Kokemuksia lasten 4-5 vuoden ikäerosta

Te, joilla lasten ikäero on 4-5 vuotta, kertokaapa mitä hyviä ja huonoja puolia tällaisella ikäerolla on ollut? Miten olette kokeneet, kun eka on jo noin "iso" ja sitten perheeseen tulee vauva?

Meillä on vuoden ikäinen poika ja haaveissa olisi toinen lapsi noin 3-4 vuoden päästä. Haluaisin, että esikoinen olisi jo isompi, ei vaipoissa, nukkuisi jo hyvin (toivottavasti), söisi ja pukisi itse tai olisi jo omatoimisempi tällaisissa asioissa. Itse haluaisin pitää vähän väliä lasten teosta, koska luulen, että nauttisin taas uudesta raskaudesta ja vauva-ajasta eri lailla kuin jos lapsilla olisi pieni ikäero. Enkä haluaisi, että elämä olisi yhtä sumua ja väsymystä, kun lapset ovat pieniä, haluaisin nauttia äitiydestä (niin kuin nyt olen saanut tehdä ) enkä todeta sitten vuosien jälkeen, että enpä oikein muista mitään siitä, kun lapset oli vauvoja, kun elämä oli vain ja ainoastaan vauva-arkea ja selviytymistä ja suorittamista, vaippa-, imetys-, itku-, valvomisrumbaa.

Kokemuksia ja mietteitä, kiitos!

 

Meillä ikä ero neljä vuotta ja
minusta oli hyvä.
isompi osas sanoa oli nälkä vessahätä tai muuta.
toisaalta pienin kyllä sitten oli aika tissitakiainen.
sai rauhassa imetellä kun toinen ymmärsi paremmin.
Ja kyllä se isompi viihdytti äitiäkin kun onhan siitä tuon ikäsestä jo juttukaveriksi.
sillon kun odotinkin niin helponmaa se on mahan kans kun ei tartte koko ajan pienen perässä juosta. sai levähtää ja nostaa jalat ylös kun siltä tuntu.

 

pojilla ikäeroa 4½ vuotta. Hyviä puolia: sai nauttia raskaudesta "rauhassa", esikoinen oli hengessä mukana ja odotti vauvaa innolla, autteli mieluusti kaikissa käytännön jutuissa vauvan synnyttyä, oli jo aika omatoiminen tapaus rutiinien kanssa
huonoja puolia: yhteisiä leikkejä ei kovin herkästi löydy, isompi hermostuu kun pienmpi sotkee kuviot, joutuu aika monessa asiassa elämään pienemmän ehdoilla Ja sitten näin myöhemmin (esikoinen nyt 7v., nuorempi 2½ v. ) molemmille täytyy löytyä omaa aikaa ja huomiota hyvinkin paljon kun niitä yhteisiä intressejä on aika vähän. Ja nyt isommasta ei enää ole käytännön apua hoidossa (pukemisissa, vahtimisessa tms, koska nuorempi varsin uhmaikäinen)...
Ja paljonhan lasten hoidon helppous/vaikeus riippuu ikäeron lisäksi lasten temperamentistä, luonteista. Meidän pojat ovat kuin yö ja päivä! Eli vaikka heillä ei olisi kuin vuosi ikäeroa, voisi samat pulmat olla silloinkin! Toisaalta tykkäävätkin toisistaan kovasti vaikka kovasti myös tappelevat keskenään. Esikoisen erityispulmat huomioonotettuna, meille ainakin on ollut onni, että ikäeroa on näinkin paljon!

 

Te, joilla lasten ikäero on 4-5 vuotta, kertokaapa mitä hyviä ja huonoja puolia tällaisella ikäerolla on ollut? Miten olette kokeneet, kun eka on jo noin "iso" ja sitten perheeseen tulee vauva?

Meillä on vuoden ikäinen poika ja haaveissa olisi toinen lapsi noin 3-4 vuoden päästä. Haluaisin, että esikoinen olisi jo isompi, ei vaipoissa, nukkuisi jo hyvin (toivottavasti), söisi ja pukisi itse tai olisi jo omatoimisempi tällaisissa asioissa. Itse haluaisin pitää vähän väliä lasten teosta, koska luulen, että nauttisin taas uudesta raskaudesta ja vauva-ajasta eri lailla kuin jos lapsilla olisi pieni ikäero. Enkä haluaisi, että elämä olisi yhtä sumua ja väsymystä, kun lapset ovat pieniä, haluaisin nauttia äitiydestä (niin kuin nyt olen saanut tehdä ) enkä todeta sitten vuosien jälkeen, että enpä oikein muista mitään siitä, kun lapset oli vauvoja, kun elämä oli vain ja ainoastaan vauva-arkea ja selviytymistä ja suorittamista, vaippa-, imetys-, itku-, valvomisrumbaa.

Kokemuksia ja mietteitä, kiitos!

Meillä on esikoinen nyt ekaluokkalainen, eli 7v poika, ja kuopus on 2v tylleröinen.
Hyviä puolia oli miustakin paljon tässä ikäerossa: esikoinen auttoi silloin vauva-aikana ihan tosi paljon, kun haki vaippaa ja pulloa, ja osasi leperrellä ja viihdyttää vauvaa, jos minä hetkeksi menin vaikka ruoanlaitto puuhiin. Sekin tuntui helpolta, että toinen nukkui kuin tukki ja minä sain vauvaa laittaa nukkumaan rauhassa....meillä siis hyväuninen poika. (Mitä ei pienenä todellakaan ollut, niin että senkin vuoksi ikäeroa tuli reilusti!)
Nautin raskausajastani, kun sitten varsinkin loppuajasta jo äitiyslomalle jäätyäni ehdin olla pojan kanssa (jäi heti pois päivähoidosta, kun mie jäin kotiin). Sai äidin huomiota reilusti ennen vauvaa, ja osasi sitten sopeutua siihenkin, että vauva vie nyt vähän enemmän huomiota....
Huonoahan tässä on se, että yhteistä tekemistä lapsilla on varsin vähän. Joskus leikkivät junaradalla hetken, mutta kun ei 2v voi vielä osata niin hienosti leikkiä, mitä 7v edellyttäisi, niin sotahan siitä aina välillä meinaa tulla. Ja kun ovat vielä tyttö ja poika, niin sekin aiheuttaa sen, että intressit ovat aika erilaiset.
Kuitenkaan, en voisi kuvitellakaan pienempää ikäeroa kuin tämän. Meille tämä sopi erinomaisesti, toisille sopii pienempi ikäero.....

 

Kiitoksia kertomuksistanne! Niin, eihän se ole mikään itsestäänselvyys, että leikit käy yhteen ja lapsista olisi seuraa toisilleen, vaikka olisikin pieni ikäero. Lapset voivat silti tykätä leikkiä eri tavalla, nahistella ja tapella keskenään ja olla molemmat kerralla kiinni äidissä ja huomiota hakemassa. Aika usein tälläkin palstalla vaan huomaa, että monien haave on saada 2 lasta tai useampia lyhyellä aikavälillä, mutta en minä kuitenkaan taida olla ihan ihmeellinen ilmestys, vaikken näin haluakaan. Se vain on jännä, miten sukulaiset alkavat toitottaa, kun eka lapsi kasvaa, että ei kun toista vaan tekemään. Ihan kuin se olisi kaikkien toive ja jotenkin itsestäänselvyys ja luonnollista, että totta kai heti perään toinen. Mutta jokainen tietysti itse päättää, niin paljon kuin näistä asioista voi itse päättää.

 

täytypä tähän omasta puolesta vastata.itse olisin halunnnut lapset mahdollisimman pienellä ikäerolla,mutta mies ei.neitimme on nyt 1vuotta ja mies vaan sanoo että sitten kun neiti kasvaa isoksi enkä tiedä mitä tuolla isolla tarkoittaa ? vauva kuume on kova mutta päätös pitää tietysti olla tasapuolinen ja yhteinen.. onneksi sukuun syntyy melkeinjoka vuosi vauva saapi niitä ihastella ja hoidella... ja loppujen lopuksi kun mietin iso ikä ero lapsille voiwsi olla hyväksi sillä juodun tekemään kaiken kotona yksin...ehkä neiti jää ainoaksi en tiedä.... olen onnellinen että on edes yksi lapsi...

 

Meillä taas lääketieteellisistä syistä johtuen lapsille tulee vähintään kolme vuotta ikäeroa. Tämä asia on sanottu sukulaisille niin ei ole turhia uteluita kuulunut.

En ymmärrä miksi sitten aletaan toisesta lapsesta kyselemään. Se on jokaisen oma asia kuinka paljon ja millä aikavälillä lapsia saa. Eikä se toinen lapsi ole itsestäänselvyys. Mitä olen täällä palstoilla pyörinyt niin on saattanut mennä useita vuosia, että seuraava lapsi on saanut alkunsa. Ei siinä sukulaisten kyselyt paljoakaan auta asiaa.