Ei oman puolison mutta yhden läheisen ihmisen.
Sai lääkityksen, psykiatrian poliklinikalta omahoitajan jonka luona kävi juttelemassa tarvittaessa.
Yksinolo ahdisti ja aiheutti paniikkikohtauksia, itsesyytöksiä ja pelkotiloja, armoton väsymys, voimattomuus, mitään ei kyennyt tekemään, ei oikein syömäänkään. Ihan siis nielemisvaikeuksia. Tehtiin sitten niin että akuutin ajan (n. reilu kuukausi) hänen seuranaan oli aina joku meistä läheisistä, yksin ei tarvinnut olla. Sitten pikkuhiljaa lyhyitä aikoja itsekseen ja pikkuhiljaa alkoi toipua.
Toinen tapaus tuttavapiirissä valitettavasti "jäi sille tielleen". Eli ei ole palautunut yli vuoden aikanakaan normaaliksi, on aivan holhottavana edelleen.