Koira ja vauva

[Odottaja78]

Hei,

Kuulostelisin kokemuksia yhdistelmästä vanhempi koira ja vauva. Ensinnäkin, miten on tämän sängyssä nukkumisen ja oleilun kanssa - oletteko saaneet koiran nukkumaan omillaan helposti? Meillä koira menee nukkumaan kyllä omaa petiinsä mutta tulee aina öisin kainaloon tai jalkoihin nukkumaan + nukkuu kaikki päivät sängyssämme. Sitten, minkälaista suhtautumista on tullut koiran taholta? Meistä tuntuu että koira vaistoaa vauvan tulon, siitä on tullut todella huomionkipeä ja vaativa viime aikoina. Toivotaan vaan ettei siitä tule mustasukkainen - muuten pääsee asumaan vanhempieni luo!

Olisi kiva kuulla kokemuksista!

 

[Ex-koiranomistaja]

Kannattaa häätää koira hyvissä ajoin sängystä. Meillä 9 v koira laitettiin toiseen huoneeseen nukkumaan ja ovi kiinni. Yllätykseni oli suuri, kun myöntyi tuohon järjestelyyn ihan noin vain. Kannattaa yrittää vähentää koiran huomioiminen minimiin jo raskausaikana. Tai oikeastaan siten, että huomiota annetaan vasta kun sitä itse haluat antaa, eikä silloin kun koira sitä haluaa.

Yllätyin suuresti miten oma suhtautumiseni koiraan muuttui kun vauva tuli. Olin 100% vauvan ja 0% koiran äiti. Koirasta tuli silmissäni koira. Rakas, mutta silti "vain" koira. Ei ollut mitään epäselvyyttä kumpi oli järjestyksessä ensin, ja koirakin tämän huomasi heti. Myöntyi siihen onneksi, sillä jos mitään epäilyttävää suhtautumista vauvaa kohtaan olisi esiintynyt, niin koiralle olisin sanonut samantien bye, bye. Valitettavasti jouduimmekin sitten lopettamaan rakkaan ystävämme ennen esikoisemme 1v syntymäpäivää yhtäkkisen sairauden vuoksi :´(

 

[Koiran(kin) mami]

Koira on laumaeläin ja oppii kyllä uuden asemansa laumassa kun se sille määrätietoisesti näytetään.

Koiraroduissa - ja koirissa tietysti koirapersoonina, on myös eroja. Meillä labradorinnoutaja oli sekä luonteensa, että rotunsa puolesta heti lapsirakas ja kärsivällinen, enemmän "kouluttamista" oli melkein lapsessa: ei kiskota korvista, koiran kori, on KOIRAN ei lasten jne. Koiraparka toki mukisematta nieli kaikki kovakouraisuudet ja nyt ovat ylimpiä ystävyksiä ja leikkikavereita.

 

[Katin_a]

Nukkumisasioihin en osaa sanoa, koska meillä ei koira saa olla sängyllä.Me siirsimme koiran nukkumapaikan sänkyni vierastä kauemmas, ja se sopeutui siihen ilman mitään ongelmia heti. Sen olen kuullut, että jossain vaiheessa, kun lapsi alkaa liikkumaan, on parisänky koiralle niitä ainoita turvapaikkoja, jonne aina pääsee, mut jonne lapsi ei pääse.

Koiran ja lapsen yhteiselossa ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia. Ei siis minkäänlaisia, ja yksikin paha katsekaan koiralta tietäisi sille uutta osoitetta. Kuten joku aiemmin sanoikin, koirasta tuli minulle vaan kotieläin samalla sekunnilla kun lapsi syntyi. Vaikken siihen suhtautunut mitenkään vihamielisesti tai torjuvasti, niin lähinnä välinpitämättömästi. Siitä tuli vaan koira, vaikka sen kanssa jaksoin ennen lasta touhuta kovastikin.

Me tethiin niin, että mies toi laitokselta vauvan hajustaman harson koiralle nuuskuteltavaksi ennen kuin tultiin kotiin, mutta muuten ei tehty vauvasta numeroa. Tulin vain kotiin (lapsi nukkui silloin) ja tervehdin koiraa normaalisti. Sitten lapsi heräsi, ja esittelin hänet koiralle (siis vauva esitellään aina peppu edellä koiralle, luonnollisesti...) ja siinä se. Parit ekat päivät koira oli selvästi hämillään ja stressaantunut vauvan itkusta, eikä ymmärtänyt sitä yhtään.

Teimme niin, että minä hoidin aina koiran toisen pitemmän päivälenkin, ja mies jäi kotiin koiran kanssa. Lenkin aikana sit tein koiran kanssa jotain vuorovaikutteista, järjestin etsimisleikkejä tai otettiin kivoja tokojuttuja. Näin koiran kanssa aktiivisesti vietetty aika ei oikeastaan vähentynyt yhtään, ja minä sain kovasti kaivattua ulkoilua itsekin.

Kun vauva sai leluja, esittelin ne koiralle, ja kerroin ettei niihin kosketa. Eikä koira ole koskaan koskenut. Ainoa poikkeus oli nallen näköinen käsinukke, jolla kutittelin vauvaa. Koira meni ihan pois tolaltaan, koska käsitti jotenkin, että nukke uhkaa hihkuvaa lasta. Se vaani käsinukkea aikansa, ja kun pääsi sitten käsiksi siihen, silppusi sen samoin tein. Joten kannattaa vähän katsoa, ettei koiran nähden leiki kiihdyttäviä leikkejä...

Nyt, kun lapsi on jo 7 kuukautta, olen ottanut tavaksi ottaa pieniä koulutustuokioita, joissa opetan koiralle tiettyjä temppuja jonkun lastenlaulun tahtiin, ja lapsi hihkuu ja opettelee niitä siinä samalla. Molemmat tykkäävät aivan hurjana! Nyt on menossa "jos sun lysti on" -laulu, ja siitä tömistelyosio. Koira oli helppo opettaa tömistelemään, lapsella on vielä vähän hakusessa.

Meillä on käytössä koiraportit, jotka varmistaa sen, että koira pääsee aina lepäämään, koska ei näitä kahta voi koko aikaa vahtia. Siitä olen tarkka, että lapsi ei saa roikkua koirassa. Lapsi ei varmasti vielä ymmärrä, mitä tarkoittaa "silitä nätisti", mutta muutaman viime kerran aikana on silittänyt koiraa kämmen avoimena, eikä ole yrittänyt kouria. Kun lapsi lähestyy koiraa, ilmoitamme aina koiralle, että katsohan, kuka tulee. Koira sit väistää, kun kokee sen tarpeelliseksi.

Koiralla ja lapsella alkaa olla kohta valitettavasti vaan yhteisiä vinkeitä. Koira osaa jo hiipiä pöydän alle odottamaan, että sille tarjoillaan lattialle heitettäviä "herkkuja".

Hyviä jatkoja vaan koiran kanssa, eiköhän teillä hyvin mene. Aikaa on kuitenkin vielä siihen, että lapsi liikkuu, joten koira saa sopeutua uuteen elämäntilanteeseen kaikessa rauhassa.

 

[ap.]

Kiitos kovasti vastauksista!
Luulen, että laitetaan pinnasänky meidän sängyn viereen ja niin vauva saa nukkua ihan mun vieressä mutta kuitenkin omillaan (ja turvassa koiran tuomilta yllätyksiltä- kumma kun ne ei itseä ole koskaan pelottanut mutta vauvan kanssa heti!), koira nukkuu sitten missä haluaa.

 

[meillä näin..]

Koira nukkui ennen vauvan tuloa meidän sängyssä, ja saa nukkua edelleenkin. Koiralla on oma peti ollut lattialla alusta saakka makkarissa pinnasängyn vieressä, missä pääosin nukkuukin, mutta on saanut tulla meidän väliin sänkyyn vauvasta huolimatta. Vauva nukkui alusta asti pääosin pinniksessa, välillä toki meidän välissä, mutta koira kyllä hoksasi heti milloin välissä on jo ns. tunkua ja varovasti hiipi jalkopäähän nukkumaan. Meillä keskikokoinen snautseri siis. Missään vaiheessa ei mitään uusia järjestelyjä koiralle opetettu, vaan se tajusi ihan itsestään kulkea varovasti vauvan lähellä. Alkuun tietty olin itse valppaana ettei käy vahinkoja, mutta kun huomasin koiran käytöksen niin itsekin aloin nukkua yöni rauhassa, jos vauva oli vieressä sängyssä. Koira kyllä itse lopetti yöllisen sänkyvisiitit vauvan kotiin tultua ihan itsestään ja vasta puolen vuoden jälkeen alkoi taas tulla väliin. Nytkin monesti sekä vauva että koira tulevat aamulla sänkyyn sulassa sovussa pyörimään, vauva nyt 13kk.

Muutenkaan mitään erityisjärjestelyjä ei tehty, eikä koiraa todellakaan edes harkittu eristää uudesta laumasta. Vaan vauva tuli uutena perheenjäsenenä ja koira sai alusta lähtien tutustua vauvaan ja olla lähellä. Ensimmäiset kuukaudet koira tosiaan nukkui aina vauvan läheisyydessä vahtimassa ja lattialla leikkimaton vieressä oli myös vahtipaikka. Ei tarvittu itkuhälytintä, kun koira kyllä tuli ilmoittamaan että vaunuissa/sängyssä älämöidään.

Eikä meidän koira ainakaan mitään etukäteen vaistonnut. Sairaalasta kotiutuessakin oli vaan innoissaan siitä, että mami tuli vihdoin kotiin (olin viikon sairaalassa), ja vasta puolen tunnin jälkeen hokas, että mukana tuli joku ylimääräinen tyyppi. Kaksi ensimmäistä päivää koira kävi ylikierroksilla. Oli koko ajan nuuskimassa ja pomppas jokaisesta inahduksesta, mutta rauhoittui nopeasti.

Koiran kanssa ollaan kuljettu pitkät vaunulenkit yms ulkoilut yhdessä vauvan kanssa ja leikitty, kun vauva nukkui vaunuissa lenkin päätteeksi. Ja tosiaan päässyt sohvalle/sänkyyn rapsuteltavaksi kun on halunnut. Eli koiralle on kyllä ehtinyt antaa huomiota lähes saman verran kuin ennenkin.

Meillä koira ei ole koskaan leluilla leikkinyt, joten ei myöskään lapsen leluista ole kiinnostunut. Nyt vanhemman vauvan kanssa meillä myös edellisen nimimerkin tapaan varoitetaan koiraa lähestyvästi lapsesta. Ja enemmänkin lasta koulutetaan käsittelemään koiraa ja koiralla on oma turvapaikka, minne lapsi ei pääse. Toiset koiranomistajat ovat sitä mieltä, että koiran on totuttava lapsen käsittelyyn tekivät ne mitä tahansa, mutta minä en ihan tätä allekirjoita, eli meidän lapsi ei todellakaan saa tehdä koiralle mitä vaan, vaan olen jo nyt pitänyt kovaa kuria karvojen kiskomisesta yms.

Hyvin se koiran ja vauvan yhteiselo yleensä sujuu, suurin ongelma yleensä on se etteivät vanhemmat pysty ottamaan tätä uutta kuviota tarpeeksi rennosti. Koira vaistoo erittäin helposti jos vanhemmat ovat ylikierroksilla, ja reagoivat myös sen mukaan. Ei mikään normaali koira ensimmäisenä reaktionaan lasta pure tai käyttäydy uhkaavasti, vain jos lapsi "esitellään" koiralle niin.

 

[vähän asian vierestä]

Tulee vähän asian vierestä mutta kiinnostaa, miten koiraperheet ootte suhtautuneet hygieniaan? Oletteko saman tien pesemässä pikkuvauvan käsiä/naamaa jos koskee koiraan tai koira pääsee lipaisemaan? Samoin, pesettekö itse kätenne koiran silittelyn jälkeen, ennen kun hoidatte vauvaa? Itse olin tosi tarkka, kun vauva oli ihan pieni mutta nyt olen vähän löysännyt(lapsi 9kk), kun muutenkin nuohoaa lattioilla...

 

[Katin_a]

No en todellakaan ole heti pesemässä vauvan käsiä jos koskee koiraan.
Samat pöpöthän ne on joka paikassa meidän huushollissa. Ja lapsi kyllä ehtii viedä sen kätösensä suuhun ennen kuin ehdin häntä viemään kylppäriin...
Käsihygieniasta olen muutenkin tarkka niin, että kädet pestään aina kun tullaan kotiin, ennen ruokailua ja näin päin pois. Joka päivä pitää meillä ainakin näin kura-aikana pestä koiran tassuja, imuroida ja pyyhkiä lattiat, mut en usko että niillä on mitään vaikutusta siihen, paljonko lapsi saa elimistöönsä koiran pöpöjä. Enpä ihmettelis jos olis molemmilla kohta samanlainen mikrobikanta.
Jos lapsi olisi sairastellut, niin olisin varmasti ollut näissä asioissa tarkempi. Mutta lapsi on ollut erittäin terve, joten en ole kokenut sitä tarpeelliseksi. Pikemminkin alan uumoilla, että koiralla voi olla myönteinen vaikutus lapsen immuniteettiin.

Ap, ota vaan rennosti ja luota sun koiraan. Jos se on normaali, terve koira, ei sillä ole mitään halua vahingoittaa vauvaa. Tietenkin pientä vauvaa pitää koiralta suojata, muttei varmaan tarvi suojella.

 

[vierailija2]

Meillä meni niin, että koira ( silloin 7vee ), nukkui alkuyön VÄLISSÄMME ( noin tunnin, sille tuli kuuma...) Ja kun vauva syntyi ja kotiutui, ei koira enää tullut sänkyyn. Se loppui kuin seinään, ihan ilman mitään opettamista tms.
Ja kyseessä kultainennoutaja.
Nykyään saattaa aamusta tulla jalkopäähän, tai päikkäriaikaan nukkua sängyssä, mutta ei koskaan enää siihen välipaikkaan ja vauvan ekan vuoden aikana ei siis sängyssä majaillut lainkaan. Nyt on 9-vuotias.

 

[Rentona vaan]

Tulee vähän asian vierestä mutta kiinnostaa, miten koiraperheet ootte suhtautuneet hygieniaan? Oletteko saman tien pesemässä pikkuvauvan käsiä/naamaa jos koskee koiraan tai koira pääsee lipaisemaan? Samoin, pesettekö itse kätenne koiran silittelyn jälkeen, ennen kun hoidatte vauvaa? Itse olin tosi tarkka, kun vauva oli ihan pieni mutta nyt olen vähän löysännyt(lapsi 9kk), kun muutenkin nuohoaa lattioilla...

Siis miksi ihmeessä tarkkana?? Mitä vaarallista koirasta nyt voi tarttua? Mielestäni hygienia-asioihin tuo hieman perspektiiviä, kun miettii mistä vauvat nyt yleensä syntyvät ;D Minä myös uskon, että osasyy sille miksi meillä ei ole esiintynyt minkäänlaista allergiaa johtuu koirastamme. Perussiistiä meillä on, mutta ei desinfioitua.

 

[jepsjaps]

Meillä Koira otti hyvin vauvan vastaan. Ennen kun tulin raskaaksi koira sai olla sohvalla mutta saman tien vauvauutisen jälkeen opetettiin pois shovalta, jos tuota nyt voi rinnastaa sängyssä oleilemiseen

Nyt vauva jo reilu puolivuotias ja vaikka koira onkin keskikokoinen ja vähän turhankin villi ei ole koskaan vahingossakaan loikannut vauvan päälle ym. leikkien tohinassa.

Meillä ei pestä vauvan käsiä/naamaa jos koira käy niitä nuolemassa.. Sitä paitsi meidän muksu on jatkuvasti nuolemassa koiran luita, leluja ja koiran tassuja.. ei pysty mitenkään päin koko ajan vahtimaan kun pikkumies on niin nopea ryömimään joka paikkaan

 

[luupää ja kakara]

Meillä koira ei ole koskaan leluilla leikkinyt, joten ei myöskään lapsen leluista ole kiinnostunut. Nyt vanhemman vauvan kanssa meillä myös edellisen nimimerkin tapaan varoitetaan koiraa lähestyvästi lapsesta. Ja enemmänkin lasta koulutetaan käsittelemään koiraa ja koiralla on oma turvapaikka, minne lapsi ei pääse. Toiset koiranomistajat ovat sitä mieltä, että koiran on totuttava lapsen käsittelyyn tekivät ne mitä tahansa, mutta minä en ihan tätä allekirjoita, eli meidän lapsi ei todellakaan saa tehdä koiralle mitä vaan, vaan olen jo nyt pitänyt kovaa kuria karvojen kiskomisesta yms.

Pakko ihan on kysyä, että kuinka olette kyenneet kouluttamaan lapsenne niin, että hän ei "rääkkää" koiraanne?! Minkä ikäinen lapsi teillä on kyseessä?
Tilanne on meillä nimittäin sellainen, että kaikki on mennyt loistavasti koiran ja lapsen kanssa lähi aikoihin asti. Alussa lapsi paijasi ja halasi koiraamme todella nätisti ja varovasti. Mutta nyt kun lapsemme on kasvanut niin, että hän on riehakas taapero, joka repii, hakkaa, ratsastaa koiralla ym kaikkea rääkkiä, on koira alkanut näykkimään ja murisee hampaat irvessä. Pinna on tullu koiralla täyteen. Ja siksi sille ollaankin etsitty kovasti uutta kotia. Mitkään lapsen koulutukset eivät ole tepsineet. Ei reilun vuoden ikäinen lapsi ymmärrä vielä niin, että tottelisi tai ymmärtäisi pelätä (ainakaan meillä). Sen ikäinen kokeilee vielä asioita, eikä ymmärrä seurauksia. Emme voi millään olla koko ajan lasta ja koiraa vahtimassa, kun on muitakin hommia tehtävänä, joten vaikean päätöksen jälkeen uusi koti on haussa.
Näinkin siis voi käydä, eli vaikka kaikki menisikin hyvin alussa, käännekohta voi tulla silloin, kun lapsi alkaa olla "riehumis iässä". Toki meillä on kyseessä lähes 10-vuotias luupää terrieri ja tosi vilkas sekä motorisesti erittäin taitava ja ketterä lapsi..mikä ei ole hyvä yhdistelmä.

 

[Katin_a]

Minuakin kiinnostais tietää sama mitä edellinen kysyi, ihan vastaisuuden varalle. Koska vaikka meillä on tosi kiltti koira, niin ei se tosiaankaan ala sietämään, eikä tarvikaan sietää, sitä että sitä revitään tai satutetaan. Meillä on varauduttu tulevaan tilanteeseen niin, että pistetään jo nyt koira suosiolla portin taakse aina kun tuntuu, että lapsi "jahtaa" sitä. Ja jo raskausaikana sovittiin paikka, jonne koira pääsee muutamaksi kuukaudeksi hoitoon, jos tulee tilanne, että näitten kahden välit kiristyy.

 

[nasuttelija]

Kannattaisi miettiä, että voisiko koiralle saada jonkinlaisen turvapaikan, jos taapero käsittelee koiraa kovakouraisesti. Esimerkiksi niin, että koira menee toiseen huoneeseen tai vaikka niin, että hommaa leikkikehän, jolloin sinne leikkikehään laitetaankin koira lapsen ulottumattomiin

 

[luupää ja kakara]

Kannattaisi miettiä, että voisiko koiralle saada jonkinlaisen turvapaikan, jos taapero käsittelee koiraa kovakouraisesti. Esimerkiksi niin, että koira menee toiseen huoneeseen tai vaikka niin, että hommaa leikkikehän, jolloin sinne leikkikehään laitetaankin koira lapsen ulottumattomiin

Meillä on kaksikerroksinen asunto, joten olemme kokeilleet laittaa koiran yläkertaan porttien taakse. Mutta ei koira siellä viihdy. Vinkuu ja seistä torottaa portin takana yläkerrassa niin kauan, kunnes pääsee meidän muiden luo. Joskus saa portinkin auki ylhäältä, jolloinka saattaa seistä todella pitkiä aikoja rappusissa taka- ja etupää eri askelmilla alakerran portin takana. Ja tästä päästäänkin siihen, että leikkikehään koiran laittaminen ei onnistu, koska lapsemme kiusaa koiraa myös portin läpi. Koiramme kun on luupää, joka ei siis lähde karkuun. Se ei liiku mihinkään, jos on päättänyt jossain makoilla/sitä ei huvita. Myös meille aikuisille koira saattaa murahtaa (tosin todella lievästi), jos koetamme komentaa/siirtää sitä edestä, jos se makoilee jotenkin pahasti edessä. Tästä nyt saisi sellaisen kuvan, että koira pompottaisi meitä eikä ole kasvatettu mitenkään, mutta koiramme on hyvin koulutettu, kiltti ja fiksu. Se vaan on niiiiiiiiin jästipää terrieri, ettei edes voi olla totta. Voisin kuvitella, että ainakin meidän koira stressaantuisi todella pahasti, jos se suljettaisiin yhteen huoneeseen koko päiväksi muiden ollessa kotona. Siksi myös koiran parasta ajatellen haemme sille uutta kotia. Pääsee rauhaan lapsen kiusaamiselta ja sen aiheuttamalta stressiltä.

Ap:lle vielä, että meillä koira vaistosi heti, kun olin raskaana. Siitä tuli kauhean käskevä minua kohtaan. Se alkoi komentaa minua töihin lähtiessä yms, että en saa mennä. Haukkui siis. Se ei suvainnut lainkaan, että lähdin yksin minnekkään. Hänhän ei ollut suojelemassa minua, joten miten pystyn pärjäämään? Kun palasimme sairaalasta, mies oli haistatellut vauvan nuttua etukäteen ja menimme kotiin kuin ei mitään. Mies kävi ensin moikkaamassa koiraa ja minä tulin yksin sisään ja tervehdin koiraa. Joka niin tiesi, mitä oli tapahtunu. Kävi katsomassa minua ovella ja meni masentuneena takaisin petiinsä. Ei siis tullut moikkaamaan lainkaan. Mies tuli sitten uudestaan kotiin lapsen kanssa. Koira sitten vähän kävi haistelemassa, mutta oli todella masentunut ja maansa myynyt jokusen viikon verran, kunnes sitten pikku hiljaa alkoi olla oma itsensä. Sitten kaikki sujui todella hyvin siihen saakka, kunnes lapsemme tosiaan tuli villiintyneeseen kakaravaiheeseen (15 kk).

 

[teillä on pomottava koira]

Myös meille aikuisille koira saattaa murahtaa (tosin todella lievästi), jos koetamme komentaa/siirtää sitä edestä, jos se makoilee jotenkin pahasti edessä. Tästä nyt saisi sellaisen kuvan, että koira pompottaisi meitä eikä ole kasvatettu mitenkään, mutta koiramme on hyvin koulutettu, kiltti ja fiksu.

Ap:lle vielä, että meillä koira vaistosi heti, kun olin raskaana. Siitä tuli kauhean käskevä minua kohtaan. Se alkoi komentaa minua töihin lähtiessä yms, että en saa mennä. Haukkui siis. Se ei suvainnut lainkaan, että lähdin yksin minnekkään. Hänhän ei ollut suojelemassa minua, joten miten pystyn pärjäämään?

Itse asiassa koiranne nimenomaan pompottaa teitä ja kuvittelee olevansa teitä "ylempänä". Tuo käytös yksinkertaisesti kertoo siitä. Kyllä kilttikin ja koulutettu koira voi niin tehdä. Koira nyt ei kerta kaikkiaan SAA murista isännilleen tai komentaa näitä tekemään yhtikäs mitään. Se on aina ihminen, joka päättää mitä tehdään ja koska. Jos nämä on tehty sille täysin selväksi, koiralla ei ole tarvetta "suojella" sinua edes raskaana ollessasi. Koira nimittäin teidän tapauksessanne kuvittelee, että se on sinusta jotenkin vastuussa ja että sinä et ole kykeneväinen suojelemaan itseäsi ETKÄ koiraa.

Uskoisin, että saisitte avun ongelmaan joltain "ongelmakoiriin" (=ongelmaomistajiin =) ) erikoistuneelta kouluttajalta. Älkää antako vielä periksi, jos koirasta todella välitätte, ja kukapa ei rakkaasta lemmikistä välittäisi? Itseltäni ei ymmärrys ainakaan riitä perheille, jotka luopuvat koirasta edes yrittämättä ratkaista ongelmia. Lemmikistä on kannettava vastuu sen koko elinajan. Koiralle, erityisesti vähänkin vanhemmalle, voi olla todella stressaavaa muuttaa uuteen kotiin, vaikkakin se joissain tapauksissa onnistuukin ja on varmasti kaikille parempi vaihtoehto (nimimerkillä kyseinen tapaus koettu ja nyt kotona ihana "ongelma"sakemanni).

 

[Siperian oppitunti]

Pakko ihan on kysyä, että kuinka olette kyenneet kouluttamaan lapsenne niin, että hän ei "rääkkää" koiraanne?!

ERäällä ystävälläni on pienikokoinen terrieri. Lapsi ymmärsi jo puhetta, kun koiran härnääminen alkoi, kiellettiin ja kiellettiin, selitettiin ja perusteltiin, kerrottiin myös että jos koiraa kiusaa, se voi puraista. Lapsi uskoi aina välillä, mutta silmän välttäessä änki koiraa sorkkimaan, ja lopulta koira rähähti ja nippaisi (ei siis purrut, mutta napautti hampaillaan samoin kuin koirat ojentaa omiakin pentujaan). Lapsi huusi ja parkui, äiti vaan tyynesti totesi että niinhän minä sanoin. Koiraa ei myöskään toruttu.
Sen jälkeen lapsi jätti koiran rauhaan

 

[meillä näin..]

Meillä 13kk ikäinen lapsi ja kyllä sen ikäinen jo jotain puhetta ymmärtää. Ja ehkä meillä on osittain käynyt hyvä tuurikin, että lapsi antaa koiran olla suht rauhassa eikä koko ajan jahtaa tms. Välillä tietysti kiinnostaisi kovastikin, mutta jos menee riehakkaaksi niin kielletään ja tosiaan koiralla on meidän sänky tällä hetkellä turvapaikkana minne lapsi ei ainakaan vielä osaa kiivetä. Uusi paikka järjestetään sitten kun tuo ei enää toimi. Eli koira pääsee pakoon, kun alkaa liian raisut läheisyydenosoitukset ärsyttää. Ja minä kyllä sinnikkäästi vahdin ja kiellän ja selitän miksi ei saa. Yhdessä sitten käydään nätisti silittelemässä.

Luin Tuire Kaimion lehtiartikkelinn tästä aiheesta, ja hän sanoi, että koiraa ei pitäisi kieltää murisemasta, koska se on koiralle luontainen ele ilmoittaa, että "nyt kauemmas, minä en tykkää". Jos murinasta saa toruja, niin koira kyllä saattaa lopettaa murinan, mutta liian pitkälle ärsytettynä sitten noi "varoittamatta" nappaista, koska varoittaminen on kielletty. Koska lapsi ei ymmärrä murinan merkitystä, aikuisen pitää tällöin ottaa lapsi kauemmas.

 

[Katin_a]

Se menee näin, että niin kauan kuin perheessä ei ole pieniä lapsia, voi koiran käytöstä pohtia, siihen voi keksiä ratkaisuja ja teorioita ja viettää vaikka kaiken valveillaoloaikansa tokossa ja ongelmakouluttajalla. Kun siellä lattian rajassa on koiran kanssa pieni lapsi, mihinkään jossitteluun ei ole varaa. On kyse lapsen turvallisuudesta ja terveyestä. Se tulee ekana, ja sen jälkeen, hyvin, hyvin kaukana, tulee kaikenlaiset kikkailut ja kompromissit siitä, miten yhteiselo lähtee sujumaan. Lapsen ja koiran väliset ongelmat on ihan eri kategoriassa kuin mitkään muut koiran aiheuttamat ongelmat, koska lapsi on niin avuton ja suojaton eikä voi ottaa vastuuta omasta käytöksestään. Minulla riittää kovastikin ymmärrystä niille, jotka laittavat koiran pois, jos yhteiselo ei suju. Ei siinä käytännössä ole vaihtoehtoja.
Meillä koira lähtee jos on pieninkin syy epäillä, että se voisi olla vaaraksi lapselle, eikä siitä neuvotella.

 

[jopasjopas..]

Kylläpäs tämä keskustelu lähtee jo kärkkäille urille. Varmasti kaikki koiran omistavat äidit ovat edellisen kirjoittajan kanssa samoilla linjoilla, mutta kyllä koiraakin täytyy suojella lapsen käytökseltä. Eikä tässä alunperinkään ollut kyse koiran ja lapsen ongelmallisesta yhteiselosta, vaan lapsiperheen elämästä koiran kanssa ihan yleensä. Nuo ongelmat ovat kuitenkin pääsääntöisesti enemmän poikkeuksellisia. Omassa tuttavapiirissäni on 9 koiran omistavaa lapsiperhettä ja yksi päätyi luopumaan koirasta, pitkälti siksi ettei koira (sakemanni) totellut perheen äitiä alunperinkään.

 

[luupää ja kakara]

Se menee näin, että niin kauan kuin perheessä ei ole pieniä lapsia, voi koiran käytöstä pohtia, siihen voi keksiä ratkaisuja ja teorioita ja viettää vaikka kaiken valveillaoloaikansa tokossa ja ongelmakouluttajalla. Kun siellä lattian rajassa on koiran kanssa pieni lapsi, mihinkään jossitteluun ei ole varaa. On kyse lapsen turvallisuudesta ja terveyestä. Se tulee ekana, ja sen jälkeen, hyvin, hyvin kaukana, tulee kaikenlaiset kikkailut ja kompromissit siitä, miten yhteiselo lähtee sujumaan. Lapsen ja koiran väliset ongelmat on ihan eri kategoriassa kuin mitkään muut koiran aiheuttamat ongelmat, koska lapsi on niin avuton ja suojaton eikä voi ottaa vastuuta omasta käytöksestään. Minulla riittää kovastikin ymmärrystä niille, jotka laittavat koiran pois, jos yhteiselo ei suju. Ei siinä käytännössä ole vaihtoehtoja.
Meillä koira lähtee jos on pieninkin syy epäillä, että se voisi olla vaaraksi lapselle, eikä siitä neuvotella.

Ah ihanaa, kerrankin joku on kannustava, kiitos sulle ! Näin se juurikin menee. Tuntuu kyllä vähän, että aikamoista syyllistämistä joillain siellä viesteissä takana. Kaikkea on helppo sanoa, jos ei itse ole samassa tilanteessa ja itsellä on ehkäpä jopa lapsi, joka on kiltti ja tottelevainen sekä koira, joka luikkii itse pakoon. Kyllä meidänkin lapsi ymmärtää puhetta, mutta ei ymmärrä totella. Aina olen välissä, kun tilanne on päällä. Mutta se tilanne on päällä lähes koko ajan ja koira saattaa näykkäistä kädestä vaikka olisin juurikin vieressä selittämässä lapselle tilannetta. Enkä missään nimessä halua, että tilanne lopulta joku kerta menee siihen, että koira haukkaisee lastamme niin, että käy pahasti.

Sinulle, jonka mielestä meillä on pomottava koira: Me olemme käyneet ongelmakoirakouluttajalla ennen lapsen syntymää, koska pelkäsimme juuri tätä. Soitimme samalle kouluttajalle, kun tämä tilanne meni tähän murinaan ja näykkäisyihin. Hän sanoi, että ei teillä on aivan kamalan järjettömän kovapäinen koira, joka ei pelkää mitään ja ettei kannata ottaa riskiä. Kyseisestä rodusta ei useinkaan hänen mukaansa tehdä lapsiperheen koiraa.
Koira tietää tasan, ettei ole meillä johtaja. On pidetty jääkaudet ja muut, useaan kertaan, koiraa ei lellitä, koiralla on tarkka kuri. Esimerkiksi sitä ei koskaan paijata kotiin tullessa ennen, kun se on rauhoittunut ja pyydetään se silloinkin itse luokse. Tähän asiaan varmasti pätee ihan sama kuin muihinkin asioihin. Jokainen tapaus on yksilöllinen. Se murina on ja pysyy, vaikka koira tietää paikkansa. Mielestäni tässä myös koiran parasta mainitsin haluavani, kun emme toivo sille stressaavaa aikaa tässä kodissa emmekä halua sitä mihinkään huoneeseen tai eri kerrokseen lukita, kun näemme ettei se toimi. Toisen lapsen kohdalla hän joutuisi uudestaan samaan tilanteeseen. Mahdollisesti siis stressaavasti elämään tulevat 2-3 vuotta. En voi sanoa, ettemmekö olisi yrittäneet.

Tämä tilanteemme on todellakin poikkeus, useimmiten kaikki menee hyvin eikä tarvitse tällaisiä pohdiskella.

 

[asian vierestä]

Pakko vielä kommentoida hygienia-asiaa. Koirat kuitenkin nuoleskelee kaikenlaista, omia sukuelimiään ym ja syö mitä sattuu, niin onhan se vastenmielistä antaa sitten nuolla lapsen naamaa. Itse en todellakaan päästänyt koiraa lähellekään vauvaa, kun oli juuri syönyt kanin, jonka sattui löytämään metsälenkillä...

 

[Voi apua!]

Oikeesti, ymmärtäkää, että koirat on koiria, laumaeläimiä ja ennenkaikkea eläimiä ja käsitelkää niitä sen mukaan. Eikä tämä todella tarkoita, että koira ei voisi olla tärkeä ja rakas.

Ymmärättekö te jotkut mitäään koiran ajattelumaailmasta? Koiran tulee olla perheen muodostamassa laumassa arvoasteikolla alimpana.

Se tarkoittaa sitä, että KOIRA EI KOMENTELE ketään perheessä. Ei raskaana olevaa äitiä eikä pientä kiusaamaan tulevaa lasta (lauman johtajan tehtävä on tässä tapauksessa suojella koiraa lapselta, muuten johtajuus on vaakalaudalla koiran silmissä).

Se tarkoittaa sitä, että KOIRA EI NUKU lauman johtajaa lähempänä kuin lapsi (eli koira pois sängystä, jos lapsi ei siellä saa nukkua).

Se tarkoittaa sitä, että koira saa juuri sen verran huomiota kun sille annetaan ja tyytyy siihen.

Meillä ei ole ollut ongelmia koirien ja lapsen kanssa. Ja muutaman vinkin annan noiden laumavinkkien lisäksi. Koiraa ja lasta ei jätetä valvomatta samaan huoneeseen. Ihan kummankin turvallisuuden vuoksi. Ei mole mikään selitys, että on muutakin tekemistä. Jos on muuta tekemistä, niin telkeä koira tai lapsi vaikka vessaan. Lapsi ei saa kiusata/häiriköidä koiraa, koiran pitää saada olla omissa oloissaan 90% päivästä, loput 10% voi käyttää ulkoiluun ja leikkimiseen.

Meillä vanhempi koira (meni piikille kun lapsi oli 1-v) ei montaakaan kertaa huomioinut lasta, nuorempi taas jumaloi tätä vauvasta asti. Ensin vahti vieressä silmä kovana, sitten kun lapsi pääsi liikkeelle ja tarttumaan jatkoi vartioimista edelleen. Oli äärimmäisen pitkämielinen, antoi lapsen ryömiä ylitsen ja tuntui jopa nauttivan siitä ja jos esim. lapsi nappasi koiraa huulesta kiinni katsoi minua anoen, tee jotain ja koska olin heti puuttumassa asiaan ei koiran tarvinnut tilannetta koskaan itse alkaa selvitellä. Sitten kun lapsi alkoi kävellä tuli etäisempi vaihe. Molemmat olivat enemmän omissa oloissaan. Ja nyt taas kun lapsi on 3,5-v ovat ylimmät ystävykset. Lapsi on alkanut "kouluttaa" koiraa. Komentaa istumaan, paikalleen, leikkii koiran kanssa pallolla jne. Mutta edelleen aina kun tekevät jotain yhdessä joko minä tai mies olemme paikalla ja seuraamassa. Vasta viimeisen puolen vuoden aikana olen alkanut jättää heitä kaksin samaan tilaan kun lapsi on omissa hommissaan ja koira makoilee paikoillaan ja itse käyn esim. vessassa tai suihkussa. Koko ajan on kuitenkin ovi raollaan, että kuulen mitä tapahtuu. Useamman koirien kasvattajan kanssa olen koira-lapsi asioista jutellut ja ovat vakaasti sitä mieltä, että en ole yhtään ylivarovainen, vaikka koiramme onkin poikkeuksellisen hyvin lapsen kanssa toimeentuleva. Lähinnä päinvastoin! Heiltä löytyy kyllä esimerkkejä siitä miten on pieniä vahinkohja käynyt...

Nyt alkaa taas rumba alusta kun taloon tulee uusi vauva. Leikkikehä on vielä hankkimatta, sitä lämpimästi suosittelen koirallisille lapsiperheille .

 

[Katin_a]

luupää ja kakara; ymmärrystä riittää, koska voin hyvin kuvitella sen painostuksen, jäkiviisauden ja neuvojen määrän, minkä kohtaatte. Omankin koiran kanssa oli ongelmia sen ollessa nuori, ja neuvoja sateli joka puolelta. En niitä noudattanut, koska tiesin mistä meillä kiikasti. Silti korpesi silti kuunnella ihmisiä, jotka pääsääntöisesti ei tienneet mistä puhuivat. Niillä neuvoilla koirasta kuin koirasta sitä vasta oiskin saaneet sekopäisen. Myöhemmin sitten osa on myöntänyt, että oikein toimittiin koiran kanssa. Ja alun myllerrysten jälkeen olemmekin saaneet nauttia oikein mukavasta elämästä koiran kanssa.

Mun lähtöoletus oli alunperinkin se, että varmasti teidän perheessä on yritetty kaikki konstit, ja päätös on raskas kymmenen vuoden yhteiselon jälkeen. Voimia vaan, joskus ei ole vaihtoehtoja.

 

[Alkuperäiselle:]

Jos kerran kaikki on kokeiltu, mitä sitä enää nettipalstoilla kyselemään? Koira uuteen kotiin tai piikille. Et sinä keskustelupalstoilta saa koskaan pelkästään myötäileviä vastauksia, etkä muutenkaan voi tämän tason päätöstä tehdä ventovieraiden kommenttien myötä. Jos tunnet syyllisyyttä siitä, että jotkut on eri mieltä, se voi johtua siitäkin että sinulla on syyllinen olo, kun uuden tulokkaan takia olet valmis heivaamaan vanhan perheenjäsenen. Mutta eihän siinä muutakaan vaihtoehtoa ole, jos kerran vekara ei jätä koiraa rauhaan eikä koira älyä väistää. Harmi että olet saanut sekä kovapäisen koiran että kovapäisen kakaran, mutta sitä se elämä joskus on.