Älä edes luule, etten tiedä, mistä puhun. Rakennettu tässä on itsekin, perheellisenä, samoin sukulaiset ja parhaat ystävät.
On vain niin, että joillekin naisille ei mikään riitä, ei ole tilannetajua eikä oikeastaan mitään muuta mielessä, kuin minä itse ja minun tunteeni. Paras tarina, minkä olen tällaiselta itsekkäältä naiselta kuullut oli, kun työkaveri valitti, että ""Mies ei vie häntä koskaan edes ulos syömään, vaan aina sen pitää mennä vain sinne rakennukselle. Onko se tärkeämpi kuin minä?"" Nainen odotti vauvaa ja uuteen taloon piti ehtiä ennen lapsen syntymää, aikatauli oli tosi kireä ja miehellä vaativa päivätyä, tietysti. Emmepä me työkaverit osanneet muuta kuin katsoa suu auki moista prinsessaa. Millä mies voisi syvemmin rakkautensa ilmaista, kuin rakentamalla talon perheelleen? Minä kysyin sitten toivuttuani, että miksi hän itse ei vie miehelle herkullista ruokaa työmaalle ja syö siellä yhdessä hänen kanssaan. Sitä se mies tarvitsee, osoitusta siitä, että hänen lähes ylivoimaista panostaan arvostetaan, häntä rakastetaan ja ollaan henkisenä tukena jaksamisessa. Miehelle rakkaus on tekoja.
Meillä, joilla talonrakennusprojektit viedään onnelliseen loppuun, ovat myös vaimot mukana niin henkisesti kuin konkreettisestikin, lapsia myöten. Olemme tehneet kodin yhdessä, tehneet töitä yhdessä, jutelleet siinä ohessa sekä rakentamisesta että kaikesta muustakin yhteisestä sekä kaiken maailman asioista. Se tuo yhteenkuuluvuuden tunnetta ja kaikkien sitoutumista samaan päämäärään.
Ne, joilla toinen tyytyy vain etäältä seuraamaan, tilanne vie erilleen. Kotona oleva kaipaa tekemistä ja seuraa, jaksaisi temmeltää vuoteessa, mutta puoliso ei jaksa. Ei hän jaksa kuunnella myöskään pikkuhuolia ja marinoita ""turhasta"". Niinpä tuo kotonaolija alkaa katsella seuraa itselleen ulkopuolelta, kehittelee päässään kaikenmoisia marttyyriajatuksia, joilla saa oikeutuksen itselleen ajatuksiinsa ja tekemisiinsä.
Jos tuo rakentajamies onkin se, joka talon valmistuttua ihastuukin johonkuhun toiseen, vähemmän vaateliaaseen naiseen, ei se ole mikään ihme. Sekin on nähty läheltä. Koska tunsin miehen hyvin, olimme työpari, tiesin tasan tarkkaan, miksi näin tapahtui ja ymmärsin sen myös. Vaimon olisi pitänyt edes silloin katsoa peiliin ja tarkastella omaa käytöstään, mutta ei, vaatimukset vain kasvoivat koko ajan. Mies arvosti ja rakasti syvästi vaimoa ja perhettään, teki kodin rakkaimmilleen, mutta se ei riittänyt. Taisin olla ainoa, jolle mies tuntojaan purki, hän oli katkera vaimolle, eikä olisi halunnut mitään muutosta omaan perhekuvioonsa, ei edes ihastua. Minä en ollut se ihastuksen kohde, vaan ihan toinen nainen.
On toki viisasta höllätä välillä, projektille ei saa tehdä liian tiukkaa aikataulua tai budjettia. Mitä nuoremmasta parista on kyse, sitä enemmän on vaaratekijöitä. Unelmoijille tuo homma ei sovi lainkaan, talonrakennus on rankkaa ja raakaa työtä jalat tukevasti maassa.
Jos pitäydytään ap:n tapauksessa, ihmiset ovat keski-ikäisiä, joten tilanne on hieman erilainen. Aikuiselta voi odottaa tilannetajua ja rakennusajan eli noin vuoden kestävää sopeutumista tilanteeseen. Sen ei pitäisi olla edes vaikeaa tai ongelmallista. Vaimolla on kotitöissä apunaan kolme aikuista nuorta naista. Kumma, jos eivät selviä yhden vauvan hoidosta ja kotitöistä!! Ei pitäisi olla rankkaa, laiskoja kyllä, hyväksikäyttäjiä ihan.