H
Huijattu?
Vieras
Eli näin on käynyt, myin koiranpennun silloin luotettavan oloiselle ihmiselle. Ollaan oltu yhteydessä tähän asti, mutta aina kun sanon maksusta, hänellä on sitten ilmaantunut keskenmenoja ym. sellaista jonka vuoksi olen antanut asian olla. Eli oma moka tiedän.
No, nyt kun viimeksi vaadin rahani ja uhkasin perintätoimistolla, tuli viesti että leikattu syöpä ja kohtu munasarjat jne viety. Sen jälkeen en ole ämmästä kuullut.
Kysymys onkin, että tuleeko minulle kuluja jos laitan asian perintäfirmalle? Minulla on kauppasopimus, jossa on nimi ja osoite. Tyypit on kyllä muuttaneet ja laittaneet osoitteen salaiseksi ja hommanneet prepaid liittymän.
Löytääkö printäfirma ne? Minulla on vuodelta 2007 joululta tilinumero, josta hän maksoi osan pennun hinnasta. 60e siis puuttuu.
Eli kauppasopimus, mun tilitiedot ja kaikki sadat tekstiviestit löytyy mistä käy ilmi ettei summaa ole maksettu.
Vaikka summa on "pieni", onko toivoa saada rahansa takaisin?
ko. henkilö asuu tampereen seudulla(250km päässä, joten en yhtäkkiö pääse tekemään vierailua...) Ja omistaa kaksi koiraa ja on hankkimassa kolmannen vaikka ei ole maksanut edellistäkään!!!!
ja kyseessä seropi koira joka on jo 1½v...