N
Norrsu
Vieras
Heipä hei kaikille!
Meillä on 5 vuotias lk saksanseisoja narttu joka on hyvin arka tapaus jos lapsista puhutaan, eli pelkää jonkin verran näitä holtittomasti liikkuvia pienokaisia!
Taloomme syntyi 15.4 kuitenkin ihana pieni prinsessa ja olemme päättäneet, että koira ja vauva totutetaan toisiinsa. Alku oli hieman hankalaa, sillä koira lähti hetken vauvan syntymän jälkeen pentuja synnyttelemään eli eivät kauaa kerenneet tutustua ja nyt kun tyttö on 5kk, on hauvamme tullut takaisin!
Alku meni paljon paremmin, mitä odotimme, koiramme suorastaan hakeutui tytön lähelle ja tyttö tutustui hellin ottein koiraamme. Tänään tilanne muuttui. Vauva lähestyi koiraa lattialla ja koira alkoi murisemaan. (Koiramme ilmoittaa murisemalla, ettei saisi lähemmäs tulla, vaikkakaan ei ole koskaan kenellekkään pahempaa tehnyt)
Eli nyt kaipaisin paaaljon vinkkejä, kuinka koira ja vauva totutetaan toisiinsa ja miten tuollaisessa murinatilanteessakin pitäisi toimia. Toruin heti koiraa mutta tuntuu että koirasta tulee entistä mustasukkaisempi jos torun vauvan takia.
En halua eristää vauvaa ja koiraa toisistaan vaan nimenomaan totuttaa heitä elämään yhdessä. Onko se edes enää mahdollista?