Kohdunulkopuolinen raskaus & sen jälkeen uudelleen yrittäminen?

Viikkoja oli n. 6 kun alkoi ensin verenvuoto, sen jälkeen kovat kivut ja soiteltiin miehen kanssa hätääntyneenä neuvolaan ja naistentautienpolille. Sanottiin ettei pitäis olla hätää. Sitten kaks päivää sitten mies heitti töihin ja alkoi heti pahat kivut. Sinnittelin noin tunnin tuskissa ja ilmoitin kollegoille että nyt lähden päivystykseen. Peruspäivystyksen kautta mentiin, ohjattiin naistentautienpolille onneksi jossa ultrattiin. Lääkäri totesi että ei näy mitään, km tai ku. Itku kurkussa oottamaan että otetaan verikoe. Todettiin että osastolle yöks ja aamulla leikataan, toinen munanjohdin otetaan veke.

Eilen oli leikkaus ja kuulemma saatiin kaikki raskausmateriaali pois. Lisäksi lähti se tukossa ollut munanjohdin. Toisessa kuulemma vissiin kanssa jotain häikkää, syynä todennäköisesti vanha sairastettu sekä hoidettu klamydia-tartunta. Nyt odotellaan lääkärin tuomio onnistuuko uudelleen raskautuminen ollenkaan. Mulla ei ole vielä lapsia (ja tämä oli mun ensimmäinen raskaus myöskin) mutta nykyisen miehen kanssa kyllä haluan edes yhden. Mutta pelottaa tottakai uusi km tai ku tosi paljon.

Halutaan kyllä uudelleen yrittää mutta pelottaa kuinka todennäköisesti tulen uudestaan raskaaksi jos ollenkaan. Tässä ku:ksi menneessä yritettiin n. 3kk kun jo tärppäsi. Onko kokemuksia vastaavasta tilanteesta muilla?
 
Voimia vaikeaan tilanteeseen! Ja anna itsellesi aikaa toipua niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Itselläni on takana yksi ku raskaus vajaa vuosi sitten. Ei tosin ollut yhtä raju, ei pahoja kipuja eikä leikkausta tarvittu. Sitäkin pidempään kesti toipuminen kun seurannalla odotettiin sen häviämistä itsestään. Meillä myös toiveissa ensimmäinen ja ennen tuota 5 kk yritys. Sen jälkeen ei ole uutta alkanut. Pelkoja on ollut sen jälkeen paljon ja jokaisesta oudosta tuntemuksesta nousee pelko mitä jos noin käy uudestaan. Toisaalta kun sille ei mitään itse voi niin ei turha miettiminenkään auta. En voi edes kuvitella miten paljon pelottaa, jos joskus tulee uudestaan raskaaksi, vaikka sitä niin paljon toivookin. Muistan, kun silloin oli toiveikas, että no tässä pari kiertoa eteenpäin niin varmaan jo tärppää, mutta eipä ole plussaa kuulunut. Toivottavasti teillä tärppäis nopeammin.
 
vierailija
Kuulostaa siltä, että kannattaa käydä juttelemassa lapsettomuushoitojen mahdollisuudesta. Kuitenkin yhdellä huonosti toimivalla tulos ei ole välttämättä toimivin tapa saada lapsi. Jos olette nuoria niin apua saa julkisen puolelta. Siellä varmasti saa myös keskusteluapua mieltä painaviin asioihin. Voimia ja toivotaan tarrasukkia sinne!
 

Yhteistyössä