A
ap
Vieras
Olimme taloyhtiömme pihalla leikkialueella lasten kanssa leikkimässä. Naapurin mies meni kotiinsa ja kaksi koiraa pääsi samalla ovesta ulos. Koirat (keskikokoisia koiria, noutajia tms.) lähtivät juoksemaan ja haukkumaan suoraan kohti poikaani (joka seisoskeli rauhassa leikkialueella). Poika pelästyi aivan kamalasti ja lähti juoksemaan luokseni. Ennen kuin ehdin väliin, toinen koira puri poikaani takamukseen.
Housut olivat paksua kangasta eivätkä menneet onneksi rikki, mutta kankussa oli kunnon veriset hampaanjäljet, iso mustelma ja turvotusta. Lähdin samatien pihalta pois huutavat lapset kainalossa. Sen verran vaan kuulin, että mies sanoi, ettei näin ollut koskaan käynyt.
Nyt jäi kovasti mietityttämään, että mitäs nyt? Naapurit ovat todella mukavia ja uskon, ettei näin ollut ennen käynyt. Luulen myös, että tilanne oli koirille leikkiä tai poikani pakoon juoksu laukaisi heissä tämän. Tämä ei tarkoita, että siltikään millään tavoin hyväksyisin tms asian!!
Mitä muut tekisitte? Usein ennenkiin koirat ovat juosseet ovesta vapaina ja omistajat ovat heidät saaneet huutamalla takaisin. Mutta uskaltaako tuolla pihalla enää olla? Poika ainakin sanoi, ettei enää leikkialueelle mene.Meinasin käydä huomenna tiukkaan sävyyn sanomassa, että sai olla VIIMEINEN kerta kun koirat tulevat ovesta ulos ilman, että ovat hihnassa. Saanko teiltä kannatusta tälle?