Kohdunulkoisten syy selvisi. Taittuneet munajohtimet.

Minulla on ollut kaksi kohdunulkoista raskautta. Ensimmäinen oli vasemmassa munatorvessa ja poistui sieltä solumyrkkyhoidolla. Toinen oli oikeassa munatorvessa ja solumyrkky ei auttanyt vaan jouduttiin leikkaamaan ja torvi poistettiin.

Minulla on takana ennen ulkoisia myös onnistunut raskaus.

Laparoskopiassa todettiin että molemmissa torvissa oli joku mutka tai taitos joka esti munasolun etenemisen. Oikea siis poistettiin ja vasen kuulema suoristui kun siihen koski. En ole vielä saanut epikriisiä sairaalasta ja lääkäri kävi minua jututtamassa, mutta se meni minulta kyllä vähän ohi kun olin niin lääkkeissä vielä.

Lääkäri sanoi että luultavasti synnynnäinen vika, mutta uskon että vika on tullut raskauden aikana. Raskauden jälkeen minulla on ollut todella kivuliaat ovulaatiot, ennen en edes tiennyt milloin ne oli.
Onko muilla vastaavaa kokemusta? Olisi kiva kuulla onko spontaani raskaus vielä mahdollinen vai kannattaako mennä heti IVF jonoon?
 
ull-maij, :hug:

ei ole kokemusta enkä ole kuullut tuollaisesta aikaisemmin. Mutta aika mielenkiintoista kuulla. Kenties seuraava raskaus voisi alkaa normaalisti kohdussa nyt kun munajohtimet on suoristettu? Siis mikäli muuta ongelmaa raskautumisessa ei ole. Toisaalta ymmärrän hyvin että kolmannen kohdunulkoisen mahdollisuus pelottaa, ehkä IVF ois turvallisin vaihtoehto.. Mitä lääkäri sanoi sulle siitä?
 
Moi Ull-maj!

Minultakin on poistettu munajohtimet! 1. meni kun alkio kasvoin siellä ja ehti niin isoksi että repesi onneks olin jo sairaalassa. Elämäni kauhein kokemus semmosta kipua ei voi edes kuvailla! No, toinen jäi ja tulin taas raskaaksi. Osasin jo varautua ja menin ultraan ihan alkuvaiheessa. Siellähän se oli, johtimessa. Poistui onneksi itsestään. ja kohta taas olin raskaana ja taas munajohtimessa. Nyt lääkärit sitä mieltä et pitää leikata toinenkin johdin pois. Kertaakaan ei ollut puhe miks ne olis tukossa tai voisko niitä jotenkin aukasta. Sanottiin vain et ainoa mahdollisuus IVF ja ilmottauduin jonoon heti. Nyt menossa 4.IVF ja tästä aion plussautua! Aiemmin se rskautuminen oli tosi helppoa vaikka väärään paikkaan menikin nyt taas ei oikein helppoa ole. Se kun menetti munajohtimensa ja tietää et ei voi enään saada sitä lasta perinteiseti oli kans kova paikka, mut selvitty on ja nyt mieli korkealla ja tunne et nyt tärppää. Tää ei nyt ollut kovin kannustava kirjoitus sinulle mut näin meillä. Teille toivon onnistumista yhdellä tai sitten ainakin heti plussaa jos hoitoihin alatte! Mulla myös varmaan ikä haittana näissä huonoissa tuloksissa kun olen jo 39 ja mies paljon vanhempi.
 
Mulla ei kait ole ne johtimet tukossa vaan ne oli jotenkin taittuneet. Epäilen vahvasti että ne ovat menneet kasaan raskausaikana.

En tosiaan muista paljoa siitä mitä se lääkäri minulle jutteli kun olin juuri tullut takaisin osastolle leikkurista. Pitää lukea tarkemmin kun saan epikriisin. Kukaan ei kuitenkaan sanout että en voisi saada enään lapsia ilman hoitoja. Toisin kyllä aijon vaatia ajan gynenpolille ja saavat tilanteen minulle selvittää kunnolla.

Lenakille toivon plussan tästä hoitokerrasta. Onko teillä ko siirto tehty vai missä vaiheessa olette menossa? :)
 
Moi taas Ul-Maj!

Hyvä kun sulla on vielä se toinen johdin tallella. Mulle ainakin raskautuminen sillä yhdellä johtimella oli ihan helppoa. Ei vaan päässyt kohtuun kasvamaan. Kannataa varmaan kyllä yrittää ja käydä gynellä tarkistuttamassa onko se viel taittunut. Huomattavasti helpompaa ja mukavampaa perinteinen touhu kuin raskautuminen hoidoilla.

Nyt meilla menossa 4.ivf hoito ja siirto pitäis olla vkoll 5 jos hyvin käy. Tää on viiminen toivo enään en jaksa elää tässä toivossa ja pettymyksissä. Kun elämä pyörii vain hoitojen aikataulussa. Nyt kyllä jännää ja rukoilee et tää onnistuis! Jos ei niin täytyy alkaa odottelee aikaa et tulis mummoksi, mulla 1 aikuinen tytär. Sain tyttäreni 17-vuotiaana ja nyt kyllä olis jo aika saada sille sisko tai veli!!!

Tsemppiä teille ja lisää lapsia!! Sulla on vielä toivoa!
 

Yhteistyössä