Mä olen aina rakastanut koiria, kokoon tai rotuun katsomatta ja päätin jo muksuna että jonakin päivänä mulla on oma koira myös omassa kodissani. Mutta kun alettiin miehen kanssa tätä asiaa miettiä, meni sopivan koirarodun valintaan kuitenkin n. pari vuotta, koska pitihän siihen asiaan valmistautua ja tutkia rotuvalintaa että on sitten jonkinlainen valmius pennun kotiin tuloon.
Vaikka meille tuli mielestäni helppo rotu (sheltti), saimme hyvin pian huomata ettei asiat menneet todellakaan niinkuin kirjat sanovat

Koira oli omapäinen ja vaativa monesti niinkuin pieni lapsi, silti toki erittäin rakas.
Pointtini on se, että vaikka sulla on koirakuume, odota ja tutki. Ole varma että mieskin on sitoutunut koiraan, se on kuitenkin teidän molempien koti minne koira tulee ja on koiraa kohtaan erittäin väärin, jos joku perheenjäsen on sitä vastaan mllään tavoin ja haluaa pestä kätensä sen hoitamisesta. Hieno ajatus on se, että ajattelet voivasi hoitaa koiran kokonaan itse, mutta monet koirat ovat pitkäikäisiä ja sinä aikana voi sattua kaikenlaisia esteitä. Alkaen ihan tavan oksennustaudista jne..mitä jos mies ei suostu sellasina päivinä viemään koiraa ulos? Mitä jos miehellä kilahtaa kun koira sontii sen sadannen kerran ympäri kämppää ja samoin ruikkii pitkin seiniä?
Kannattaa keskustella miehen kanssa myös niistä negatiivisista puolista, ennen koiran ostamista, koska niitäkin piisaa.
En kuitenkaan sano, että älä ota. Yritän vaan sanoa että valmistaudu huolella ja punnitkaa yhdessä niitä huonojapuolia myös.