä yksi km...eka mietin voinko kuitenkaan kertoa isälleni asiasta kun kuitenkin aavisteltiin että hän ei välttämättä ehdi nähdä aikaa kun lapsi on syntynyt..kuitenkin sitten rohkaistuin ja kerroin hänelle asiasta muutamaa viikkoa ennen hänen kuolemaansa sairaalassa. mielestäni hän oli puolestani onnellinen mutta uskon kuitenkin hänen mielessään tunteneen haikeutta. itse olen kuitenkin todella onnbellinen että asian kerroin, hänhän kuitenkin lapsen pappa....

ja koen myös että niinä vaikeina ja surun aikoina vatsassani kasvava lapsemme auttoi jaksamaan asian kanssa ja toi iloa elämään, uskon että näinhän se oli tarkoitettukkin...

tämä kolmas lapsemme syntyi sitten noin 6kk isäni kuoleman jälkeen..

ja ap jos kolmatta mieli halajaa niin siitä vain, itse en ainakaan voi kuin kannustaa oman kokemukseni pohjalta. omaa aikaakin löytyy kun järjestää, vaatteita tosiaan helppo kierrättää ja tavaroita , ruokamenoissa en vielä kyllä kovin suurta kasvua ole nähnyt =)

ja vielä minä hullu se mietiskelen että mitäs jos vielä se neljäs =)? autoon meillä kyllä mahtuu jo nytkin mutta talo alkaisi jo ehkä hiukan ahistaa, mutta eikös sitä sanota että sopu sijaa antaa =) saa nähdä mitä tulevaisuus tuo!

oikein hyvää jatkoa ja plussa tuulia !

 

heisu81 kiitos sinullekkin <3 niinkuin tuossa ylempänä mainitsinkin niin nyt on kierukka pois ja itseasiassa tyhjennys vuotokin tuli ja meni ja nyt kovasti toivomme raskautta. Kovin raskasta on ollut tässä muutamana päivänä, mutta eteenpäin on mentävä. Ja haluan siis todella haluan tämän yrityksen alla olevan pienokaisen, tunne vaan voimistuu koko ajan ja olen alkanut oppia ajattelemaan nyt niin että isä näkee meidät ja on läsnä vaikka fyysisesti ei olekkaan. Elämän on jatkuttava, ei oo muita vaihtoehtoja.

 

Raskaana! Tänä aamuna kaksi plussatestiä, viikot korkeintaan 4+jotain.. Mutta niin onnellinen olo, toivotaan että pikkuinen pysyy matkassa <3 Tiedän että isänikin on onnellinen, kävin haudalla tänään kertomassa isälle uutiset ja tuntui kuin olisin puhunut hänelle kasvotusten. <3