Kokoarvion paikkansapitävyydestä

Tytön painoksi arvioitiin ultralla yliaikaiskontrollissa 4440g ja viikkoa myöhemmin syntyessään painoi 3930g. Ultrassa kyllä sanoivat että ei ole niin painava, pituus hämäsi, luultavasti lähempänä neljää kiloa. Tyttö oli 54cm syntyessään. Ihan mukava arvio tuo oli, olin kovin huolissani lapsen suuruudesta, sillä meidän suvussa mukulat eivät ole olleet pieniä.
 
Kokoarvio oli keskimmäisestä lapsesta aamulla 3700g ja syntyi illalla 20.10 niin painoi 4340g ja jäi jumiin kahdeksi tunniksi synnytyskanavaan ja ei meinannut tulla ulos ollenkaan, kun oli niin leveät hartiat...imukupilla autettiin....

Kahdesta muusta onkin kokoarvio pitänyt paikkansa uä:n mukaan
 
Esikoisesta arvioitiin rv 41, että alle 3400g ja syntyi 41+ ja painoi 3925g!
Toisesta arvioitiin pitkin raskautta, epäiltiin ettei kasvaisi tarpeeksi, vko 39+ että n 2800g ja syntyi 40 tasan, paino 3250g. Että minulla ainakin menivät nuo aika alakanttiin.

Esikoisesta sanoi lääkäri jälkikäteen, ettei olisi mahtunut edes tulemaan jos olisi mennyt niin kuin piti, eli olisin synnyttänyt normaalisti.. Että onneksi ei tarvinnut, vaikka ei kaikki mennyt muutoinkaan ihan suunnitellusti..
 
mulla kävi vähän samoin kuin obossumilla... päivällä yliaikaiskontrollissa ultrattiin n.3,7kg, ja 7tuntia myöhemmin valon näki 2950g poika.... Olis toi voinu kai alakauttakin tulla, mutta luonto päätti toisin....
 
Mulla kokoarvioita tehtiin useita (istukkakontrolleissa kävin) ja kaikki olivat samalla kasvukäyrällä. Viimeinen tehtiin 2 päivää ennen ku synty: kokoarvio 3800 g ja oikea oli 3780g. Uskosin et on luotettavampi kun tehtiin monta kertaa ja eri ultraajat sai aina samoille paikkeille (2 viikon välein).
 
Ekalla tehtiin arvio 41+3 n.3500g ja kaks päivää myöhemmin syntyi 3920g.
Tokalla tehtiin arvio 39+5 myös n.3500g ja synty 41+0 4050g.

Myös käsikopelolla kätilöt sanoivat, että tää toka olis semmonen 3500g tai jopa vähän pienempi. Mulla on aika pitkä selkä, joten ilmeisesti muksu pääsee aika hyvin "piiloon" vaikka maha kyllä muuten oli aika muhevan kokonen! :LOL:
 
Esikoinen ultran mukaan 4 kiloa syntyi 12 tuntia myöhemmin 4,5kiloisena.
Kuopuksesta sanottiin 4 kiloa kans ja vuorokauden päästä syntyi 4,85kiloinen tyttö.

Lisäyksenä ensimmäinen syntyi rv 41+5 ja toinen rv 42+1
 
meillä arvioitiin päivää ennen synnytystä (rv 40+0 eli la) että painaa 3700g ja synnytyksen aikana kun kokeilivat mahan päältä sanottiin että nelikiloinen. No tyttö painoi syntyessään (rv40+1) 3900g ja oli 50cm pitkä.
 
esikoisesta arvioitiin käsikopelolla 5 tuntia ennen pojan syntymää painoarvioksi sanottiin korkeintaan 3kg ja poika syntyi 3050g painoisena. viikkoa aiemmin arvio ultralla oli 2,8-2,9kg

kuopuksesta painoarvio tehtiin ultralla kaksi päivää ennen tytön syntymää ja painoarvioksi saatiin 2500g ja tyttö syntyi painaen 2465g

eli mulla on hyvin pitäneet painoarviot paikkansa
 
Kaksi päivää ennen vauvan syntymää lääkäri ultrasi (yliaikaiskontrollissa), ja sanoi vauvan olevan yli nelikiloinen. Minut passitettiin vielä kotiin odottelemaan, ajattelin että kiva kiva, vielä ehtii kerryttää painoa :/
No, syntyessään vauva painoi 3,490kg. Että ei ihan pitänyt arvio paikkaansa.
 
Rv 37 lääkäri arvioi ultramittojen perusteella, että syntymäpaino olisi n. 3200 g. Neuvolatäti sanoi koko ajan (jo rv 26 ekan kerran) että noin/vähän alle kolmikiloinen olisi tulossa. Syntyi 39+6 ja painoi 2864 g eli hyvin pitivät paikkansa.
 

Yhteistyössä