Koittakaa jo käsittää, että lapsi ei "valita" lahjasta ilkeyttään tai että olisi huonosti kasvatettu

Aihe on minusta mielenkiintoinen, mutta paljon enemmän tästä kyllä hermostuu lahjanantajat

Tietysti hermostuu. Mutta kovin vakavasti kyllä otat tosiaan ne ei-toivotut lahjat, jos ei-toivottu paketti on melkein maailmanloppu kun se vie niin paljon tilaa ja siitä on niiiiiiiin vaikea hankkiutua eroon.

Kuten sanottua, ymmärrän toki, jos saat sadoittain ei-toivottuja lahjoja joka vuosi. Se varmasti harmittaa.

 

[QUOTE="vieras";25297731]Ihme vänkäämistä. En tajua tätä asennetta, että kaikkien pitäisi ottaa tyynesti vastaan valitukset vääränlaisista lahjoista... "kyllä mulla nyt on oikeus kertoa rehellisesti MILTÄ MUSTA TUNTUU, sama se jos se loukkaa muita"... pälä pälä pälä

Tehkääpä tieteellinen tutkimus. Kertokaa tästä lähin ihan suoraan, miten paskoja ja turhia saamanne lahjat ovat. Katsokaa saatteko ensi vuonna mitään. Vähenisi kertaheitolla turhien lahjojen määrä, ja bonuksena ystäviksi jäisivät vain ne tosiystävät, jotka ymmärtävät teidän "ihailtavaa suorapuheisuuttanne". Eikö se ole win-win?[/QUOTE]

Sulla varmaan on vaikeata selvitä elämässä, kun oikeasti negatiivisia asioita onkin pakko saada rakentavassa hengessä setvittyä. Kun ne noin purskahtavat tunteella pintaan... Kannattaa vissiin harjoitella ulosantia Onko aina silloin poltettava sillat? Eikö asioita todellakaan voi esittää eri tavalla?

 

Sulla varmaan on vaikeata selvitä elämässä, kun oikeasti negatiivisia asioita onkin pakko saada rakentavassa hengessä setvittyä. Kun ne noin purskahtavat tunteella pintaan... Kannattaa vissiin harjoitella ulosantia Onko aina silloin poltettava sillat? Eikö asioita todellakaan voi esittää eri tavalla?

Joitakin asioita kun ei ole oikein mitään mieltä esittää missään muodossa. Onhan niitä moniakin asioita, joista ei ole järkeä puhua edes rakentavasti:

"Kiitos, mutta en oikein tykännyt antamastasi lahjasta. Olisiko sinulla siitä kuittia, niin voisin vaihtaa sen johonkin mieluisampaan?"

"Ai moi! En nyt viitsi vaihtaa kanssasi muutamaa sanaa. Kyse ei ole siitä, että minulla olisi kiire, mutta minä en vain pidä sinusta yhtään ja haiset pahalta. Ajattelin, että haluaisit tietää tämän, jotta et tule turhaan minulle juttelemaan. Moikkamoi!"

"No, jos nyt totta puhutaan, sinulla on todella ruma mies. Mutta hän on ihan mukava kuitenkin, joskin varsin tyhmä myös. Joten en tarkoita tätä pahalla! Mutta kehoitan kuitenkin, että laitat hänelle julkisilla paikoilla pussin päähän, etteivät lapset pelästy."


Ei se tarkoita, ettei osaa keskustella rakentavasti, jos vähän valikoi, MITÄ ylipäätään päästää suustaan. Kaikissa asioissa kun se siloiteltu sanamuotokaan ei muuta sitä tosiseikkaa, että sisältö on loukkaavaa.

 

Mä en taas tajua tätä ketjua. Mistä ihmeestä 90% tänne kirjoittaneista on saanut päähänsä että ap tarkoittaa että lahjan saadessaan lapsi suurinpiirtein sylkee lahjan antajan päälle ja saa kamalat itkupotkuraivarit väärästä lahjasta. Voihan tuollainen tilanne mennä niinkin että lapsi käyttäytyy hyvin lahjan saadessaan, mutta myöhemmin kertoo vaikkapa äidilleen että ei ollut mieleinen lahja.

Täällä on menny puurot ja vellit ihan sekasin, hyvä käytös ja kiitollisuus on kaksi eri asiaa. Mun mielestä PIENELTÄ LAPSELTA voi odottaa vain ensin mainittua, kun tähän on kerran kasvatukselliset(kin) asiat vedetty mukaan.

 

Lapsen kuuluu oppia kiitollisuutta saamastaan lahjasta ja piste. Kyse on toisen ihmisen huomioimisesta. Mieti nyt itse ap, jos kasvatat lastasi noin, että hän saa ilmaista kaikki tunteensa pidättelemättä. Tuloksena on itsekäs kauhukakara ja hirveä aikuinen ihminen! Se on käytöstapojen puutetta ja häikäilemätöntä itsekkyyttä, jos lapsi saa ilmaista itseään aina juuri niin kuin itseä sattuu huvittamaan. Ethän itsekään käyttäydy lapsesi edessä aina juuri niin kuin sinä haluat??

 

[QUOTE="joopa";25297996]Mä en taas tajua tätä ketjua. Mistä ihmeestä 90% tänne kirjoittaneista on saanut päähänsä että ap tarkoittaa että lahjan saadessaan lapsi suurinpiirtein sylkee lahjan antajan päälle ja saa kamalat itkupotkuraivarit väärästä lahjasta. Voihan tuollainen tilanne mennä niinkin että lapsi käyttäytyy hyvin lahjan saadessaan, mutta myöhemmin kertoo vaikkapa äidilleen että ei ollut mieleinen lahja.

[/QUOTE]

Häh, kuka täällä tuollaista on tuominnut? Jos oma lapseni kiittäisi lahjan antajaa, ja myöhemmin kertoisi minulle kahden kesken, ettei oikein tykännyt lahjasta, kertoisin että hän toimi fiksusti ja kauniisti kun kuitenkin käyttäytyi nätisti lahjan antajaa kohtaan, koska hän kuitenkin selvästi tarkoitti hyvää. Ja sitten mietittäisiin, mitä lahjalle voi tehdä, jos se vaikka ilahduttaisi jotakuta toista.

Yksi nykyinen trendi lastenkasvatuksessa tuntuu olevan tämän "se on niin pieni vielä" -mantran hokeminen. Ainakin ala-asteelle asti oikeutetaan mikä tahansa käytös sillä, että sehän on vielä melkein vauva. Ei lapselle tietenkään karjuta pää punaisena, jos hän ei ekaa kertaa johonkin tilanteeseen joutuessaan tiedä, miten toimia, ja menettelee moukkamaisesti, mutta kyllä asiasta voi hänen kanssaan puhua. Pari-kolmevuotias tietää jo käytöstapojen päälle. Oma vähän alle kolmevuotiaanikin muistutteli lahjojenjaossa, että "sankari saa ensin kattoo rauhassa", tarkoittaen, että lahjan saajan pitää ensin saada tutustua lahjaan, ja sitten vasta muut hyppää haaskalle.

 

Joitakin asioita kun ei ole oikein mitään mieltä esittää missään muodossa. Onhan niitä moniakin asioita, joista ei ole järkeä puhua edes rakentavasti:

"Kiitos, mutta en oikein tykännyt antamastasi lahjasta. Olisiko sinulla siitä kuittia, niin voisin vaihtaa sen johonkin mieluisampaan?"

"Ai moi! En nyt viitsi vaihtaa kanssasi muutamaa sanaa. Kyse ei ole siitä, että minulla olisi kiire, mutta minä en vain pidä sinusta yhtään ja haiset pahalta. Ajattelin, että haluaisit tietää tämän, jotta et tule turhaan minulle juttelemaan. Moikkamoi!"

"No, jos nyt totta puhutaan, sinulla on todella ruma mies. Mutta hän on ihan mukava kuitenkin, joskin varsin tyhmä myös. Joten en tarkoita tätä pahalla! Mutta kehoitan kuitenkin, että laitat hänelle julkisilla paikoilla pussin päähän, etteivät lapset pelästy."


Ei se tarkoita, ettei osaa keskustella rakentavasti, jos vähän valikoi, MITÄ ylipäätään päästää suustaan. Kaikissa asioissa kun se siloiteltu sanamuotokaan ei muuta sitä tosiseikkaa, että sisältö on loukkaavaa.

On sulla vielä vähän hiomista Mutta mua vieläkin mietityttää, miksi kaikki vetävät herneet nenään siitä että oma valinta lahjaksi ei ollutkaan täydellinen. Miksi on vaikka kamalaa, jos toinen tunnustaa että heillä on jo sama kirja ja ehdottaa että vaihdetaan toinen tilalle? Tai kertoo, että kuule tää on vähän noloa, mutta minä nukahdan kaunokirjallisuuden piirissä, mutta tuli aivan mahtava uus dokumenttikirja laiskiaisten lisääntymistavoista, joten mielelläni vaihtaisin siihen

Muuten, kyllä on parempi sanoa suoraan, että ei halua olla kaveri, kuin harrastaa hiljaista muiluttamista. Eikös se ole vieläkin loukkaavampaa?

 

[QUOTE="jep";25298095]Häh, kuka täällä tuollaista on tuominnut?[/QUOTE]

Tuntui olevan suurimmalla osalla se kuvitteellinen lähtötilanne, kun alkoivat aapeelle vastailemaan. Mutta onhan toki mukavaa ajatella ensin pahin mahdollinen skenaario päässään, ja sitten vasta miettiä että se lapsen "valitus" voi olla vaikkapa vaan tokaisu äidille myöhemmin.

 

Mäkin ajattelin, et laps sitten vaikka äidilleen myöhemmin valittaa, aika pitkään sai lukea viestejä, ennen kuin saman tulkinnan löysin. En omia ujoja neitejä osaa kuvitella kommentoimassa lahjasta antajalle mitään, kyllä ne kommentit tulee mulle myöhemmin. Toisaalta ujostelevat kovin, etten aina kuule, kiittivätkö vai eivätkö, kiittäminen onkin ohjeistettu.

 

Enpa olisi ikina kehdannut mistaan lahjasta valittaa enka kehtaisi vielakaan. Kun ihan pienikin lapsi saa lahjan eika siita innostu tai kommentoi mitaan niin siihen aiti sanoo etta "No kuinka sitten sanotaan" ja lapsi mongertaa etta "KIITOS"

 

[QUOTE="vierailija";25297295]Ihmettelen tässä tarinassa sitä, miksi synttärisankari ylipäätään antaa 6-vuotiaalle lahjan? Oliko heillä siis samana päivänä syntymäpäivä vai?

Vai siis oliko kuva tästä 6-vuotiaasta itsestään jonkun vieraan lapsen kanssa?[/QUOTE]

Tämä 6-vuotias oli synttärisankari ja tämä henkilö x joka on lapseton, antoi kuvan, jossa on tämä 6-vuotias synttärisankari sekä toinen lapsi.

Anteeksi epäselvä ilmaisu!

 

Koko joulu oikeastaan pitäisi lailla kieltää...niin paljon murhetta ja harmia se tuntuu aiheuttavan

Juu, ihan samaa mieltä. Mutta vaikka tässä ketjussa on jotenkin aikas järkeviäkin kirjoiteltu puolin ja toisin, ja vaikka ap ruodittiin aika tyylikkäästi, niin tuo Jonna ehkä ei osaa omia tunteitaan lajitella ja käy sitten niin, että se syytöksen takana oleva tunne ja syytös eivät täsmälleen käy yksiin.

Musta tuntu, että Jonnaa kiukuttaa se, miten aikuisten keskiluokkaisten keskitienkulkijoiden taipumuksena on ruveta lapsellisesti pitämään meteliä asioista, jotka oikeasti on pikkujuttuja. En ole taipuvainen hyväksymään hänen analyysiään, että pitää vaan antaa olla niiden pikkujuttujen, ja tykkään että keskiluokan taapertaja on oikeilla jäljillä opettaessaan lapsia niiden pikkujuttujen kautta.

Mutta kokonaisuuden kannalta Jonna on kyllä pahuksen oikeassa. Laidalta katsottuna on jotain tavattoman rivoa siinä parempiosaisten jatkuvassa olemattomien nysväämisessä ja turhanruikutuksessa, jolla sitten täytetään yleisönosastot ja vaivutaan rähisemään rähinän vuoksi. Sama etominenhan kuuluu myös oireena kehitysmaista kotomaahan palaajan jetlaggiin.

Mutta toisaalta, keskustelupalsta on oikea paikka kiukutella turhasta, jos vaikka joku onnistuisi avartamaan näköaloja hiukan. Ehkä hommalle pitää keksiä nimi. Ehdotan hienopieruilua. Useinhan siellä loukkaantumisen tunteissa on jotain ihan aiheellistakin seassa, mutta siitä ei vain saada kiinni ja aletaan vaikkapa räyhätä inhottavista lapsista muistamatta, että ohjauksen puutehan siellä paistaa. Loukkaannutaan ikään kuin asiasta, mutta väärästä asiasta. Hienopieru vain sitten tekee sen, että ripustautuu ylemmyydentuntoonsa eikä ole valmis miettimään, oliko loukkaannus ehkä jossain määrin vikasuuntaista tai suhteetonta?

Ja kyllähän Jonna on oikeassa siinäkin, että on jotenkin rivoa, jos aikuiset takertuvat lapsen huonoon käytökseen piittaamatta siitä, jos takana onkin isompiakin syitä. Mutta täällä suositeltu empaattinen ohjaus ei näin tee. Se onkin sitten ihan oma juttunsa, että moni aikuinen ei oikeasti ole aikuista nähnytkään, ja raivoaa ihan jo kateuttaan ja pelkoaan kun joku itseä nuorempi kehtaa käyttäytyä huonommin kuin itse kehtaisi. Mutta se on eri asia.

Vai onko...?