Kokemuksia puistotädeistä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mira-Maria
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

Mira-Maria

Vieras
Hei!
Suunnittelen 2-v. lapseni mahdollista osallistumista puistotoimintaan ja haluaisin kuulla kokemuksia muilta, miten on sujunut. Miten puistoissa lasten turvallisuusasiat on huolehdittu, ehtivätkö hoitajat valvoa lapsia tarpeeksi vai sattuuko tapaturmia? Onko paljon kiusaamista? Onko hoitajilla aikaa pitää lapsia sylissä tms.? Miten on lapsella aluksi lähtenyt sujumaan, onko suostunut jäämään puistoon ja kuinka pitkään olette sitä "harjoitelleet"? Muistakin asioista olisin kiinnostunut kuulemaan puistotoimintaan liittyen.
 
Meidän tyttö on aamupäivällä puistossa. Ihan hyvin menee. Mutta kyse on ainakin meillä muutamasta tunnista, 9-n. 13. Useimmiten maksimi-aika on tuo n. 3h. Ihan kivoja hoitätejä. Katsovat lapsien perään ja joskus keksivät leikkejä.

Mutta en tiedä tuossa sylissä pitämisestä yms. jutuista, kun kyseessä on enemmän ulkoleikkien peräänkatsominen. Tuskin kiusaamista on, kun kaikki on "näkösällä" ja kyse on suht pienistä taaperoista. Toki varmasti "normaalia" känää tulee leluista ja koska kukakin milläkin leikkii jne.

Meidän puistossa on turvallisuussyistä keinuminen kielletty. Mutta pienestä luikumäestä saa laskea. Enimmäkseen varmaan suurin osa leikkii hiekkalaatikolla tai leluilla jne.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jeps vanhempi..:
Meidän tyttö on aamupäivällä puistossa. Ihan hyvin menee. Mutta kyse on ainakin meillä muutamasta tunnista, 9-n. 13. Useimmiten maksimi-aika on tuo n. 3h. Ihan kivoja hoitätejä. Katsovat lapsien perään ja joskus keksivät leikkejä.

Minkä ikäinen lapsi? Eikö neljä tuntia ole aika pitkä aika leikkiä hiekkalaatikolla?
 
Riippuu varmasti paljon itse puistosta ja puistotädeistä. Kannattaa käydä muutamia kertoja itse lapsen kanssa siinä puistossa johon olisi häntä aikomassa viedä, silloin kun puistotädit ovat hommissa, tuolloinhan parhaiten näkee miten homma sujuu. Meidän puistossa olen itse joutunut moneen kertaan ottamaan itkevän lapsen syliin kun puistotädeillä on ollut kädet täynnä muitten kanssa. Se määrähän mikä yhdellä tädillä saa olla lapsia on tosi iso (muistaakseni 15?). Meidän puisto on lisäksi tosi iso ja vilkas ja siinä on monta porttia, eli itseäni hieman hirvittää, vaikka lapsen sinne viemistä vielä kyllä harkitsenkin.
 
Hmp. Kuten jo kirjoitin ""Useimmiten maksimi-aika on tuo n. 3h"" , tarkoitin aikaa yleensä puistossa olemiseen. Mutta asiaan taasen.

Meidän tyttö on n. 9.30-11.30 puistossa, 2½v. Ja kyllä on hiekkalaatikolla, laskee liukumäestä, leikki leluilla, mitä milloinkin.
Meillä on kyllä pieni puisto, kaksi hoitajaa ja harvemmin taitaa olla yli 15 lasta, ainakaan koko aikaa. Täytyykin muuten laskea ryhmäkuvasta. Lakin olikin muuten ainakin kuvauspäivänä 20 lasta.

Samaa mieltä kuin MaMa13 kannattaa tutustua, miten teidän pusitossa on asiat hoidettu.
 
Miksette vie puolipäivähoitoon päiväkotiin? Siellä saa ruuankin ja varmasti on ammattitaitoiset hoitajat. Aika hurjalta kuulostaa tuo "2hoitajaa ja 15 lasta". Miten ne kerkee paimentamaan koko laumaa. Päiväkodissa saa olla 1 hoitaja 4:ää alle 3-v. lasta kohti.
 
Kyllähän se saattaa kuulostaa hurjalta että 15 lasta ja 2 hoitajaa. Läheskään kaikki lapset ei kuitenkaan ole alle 3-vuotiaita. Vaippaikäistä ei suositella jätettäväksi puistoon kuin n. tunniksi.

Meidän lapset käy seurakunnan kerhossa ja siellä on yhdellä hoitajalla jopa 15 lasta (3,5v-6v).

Tärkeintä on että alue on täysin turvallinen. Meidän läheisessä puistossa on keinut ja liukumäki poissa käytöstä puistotoiminnan ajan. Lapset viedään n. 9 aikaan puistoon jolloin ovat aamupalan syöneet (=ei tule heti nälkä). Siellä leikkivät keskimäärin 2-3 tuntia joka ei ainakaan omasta mielestäni ole mitenkään "liian" pitkä aika. Meidän lapset ainakin viihtyvät tosi hyvin ulkona leikkimässä muiden lasten kanssa, yleensä tuntitolkulla. Puistoissa max aika on 3,5 tuntia mutta meidän läheisessä puistossa lapset haetaan 12 aikaan, hyvin harvoin kukaan on 12.30 asti. Tätien täytyy kuitenkin siihen mennessä siivota lelut jne.

Ei ole tullut mieleenkään viedä lapsia puolipäivähoitoon.. Tekeekö monikin niin? Eikös se ole kallista? Täällä saisi varmaan kuljettaa tosi kauas jos "huvikseen" veisi päivähoitoon..

Itse olen kuitenkin ajatellut viedä syksyllä tuon nuorimmaisen (2v) puistotätien huomaan. Keskimmäinen käy kerhossa ja vanhin menee eskariin joten on ruhtinaalliset pari tuntia "omaa aikaa", ekaa kertaa vuosiin =)
 
En usko, että kannattaa viedä lapsi päiväkotiin vain esim. 2 tunniksi päivässä, varsinkin kun päiväkotiin jo pelkästään matkaan menisi sen verran aikaa että en ehtisi tehdä suunnilleen mitään viemisen ja hakemisen välillä. Kahta tuntia pitempää "hoitoaikaa" ei meillä ainakaan tarvita, kun puisto on ihan lähellä, enkä halua lasta viedä hoitoon pitemmäksi ajaksi kuin on tarvis vain siksi että saisi siellä ruokaa! Sitäpaitsi en ole ihan vakuuttunut siitä, että päiväkodissakaan ne kaikki hoitajat, jotka siellä laskennallisesti on olemassa jotain lapsimäärää kohti olisivat aina pihaleikkejä vahtimassa, minusta ainakin vaikuttaa siltä että usein pari työntekijää on pihalla lasten kanssa ja loput ovat sisällä tekemässä jotain muita hommia, paperitöitä tms. (voin olla väärässä?)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Aq:
Ei ole tullut mieleenkään viedä lapsia puolipäivähoitoon.. Tekeekö monikin niin? Eikös se ole kallista? Täällä saisi varmaan kuljettaa tosi kauas jos "huvikseen" veisi päivähoitoon..

Itse olen kuitenkin ajatellut viedä syksyllä tuon nuorimmaisen (2v) puistotätien huomaan. Keskimmäinen käy kerhossa ja vanhin menee eskariin joten on ruhtinaalliset pari tuntia "omaa aikaa", ekaa kertaa vuosiin =)

Täällä leveysasteilla ei ole kuultu eikä nähty puistotätejä joten aika moni tuntemistani äideistä vie lapsensa päiväkotiin puolipäivähoitoon. Varsinkin jos kyseessä jo isompi lapsi ja kotona on vauva.
 
että miksi ihmiset jättävät lapsiaan jollekin puistotädille... Ei siinä kuitenkaan töihin voi lähteä ja kyllä kaikki muu pitäisi saada tehtyä lapsenkin kanssa. Itse en kyllä voisi kuvitellakaan jättäväni lapsiani puistotädille vaan menen kyllä ihan itse heidän kanssa puistoon joka päivä kerran tai kaksi. Ja sellaista on meno kyllä puistossa että en todellakaan jättäisi sinne niin montaa lasta yhden katsottavaksi kyllä siellä koko ajan sattuu ja tapahtuu. Ymmärrän täysin sen että lapsi viedään hoitoon kun vanhempi menee töihin mutta että joku jaksaa vaivautua kävellä puistoon ja takaisin ja puistoon ja takaisin sitä varten että saa lapsensa jättää täysin vieraalle kymmenien muiden kanssa pariksi tunniksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ihmettelenpä vaan:

Sori vaan! Oon opiskelija ja yritän suorittaa opintoja samaan aikaan kun hoidan lastani kotona. Pari tuntia ns. omaa aikaa on kyllä tarpeeseen, en tiedä pystytkö itse lukemaan tenttiin leikkien samalla lapsen kanssa, mutta mulla kyllä keskittyminen herpaantuu jos yritän puistossa lukea! Kaikilla ei oo samanlainen elämäntilanne kuin sulla...
 
On myös täysin eri käydä esim välillä kaupassa ilman jaloissa killuvia muksuja jotka juoksee, kiljuu, kerjää jne.. meidän lapset on onneksi helpoimmasta päästä mutta lapset on lapsia. Isommat kun aloittivat alkuvuodesta kerhon niin kyllä oli luksusta käydä kaupassa! Myös kun kauppoihin lähtee niin siinä jää lasten ulkoilu väliin kun joutuvat mukaan. Jos lapsia on vain yksi niin hän saa puistossa leikkiä ikäistensä kanssa. Onhan niitä hyviä puolia paljon!! Monille se muutaman tunnin hengähdystauko tekee todella terää!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ihmettelenpä vaan:
että miksi ihmiset jättävät lapsiaan jollekin puistotädille... Ei siinä kuitenkaan töihin voi lähteä ja kyllä kaikki muu pitäisi saada tehtyä lapsenkin kanssa. Itse en kyllä voisi kuvitellakaan jättäväni lapsiani puistotädille vaan menen kyllä ihan itse heidän kanssa puistoon joka päivä kerran tai kaksi. Ja sellaista on meno kyllä puistossa että en todellakaan jättäisi sinne niin montaa lasta yhden katsottavaksi kyllä siellä koko ajan sattuu ja tapahtuu. Ymmärrän täysin sen että lapsi viedään hoitoon kun vanhempi menee töihin mutta että joku jaksaa vaivautua kävellä puistoon ja takaisin ja puistoon ja takaisin sitä varten että saa lapsensa jättää täysin vieraalle kymmenien muiden kanssa pariksi tunniksi.

Kysyisin vielä sulta, että miksi on mielestäsi ok, että esim. töihin mennessään vie lapsen (täysin vieraalle) hoitoon koko päiväksi (kymmenien muiden kanssa), kun taas paheksuttavaa on että "saa lapsensa jättää täysin vieraalle kymmenien muiden kanssa PARIKSI TUNNIKSI" Minusta on pienempi paha, jos lapsi on hoidossa 2 tuntia kuin koko päivän. Opiskelijana voisin toki viedä lapsen kokopäivähoitoonkin, mutta mielestäni koti on parempi hoitopaikka noin pienelle.
 
No joo en tosiaan heti hoksannut että joku voi tuon pari tuntia käyttää esim. opiskeluun. Tosi hyvä jos pystyt siihen!

Pointti tarhaan laiton ja puistoon viemisen erossa oli juuri se että kun äiti menee töihin ei hän voi mitenkään olla lapsen kanssa mutta kun hän on kotona on yleensä esim. puistotädin luokse viemisen syy joku täysin muu (yleensä joku itsekäs syy toisin kuin sinulla) esim. juuri se että saa rauhassa käytyä kaupassa tms. Ymmärrän täysin kerhot ja muut joissa äiti ei edes voi olla mukana mutta puistoonhan lapsen on ehdottomasti paras mennä oman vanhemman kanssa. Järkyttävintä mielestäni on juuri sellaiset tapaukset kuin mieheni sisko joka ei itse IKINÄ siis todella ei koskaan osannut mennä lasten kanssa puistoon eikä mihinkään äiti-lapsi harrastukseen vaan hän ainoastaan kuljetti lasta puistotädille ja vielä kehtasi valittaa kun matka pitää kulkea niin monta kertaa edestakaisin pienemmän kanssa. Ja toinen vastaava tapaus tältä samalta äidiltä oli kun hän käytti lyhennettyä työaikaa eli teki 6h päiviä niin hänpä ei silti hakenut pikkuista pari vuotiasta heti tarhasta vaan piti lasta tarhassa maksimiajan ja käytti tämän ylimääräisen pari tuntia shoppailuun ja kodin laittoon.
 
Edellisen perusteella taidan olla huono äiti... Olen luopunut toivosta, että minusta tulisi ikinä puitoäiti. Jostain syystä puistossa käyminen ei ole minun mieleen ja toivoisinkin, että meilläpäin olisi puistotäti jolle viedä lapsi silloin tällöin. Käydään kyllä silloin tällöin puistossa, mutta joka päiväistä puuhaa se ei ole. Ja tuo lyhennetty työaika. Itse tein sitä myös sitä opiskellessani. Jos pääsin koulusta aikaisemmin käytin ajan monesti kaupungilla kahvilla käymiseen tai kotona rauhassa siivoamiseen. Näihin ylellisyyksiin kun ei ollut muuten mahdollisuutta. Parempi kai on siivota rauhassa pari tuntia yksin kuin tehdä sama homma neljässä tunnissa lapsen kanssa. Näin voi viettää paremmin lapsen kanssa laatuaikaa, kun ei tarvitse miettiä enää siivouksia. Olenko siis todella huono äiti?

Ja anteeksi ap:lle tälläinen sivukommentti, mutta jostain syystä edellisen mielipiteet pisti kirjoittamaan...
 
Jännä juttu, kun itse en oikein "uskaltaisi" jättää hoitoon päiväkotiin. Kun olen (työssänikin) kuullut, että koko ryhmä voi parhaimmillaan ulkoilla, vain yhden harjoittelijan voimin. Ja muutenkin ajatus "pelottaa". Kun taas puistoon uskallaan jättää ns. "hyvillä mielin".

Itse olin iloinen, että löytyi kiva puisto, että tyttö saa vielä enemmän "lapsiseuraa" jne. Tyttö on mammalla hoidossa muuten päivisin. Mutta hieman harmittaa etten itse vienyt puistoon, jo ennen töihin menoa. Tyttö tykkää hirveästi olla siellä.

Itse en muutenkaan ole kyllä millään muotoa mikään, "hiekkalaatikkoäiti". Me enemmän käveltiin ja/tai vaunuiltiin ihmeteltiin eläimiä ja hassuja asioita mitä nähtiin matkan varrella. Toki kyläiltiin tuttujen lapsiperheiden luona ja mökillä leikittiin hiekkalaatikolla. Nyt olen jo itsekkin oppinut paremmin "leikkimään", kun tyttö osaa jo "opettaa" miten haluaa leikkiä ;)

Mutta jännä juttu kyllä miten eri käsityksiä ihmisillä on tarhahoidoista, puistoista ja perhepäivähoidosta jne.
 
Eikö puistotätinä voi usein olla joku nuori tyttö (16 v.), joka on puistossa kesätöissä? ONko hänellä parina joku vanhempi ihminen? Itse en pikkutaaperoa jättäisi puistoon, mutta 3 v. voisi hyvinkin pärjätä muutaman tunnin. Tosin
kun ei ole tämänikäistä, niin varmaksi ei voi sanoa.
 
En kyllä jättäisi meidän vilkasta kolmevuotiasta kenellekään 16-v puisto"tädille" varsinkaan alueelle joka ei ole aidattu. Tarhassa heillä on sentään aidattu piha ja pihalla vähintään 5 hoitajaa laumaa paimentamassa.
No, kai te siellä ruuhkasuomessa saatte tyytyä vähempään jos päivähoitopaikatkin on kilometrien päässä (meillä 500m/ 2 päiväkotia)
 
Alkuperäinen kirjoittaja päiväkotiin:
En kyllä jättäisi meidän vilkasta kolmevuotiasta kenellekään 16-v puisto"tädille" varsinkaan alueelle joka ei ole aidattu. Tarhassa heillä on sentään aidattu piha ja pihalla vähintään 5 hoitajaa laumaa paimentamassa.
No, kai te siellä ruuhkasuomessa saatte tyytyä vähempään jos päivähoitopaikatkin on kilometrien päässä (meillä 500m/ 2 päiväkotia)

Ensinnäkin: puisto on aidattu, ja toiseksi: puistotädeistä toinen on varmaan lähemmäs 60v. ja toinen ehkä parikymppinen.
Toivoisin kommentteja erityisesti niiltä, joilla oma lapsi käy puistossa, mieluummin kuin niiltä jotka kommenntoivat tyyliin, että "ei ole meilläpäin koskaan puistotätejä nähty mutta eikös ne ole jotain vastuuttomia teinejä tms.") Jos ei kerran ole kokemusta asiasta, ei välttämättä kannata osallistua jokaiseen keskusteluun...
 
Pahoittelen, jos käytin hiukan terävää kieltä äsken, sitä niin helposti provosoituu itseensä kohdistuvasta arvostelusta, vaikka tiedän että näillä palstoilla ei pitäisi siitä kyllä välittää mitään...
 
Täälläkin on eräs äiti, joka ei pahemmin viihdy hiekkalaatikon reunalla. Silloin on kivaa, jos saa olla kaksin lapsensa kanssa, mutta jotenkin jännitän hirveästi olemistani jos laatikolle ilmaantuu lauma äitejä lapsineen. Olisikin tosi kivaa jos täällä päin Suomea olisi moinen puistotäti-ihanuus.

Sinänsä uusi asia kyllä, että jos ei viihdy puistossa, onkin huono äiti. Kasvoin itse maalla luonnon keskellä eläimiä ja metsän puita ihmetellen. Opin rakastamaan luontoa ja hiljaisuutta ja samaa kai haluaisin opettaa lapselleni. Ilmeisesti sosiaalisuutta yhä enemmän arvostavassa yhteiskunnassa itsekseen viihtyvyys on negatiivinen piirre.
 
Kai sitä saa välillä olla "itsekäs" vaikka äiti onkin =) Nimimerkille "ihmettelempä vaan" siis tarkoitettu tämä kun hän kirjoitti että yleensä syy on "joku itsekäs kuten kaupassa käynti".

Itse olen lasteni kanssa ollut kotona 4,5-vuotta ja jos nyt ekaa kertaa olen päässyt käymään kaupassa, siivoamaan, lepäilemään ja välillä jopa koneella istumaan kun lapset ovat kerhossa niin hyi minua ;) tarkoitan tällä sitä että yhtä hyvin lapset voisivat olla puistossa joka ei ole yhtään sen huonompi paikka kuin kerho.

Elämäntilanteitakin on monenlaisia; mies voi esim tehdä pitkää päivää tai ei ole toista vanhempaa kuvioissa ollenkaan, suku asuu kaukana jne. Elämä voi olla hyvin raskasta pienen lapsen kanssa ilman hengähdystaukoja. Kerhojakin järjestetään yleensä vasta 3,5-4-vuotiaille.

Puistotädit eivät koskaan ole mitään 16-vuotiaita harjoittelijoita....................
 
Niin se on tätä nykyajan itsekästä kulttuuria ei sille mitään voi... Ihmisellä on elinaikaa 80 vuotta mutta muutamaa vuotta kun lapset ovat pieniä niin ei haluta panostaa lapsiin vaan kaikenaikaa mietitään kuinka oikeutettuja sitä ollaan "siihen omaan aikaan" ja kaikenlaiseen hassuun mitä se sitten onkaan. Itse ainakin haluan ehdottomasti olla mukana katsomassa kun lapseni touhuaa, on ilo seurata häntä vaikka sitten leikkisikin toisten kanssa ja pienenä toki myös tarvitsee äitiään. Olisin mielelläni kerhossakin seuraamassa mutta sinne ei äitejä oteta. Oudointa on mielestäni äidit jotka eivät tosiaan koskaan käy lastensa kanssa esim. puistossa (ei aina pelkästään jossain muumimaailmassa kerran vuodessa) tai siis eivät halua mennä ja nähdä mitä lapset siellä touhuavat, mistä tykkäävät ja mitä keksivät. Tämä pari vuotta kun lapset ovat pieniä on niiiiin lyhyt aika. Kohta 4-5 vuotiaina eivät enää äidin seuraa halua tai kaipaa.
 
Kyllä 4-5 vuotias vielä tosiaankin haluaa ja kaipaa äidin seuraa. En antaisi kyllä tuonikäisen ulkoilla itsekseen kuin omassa pihassa niin että näkisin ikkunasta. Tai jos nyt tosiaan on sitten äidillä ja lapsella niin sukset ristissä, ettei yhteinen ulkoilu onnistu, niin veisin sitten lapsen edes puistotädille valvottuihin oloihin!
 
Tosiaan, kyllä meidän 4-vuotias kaipaa äitiä useinkin. Ei ole koskaan ollut kodin ulkopuolisessa hoidossa muuten kuin nyt keväällä siellä kerhossa kaksi kertaa viikossa (3h kerrallaan). Ulkona saavat isonveljen (6v) kanssa olla välillä keskenään kun pysyvät näkösällä eli näen kun ikkunasta kurkkaan/takapihalla tietty myös. Isommalla alkaa eskari syksyllä ja silloin saa alkaa kasvattamaan pikkuhiljaa "reviiriään".

Ei me kyllä useinkaan käydä missään "puistossa", mitä tällä sanalla sitten tarkoitetaankaan. Hiekkalaatikko/keinut on pihassa ja leikkikenttiä muutama kävelyetäisyydellä. Useimmiten ei ole muita lapsia paikalla.
 
Yhteistyössä