Kokevatko ydinperheläiset yh-perheet ja uusperheet uhkaksi?

Mä olen siinä mielessä ehkä vanhanaikainen, että pidän ydinperhettä lapsen kannalta parhaana mahdollisena vaihtoehtona. Ymmärrän kuitenkin että elämässä voi tapahtua mitä tahansa, myös minulle, eikä tulisi mieleenkään lähteä yleistämään yh-äitejä lortoiksi tai mitään muutakaan yhtä älytöntä.

Voihan sitä ydinperheenkin vanhemmat tehdä ties mitä kumppaninsa selän takana... tai olla tekemättä :D.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Jos on lapsia kolmelle eri isälle niin jossain on vikaa, anteeksi vain. Ei jokaisen parisuhteen kruunuksi kannata lasta pyöräyttää.

Mun mielestä se riippuu siitä, miten tiheään tahtiin niitä lapsia on eri miehille tehty. Jos lapsilla on useampia vuosia ikäeroa, niin mikäs siinä. Mutta jos lapset on tehty kolmelle eri miehelle esimerkiksi viiden vuoden sisällä, niin joo, tulee mieleen, että niitä lapsia tehdään joka suhteeseen sen enempiä ajattelematta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja leppis:
En koe uhkaksi, mutta toivon, etten joudu ko. perhemalliin koskaan.

Juuri näin. Mitä liikkuu ihmisen mielessä, joka liittää kateuden tähänKIN? Elän erinomaisessa parisuhteessa minulle täydellisen ihmisen kanssa, olen kateellinen koska...?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Jos on lapsia kolmelle eri isälle niin jossain on vikaa, anteeksi vain. Ei jokaisen parisuhteen kruunuksi kannata lasta pyöräyttää.

Mielummin sitten jotain "vikaa" kuin noin ahdasmielinen ja ajattelematon! Tosin minulla on lapsia vain kahden miehen kanssa. Toistaseksi.. ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Malla Makoisa:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Jos on lapsia kolmelle eri isälle niin jossain on vikaa, anteeksi vain. Ei jokaisen parisuhteen kruunuksi kannata lasta pyöräyttää.

Etkö osaa ajatella sitä, että ne lapset voivat olla pitkällä aikavälillä syntyneitä? Olihan täällä yhdessä ketjussa äiti jolle lapsia kolmelle miehelle, mutta kahden lapsen isä oli kuollut.

Mikä on tarpeeksi suuri ikäero ?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Malla Makoisa:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Oma kokemukseni on, että kyllä monet naiset kokevat yh naisen uhaksi. Tämän olen joutunut itse huomaamaan erottuani useampi vuosi sitten. Minä en enää kelvannut kavereideni illanviettoihin mukaan ellei kyse ollut sitten vain tyttöjen illasta... Kyllä tuntui pahalta, ihan niinkuin minä olisin kavereideni miehiä ollut vailla :(

Onneksi mulla ei ollut noin kun olin yh. Kaverit pysyivät silti ja sain lisääkin kavereita.

En minäkään kavereitani menettänyt, mutta yhtäkkiä en enää kelvannut heidän miestensä läheisyyteen. En ole koskaan heille tästä puhunut. Mutta kyllä tosiystävät on tosiystäviä, jyvät erottuu akanoista eron saapuessa!
 
Alkuperäinen kirjoittaja BootyPeppi:
Alkuperäinen kirjoittaja Malla Makoisa:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Jos on lapsia kolmelle eri isälle niin jossain on vikaa, anteeksi vain. Ei jokaisen parisuhteen kruunuksi kannata lasta pyöräyttää.

Etkö osaa ajatella sitä, että ne lapset voivat olla pitkällä aikavälillä syntyneitä? Olihan täällä yhdessä ketjussa äiti jolle lapsia kolmelle miehelle, mutta kahden lapsen isä oli kuollut.

Mikä on tarpeeksi suuri ikäero ?

No ei kai sitä voi kukaan määritellä, että mikä olisi se oikea vaihtoehto, mutta sanotaanko, että ikäeroa lapsilla vähintään 3 vuotta.
 
Jotkut kokevat kaiken sellaisen uhkaavaksi, mikä eroaa heidän omasta elämästään. Joillakin on pakottava tarve uskoa että oma elämäntapa on ainoa oikea, ja toisenlainen elämäntapa uhkaa heidän maailmaansa. Kaikkien pitäisi olla samasta muotista niin maailma on raiteillaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kaunis & koulutettu yh-mami:
Todellakin kokevat ja minusta se on niin huvittavaa. :) Toki heillä on syynsä kateuteen.

Yhtälailla viehättävä yh näetään uhkana kuin se viehättävä sinkkunainenkin. Eipä ne miehet sitä lapsilukua tiedä, jos sellaista "uhkaa" vastaan tulevat vaikka kaupungin yössä.

Ja jostain syystä on tosiaan asenne, että yh harrastaisi jotenkin useamman kumppanin kanssa seksiä. Miksi ihmeessä, mikä yksin elävästä äidistä pesänjakajan tekee sen enempää kuin lapsettomistakaan sinkuista?

Niin ja toki olen lortto kun on lapsia kolmelle eri miehelle, juu u :whistle: Onhan se tosi lorttoa, että ei ensimmäisen lapsen jälkeen halunnut jäädä yksilapsiseksi ja toisen lapsen jälkeen ei halunnut elää selibaatissa, enkä kyllä aio elää selibaatissa kolmannenkaan lapsen jälkeen. Enkä ole yhtäkään lastani hankkinut parisuhteen/miehen vuoksi. Aika pienet piirit näillä ydinperhemammoilla, jotka aikaansa käyttävät yhitten arvostelemiseen. Ja eipä käy kateeksi sellaista mammaa, joka pelkää että se oma rakas aviomies on heti pomppaamassa vieraisiin jos törmää nättiin naiseen kun ei oma pirttihirmu ole vieressä vahtimassa :saint:
 
Alkuperäinen kirjoittaja no jaa:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Jos on lapsia kolmelle eri isälle niin jossain on vikaa, anteeksi vain. Ei jokaisen parisuhteen kruunuksi kannata lasta pyöräyttää.

Mun mielestä se riippuu siitä, miten tiheään tahtiin niitä lapsia on eri miehille tehty. Jos lapsilla on useampia vuosia ikäeroa, niin mikäs siinä. Mutta jos lapset on tehty kolmelle eri miehelle esimerkiksi viiden vuoden sisällä, niin joo, tulee mieleen, että niitä lapsia tehdään joka suhteeseen sen enempiä ajattelematta.

Saankohan minä synninpäästön kun minulla on kolme lasta ja lapsilla eri isät, lapset iältään 20v, 15v ja 4v.
Nääh, ei kai noilta sormenheristelijöiltä mitään synninpäästöä saa, muttei tarvitsekaan :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Jos on lapsia kolmelle eri isälle niin jossain on vikaa, anteeksi vain. Ei jokaisen parisuhteen kruunuksi kannata lasta pyöräyttää.

Olen TÄYSIN samaa mieltä. Jotain holtitonta ja kummallista tuollaisissa ihmisissä on. Myöskin miehissä, joilla on kolmen naisen kanssa jälkikasvua.
 
Itse elän ydinperhearkea nyt viidettätoista vuotta, eikä mulle uusperheet, yh:t tai sinkut ole uhkia. Eivät ole ikinä olleet. Kaikkia noita kuuluu tuttavapiiriin sekä omalta että miehen puolelta.

Mutta kaipa jotkut voivat kokea mitä tahansa asioita uhkina.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tosikuin vesi:

Mitäs vikaa meissä on? :)
 
Selvä... :hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja harmis:
Ja pidän kyllä lorttona naista jolla on kolmelle eri miehelle lapset.

Ensimmäisen lapsen saanut 19-vuotiaana kun ehkäisy petti. Toisen lapsen 32-vuotiaana miehen kanssa joka yllättäen kuoli onnettomuudessa. Kolmannen lapsen nykyisen miehen kanssa 44-vuotiaana. Onko hän sinun mielestäsi lortto?
 
Alkuperäinen kirjoittaja tosikuin vesi:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Jos on lapsia kolmelle eri isälle niin jossain on vikaa, anteeksi vain. Ei jokaisen parisuhteen kruunuksi kannata lasta pyöräyttää.

Olen TÄYSIN samaa mieltä. Jotain holtitonta ja kummallista tuollaisissa ihmisissä on. Myöskin miehissä, joilla on kolmen naisen kanssa jälkikasvua.

Onko holtitonta jos lapset ovat iältään esim. 20, 13 ja 2?
 
Alkuperäinen kirjoittaja tosikuin vesi:
Olen TÄYSIN samaa mieltä. Jotain holtitonta ja kummallista tuollaisissa ihmisissä on. Myöskin miehissä, joilla on kolmen naisen kanssa jälkikasvua.

niin, sehän on ehdottomasti sen miehen vika jos luottaa siihen että se kumppani syö ehkäisypillereitä vaikka salaa jättääkin ne ottamatta koska haluaa raskaaksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Emilyn:
Ja jostain syystä on tosiaan asenne, että yh harrastaisi jotenkin useamman kumppanin kanssa seksiä. Miksi ihmeessä, mikä yksin elävästä äidistä pesänjakajan tekee sen enempää kuin lapsettomistakaan sinkuista?

Niinpä!! Jostain syystä lapseton on aina itsekäs bilettäjä joka metsästää miehiä ja on vastuuton elämässään. Johtuisikohan tuo uhka siitä että baarissa ne ydinperheiden isät ovat erittäin innokkaasti iskemässä itselleen seksiseuraa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Emilyn:
Alkuperäinen kirjoittaja kaunis & koulutettu yh-mami:
Todellakin kokevat ja minusta se on niin huvittavaa. :) Toki heillä on syynsä kateuteen.

Yhtälailla viehättävä yh näetään uhkana kuin se viehättävä sinkkunainenkin. Eipä ne miehet sitä lapsilukua tiedä, jos sellaista "uhkaa" vastaan tulevat vaikka kaupungin yössä.

Ja jostain syystä on tosiaan asenne, että yh harrastaisi jotenkin useamman kumppanin kanssa seksiä. Miksi ihmeessä, mikä yksin elävästä äidistä pesänjakajan tekee sen enempää kuin lapsettomistakaan sinkuista?

Niin ja toki olen lortto kun on lapsia kolmelle eri miehelle, juu u :whistle: Onhan se tosi lorttoa, että ei ensimmäisen lapsen jälkeen halunnut jäädä yksilapsiseksi ja toisen lapsen jälkeen ei halunnut elää selibaatissa, enkä kyllä aio elää selibaatissa kolmannenkaan lapsen jälkeen. Enkä ole yhtäkään lastani hankkinut parisuhteen/miehen vuoksi. Aika pienet piirit näillä ydinperhemammoilla, jotka aikaansa käyttävät yhitten arvostelemiseen. Ja eipä käy kateeksi sellaista mammaa, joka pelkää että se oma rakas aviomies on heti pomppaamassa vieraisiin jos törmää nättiin naiseen kun ei oma pirttihirmu ole vieressä vahtimassa :saint:

Sinä raukka se aina yrität :D Kyllä, olet lortto ja vastuuton mutta sen sä varmaan tiedät jo itsekin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja j:
Itse elän ydinperhearkea nyt viidettätoista vuotta, eikä mulle uusperheet, yh:t tai sinkut ole uhkia. Eivät ole ikinä olleet. Kaikkia noita kuuluu tuttavapiiriin sekä omalta että miehen puolelta.

Mutta kaipa jotkut voivat kokea mitä tahansa asioita uhkina.

Olen täysin samoilla linjoilla.
 
Yhteistyössä