kokemuksia "sitoutumiskammoisten" miesten kesyttämisestä??

[Kiertoon vaan!]

Meilläpäin kutsutaan tuollaista torstai-illan seksipainotteista vierailua nimellä "booty call". Ei niitten tarjoajien perään yleensä miehet heti parin päivän kuluttua soittelekaan - kivat tietysti miehelle että sitä ihan tarjoamalla tarjotaan ja kotiinkuljetus toimii. Olet aivan oikeilla jäljillä kun lopettelet tuota suhdetta. Ei sinä siitä mitään sen syvällisempää irti saa. Se tosimies joka puhuu, pussaa ja kaipaa sinua tulisesti odottelee vielä jossain tulevaisuudessa. Kun hänet tapaat, haihtuvat muistot tuollaisesta haaleasta tusinasuhteesta päästäsi oitis. Kunnioita tästälähin itseäsi äläkä suostu tuollaisiin juttuihin enää toista kertaa.

 

[ap.]

Sepäs tässä hankalaa onkin, kun tämä ei kaikesta huolimatta kuitenkaan ole mikään haalea tusinasuhde tai mikään pelkkä seksisuhde. Olemme esitelleet toisemme kummankin vanhemmille ja ystäville ja pidämme huolta toinen toisistamme muutenkin kuin vällyjen välissä ja hän on ainakin omien sanojensa mukaan avautunut minulle enemmän, kuin kenellekään toiselle. Hän on myös sanonut, ettei hän ikinä olisi lähtenyt kanssani suhteeseen, ellei olisi nähnyt meissä sitä mahdollisuutta, että vanhenisimme yhdessä.

Se isoin ongelma tässä on se, ettei mies halua (ainakaan nyt) yhteistä kotia, lapsia tai muitakaan sitoumuksia. Sen tosin olemme sopineet, ettei tapailla muita.

Hän siis haluaisi pitää suhteemme sellaisena, että vietetään yhdessä koti-iltoja, käydään joskus ulkona syömässä, ystävien illan istujaisissa, elokuvissa tai viikonloppuna mökillä, mutta hän ei kestä ajatusta, että tästä suhteesta tehtäisiin jokin määritelmä, jossa sanotaan ääneen, että me olemme parisuhteessa ja sitoutuneet toisiimme myös tulevaisuudessa.

Hän nauttii selvästi suhteestamme, mutta hän ahdistuu siitä, jos hänet yritetään kahlita. Ja kahlitsemiseksi hän kokee esim. lupaukset yhteisestä tulevaisuudesta.

Olisi paljon helpompi irtaantua miehestä, jonka kokisin jonkinlaiseksi tusinasuhteeksi, mutta tässä on kuitenkin enemmän... Vaikka vähän hankalalta välillä tuntuukin.

Yritän nyt kuitenkin pitää vähän etäisyyttä ja antaa ajan näyttää eteneekö suhde vai kuihtuuko omia aikojaan.

 

[no]

mitäpä, jos nyt et kuitenkaan alkaisi näyttelemään vaikeata. Tilanne etenee siten, että sinä voit tulla osaksi miehen elämää vain olemalla siinä. Mutta jos suhde on kohtauksia ja peliä, niin kyllä se siitä latistuu niinkin. tietysti, jos ei mitään edistymistä tapahdu, niin sitten voi kysyä, riittääkö tämä. Mutta laivaakaan ei käännetä hetkessä...

 

[ymmärrys]

Minusta taas ap on itse oman asiansa asiantuntija. Jos tuntuu siltä että miehelle on annettava ajatusaikaa kannatan sitä. Uskon että liikaa yhteyttäottamallakin saat vain aikaiseksi sen tavan että sinä aina otat yhteyttä jos hän ei ota. Miehen kuitenki ´pitää itse määrittää itselleen ensin sisäisesti mikä sinun asemasi on. Kestääkö hän sinun menettämisen ?

 

[ABAX]

Mieshän toimii ihan loogisesti:

Kertomasi mukaan hän on ilmoittanut sinulle , ettei halua parisuhdetta tässä vaiheessa, mutta haluaa kuitenkin viettää aikaa kanssasi. Ja vieläpä olette sopineet, ettei muita tapailla.

Vaikuttaa siltä, että hänelle tuollainen suhde sopii hänelle juuri nyt. Hän nauttii seurastasi ja läheisyydestäsi, muttei kuitenkaan tunne itseään valmiiksi vielä
lupaamaan sinulle suhteen virallistamista.

Ymmärrän oikein hyvinkin miestäsi, minulle tuollainen suhde sopisi täydellisesti.

Miksi ahdistaisit häntä lupailemaan enempää tässä vaiheessa? Minä ainakin saisin tuollaisesta jalat alleni ja takuulla ottaisin etäisyyttä.

Mikset voi vain tyytyä elämään tässä päivässä ja katsomaan miten suhde kehittyy?
Väkisin ja lupauksia vaatimalla ei suhde rakennu.
Anna sille aikaa. Odota rauhassa miehen yhteydenottoa. Älä elä elämää huomisessa, elä tässä hetkessä.

Pidän peukkuja.

 

[ap.]

Totta turisette kaikki. Ehkä minä ihan suotta ylianalysoin koko suhteen. Ehkä unohdan kaikki dramaattiset liikkeet ja puheet. Ehkä elän vaan tässä hetkessä ja annan tulevaisuuden tulla sellaisena, kuin se on tullakseen.

Mitäs tässä hötkyilemään. Eihän minun tarvitse NYT HETI soittaa miehelle ja vaatia jotain. Ei minun myöskään tarvitse NYT HETI jättää sitä. Minähän voin yksinkertaisesti vain olla olemassa, elää omaa elämääni ja siinä sivussa seurata, mitä tässä tapahtuu. Ja jos nyt kuitenkin olen itse vielä näin ailahtelevainen ja päättämättömässä pähkäilyn tilassa, niin nyt tuskin on oikea aika alkaa tehdä elämän suuria ratkaisuja. Suurten ratkaisujen aika olkoon sitten, kun tiedän, mitä tehdä.

Ehkä se on hyvä, että pullikoin täällä, ei sitten tarvitse jokaisesta mielen liikkeestä järjestää mihelle kohtausta. Ja olenkin hyvin tietoinen myös siitä, että vaikka on miehessäkin jotain "vikaa", niin enpä ole itsekään ihan täydessä tasapainossa - näköjään..

Jospa siis päivä kerrallaan elelen ja sitten eräänä päivänä, kun olen itse töydellinen nainen, vaadin sitä täydellisyyttä myös mieheltä. Sitä odotellessa....

 

[vaihtoon!]

Jos olette pari vuotta jo seurustelleet ja tilanne on kuvaamasi, niin eipä tuo hyvältä näytä. Tätä et varmaan halunnut kuulla, mutta jos seuraavaa viikonloppua pidemmälle ei yhteisiä tekemisiä voi suunnitella, niin ei hyvä! Mitäpä jos nostaisit kissan pödälle ja ottaisit asian puheeksi? Et ehkä saa mieleisiäsi vastauksia, mutta tietäisitpä missä mennään. Itseään on tosi helppo pettää, "jospa tuo tuosta muuttuisi ja yksi kaunis päivä toteaisi, kuinka paljon se minua rakastaa ja alkaisimme suunnittelemaan edes seuraavan kesän lomamatkaa...." Sorry, mutta en usko näin tapahtuvan. Ainakaan, ellet ota asiaa edes puheeksi. Minusta sinä et edes vaadi mitään kohtuuttomuuksia. Älä anna toisen tallata itseäsi ja pitää sinua löyhässä hirressä roikkumassa. Pää pystyyn ja rinta rottingille, jos ei kelpaa, niin sitten nokka kohti uusia seikkailuja!

Ei kannata odottaa. Seurustelin tuollaisen ap:n kuvaaman miekkosen kanssa 5v. Viisi vuotta odotin että jospa vaikka kihloihin tai yhteenmuutto, tai vaikka se etelänmatka.Ei eieieieieieie! lopulta luovutin ja sanoin että annetaan olla kun ei onnistu.

Kului 3 kk ja löysin nykyisen mieheni, seurustelimme 4kk jonka jälkeen muutimme yhteen ja nyt olemme olleet yhdessä jo 6v, josta ajasta 4v naimisissa.

 

[vaihtoon!]

Jos olette pari vuotta jo seurustelleet ja tilanne on kuvaamasi, niin eipä tuo hyvältä näytä. Tätä et varmaan halunnut kuulla, mutta jos seuraavaa viikonloppua pidemmälle ei yhteisiä tekemisiä voi suunnitella, niin ei hyvä! Mitäpä jos nostaisit kissan pödälle ja ottaisit asian puheeksi? Et ehkä saa mieleisiäsi vastauksia, mutta tietäisitpä missä mennään. Itseään on tosi helppo pettää, "jospa tuo tuosta muuttuisi ja yksi kaunis päivä toteaisi, kuinka paljon se minua rakastaa ja alkaisimme suunnittelemaan edes seuraavan kesän lomamatkaa...." Sorry, mutta en usko näin tapahtuvan. Ainakaan, ellet ota asiaa edes puheeksi. Minusta sinä et edes vaadi mitään kohtuuttomuuksia. Älä anna toisen tallata itseäsi ja pitää sinua löyhässä hirressä roikkumassa. Pää pystyyn ja rinta rottingille, jos ei kelpaa, niin sitten nokka kohti uusia seikkailuja!

Ei kannata odottaa. Seurustelin tuollaisen ap:n kuvaaman miekkosen kanssa 5v. Viisi vuotta odotin että jospa vaikka kihloihin tai yhteenmuutto, tai vaikka se etelänmatka.Ei eieieieieieie! lopulta luovutin ja sanoin että annetaan olla kun ei onnistu.

Kului 3 kk ja löysin nykyisen mieheni, seurustelimme 4kk jonka jälkeen muutimme yhteen ja nyt olemme olleet yhdessä jo 6v, josta ajasta 4v naimisissa.

 

[vaihtoon!]

Jos olette pari vuotta jo seurustelleet ja tilanne on kuvaamasi, niin eipä tuo hyvältä näytä. Tätä et varmaan halunnut kuulla, mutta jos seuraavaa viikonloppua pidemmälle ei yhteisiä tekemisiä voi suunnitella, niin ei hyvä! Mitäpä jos nostaisit kissan pödälle ja ottaisit asian puheeksi? Et ehkä saa mieleisiäsi vastauksia, mutta tietäisitpä missä mennään. Itseään on tosi helppo pettää, "jospa tuo tuosta muuttuisi ja yksi kaunis päivä toteaisi, kuinka paljon se minua rakastaa ja alkaisimme suunnittelemaan edes seuraavan kesän lomamatkaa...." Sorry, mutta en usko näin tapahtuvan. Ainakaan, ellet ota asiaa edes puheeksi. Minusta sinä et edes vaadi mitään kohtuuttomuuksia. Älä anna toisen tallata itseäsi ja pitää sinua löyhässä hirressä roikkumassa. Pää pystyyn ja rinta rottingille, jos ei kelpaa, niin sitten nokka kohti uusia seikkailuja!

Ei kannata odottaa. Seurustelin tuollaisen ap:n kuvaaman miekkosen kanssa 5v. Viisi vuotta odotin että jospa vaikka kihloihin tai yhteenmuutto, tai vaikka se etelänmatka.Ei eieieieieieie! lopulta luovutin ja sanoin että annetaan olla kun ei onnistu.

Kului 3 kk ja löysin nykyisen mieheni, seurustelimme 4kk jonka jälkeen muutimme yhteen ja nyt olemme olleet yhdessä jo 6v, josta ajasta 4v naimisissa.

 

[angeliina74]

Ex-avomieheni toimintaa ohjasi hänen halunsa käydä baarissa pari kertaa viikossa. Baariin piti päästä, jos naitatti tai ei ollut parempaakaan tekemistä tai jos halusi päästä katsomaan muita baarikärpäskavereitaan. Useimmiten syynä oli se, että mies halusi päästä ryyppäämään. Hän käytti työstressiä tekosyynä, vaikka minun mielestäni kyse oli vain alkoholiriippuvuudesta.

Kannattaa ainakin tuo alkoholiriippuvuusasia tarkistaa ennen kuin sitoutuu mieheen kovin paljon. Seurusteluvaiheessa ei haitannut, vaikka mies veti räkäkännit esimerkiksi silloin, kun itse olin käymässä vanhempieni luona. Ongelma tästä asiasta tuli siinä vaiheessa, kun muutimme yhteen ja koko karmea todellisuus paljastui minulle. Ryyppyretki baariin tarkoitti sitä, että oksennusta löytyi eteisen matolta, vessanpöntön vieressä oli ohimenneitä kusisuihkun jälkiä, keittiön pöydällä sekä lattialla nakkikiskalta haettujen huikopalojen jäänteitä. Vaatteet tietysti lensivät mihin sattuu ja hän nukahti mihin sattuu. Pahimmassa tapauksessa minä en enää mahtunut sänkyyn, kun mies rojahti siihen koko leveydeltään.

Minä en halua enää koskaan miessuhdetta, jossa ei voi suunnitella kesälomamatkoja tai edes seuraavan viikonlopun menoja vain siksi, että miestä saattaa 'janottaa'. Suhteessa minun pitää olla ykkössijalla eikä baarittelun.

Huh.

Kumpa naiset tämän käsittäisivät.. nuorissa miehissäkin on paljlon niitä joita viina vie. Ja se on sitten sellainen ongelma joka vain pahenee kun vuosia tulee! Joku prosentti saattaa raitistua ja tulla uskoon mutta suurin osa on tuota yrjöjen ja paskojen siivoamista, ynnä rahahuolia jotka on jatkuvia, pikavippejä, potkuja töistä, selittelyä sukulaisille ja tutuille, rattijuoppouksia, pettämistä, sukupuolitauteja, lastenruokkomamaksuja ympäri kylää jnejnejne.

Naiset mollaavat "tylsiä" kunnonmiehiään nettipalstoilla, samaa olen tehnyt itsekin joskus mutta herännyt kyllä kunnioittamaan kunnon miestä joka ei ole mikään juoppo.

 

[kääntötakki]

Aikas söpöä, että ap:llä toi mieli muuttuu sen mukaan mitä jokin kirjoittaa. Yhdessä vaiheessa oltiin niin jättämässä miestä ja nyt palataan takaisin siihen, että mähän hei oikeastaan tykkään tästä kun saan elää jatkuvasti puhelimen vieressä soittoa odottamassa.
Tsiikataan tilanne sitten vuoden päästä. On varmaan känny kasvanu korvaan kiinni.
Jos ei ihminen itse ota elämää käsiinsä, niin ei sitä kyllä ansaitsekaan.

 

[no]

Jos helpolla luovuttaa, niin katumus voi vaivata lopun elämää...

 

[vaihda!]

Mies ei näe sinua vaimona. Eroa hänestä ja anna sille vapaus. Tulet näkemään että sillä on kohta uusi muija jonka kanssa menee naimisiin ja tekee lapsia.

 

[He's just not that into you]

Jos helpolla luovuttaa, niin katumus voi vaivata lopun elämää...

Mutta miksi kukaan haluaisi kumppanin, jonka huomiosta joutuu "taistelemaan"? Katua voi juu silloin, jos on niin tyhmä, ettei älyä miksi oli pelkästään hyvä "luovuttaa". Parisuhde on nimenomaan PARIsuhde, eli siinä on pari ihmistä, ei yksi joka haluaa suhdetta ja toinen joka sitä yrittää ties millä tekosyyllä vältellä.

 

[ap.]

Ailahtelen täällä myös riippumatta muiden kirjoituksista. Ailahtelin jo ennen kun edes kirjoitin tänne. En kerta kaikkiaan tiedä, mitä tehdä. Välillä olen vakuuttunut, että nyt se on loppu. Kunnes mies onkin yhtäkkiä erityisen ihana minua kohtaan ja alan taas ajatella, että tässä on sittenkin hyvä olla. Saatan muuttaa mieleni tämän asian suhteen monta kertaa päivässä, koska en ole varma siitä, mikä päätös olisi oikea. En ole vakuuttunut tähän jäämisestä, en ole myöskään vakuuttunut lähtemisestä.

Puhelin ei kasva toivottavasti korvaan kiinni, minulla on myös työpaikka ja ystäviä, joiden kanssa vietän aikaa ja puhelimen paikka on yleensä jossain laukun pohjalla. Jos joku soittaa, kuulen sen kyllä sieltä.

 

[Neuvon vakavasti]

Jos sinulla on "varaa" olla varalla niin tee se. Minä odotin kolme vuotta enkä odota enää. Ei tuo kuvio muutu jos jo alusta lähtien on ollut samanlaista. Tai sitten kun päätät lähteä voi miehen silmät aueta huomaamaan ettei halua sinusta luopua. Tai sitten ei....
Minä neuvoisin sinua tekemään radikaaleja päätöksiä nyt. Älä anna elämäsi lipua ohi odottamalla toista loputtomiin. Mies tietää että teet nyt niin ja antaa sinun tehdä niin juuri niin kauan kuin haluat. Hänelle tilanne on ok näin ja jos annat sen mennä näin eteenpäin ei hänellä ole mitään syytä edes yrittää mitään muuta.
Ei oikeasti kuulosta hyvältä. Ajattelin itse joskus samoin miehestä jonka nyt olen päättänyt jättää taakseni että jos kuitenkin joskus...kyllä se siitä... Mutta niin ei koskaan käynyt eikä tullut suurempaa yritystä edes nyt kun pistin homman poikki. Eli mitä se kertoo? Sitä että se baari oli se tärkein asia hänen elämässään kuten lopulta tajusin. Liian erilaiset vaiheet elämässä ja liian erilaiset tavoitteet.

 

[Neuvon vakasti jatkaa..]

....ja häneltäkin olen saanut tuota samaa kohtelua kuin sinä nyt. Eli kun mies huomasi tyytymättömyyteni ja kertakaikkisen kyllästymiseni hän yritti vähän aikaa "pehmittää" minua toimimalla siten kun halusin ja olemalla juuri tuollainen erityisen ihana ja huomioonottava. Sitten kun oltiin palattu takaisin päiväjärjestykseen alkoi taas sama peli kuin ennenkin. Älä mene tuohon, mies vain pelaa kanssasi. Minä menin tuohon samaan ansaan kolme vuotta kunnes silmäni aukesivat.

 

[ap.]

No nyt on taas se vaihe ailahtelevassa tunneelämässäni menossa, että JÄTÄN SEN. Poistin kaikki häneltä saamani viestit ja numeron myös. Sanoin mielessäni hyvästit. En tosin kertonut miehelle mitään tästä päätöksestäni. Lähinnä kiinnostaa uteliaana seurata, että kuinkakohan kauan hänellä menee sen huomaamiseen, että olen "poistunut".

Surullistahan tässä on se, että vaikka meillä olisi kuinka ihanaa yhdessä ollessamme, niin veikkaanpa, ettei hän välttämättä ota minuun mitään yhteyttä kenties viikkoon tai kahteen... Ja jos näin on, saan vahvistuksen tälle olotilalleni. Minä en hitto soikoon halua miestä, joka voi olla viikon tai pidempäänkin kokematta minkäänlaista tarvetta ottaa minuun yhteyttä. Jos minä olisin tärkeä ja jos hän minua rakastaisi, hänelle tulisi jo parissa päivässä tarve soittaa ja ehdottaa tapaamista tai vähintäänkin kysyä kuulumisia.

Nyt alkaa olla itse asiassa semmoinen olo, että uskallan ehkä vihdoinkin katsoa totuutta silmiin. Tämä mies ei ole minua varten. Meillä on ihanaa yhdessä, mutta se ei riitä. Minä haluan miehen, joka sanoo rakastavansa minua, eikä voi tuosta noin vaan unohtaa minua päiväkausiksi.

Itseni tuntien tulen kolmen päivän kuluttua kertomaan, kuinka meillä sittenkin on aika ihanaa ja katsellaan nyt vielä... Mutta toivottavasti en!!! Ja sitä paitsi, jos tämä minun eropäätökseni olisi väärä ja jos hän sittenkin rakastaisi minua, niin hän kyllä juoksisi perääni. Vaan tuskinpa juoksee.....

Olen vielä nuori ja kaunis, minulla on elämä edessä ja paljon ihania ystäviä ja vilkas sosiaalinen elämä ja paljon kiinnostavia uusia työkuvioita edessä. Mitä tässä yhden miehen perään itkemään. Jos nyt irroittaudun tästä, tiedän, että vastaan tulee uusi ja sopivampi mies. Olen pelkuri, jos tähän jään.

 

[Tsemppiä...]

... tiedän tunteen, koska olen saman kokenut ja tännekin ketjuun kirjoitellut, kuten myös pariin muuhun samaa aihetta koskevaan. Itse haluan uskoa, että nämäkin jahkaamiset huonoissa suhteissa tapahtuu jostain syystä - ehkä juuri nyt/kohta on sen aika, että tapaat sen elämäsi miehen!

 

[He's just not that into you]

Minä en hitto soikoon halua miestä, joka voi olla viikon tai pidempäänkin kokematta minkäänlaista tarvetta ottaa minuun yhteyttä. Jos minä olisin tärkeä ja jos hän minua rakastaisi, hänelle tulisi jo parissa päivässä tarve soittaa ja ehdottaa tapaamista tai vähintäänkin kysyä kuulumisia.

Mitä tässä yhden miehen perään itkemään. Jos nyt irroittaudun tästä, tiedän, että vastaan tulee uusi ja sopivampi mies. Olen pelkuri, jos tähän jään.

Now you get it girl . Tuo on juuri sitä tervettä itsetuntoa. Muutaman kuukauden päästä ihmettelet, miksi jaksoit päättämätöntä pösilöä noinkin kauan - mutta silloinkin kannattaa antaa itselleen anteeksi, ja ajatella tätäkin vain yhtenä opettavana kokemuksena elämästä. Onnea sinulle jatkoon .

 

[ap.]

Kiitos kannustuksesta, "He's just not that into you"!

Tavallaan varmaan sisimmässäni olen jo jonkin aikaa tiennyt tämän kaiken, mutta joku iso osa minusta on halunnut hiljentää sen tietoisuuden. Tekee niin pirun kipeää katsoa totuutta silmiin, jos totuus on sellainen, että minä koen löytäneeni elämäni miehen, jota arvostan ja rakastan ihan kamalasti ja jonka kanssa olisi suuri ilo ja kunnia viettää loppuelämä yhdessä, mennä naimisiin kaiken kansan edessä ja tehdä liuta muksuja ja vanheta yhdessä. Ja sitten se minun elämäni mies näkeekin minut naisena, jonka kanssa voi joskus paneskella tai käydä syömässä, mutta jonka voi helposti unohtaa mielestä viikoksi ja jonka kanssa yhteinen tulevaisuus tuntuu ahdistavalta. Se on tosi surullista. Miten sitä voi mennä kahden ihmisen tunteet näin ristiin..

 

[Neuvon vakavasti]

Tiedän tuntee ap. Minä tunsin aivan samoin ja mietin kuinka suuri sääli oli että siinä oli mies joka olisi ollut toiveideni täyttymys, seksi toimi ja tunnepuoli oli kunnossa. Mutta kun mies käytöksellään osoitti että muut asiat ovat tärkeämpiä. En epäile ettei hän rakastanut minua, ja varmaan rakastaa edelleen. Niin minäkin häntä. Mutta en voi enää elää hänen kanssaan koska minusta tuntuu että uhraan siten unelmani.

Kamala tunne jättää ihminen jota rakastaa ja jonka kanssa olisi halunnut toteuttaa kaikki unelmat. Mutta vielä kamalampi tunne on uhrata omat unelmansa hänen takiaan. Rakastan häntä mutta rakastan itseäni vielä enemmän, on pakko jatkaa matkaa. Se vaan on valitettava tosiasia.

Sinulla on sama tilanne. Tiedän kuinka vaikeaa on tehdä se lopullinen eropäätös ja se tulee pyörrettyä monen monta kertaa. Se ottaa aikansa mutta tulee hetki kun et vain enää pysty jatkamaan. Näin kävi minulle. Se hetki tulee kun sinun on pakko tehdä päätös, tulee niin paha olo ettei voi enää sivuuttaa tosiasioita. Jos vielä epäröit voi olla että et ole vielä henkisesti valmis irrottautumaan, mutta epäröidä voi muutenkin ja silti pitää päänsä. Se on ihan normaalia. Tiedostat kuitenkin ongelman ja olet tehnyt jo jotain muuttaaksesi suuntaa. Se on jo erittäin hyvä askel eteenpäin.

 

[oh my word]

Ailahtelen täällä myös riippumatta muiden kirjoituksista. Ailahtelin jo ennen kun edes kirjoitin tänne. En kerta kaikkiaan tiedä, mitä tehdä. Välillä olen vakuuttunut, että nyt se on loppu. Kunnes mies onkin yhtäkkiä erityisen ihana minua kohtaan ja alan taas ajatella, että tässä on sittenkin hyvä olla. Saatan muuttaa mieleni tämän asian suhteen monta kertaa päivässä, koska en ole varma siitä, mikä päätös olisi oikea. En ole vakuuttunut tähän jäämisestä, en ole myöskään vakuuttunut lähtemisestä.

Puhelin ei kasva toivottavasti korvaan kiinni, minulla on myös työpaikka ja ystäviä, joiden kanssa vietän aikaa ja puhelimen paikka on yleensä jossain laukun pohjalla. Jos joku soittaa, kuulen sen kyllä sieltä.

Tässä lainaus ap:n teksistä: "Välillä olen vakuuttunut, että nyt se on loppu."
Minun mielipiteeni on, että jos olet sellaisessa parisuhteessa, jossa olet edes YHDEN kerran miettinyt eroa, saatika että olet välillä VAKUUTTUNUT että suhde on loppu, niin suhde ei ole hyvä ja normaali parisuhde.
Hyvässä parisuhteessa ei yleensä eroa vakavasti harkita.
Otahan tämä huomioon, arvon ap!!

 

[ap.]

Ailahtelen täällä myös riippumatta muiden kirjoituksista. Ailahtelin jo ennen kun edes kirjoitin tänne. En kerta kaikkiaan tiedä, mitä tehdä. Välillä olen vakuuttunut, että nyt se on loppu. Kunnes mies onkin yhtäkkiä erityisen ihana minua kohtaan ja alan taas ajatella, että tässä on sittenkin hyvä olla. Saatan muuttaa mieleni tämän asian suhteen monta kertaa päivässä, koska en ole varma siitä, mikä päätös olisi oikea. En ole vakuuttunut tähän jäämisestä, en ole myöskään vakuuttunut lähtemisestä.

Puhelin ei kasva toivottavasti korvaan kiinni, minulla on myös työpaikka ja ystäviä, joiden kanssa vietän aikaa ja puhelimen paikka on yleensä jossain laukun pohjalla. Jos joku soittaa, kuulen sen kyllä sieltä.

Tässä lainaus ap:n teksistä: "Välillä olen vakuuttunut, että nyt se on loppu."
Minun mielipiteeni on, että jos olet sellaisessa parisuhteessa, jossa olet edes YHDEN kerran miettinyt eroa, saatika että olet välillä VAKUUTTUNUT että suhde on loppu, niin suhde ei ole hyvä ja normaali parisuhde.
Hyvässä parisuhteessa ei yleensä eroa vakavasti harkita.
Otahan tämä huomioon, arvon ap!!

Tietysti otan sen huomioon. Ja juuri siksi, että olen jo niin monesti ajatellut eroa, olen nyt päättänyt, että se on lopullisesti loppu. Ja totta puhuen, se ei tunnukaan niin pahalta, kuin olin kuvitellut. Suhtaudun asiaan jotenkin järkevästi nyt: mies ei rakasta minua, minkäs teet. Turha sitä on jäädä itkemään, ei hänen tunteidensa vähäisyys ole merkki siitä, että minä olisin jotenkin huono tai epäkelpo. Hän ei rakasta minua, mutta minä olen upea nainen, minulla on elämä edessäni ja paljon hyvää elämässäni ja löydän aivan varmasti miehen, jonka kanssa rakkaus on molemminpuolista.

Onhan se ero tietysti surullistakin, mutta ei tästä tarvitse masentua tai ahdistua. Nyt päättyy yksi vaihe elämässäni ja samalla alkaa jokin uusi vaihe. Tärkeintä on kuitenkin, että MINÄ rakastan minua.

 

[No lopultakin]

Niinhän se on. Mitään uutta ei voi saada jos ei ensin luovu vanhasta ja väljähtyneestä. Joten bravo jos päätöksesi viheltää peli poikki pitää tällä kertaa.

Suurin virhe minkä naiset tekevät parisuhteissaan on että he alkavat palvoa ja ihailla miestä palavasti heti suhteen alkuvaiheessa, ennenkuin mies on teoillaan osoittanut oikeasti ansaitsevansa sen. Mies tajuaa vaistomaisesti että nyt alkoi helpot päivät, ei tarvise edes yrittää ja juttua voi pitkittää ja vatkuttaa hamaan tulevaisuuteen, ei mitään pelkoa että joku toinen mies varastaa tämän jumaloivan kultapalan tuosta viereltä. Ja sitten mies menettää lähes kaiken mielenkiinnon koko naiseen koska on niin tylsää kun nainen suostuu kaikkeen mitä mies vain päättää ja tekee suhteessa kaiken työn. Ei noista jutuista yleensä mitään tule.