Kolmannes alle 35-vuotiaista saksalaismiehistä sanoo hyväksyvänsä naiskumppanin pahoinpitelemisen

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Mitäköhän varhaiskasvatuslaki suosittaa toimintatavaksi?
Onko poliisin toimintaan myös vastaavat suositukset?
Päiväkodissa lasten tunnetaitoja parannetaan esimerkiksi tunteiden sanoituksen, tunneaiheisten leikkien, tunnekorttien ja tunnemittarin avulla. Lisäksi lasten ja varhaiskasvattajien välistä luottamussuhdetta pyritään vahvistamaan ja myös muutoin vahvistamaan positiivisia käytösmalleja lapsilla.
 
Päätään rääpivä esiteini ja alle kouluikäinen on ehkä vähän eri kamaa?

Tarvinnee vielä lisätä tähän, että tunnekasvatus on oikein hyvä juttu. Siitä huolimatta ei pidä unohtaa, että turvallisessa ympäristössä on ihan ok tuulettaa tunteitaan ja purkaa turhautumistaan. Kiukku ja suuttuminen on tärkeitä taitoja. Niiden ilmaiseminen usein kielii siitä, että jotain rajoja halutaan rikkoa tai joku on rikkonut omia rajoja.

En ehkä itse kannata tällaista tasapaksua tunteiden ilmaisua. Se ei ehkä vaan ole kaikkien juttu. Joskus voi "heittää lautasen seinään".
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä