Kohtalontovereita Lapsettomuushoidoissa olevia/Lapsen jo hoitojen avulla saaneita?

Olen 24vuotias nuori nainen. Olen kaikinpuolin terve,enkä ole oikeastaan koskaan syönyt muita lääkkeitä kuin e-pillereitä,en tupakoi,olen normaalipainoinen(painoindeksi 25),en käytä alkoholia,syön monipuolisesti,liikun ja olen muutenkin tasapainoinen ja positiivinen nainen. Olemme olleet naimisissa mieheni kanssa nyt ihanat 1,5vuotta ja ylivuoden olemme yrittäneet lasta. Käytän ovulaatiotestejä ja muutenkin olen hyvin perehtynyt kuukautiskiertoon.
Olemme hoidot juuri aloittaneet ja ensimmäinen clomikierto takana.
Mies ok,minulla putket auki ja veriarvot ok,mutta munasarjat pco-tyyppiset ja akne vaivaa aina silloin tällöin. Ovulaatiota ei tapahdu. Kuukautiset teroluteilla ja nyt clomeilla yritetään saada ovis.
Kaipaisin kovasti kohtalontovereita niistä jotka ovat samassa tilanteessa tai jotka ovat jo saaneet oman pienokaisensa.
Toivoa pidämme mieheni kanssa kovasti yllä ja toki hänen kanssaan ensisijaisesti keskustelemme näistä asioista. Suhteemme on hyvä ja olemme työssäkäyviä aikuisia ihmisiä 140 neliön kodissaan,joiden suurin toive olisi saada lastenhuone vihdoin käyttöön.
Olisi ihana kuulla miten te,jotka olette olleet samassa jamassa,lopulta tulitte vanhemmiksi? Eli kuinka monella nuorella,normaalipainoisella,tupakoimattamalla/absolutistilla,jolla ei ole ollut muita lääkityksiä on esim.clomit tuonut tuloksen?

Ystävistäni kenelläkään ei ole ollut lapsettomuusongelmia ja jotenkin tuntuu että heidän kanssaan on vaikea asiasta keskustella. He kyllä kuuntelevat,mutta eivät oikein aina ymmärrä.
Olisi mukava tutustua samanhenkiseen pariin ja vaihtaa kuulumisia hoidon etenemisestä ja sitten joskus siitä ihanasta hetkestä kun oma pienokainen saapuu tähän maailmaan ja elämästä sen jälkeen.
Toivottavasti tätä kautta löytäisin kohtalontoverin.

 

Heippa Zarah!

Ikävää, kun olet joutunut tämän lapsettomuuden kanssa painimaan :hug: Toivoa on tilanteessasi paljon! Voin kertoa oman tarinani. Kolme vuotta sitten aloitimme lapsettomuushoidot, koska minulla PCO, eikä kuukautisia tule luomusti. Olen hoikka, tupakoimaton (ja silloin olin alle 30v). Lääkäri mietti, aloitetaanko hoito metformiinilla vai clomeilla ja päädyimme aloittamaan metut (sokerilääke, joka voi auttaa PCOhon). En pystynyt syömään ihan täyttä metuannosta sivuvaikutusten vuoksi. Metut kyllä toivat muutamat luomukuukautiset, mutta väli oli liian pitkä. Vajaan puolen vuoden metuilun jälkeen otettiin clomit rinnalle. Yksi tabu ei tuonut mitään vastinetta, mutta kaksi tabua toi meille nyt 1,5 v. olevan lapsen :heart:

Toinen olisi toiveissa, mutta saa nähdä, miten käy. Asumme ulkomailla ja täällä lääkäri aloitti vähän eri järjestyksessä eli heti metujen päälle Femar (samantyyppinen lääke kuin clomit mutta eri vaikutusmekanismi) ja kun ei auttanut niin samaan kiertoon pistoshoidot, mutta ei saatu ovulaatiota. Nyt syön pelkkiä metuja ja ehkä myöhemmin vielä kokeilen niitä clomeja, jotka viimeksi toivat avun.

Paljon tsemppiä Zarah ja onnea matkaan! :hug:

 

Täällä myös yksi alle 30-v. perusterve, hoikka, liikunallinen, tupakoimaton nainen, joka juon n. 2-4 kertaa vuodessa alkoholia. Kiertoni on erittäin epäsäännöllinen, menkkoja ei meinaa tulla ilman teroja. Rinnalle sain alkuvuodesta clomit. 1tbl:n annostus ei tuonut ovista, mutta 2tbl:n annostus toi oviksen, siitä kierrosta raskauduinkin. rv6+ syke löytyi, mutta rv 11+ kohtu oli tyhjä.. Tyhjennys tehtiin kotona, joka meni niin hyvin kuin vain voi mennä. Tämän jälkeen kierto käynnistettiin teroilla ja rinnalle otin heti clomit 2tbl:a -> ei vaikutusta eli ei ovista. Otin toisen kierroksen 2tbl:a, mutta ei vaikutusta vieläkään. Huomenna soittelen polille ja yritän ruinata nuo femarit kokeiluun ennen pistoshoitoja. 1,5v. yritystä takana.

Toivottavasti teillä onnellisempi tarina tulossa! :hug:

 

Kiitos vastauksista.

Toivonsäde: Ihana kuulla teidän tarina. Mieskin äsken luki sen ja sanoi just että noihan siinä meillekin varmasti käy. Kiitos toivonsäteestä.

Alisa84: Onnea teille myös paljon yritykseen. Itsekin olen paljon miettinyt keskenmenon mahdollisuutta ja sitä että mihin aikaan kertoa muille mahdollisesta tulevasta raskaudesta. Keskenmeno kertoo kumminkin kyvystä tulla raskaaksi,ja jokainen uusi raskaus on uusi mahdollisuus saada pieni kotiin asti. Ja niin varmasti vielä käy.


Olin jo henkisesti valmistautunut koeputkihedelmöityksiin ja mietitty miehen kanssa jopa adoptiota,mutta nyt tästä ensimmäisestä clomikierrosta,joka oli täysin oireeton,tulikin vaste! 22mm folli oli toisella puolella. Ollaankin päivittäin pidetty,heti ekasta clomipilleristä asti, huolta siitä että siimahäntiä löytyy paikan päältä jos ovis tapahtuu.
limakalvokin oli 9mm eli luulis siihen jo tarttuvan jonkun,jos on hedelmöittyminen tapahtunut.
Oon koittanut pitää lippua korkeella ja miehen kanssa koko ajan puhutaankin että Kun lapsi tulee,etc..
Hullulta tuntuu myös se kun ei itse oikein voi vaikuttaa mihinkään. Ei voi tiputtaa painoa tai lopettaa tupakanpolttoa että tulisi raskaaksi.. Itse oon yrittänyt välttää a-vitamiinia ja ottanut E-vitamiini- ja foolihappo-ravintolisää ja yrittänyt muutenkin syödä hyvin terveellisesti.Tiedättekö mitään muita luonnon tapoja lisätä hedelmällisyyttä?

Tämän vuosi on ollut tosi rankka,varsinkin kun kaveripiirissä on ollut 16 positiivista raskaustestiä!Eräs näistä on pikkusiskon 17-vuotias luokkakaveri,joka tuli humalapäissään vahingossa raskaaksi.
Se on niin epäreilua että vatsasta ottaa joka kerta kun kuulee jotain tuollaista..
Mutta eräs terveydenhoitaja-ystäväni sanoi eilen ihanasti että Lapselle on aina parempi mitä kauemmin vanhemmat ovat lasta odottanut. Vanhemmat ehtii kasvaa äidiksi ja isäksi jo ennen kuin pieni tulee maailmaan. Ehkä niitä yöitkuja,mahdollista koliikkia tai muita sairauksia osaa suhteuttaa siihen että tämä pienokainen ei ole itsestäänselvyys vaan maailman suurin ihme,jonka kaksi rakastavaista voi saada aikaan. :hug:

 

zarah, mulle tulee ihan kyyneleet silmiin, kun sain annettua teille toivoa. Mulle ainakin oli kovin tärkeitä toisten onnistumistarinat. Teillähän on ihan upea lähtökohta: olet reagoinut superhyvin clomille! Ja limis on hyvä! Nyt on kaikki mahdollisuudet. En tiedä, onko miestäsi testattu ja tarkistettu, että siltä puolelta kaikki ok. Peukkuni on pystyssä! Foolihapon syönti on hyvä juttu, eipä niitä hirveästi ole mahdollisuuksia lisätä hedelmällisyyttä, jos elintavat ovat kunnossa.

 

Heti alkuun zarahille :hug: ja kovasti onnea matkaan!

Mulla on myös todettu PCO kun esikoista oli yritetty vajaan vuoden, kierrot oli ja on edelleen mitä sattuu, eikä mulla ollut ovulaatiosta mitään hajua eli tuskin sitä edes tapahtui. Itse olin myös nuori eli 24-vuotias kun annettiin lapselle lupa tulla, normaalipainoinen ja terveet elämäntavat omaava-että eipä ollut painoa mitä pudottaa taikka tupakointia mitä lopettaa tärppäämisen helpottamiseksi.
Kierto pysyi kohdillaan pari kuukautta sen jälkeen kun lopetin e-pillerit, mutta alkoi mennä sen jälkeen enemmän ja enemmän sekaisin ja aika nopeasti mulle tulikin sellanen olo ettei kaikki ole kropassa ihan kohdallaan. :/ Hakeuduttiinkin tutkimuksiin melko nopeasti kun tilanne oli se, ettei menkkoja ollut reiluun pariin kuukauteen näkynyt. Tuloksena siis PCO-diagnoosi, molemmat munasarjat täynnä rakkuloita ja lisäksi miehen simpoissa pientä, ei onneksi isoa, häikkää. En kyllä suuremmin yllättynyt diagnoosista ja nyt jälkikäteen olen huomannut kärsineeni PCO-tyyppisestä oireilusta murrosiästä asti.
Siitä sitten lääkärin suosituksesta jatkettiin samantien inseminaatioon ja homma etenikin meidän kohdalla nopeasti, vaikka paljon parjatulla julkisella puolella hoidoissa oltiinkin. Reilu vuosi yrityksen aloittamisesta tehtiin eka inssi yhdistelmällä terolut+clomifen+pregnyl ja suureksi ihmetyksi tärppäsi heti ekalla kerralla-lopputuloksena meille syntyi nyt vajaa 4-vuotias ihana poika. :heart:

Aika nopeasti esikoisen syntymän jälkeen tuli sellainen olo, että voisi alkaa toista lasta yrittämään kun tiedettiin että voi hyvinkin kestää jos ja kun tärppää. Esikoisen ollessa 10-kuinen päätettiin että kokeillaan ensin ihan ominemme, mutta puolen vuoden jälkeen oli todettava että taidetaan apuja tarvita. Lähdettiin siis uudelle inssikierrokselle ja kaksi kiertoa clomeille olikin hyvä vaste pienimmällä annoksella kuten edelliselläkin kerralla, mutta insseissä ei toivottua lopputulosta tullut. Kolmannessa inssikierrossa lääkäri yllättäen totesikin seurantaultrassa, etteivät clomit olekaan enää purreet, eikä yhtään riittävän isoa follikkelia löytynyt. Lisäksi sanoi myös kohdun limakalvon olevan niin "epämääräinen" ettei siihen mikään tarttuisi. Suurempaa clomi-annosta ei halunnut määrätä, koska munasarjat niin rakkulaiset että isommalla annoksella olisi ollut suuri riski hyperstimulaatioon. Sovittiin, että kerran kokeillaan samalla annoksella onko vastetta vai ei ja sen jälkeen meidän inssit ja sitä myöten myös hoidot olisivat siinä, koska oltiin jo valmiiksi puhuttu miehen kanssa että rankempiin hoitoihin ei lähdetä.

Itselläni oli kuitenkin sellainen olo, että kropassa jotain tapahtuu, ovisoireet olivat ihan selvät kun vertasi edellisiin kiertoihin joissa ovis oli todistetusti tapahtunut. No, kokeiltiin sitten miehen kanssa ajatuksella ei se ota, jos ei annakaan ja niin vaan kävi, että tästä kierrosta missä mitään ei pitänyt tapahtua sai alkunsa meidän kuopustyttö. =) :heart:

Toivoa siis on PCO:n kanssakin, vaikka pitää kyllä todeta että ollaan kuitenkin moneen verrattuna saatu lapset loppujen lopuksi "helpolla", esikoista yritettiin se reilu vuosi, kuopusta vähän vajaa. Hyvältä kuulostaa kyllä sun vaste clomeille, toivotaan että tekin saatte niiden avulla oman pienen! :hug:

 

hilunen, musta oli ihana lukea sun tarina. Onnea kahdesta lapsesta! Itse olen vähän limbotilassa, eka hoitokierros epäonnistui, enkä tiedä, tuleeko kakkosta vai ei. PCO on arvaamaton, kuten sunkin tarinasta näki mutta maailman ihanin lopputulos!

 

Toivonsäde mukava kuulla, että omasta tarinasta on tueksi muillekin. =) Mulla tulee varmaan aina olemaan jollain tavalla mielessä ne tunteet, mitkä velloi varsinkin silloin kun kuopusta yritettiin. Itselleni tämä toinen kerta kun oli vielä ensimmäistä rankempi, ehkä juuri siitä syystä, että silloin tiesi mitä vaille jää jos toivottua toista lasta ei tulekaan. Ja päälle syyllisyys siitä, että onko "lupaa" toivoa toista lasta ja surra jos ei sitä saakaan, kun kaikki eivät saa sitä ensimmäistäkään... :/

Itse olin noiden kahden mönkään menneen inssin ja clomivasteen häviämisen jälkeen jo melkein lyönyt hanskat tiskiin ja olin jo hetken tehnyt ajatustyötä sen hyväksymiseksi, että saatetaan tahtomattamme jäädä yksilapsiseksi perheeksi. Mutta niin vaan se elämä yllätti silloin kun vähiten odotti ja toivon että yllättää vielä teilläkin! =) :hug:

 

Kiitos, hilunen :hug:

Itselleni tämä toinen kerta kun oli vielä ensimmäistä rankempi, ehkä juuri siitä syystä, että silloin tiesi mitä vaille jää jos toivottua toista lasta ei tulekaan. Ja päälle syyllisyys siitä, että onko "lupaa" toivoa toista lasta ja surra jos ei sitä saakaan, kun kaikki eivät saa sitä ensimmäistäkään... :/

Tähän ei ole mitään lisättävää, just noin! Mäkin mietin, miksi tää toka kierros tuntuu pahalta. Nyt todella ymmärtää, millaista on saada lapsi! Musta tuntuu, että hedelmöittymisestä alkaen pystyn näkemään hänet ihmisenä, kasvavana olentona. Ekan raskauden aikana oli paljon abstraktimpaa ihan loppuun asti. Toinen juttu on se, ettei haluaisi liikaa surra sitä, jos ei kakkonen tule. Kun haluan täysillä nauttia elämästä tämän yhden ihanaisen kanssa. :heart: Ollaan onnekkaita, että meillä on hänet :heart:

 

Hilunen, Mulla meni kierto oikeestaan ihan samanlailla. Pillerien jälkeen parit normaalit kk:t ja sitten lähti heittelee. Ihana kuulla että teillä on nyt kaksi pientä jo turvallisesti kotona. Toivon enemmän kuin mitään että joskus itsekin voisin kirjoittaa meidänkin yhtä onnellisesti päättyvän tarinan tänne vielä joskus.. :hug:

Toivonsäde. Mullakin kyllä usein kyyneleet kyllä silmissä näitä juttuja lukiessa. Mikään ei anna niin paljon toivoa,kuin että joku muukin on joskus ollut samassa tilanteessa ja nyt on asiat hyvin. Mä pidän peukut pystyssä myös teille! Paljonpaljon plussatuulia pikkukakkoselle!

Eilen tuli ovisplussa ja toiveet on kyllä tosi korkeella. Kyllä sitä koitetaan koko ajan puhua että "katotaan nyt,tää on vasta eka clomi-kierto,jne" Mutta ei voi vain näille ilon sekaisille toiveen tunteille mitään.. Mä hellin, kuin pientä kissanpentua, ajatusta siitä, että jospa nyt vihdoin olisi meidän vuoro...
Täältä pilvilinnoista on vaan taas mahdollisesti kova tiputus alas,muttakun.. En vain yksinkertaisesti kykene ajattelemaan pessimistisesti.. hullua..
Mieskin äsken alko jo miettimään että ostetaanko mopoa sille sitten kun lapsi on 15 ja että minkä ikäsenä saa mennä yökylään tyttö/poikaystävän luokse.
Kyllähän sen tietää ettei siihen lapsentuloon voi oikeastaan kai koskaan olla ihan valmis,mutta kaikkia kasvatusmetodeja on kyllä ainakin valmiiksi mietitty..

Millasta teillä on ollut sitten kun se pieni lopulta on ollut siinä? Oliko se sellaista kuin kuvitteli? Mitkä asiat yllätti ja teittekö jossain ihan toisin kun ensin ajattelitte?

 

Kiitos, zarah. Muistan muuten itse, että itkin, kun sain aikoinani ovisplussan. Se oli ehkä elämäni ensimmäinen ja siitä lapseni saikin alkunsa :heart: Kyllä teillä on hyvä mahdollisuudet tästä kierrosta, jos miehen simpat on ok!

Mä en ollut kauheasti kuvitellut, millaista pienen kanssa olisi. En oikein osannut ja moni sanoo, ettei sitä voikaan. Sitä ihan pienen vauvan sitovuuden tunnetta ei pysty kuvittelemaan etukäteen. Ehkä vähän yllätti, miten valtavasti, pitkään ja usein vauva söi rintaa. Imetyksessä, varsinkin täysimetyksessä, oli mun mielestä aika kova työ. Hyvä kun suihkuun pääsin ja vauva huusi jo iltatankkauksessaan, että haluaa lisää. Iltaisin saatoi vedellä tissiä muutaman tunninkin. Toinen mikä yllätti, että oli todellinen yökyöpeli aluksi ja hyvin pitkään valvoi yhtä pitkään kuin me ja joskus halusi valvoa pitempäänkin Toisaalta sitten aamulla ei tarvinnut herätä aikaisin, kuten kaikki varoitteli. Nyt puolitoistavuotiaana on kyllä sitten aikaisin nukkumaan ja aikaisin ylös -rytmi. Kyllä lapsettomuus antaa sisua ja kärsivällisyyttä. Silti mun mielestä ei saisi heittäytyä marttyyriksi tyyliin "minä kestän kaiken, kun lasta oli niin vaikea saada", koska siinä voi käydä hullusti. Eli on hyvä antaa itselle lupa myös valittaa väsymystä jne., vaikka lapsettomuutta olisikin takana. Kyllähän niitä negatiivisiakin tunteita tulee. Peukut piinisaikoihin zarahille!

 

Kovasti b =) d zarahille, teidän on kyllä täysin mahdollista plussata!

Mäkään en kauheasti osannut etukäteen ajatella, millaista elämä sitten on, kun lapsi on siinä-ja kuten Toivonsäde sanoi, ei sitä oikeastaan edes voi kuvitella. Mulla ekassa raskaudessa oli matkan varrella kaikenlaista, vuotoa jonka syy ei koskaan selvinnyt, supisteluja tosi aikaisin ja viimeisenä raskausmyrkytys, jonka takia makasin sairaalassa vajaan viikon ennen pojan syntymää. Mulla meni raskausaikana tosi pitkään, ennenkuin uskalsin oikeasti kiintyä lapseen, alitajuisesti pelkäsin koko ajan että jotain menee pieleen. :/ Pojan syntymän jälkeenkin meni parisen viikkoa ennenkuin oikeasti kolahti sydänjuuria myöten että siinä se nyt sitten on, meidän niin toivottu ja odotettu lapsi. :heart:

Peesaan Toivonsädettä siinä, että pienen vauvan sitovuus todellakin yllätti. Poika oli alusta asti ns.helppo vauva, hyvä nukkumaan ja syömään, tyytyväinen, rauhallinen ja todella hyväntuulinen, mutta kyllä sitä ensimmäiset kuukaudet on niin kiinni lapsessa varsinkin jos imettää, ettei sitä osannut ajatellakaan. Tietyssä vaiheessa mun illat meni niin, että istuin sohvalla käytännössä koko illan klo 16/17-22 ja poika oli tissillä lähes tauotta... Nyt jälkikäteen olen miettinyt, että olisin monesti päässyt helpommalla jos olisin osannut ottaa asiat lapsen kanssa vähän rennommin, siis ettei joka asian tarvitse olla niin tarkkaa ja viimisen päälle olenkin sanonut, että esikoinen teki minusta äidin, mutta kuopus teki minusta paremman äidin kummallekin. =)

Samaa mieltä olen myös siitä, että kielteisiin tunteisiin pitää antaa itselleen lupa vaikka olisikin lapsettomuustausta-itse olen tämän vähän kantapään kautta oppinut. Ja niitä kielteisiä tunteita tulee taatusti ja niitä päiviä, että voisi myydä lapset eniten tarjoavalle ja se kuuluu vanhemmuuteen. Meillä kuopuksen eka vuosi oli todella rankka, tytöllä oli refluksi, jonka johdosta nukkui huonosti öisin ja vielä huonommin päivisin, oli tyytymätön ja rytmitön vauva ja oksenteli jatkuvasti ennenkuin saatiin oikea lääkitys. Siihen päälle pahimmassa uhmaiässä oleva esikoinen, niin paketti oli valmis. Mä en ole koskaan elämässäni ollut niin väsynyt kuin mitä olin viime kesänä jatkuvien katkonaisten öiden ja tytön oireilun takia ja paljon helpommalla olisin päässyt jos olisin oikeasti antanut itselleni luvan väsyä-menin ihan liian pitkään sillä ajatuksella, että mun on jaksettava nyt kun lapset on viimein saatu. Onneksi viimein ymmärsin, ettei mun sen takia ole pakko jaksaa ettei meille lapset ole tulleet helpoimman kaavan mukaan, ihmisiä tässä ollaan puutteinemme siinä missä muutkin. =)

 

Meille on toivottu vauvaa jo lähes 7-vuotta. Ensin alkuun tutkimuksissa löytyi miehstä lievää häikkää. Kolme IUI:ta ei kuitenkaan tuonut toivottua tulosta vaan pelkkää negaa. Koeputkihoidoissa huomattiin mun munasoluissa olevan jotain hämminkiä. Hyvänlaatuisia alkioita ei oikein saatu aikaan ja jos saatiin niin 1 tai 2 joista raskaus ei alkanut vaan aina negaa. Näitä tehtiin kolme. Sitten minulta löytyi endometrioosi mikä leikeltiin viime vuoden alussa. Aloitimme sitten heti viime vuoden keväällä hoidot lahjamunasoluilla ja 3.PAS tuotti sen kaivatun plussan.
Raskaana olen nyt viikoilla 27+1.
Eli toivoa ei kannata menettää!

 

Mä ehdin toivoa exän kanssa lasta vajaat 3 vuotta ja nykyisen kanssa parisen vuotta. Minusta ei löytynyt mitään häikkää, mutta miehelläni oli siittiöiden määrä vähäinen ja välillä laatukin heikko. Söin ensin clomeja muutaman kierron ilman mitään tulosta, sen jälkeen tehtiin neljä inseminaatiota clomiavusteisena ilman tulosta. Näiden jälkeen pidettiin 7kk tauko hoidoissa ja miestä tutkittiin lisää. Ei löytynyt mitään uutta. Tämän vuoden alussa meille tehtiin eka ivf, saatiin huimat 12 munista ja 10meni pakkaseen. =) Ja miehen sperma oli ekaa kertaa huippuluokkaa. Toisaalta jälkeenpäin ajateltuna takana oli vuosi jonka aikana hän sairasti influenssan, keuhkokuumeen sun muut jotennekin varmasti vaikuttivat huonoon sperman laatuun. Tosiaan sitten huhtikuussa meille tehtiin 1.IVF 1.PAS ja se tuotti tuloksen. =) ja nyt odotellaan omaa pienokaista, rv 19+2 menossa.
eli ei kannata toivoa menettää..varmasti jokaiselle on oma hoitokeinonsa tai sitten se luomuplussa voi yllättäää =)

 

Onnea matkaan!! Vaikka olettekin jo kauan yrittäneet (jonkun mielestä 1,5v ei ole kauan mutta itse yrittäjälle se on!) niin olet siinä suhteessa onnekas, että teillä on vielä paljon hoitokeinoja jäljellä.

Meidän tarinaa kannustukseksi..
Mulla on PCO eikä lainkaan kuukautisia. Kun Clomit, Arimidex (samantyyppinen kuin Femar), Metut, Puregon, inssit jne oli kokeiltu niin siinä vaiheessa meinasi iskeä epätoivo. Epätoivo siitä, että hoitomuodot loppuu kesken ennenkuin meille saadaan positiivinen raskaustesti. No ensimmäinen ivf toi sitten plussan (kaksosraskaus josta toinen meni kesken) ja maailman ihanin ja suloisin neiti 9,5kk nukkuu nyt päikkäreitään. :heart: :heart:

Pidä positiivinen asenne yllä niin kauan kuin vain pystyt!! Me päästiin kuitenkin vielä aika helpolla moneen muuhun verrattuna ja te voitte myös päästä!

ps. Profiilistani löytyy meidän "resepti".

 

Olen nyt RV 33, ja kun Heppu (toivottavasti) syyskuun lopulla tupsahtaa maailmaan, on Hän viiden vuoden odottamisen tulos. Matkalle mahtui kaksi keskenmenoa, jotka olivat henkisesti raskaita.
Viime syksynä työkaverini kehoitti minua miettimään "kakkossuunnitelmaa" siltä varalta, että en saakaan kauan kaipaamaani lasta. Ajatus tuntui aluksi oudolta ja jopa vastenmieliseltä - mikä ihmeen kakkosvaihtoehto? Kun asiaa pohdin tarkemmin, olin halunnut jo pitkään jatkaa opintoja. Samalla kun laitoin väitöskirjan tutkimussuunnitelman arvioitavaksi annoimme mieheni kanssa myös siinä mielessä periksi, että hakeuduimme lapsettomuushoitoihin.
Tarinan loppu on edelleen mielestäni ihmeellinen. Viime vuoden lopussa sain kaksi kirjettä: toisessa sain tohtoriopinto-oikeudet yliopistoon ja toisessa paikan valtakunnallisessa tutkijakoulussa. Olin onnellinen.
Miten lapsettomuushoidoissa kävi? Tein raskaustestin sinä aamuna, kun piti mennä klinikalle sopimaan lääkityksestä (pohjaselvitykset ja testit vei alkuun oman aikansa), ja se oli plussaa!!
Jälkeenpäin olen viisastellut asiaa paljonkin... Jatko-opiskelun aloittaminen oli konkreettisesti jotain muuta, kuin lapsettomuuden ja keskenmenojen miettiminen. Hoitoihin hakeutuminen heitti syyllisyyden (sitähän lapsettomuus myös on - neljän vuoden kokemuksella) taakan harteilta - lapsettomuus ei enää ole yksin minun tai meidän harteilla, vaan se (medikalisoituessaan) jakautuu "hoitotiimille".
Ihminen on fyysis-psyykkis-sosiaalisena kokonaisuutena kiehtova ilmiö, ja kaikki vaikuttaa lopulta kaikkeen. Suru ei haihdu hetkessä, eikä pettymyksiä saa pyyhityksi pois. Ehkä kakkosvaihtoehtoajattelu vapauttaa mielessä jotain, niin että jotain muuta pystyy syntymään tilalle. Ei kovin tieteellinen perustelu, mutta saattaa toimia.

Tsemppiä kaikille lasta yrittäville, odottaville ja sylissään kantaville
:hug:

 

hilunen, ei ole helppo taival sulla ollut lasten kanssa. Vaikka kuinka lasta olisi toivottu ja hoidoilla leivottu, tuollaisissa tilanteissa väsyy kyllä ja joutuu lujille.

Raitapaitainen, sun hormonitilanne kuulostaa samalta kuin mun. Tosin meillä tärppäsi kevyemmillä hoidoilla. Onnea lapsukaisesta!

Heppulin mamma, aivan ihana tarina :heart: Ihmeitä sattuu, ei välttämättä kaikille, mutta onneksi joillekin. Sitähän ei tiedä, mikä tuossa oli ratkaiseva tekijä, mutta mun mielestä parasta sun tarinassa oli se, että hait aktiivisesti elämässä muita mielenkiinnon kohteita. Itsekin kakkoskuumeessani pyrin siihen ja olen päässyt jo eteenpäin kovasti. Onnea raskauden loppumetreille!

 

Niinhän siinä kävi että clomit aiheuttivat ovulaation ja raskautumisen. Toisesta kierrosta raskauduin,mutta oli ilm. kemiallinen, vuoto alkoi muutaman päivän myöhässä.
Nyt kolmannesta clomi-kierrosta olen jälleen raskaana ja nyt on terolutitkin vahvistamassa raskauden kestoa. Toivotaan että pieni pysyy kyydissä.
nyt rv 4+4