Toinen ääni Tuire Kaimion kirjalle. Kirjan opit ovat melko hidastempoisia ja monilta osin vaikeasti sovellettavissa esim. vilkkaaseen kaupunkiympäristöön (kohtaamiset, ohittamiset).
Kirjan avulla kuitenkin tajusin kaksi perustavanlaatuista seikkaa koirista:
- vain positiviinen palaute vaikuttaa (eli palkitaan toivottu käytös)
- koiralla ei ole muistia samalla tavalla kuin ihmisellä. Tällöin kuonon painaminen lätäkköön ei oikeasti auta, koska koira ei varsinaisesti muista tapahtumaa. Huonolla tuurilla koira alkaa vain hävetä ja yrittää pissata salaa, sohvan taaksen.
Tuohon yksinjääntiongelmaan ratkaisu on teoriassa simppeli, mutta saattaa vaatia huomattavasti harjoittelua ja toistoja.
Avainasemassa olisi varmaan se, että uloslähteminen tehtäisiin suurinpiirtein samalla tavalla (päällysvaatteet, kengät, muut rutiinit) ja koiraa ei huomioida tai kiihdytetä ennen lähtöä. Sitten vain jäädään oven taakse odottamaan kunnes koira rauhoittuu ja heti palataan palkitsemaan. Kun tämä alkaa sujua, aletaan pidentämään aikaa asteittain.
Meidän koiralla alkoi jossain vaiheessa esiintyä eroahdistusta siten, että koira on aluksi rauhallinen, mutta iltapäivällä kahden aikaan alkoi haukkua ikäväänsä. Tähän auttoi myöskin vakioidun rutiinin rakentaminen: aamulla tunnin reipas ulkoilu; sitten tunti omia aamutoimia jona aikana koiraa ei huomioida mitenkään (koira rauhoittuu ja valmistautuu yksin oloon). Sitten koiralle aamun ruoka-annos ja siankorva tmv. pureskeluherkku ja töihin lähtö vähin äänin.
Lopulta tämä johti siihen, että koira jää syömään puruherkkuaan, eikä myöskään noteraa yksin jäämistä mitenkään eikä enää haukkunut myöhemminkään.