apua p*skaan oloon
Onko kellään kokemuksia suljetusta psyk.osastosta? Pääseekö sinne jos kokee tarvitsevansa sitä, vai onko se niin, että sinne pääsee vaan hätätapaukset, esim itsaria yrittäneet tmv?
Mä oon jo monta päivää miettiny, että pitäskö mennä sinne tän pahan olon takia. Välillä oon sitä mieltä, että vois mennäkii, mut sit tulee mieleen ne ajat, ku alaikäisenä olin siellä. Jouduin sinne yhellä kerralla lääkärin huijaamana ja parilla muulla kerralla laitoksen ohjaajan keksittyä vähän omiaan päivystyksen lääkärille...
Viikon on ollut putkeen p*skaolo, eikä meinaa auttaa mikään siihen. Tuntuu vaan pahenevan, vaikka nyt tällä hetkellä onkin ihan hyvä olo, mut yhtäkkiä saattaa tulla hirvee p*skaolo. Jatkuvasti on itsetuhoisia ajatuksia mielessä. Yks tyyppi sano, että vois miettiä osastoa, kun siellä olis kokoajan turvallisia aikuisia ja jutteluapua saatavilla, enkä vois tehä itelleni siellä mitään. Miten voi mennä paikkaan, joka aiheuttaa hirveää ahdistusta? Samoin moni muu paikka, joka muistuttaa jotenkin osastoa, koska ne pitkät käytävät ym. Kuitenkaan ns. normisairaalassa(jossa ei psyk.osastoja) ei tule mitään ahdistusta pitkistä käytävistä. Miten voi mennä paikkaan, josta on kaikista huonoimmat muistot verrattuna mihinkään muuhun paikkaan?
Jos sinne menee, ni miten pian pääsee ulkoilemaan? Muistelisin, että sillon alaikäisenä olin melkein viikon sisällä ja sit pääsi hoitajan kanssa ulos eka jotain 15min päivässä. Entäs puhelimet? Saako olla kamerakännykkää vai vaihtaako ne oman puhelimen sellaseen kamerattomaan malliin? Kuten sillon tekivät..
Onks aikuisten psyk.osastolla jotain erilaisia sääntöjä kuin alaikäisten osastolla? No uloshan sieltä ei pääse, kun kaikki ovet lukossa... Jos menee vapaaehtoisesti, pääseekö sieltä pois sitten kun haluaa?
Juttelupaikan ihminen, joka soitti eilen, oli sitä mieltä, että eihän sitä nyt suljetulle tarvii mennä.. Tänään ks.paikan lääkäri soitti ja juteltiin jotain ja sano että soittaa uudestaan joku päivä.. 3 ihmistä on olleet sitä mieltä, että pitäs mennä osastolle, mut tuolta juttelupaikasta yksikään ei oo sanonut, että pitäs mennä. Mut entä jos se ei autakaan? Entä jos ne määrää pakkohoitoon vaikka ei olis syytä? Entä jos ne pakottaa aloittaa jonkun lääkityksen?
Eläimetkii pitäs saada jonnekin hoitoon jos menis osastolle.. Tosin vanhemmalle kissalle olis erikseen hoitopaikka, ettei tarttis viiä eläinhoitolaan. Mut toi nuorempi kissa, joka on oikee rasavilli, ni pitäs viiä sinne, ku se ei pääse sinne, jonne toi vanhempi pääsis. Siellä olis pikkunen kissavauvani yksin jossain kissahuoneessa...
Juttelin erään ihmisenkaa siitä, että mitä mieltä mun äiti, siskot ja veli olis siitä, että menisin osastolle. Vaikka eihän se niille kuuluis, mut kyllä ne siitä kuitenkii jotain kautta kuulis. Veljeltä saan vieläkii vähän väliä kuulla siitä, että olin joskus osastolla. Äiti taas haukkuu mielisairaaks jos sais tietää.. Se ei sulata sitä, että oon jutellu psykologille. Yks tyyppi kyseli siltä mun olosta viime viikolla, ni se oli sanonut, että ei sillä mitään hätää ole, kaikki on hyvin. Laitoin sille sen jälkeen viestin, että kaikki ei todellakaan ole hyvin..
Mä oon jo monta päivää miettiny, että pitäskö mennä sinne tän pahan olon takia. Välillä oon sitä mieltä, että vois mennäkii, mut sit tulee mieleen ne ajat, ku alaikäisenä olin siellä. Jouduin sinne yhellä kerralla lääkärin huijaamana ja parilla muulla kerralla laitoksen ohjaajan keksittyä vähän omiaan päivystyksen lääkärille...
Viikon on ollut putkeen p*skaolo, eikä meinaa auttaa mikään siihen. Tuntuu vaan pahenevan, vaikka nyt tällä hetkellä onkin ihan hyvä olo, mut yhtäkkiä saattaa tulla hirvee p*skaolo. Jatkuvasti on itsetuhoisia ajatuksia mielessä. Yks tyyppi sano, että vois miettiä osastoa, kun siellä olis kokoajan turvallisia aikuisia ja jutteluapua saatavilla, enkä vois tehä itelleni siellä mitään. Miten voi mennä paikkaan, joka aiheuttaa hirveää ahdistusta? Samoin moni muu paikka, joka muistuttaa jotenkin osastoa, koska ne pitkät käytävät ym. Kuitenkaan ns. normisairaalassa(jossa ei psyk.osastoja) ei tule mitään ahdistusta pitkistä käytävistä. Miten voi mennä paikkaan, josta on kaikista huonoimmat muistot verrattuna mihinkään muuhun paikkaan?
Jos sinne menee, ni miten pian pääsee ulkoilemaan? Muistelisin, että sillon alaikäisenä olin melkein viikon sisällä ja sit pääsi hoitajan kanssa ulos eka jotain 15min päivässä. Entäs puhelimet? Saako olla kamerakännykkää vai vaihtaako ne oman puhelimen sellaseen kamerattomaan malliin? Kuten sillon tekivät..
Onks aikuisten psyk.osastolla jotain erilaisia sääntöjä kuin alaikäisten osastolla? No uloshan sieltä ei pääse, kun kaikki ovet lukossa... Jos menee vapaaehtoisesti, pääseekö sieltä pois sitten kun haluaa?
Juttelupaikan ihminen, joka soitti eilen, oli sitä mieltä, että eihän sitä nyt suljetulle tarvii mennä.. Tänään ks.paikan lääkäri soitti ja juteltiin jotain ja sano että soittaa uudestaan joku päivä.. 3 ihmistä on olleet sitä mieltä, että pitäs mennä osastolle, mut tuolta juttelupaikasta yksikään ei oo sanonut, että pitäs mennä. Mut entä jos se ei autakaan? Entä jos ne määrää pakkohoitoon vaikka ei olis syytä? Entä jos ne pakottaa aloittaa jonkun lääkityksen?
Eläimetkii pitäs saada jonnekin hoitoon jos menis osastolle.. Tosin vanhemmalle kissalle olis erikseen hoitopaikka, ettei tarttis viiä eläinhoitolaan. Mut toi nuorempi kissa, joka on oikee rasavilli, ni pitäs viiä sinne, ku se ei pääse sinne, jonne toi vanhempi pääsis. Siellä olis pikkunen kissavauvani yksin jossain kissahuoneessa...
Juttelin erään ihmisenkaa siitä, että mitä mieltä mun äiti, siskot ja veli olis siitä, että menisin osastolle. Vaikka eihän se niille kuuluis, mut kyllä ne siitä kuitenkii jotain kautta kuulis. Veljeltä saan vieläkii vähän väliä kuulla siitä, että olin joskus osastolla. Äiti taas haukkuu mielisairaaks jos sais tietää.. Se ei sulata sitä, että oon jutellu psykologille. Yks tyyppi kyseli siltä mun olosta viime viikolla, ni se oli sanonut, että ei sillä mitään hätää ole, kaikki on hyvin. Laitoin sille sen jälkeen viestin, että kaikki ei todellakaan ole hyvin..