Kokemuksia alkiodiagnostiikasta?

Hei, meillä tehtiin alkiodiagnostiikkaa miehen kromosmihäiriön takia. FISH -tekniikka ja ISCI . Julkisella oltiin joten ei tullut lisähintaa kuin parin käyntikerran verran. Nykyään FISH tilslle käytetään microarray -menetelmää jota kokeilemme nyt ensi kuussa. Alkiodiagnostiikka vaati perinnöllisyyslääkärillä käynnin sekä meillä tutkittoin sikiön kromosomit istukkanäytteestä.
 
Oon itse alalla ja voin sanoa, että FISH on ihan turha, sillä kromosomipoikkeama voi olla missä tahansa kromosomissa. Nuoret voi ehkä tätä käyttää, sillä on halpa ja tuloksen saa nopeasti.
aCGH eli mikrosirut on menossa vanhaksi tekniikaksi sen työläyden ja näytemäärien rajoittuneisuuden kanssa.
Nykyään BoBs eli BACs-on-Beads (halvempi) tai NGS (suht kallis) on suosittu menetelmä, jossa katsotaan kaikki kromosomit, mutta myös kromosomin käsivarsien muutokset. 5 päivän alkiosta on parempi ottaa näyte kuin 3 päivän: ei niin suurta riskiä mosaikismista, näyte otetaan TE soluista eli ei alkion soluista ja riski näytteen katoamiseen on pienempi kerran on useampi solu eikä vain yhtä, alkio voi myös korjautua itsestään normaaliksi kasvaessaan blastomeeristä blastokystiksi.
Testi kannattaa varsinkin jos on iäkäs eli yli 35 v. Turhat siirrot vähenevät, mutta muistakaa: normaali euploidi alkio ei tarkoita, että se tarttuisi eli siihen kannattaa ottaa mtDNA testi, jolla saadaan vielä paremmat raskausmahdollisuusprosentit. Liian korkea mtDNA esiintyy epänormaaleissa alkioissa iästä riippumatta ja vanhemmilla naisilla (lähellä 40 v), joka estää kiinnittymisen.
ERA testi kannattaa tehdä, jos on nuori ja kaikki pitäisi olla hyvin. Kohtu voi olla päivän tai kaksi aiemmin tai myöhemmin vastaanottavainen kuin luullaan.
Itse testaisin nuo kaikki, jos olisi mahdollisuus. Siinäpä ajattelimisen aihetta.
 
Olen myös miettinyt alkiodiagnostiikkaa, mutta Tampereen Ovumiassa. Säästetään rahaakin jo sitä varten. Toive vauvasta on kova. Epäilen, että mulla on munasolut jotenkin vanhentuneet ennen aikojaan. Olen kohta 35 ja silloinhan hedelmällisyys laskee muutenkin. Mies on jo yli 40.Sama juttu kuin Kalabaliikilla, että raskaus alkaa kyllä helposti, mutta kohtuun tarttuvat kaikki huonotkin alkiot.
 
Meidän alkioillemme tehtiin tämä tutkimus ja suositelen ehdottomasti kaikille, joilla on jo runsaasti tuloksettomia siirtoja tai keskenmenoja takana. Suomessa ei ole vielä paikkaa, jossa alkiodiagnostiikkaa tehtaisiin ja se on varmasti suurin syy tutkimuksen korkeaan hintaan. Itse olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että tutkimus tehtiin, siitäkin huolimatta, että lopputuloksena kaikki alkiot osoittautuivat siirtokelvottomiksi. Turhat siirrot olisivat kuitenkin tulleet maksamaan vielä enemmän ja ylläpitäneet turhaa toivoa omien sukusolujen kelvollisuudesta tilanteessa, jossa sitä ei tosiasiassa enää ollut.
 
Kiitos, kiva kun kommentoit oman kokemuksesi pohjalta! Kurjaa, että siirtoon ei teillä päästy. Itsekin ajattelisin silti, että on hyvä saada todellista tietoa eikä elätellä turhia toiveita.

Saanko kysyä vähän lisätä? Kiinnostaisi tietää, missä tutkimus tehtiin ja minkä verran sille kertyi hintaa? Entä minkä verran alkioita saatiin ja miten jatko meni - montako pystyttiin tutkimaan ja löytyikö kaikista vikaa vai johtuiko lopputulos esim. siitä, että alkiot eivät kestäneet pakastamista tms.? Entä kauanko teillä kesti prosessissa punktioon valmistautumisesta tutkimustuloksen saantiin?
Meidän hoitomme tapahtui Dextrassa ja alkiotutkimus Englannissa. Molemmilla on ikää jo 41 vuotta ja takana yksi aikaisempi hoito. Tuolloin punktiossa 21 munasolua ja kaksi siirrettyä blastoa. Nyt saatiin punktiossa 27 munasolua, joista muistaakseni hedelmöittyi 17. Blastoiksi asti kehittyi 11, joista kaikista lähetettiin näytteet Oxfordiin. Kahdesta ei saatu tulosta eli olivat todennäköisesti jo valmiiksi huonolaatuisia, yhdeksästä muusta löytyi useita poikkeavuuksia eli olivat siirtokelvottomia kaikki. Pakastaminen ei vaikuttanut lopputulokseen tietääkseni mitenkään.

Hintaa meidän hoidollemme tuli noin 7000 euroa, siirtoihin ei siis päästy. Summaa nosti blastojen suuri määrä, pakettihinta on laskettu viidelle ja ylimenevistä veloitetaan erikseen. Minulle on tehty sterilisaatio 10 vuotta sitten ja tämän takia Kela ei korvaa hoidoista mitään, tuota hintaa laskee jos saat lääkkeistä ja käynneistä korvausta. Aikaa koko prosessiin meni noin 1,5 kuukautta, ensimmäisen piikin laitoin heinäkuun lopulla ja punktio oli elokuun alussa. Näytteet Englantiin lähtivät kuun puolivälissä ja siitä tasan neljän viikon päästä tulivat tulokset.

Olihan se lopputulos iso shokki, vaikka siihen miten oli yrittänyt varautua, tuo blastojen suuri määrä sai toivomaan, että sieltä löytyisi edes yksi siirtokelpoinen yksilö. Toisaalta olen äärimmäisen onnellinen siitä, että näitä hoitoja ei enää omilla munasoluilla tarvitse jatkaa, aikaa ja rahaa olisi palanut turhaan ja henkisesti nämä hoidot ovat kuitenkin hyvin raskaita. Se, mikä omalla kohdallani surettaa tällä hetkellä eniten on se, ettei meillä ole enää resursseja jatkaa lahjamunasoluhoitoihin.

Omien kokemusten pohjalta suosittelen kuitenkin ehdottomasti yrittämään alkiodiagnostiikkaa mikäli siihen on mahdollisuuksia ja Dextrasta minulla on pelkkää hyvää sanottavaa hoidon lopputuloksesta huolimatta. Yksi iso haaste on saada tarpeeksi blastoja kasvatettua, alle viittä ei taida kannattaa lähteä tutkimaan. Kunhan noita tutkimuspaikkoja saadaan vielä jonain päivänä suomalaisillekin klinikoille, laskevat varmasti hinnatkin. Isolta määrältä turhia siirtoja ja keskenmenoja vältyttäisiin jos alkiodiagnostiikka olisi jo arkipäivää näissä hoidoissa.
 
  • Tykkää
Reactions: kalabaliikki
vierailija
Itse olen pitänyt alkiotutkimukseen kulunutta rahaa hyvin käytettynä. Olimme ensimmäisen IVF-hoidon aikaan 41- (minä) ja 39-vuotiaita. Saimme muistaakseni 8 kypsää solua, joista 3 kehittyi blastokystivaiheeseen. Biologi kuvaili yhtä top-luokan alkioksi ennen Englantiin tutkimuksiin lähettämistä, ja tämä alkio olikin ainoa hyvälaatuinen. Se siirrettiiin ja seurauksena on nyt 1:4-vuotias tyttäremme.
Tällä hetkellä ikää 43- ja 41-vuotta ja parhaillaan 2 blastokystialkiotamme on englannissa tutkimuksissa. Toista biologi kuvasi "hyvin hyväksi". Nämä alkiot tutkitaan nyt jo toista kertaa. Alunperin alkioita meni tutkittavaksi 5, joista nämä kaksi suositeltiin tutkittavan uudelleen. Katsotaan miten käy.
 

Yhteistyössä