Kokemuksia huoneen jakamisesta synnärillä

Kohta tie vie synnärille ja mua jo etukäteen ärsyttää ajatus, että joutuisin jakamaan huoneen jonkun ventovieraan kanssa. Onko kellään kokemusta siitä, että huonekaverin kanssa olisi tosi viihtyisää tai ettei toisen läsnäoloa huomaisi paljoakaan? Kauhutarinoitakin saa kertoa

 

No me puhua pälpätettiin siellä siihen tahtiin että ei voitu huomaamatta olla

Ja ollaan tekemisissä edelleen, eli kyllä sieltä voi löytää jopa uusia tuttavuuksia. Jotta älä turhaan lähde noin negatiivisella asenteella liikkeelle.

 

Mä oon kanssa erakko ja kaipaan yksityisyyttä. Oli aika ahdistavaa olla kolmen hengen huoneessa neljä päivää :/ Onneksi verhot sai sängyn ympärille, eikä kukaan vaihtuvista huonekavereista ollut ylisosiaalinen höpöttäjä... Vois mennä hermot, jos joku koko ajan yrittäis keksiä jutun juurta...

 

Mulla on kaks erilaista kokemusta. Esikon kohdalla mun huonekaverina oli nainen, jonka kanssa ei taidettu vaihtaa sanaakaan. Olin itse niin tööt, että se sopi mulle vallan hyvin. Kuopus kun syntyi, sattu maailman paras huonekaveri. Kemiat löi yksiin ihan täysin ja puhua pälpätettiin kuin olis aina tunnettu. Oon jopa kaivannut häntä jälkeenpäin.

 

No en olisi edes huomannut, jos ei naapurin vauvalla olisi ollut jo sairaalassa koliikki. Ihan hyvin sain yöt nukuttua, itku häiritsi lähinnä päiväaikaan. Mutta tosiaan en olisi muuten naapuria edes huomannut, vaikka hänen miehensä ja isommat lapsetkin pyörivät siinä päivittäin monta tuntia. Oma olo ja vauva veivät kaiken huomioni.

 

Se riippuu niin paljon ihmisten luonteista, ja ehkä vähän siitäkin että kuinka raju synnytys on takana kelläkin, että kiinnostaako siinä olla sosiaalinen muuten kuin vauvan kanssa.
Olin itse 9 päivää synnytyksen jälkeen sairaalassa ja vaikka oli kahdenhengen huoneet niin aika moni vierustoveri kerkesi olla. Yhden kanssa tulin tosi hyvin juttuun ja tuli oikein ikävä kun hän pääsi kotiin. Joidenkin kanssa suunnilleen heit sanottiin ja se oli siinä...

 

Pidin huolen vaan siitä että pääsen ikkunan viereen, en halunnu olla siinä toisten pällisteltävänä. Muuten aika hiljanen meno oli meijän huoneessa, muutama sana kai vaihdettiin kotiutumispäivänä.

 

joo,en kestäny huonekaveria,joten anoin siirron perhehuoneeseen. Se muija puhu yötäpäivää ja en saanu olla hetkeekään rauhassa. Jopa henkilökunta huomasi,että tämä nainen kävi hiukan ylikierroksilla ja totesivat minulle,etteivät hekään tuollaista kestäisi...

 

Mä en yhtään tykänny kun piti jakaa huone toisen kanssa, varsinki ku kummallakin kerralla huonekaveriksi sattui ihminen, jonka vauva huusi jatkuvasti ja jolla ramppas vieraita aamusta iltaan. Mä oon NIIIIIIIN onnellinen siitä, että nyt synnärille on laitettu ankara vierasrajoitus - vain lapsen isä ja sisarukset saa käydä. Kellään muulla ei oo asiaa synnärille ja tätä rajoitusta myös valvotaan tiukasti. että jospa tään kolmannen kanssa nyt sitte sais olla ihan rauhassa

 

kolmella ensimmäisellä kerralla ihan mukavat juttu kaverit. Kuopuksen kohdalla yhden hengen huoneessa jossa vierähti sitten 5vkoa ja kaipasin tosi paljon juttu seuraa. yksin siellä reppana sängyssä kun vauvakin muualla....mutta selvisin.

 

Itse en ole sosiaalinen tyyppi niin että alkaisin noin vain jutella ventovieraan kanssa. Joten en kiinnittänyt huonetovereihin juurikaan huomiota synnärillä.

Eka kerralla mulla kerkes olla kaks huonekaveria; ensin toisen lapsensa saanut nainen, jonka kanssa ei juuri puolta sanaa vaihdettu. Kun hän pääsi kotiin tuli "kämppiseksi" sellanen ylipirtee akka (pahasti sanottu, mutta en voi sietää ko. ihmistyyppiä), joka oli KOKO ajan höpöttämässä jotaki, kun itse vastailin puolella sanalla ja koitin tehdä selväksi että haluan olla rauhassa ja NUKKUA. Lisäksi tää vielä kuorsas.. Onneksi päästiin seuraavana päivänä perhehuoneeseen.

Tokalla kerralla sitte olin iltapäivän yksin 2hengen huoneessa ja yöllä sinne tuotiin toinen äiti. Hänenkään kanssaan en jutellut lainkaan.

 

Mä pyydän anteeks jo ennalta :ashamed:

Mutta mulla oli huonekaverina ekan lapsensa saanut 40 nainen, joka oli jotenkin hirveän epävarma lapsensa kanssa, hetken kun juteltiin niin selvis että olivat olleet siellä jo viikon ennekuin minä ja kuopus sinne tultiin.
Joka syötölle hän tartti hoitajan tueksi ja panikoi koko ajan ettei osaa.
Eikä kuunnellut kun hoitajat toinen toisensa perään vakuutteli että kyllä se siitä ja ei heti kannata lisämaitoa tarjota kun kerta maitoa kuitenkin tulee- että jos on heti syötön alkuun ja väliin ja lopuksi vielä tarjoamassa pulloa niin ei se imetys ainakaan sillä helpotu.
Yöksi hän otti aina nukahtamislääkkeen ja kuorsas ihan hillittömän kovaa sit sen voimin.
Öisin vauva söi pullosta hoitajien luona.

Mä lähdin kiireesti kotiin luvan saatuani, sai edes nukutuksi....

 

Mä olin päivystysosastolla viikon ennen synnytystä, ja siellä mulla oli kaks huonekaveria. Siis peräkkäin, ei samaan aikaan. Ensimmäisen kanssa juteltiin enemmänkin ja oli ihan mukavaa, toisen kanssa ei paljoa juteltu mutta ei siitä hirveästi häiriötäkään ollut.

Lapsivuodeosastolla sitten kerkes kans olla kaks huonekaveria, ekalla oli kuus vuotias lapsi ja mies osastolla monta tuntia päivässä, joka oli jokseenkin häiritsevää. Lisäks tää nainen kuorsas niin että kuului korvatulppienkin läpi -.- Ei siis kovin miellyttävää ollut, muutenkin kun olisi omaa rauhaa kaivannut. Toisen kanssa kerkesin sitten olla vain puolisen päivää, mutta oli toosi ärsyttävän olonen tyyppi, puhui puhelimessa kovaan ääneen _koko ajan_ huoneessa ollessaan. Onneksi jäi lyhyeksi aika sen kanssa

Mut kyllä sen pari päivää kestää Itellä oli sietokyky kyllä aika heikoilla kun jo niin pitkään ennen synnytystäkin sairaalassa joutu olee.

 

Mä olen treffannut mun huonekaverin pari kuukautta synnytyksen jälkeen ja ollaan kavereita facebookissa

 

Mä pyydän anteeks jo ennalta :ashamed:

Mutta mulla oli huonekaverina ekan lapsensa saanut 40 nainen, joka oli jotenkin hirveän epävarma lapsensa kanssa, hetken kun juteltiin niin selvis että olivat olleet siellä jo viikon ennekuin minä ja kuopus sinne tultiin.
Joka syötölle hän tartti hoitajan tueksi ja panikoi koko ajan ettei osaa.
Eikä kuunnellut kun hoitajat toinen toisensa perään vakuutteli että kyllä se siitä ja ei heti kannata lisämaitoa tarjota kun kerta maitoa kuitenkin tulee- että jos on heti syötön alkuun ja väliin ja lopuksi vielä tarjoamassa pulloa niin ei se imetys ainakaan sillä helpotu.
Yöksi hän otti aina nukahtamislääkkeen ja kuorsas ihan hillittömän kovaa sit sen voimin.
Öisin vauva söi pullosta hoitajien luona.

Mä lähdin kiireesti kotiin luvan saatuani, sai edes nukutuksi....

Mä olin tollanen. Ainakin melkeen, paitti vaan parikymppinen ekan lapsen äiti, ihan hukassa imettämisen kanssa, en vaan saanu sitä onnistumaan ja soittelin sitte hoitajaa paikalle aika usein :snotty: Ja harmitti, justiinsa huonekavereiden takia kun aattelin ettei ne saa ollenkaan nukuttua kun mun vauva vaan itkee ja mä en osaa syöttää sitä. :/ Huui, onneks se on ohi. :xmas:

 

Ihan hyvät kokemukset huonetovereista.

Esikoisen synnytyksen jälkeen jouduin jopa muutamaksi tunniksi ensin käytävälle, vauva kainalossa odottelin vapautuvaa huonetta. Jostain ne sai tyhjennettyä jonkun pienen huoneen, jossa sain olla yksin. Seuraavana päivänä mut siirrettiin 2 hengen huoneeseen. Romaninainen oli huonetoverina. Ei juteltu, mutta ei siitä vaivaakaan ollut. Muistan vaan et se kiikutti yöks vauvansa hoitohuoneeseen ja tosi kipeä se oli. Mutta ei siitä haittaa ollut?

Kuopuksestakin olin 2 hengen huoneessa. Kerkes vaihtua kahden päivän aikana vierustoveri. Eka oli joku jolla oli ollut imukuppisynnytys ja hää oli tosi kipeä ja vauva ei jostain syystä ollut vierihoidossa, selkeesti halusi olla rauhassa, en sitten sen enempää viritellyt keskustelua. Seuraavan päivän nainen oli 6. synnyttämässä ja muutamia juttuja vaihdettiin, keskityin enemmän omaan vauvaani ja perheeseeni.

Itse asiassa ite ainakin oon niin hurmoksessa uudesta tulokkaasta että ei ole tippaakaan haitannut vierustoveri - yötkin on mennyt ilman että heräisin hoitajien/vierustoverin ääniin. Keksityn vain imetykseen ja vauvan katseluun, vieraitten kanssa poistuin yleensä sinne yhteiseen oleskelutilaan, ettei oltais häiriöks.

 

Mä pyydän anteeks jo ennalta :ashamed:

Mutta mulla oli huonekaverina ekan lapsensa saanut 40 nainen, joka oli jotenkin hirveän epävarma lapsensa kanssa, hetken kun juteltiin niin selvis että olivat olleet siellä jo viikon ennekuin minä ja kuopus sinne tultiin.
Joka syötölle hän tartti hoitajan tueksi ja panikoi koko ajan ettei osaa.
Eikä kuunnellut kun hoitajat toinen toisensa perään vakuutteli että kyllä se siitä ja ei heti kannata lisämaitoa tarjota kun kerta maitoa kuitenkin tulee- että jos on heti syötön alkuun ja väliin ja lopuksi vielä tarjoamassa pulloa niin ei se imetys ainakaan sillä helpotu.
Yöksi hän otti aina nukahtamislääkkeen ja kuorsas ihan hillittömän kovaa sit sen voimin.
Öisin vauva söi pullosta hoitajien luona.

Mä lähdin kiireesti kotiin luvan saatuani, sai edes nukutuksi....

Mä olin tollanen. Ainakin melkeen, paitti vaan parikymppinen ekan lapsen äiti, ihan hukassa imettämisen kanssa, en vaan saanu sitä onnistumaan ja soittelin sitte hoitajaa paikalle aika usein :snotty: Ja harmitti, justiinsa huonekavereiden takia kun aattelin ettei ne saa ollenkaan nukuttua kun mun vauva vaan itkee ja mä en osaa syöttää sitä. :/ Huui, onneks se on ohi. :xmas:

Enhän mä ketään loukata sit tarkoittanut...
Kyllä mä tajuan että voi olla epävarma ja onkin.

Mäkin olin ekalla kerralla, mutta silloin mä olin huoneessa yksin ja niin hämmennyksissäni kaikesta etten mä tajunnut että olisin voinut kysyä apua siihenkin. Pikaseen oli hoitaja apuna kun eka syöttö oli, sen jälkeen mä luulin että pitää pärjätä itte. :ashamed:

 

Mä pyydän anteeks jo ennalta :ashamed:

Mutta mulla oli huonekaverina ekan lapsensa saanut 40 nainen, joka oli jotenkin hirveän epävarma lapsensa kanssa, hetken kun juteltiin niin selvis että olivat olleet siellä jo viikon ennekuin minä ja kuopus sinne tultiin.
Joka syötölle hän tartti hoitajan tueksi ja panikoi koko ajan ettei osaa.
Eikä kuunnellut kun hoitajat toinen toisensa perään vakuutteli että kyllä se siitä ja ei heti kannata lisämaitoa tarjota kun kerta maitoa kuitenkin tulee- että jos on heti syötön alkuun ja väliin ja lopuksi vielä tarjoamassa pulloa niin ei se imetys ainakaan sillä helpotu.
Yöksi hän otti aina nukahtamislääkkeen ja kuorsas ihan hillittömän kovaa sit sen voimin.
Öisin vauva söi pullosta hoitajien luona.

Mä lähdin kiireesti kotiin luvan saatuani, sai edes nukutuksi....

Mä olin tollanen. Ainakin melkeen, paitti vaan parikymppinen ekan lapsen äiti, ihan hukassa imettämisen kanssa, en vaan saanu sitä onnistumaan ja soittelin sitte hoitajaa paikalle aika usein :snotty: Ja harmitti, justiinsa huonekavereiden takia kun aattelin ettei ne saa ollenkaan nukuttua kun mun vauva vaan itkee ja mä en osaa syöttää sitä. :/ Huui, onneks se on ohi. :xmas:

Enhän mä ketään loukata sit tarkoittanut...
Kyllä mä tajuan että voi olla epävarma ja onkin.

Mäkin olin ekalla kerralla, mutta silloin mä olin huoneessa yksin ja niin hämmennyksissäni kaikesta etten mä tajunnut että olisin voinut kysyä apua siihenkin. Pikaseen oli hoitaja apuna kun eka syöttö oli, sen jälkeen mä luulin että pitää pärjätä itte. :ashamed:

En mä loukkaantunut. :wave:

 

kauhua:
Olin eka synnytyksesä halunnut perhehuoneen. Synnytys kesti vaikeat n. 25 tuntia ja ei mennyt suunnitelmien mukaan muutenkaan. Kaikki perhehuoneet olivat varatut ja kello oli 6 aamulla...
Pääsin huoneeseen jossa oli syntyjään koliikki tyttö äitinsä kanssa. Tyttö huusi ihan koko ajan. Naapurihuoneeseen tuli illalla koliikki joka myös huusi. Yksi yhteiskeittiön uusista äideistä sanoi että haluaisi heittää lapsensa seinään ja nauroi "vitsilleen".

Minulla oli paineita imetyksen kanssa ja univelkaa pirusti. Oma lapsi nukkui onneksi hyvin.


Seuraavaan synnytykseen luvattiin että en saa varmasti yhtään huonetoveria. Että vaikka laittavat mulle oman huoneen jollakin keinoin. Seuraava synnytys oli Haikaranpesässä ja oli ihana ja perhehuone oli mahtava ja taisin koko 2vrk aikana nähdä yhden muun pariskunnan kun eka kerralla kättärillä näin ehkä kymmeniä.

Haikaranpesä ja kätilöt siellä :heart:

 

täyttä helvettiä ja kyllähän siinä masentuu kun ei yksityisyyttä eikä rauhaa nukkua.
eka synnytys ja olin ylipaikalla huoneessa neljäntenä.
toka synnytys ja pyysin poliklinista mutta ei annettu kun lapsi alle 3 kg. yhtä helvettiä.

 

Haikaranpesän perhehuoneen rauhaa mäkin lämmöllä muistelen... Oli ihanaa vain muhia siellä omassa rauhassa miehen kanssa vauvaa ihastellen näkemättä muita ihmisiä. Joku remppapoika siellä kerran kävi minuutin jotain kattoon pärisyttämässä ja silloinkin teki mieli potkaista siltä tikkaat alta tai heittää tohvelilla päähän. Muistelen lukeneeni jotain huonekaverit from hell -ketjua, jossa jonkun huonekaverin vieraat olivat istuneet naapurin sängylle naapurin maatessa itse siinä. Tuollainen saisi kyllä kupin niin nurin kuin olla voi.

 

Vieruskaverin mies melkein asui huoneessa, jossa oli 3 muutakin. Nukkui eukkonsa sängyssä ja juttelivat aika henk.koht. asioita, joita ei välttämättä olis halunnut kuulla!! En jutellut kenenkään muun kanssa eikä kukaan sanonut mulle juur mitään... tosi ankea tunnelma oli. Lisäksi mun lapsella oli kaikkea häikkää, jonka takia otetiin verikoetta sun muuta koko ajan. Olin ihan eri planeetalla ja toivoin, että päästäisiin pian kotiin...

 

Mulla oli kivat huonekaverit. Meitä oli kaksi alatiesynnyttäjää ja yksi sektiosynnyttäjä ja me sitten jelpattiin sitä sektioäitiä, kun ei saanut nousta vielä ylös. Treffattiin kerran sen jälkeenkin ja ollaan nykyään Facebook-kavereita. Pitäisikin järjestää taas joku tapaaminen

 

Aamuäree, missä sä synnytit ja milloin? Kuvaukses sopi mun tätiin kun sai ekan lapsensa, mutta siitä on jo aikaa

 

Aamuäree, missä sä synnytit ja milloin? Kuvaukses sopi mun tätiin kun sai ekan lapsensa, mutta siitä on jo aikaa

Tammikuun lopussa 2007, Seinäjoen keskussairaala