Kohdunulkoinen raskaus: jälkipuintia

Ihana kuulla "oikeista" plussista KUn jälkeen, paljon onnea Toivottavasti se päivä koittaa vielä mullakin vaikka pelko onkin joka kierron seuralainen

Mun KU meni kans aika ikävän kaavan mukaan vajaa vuos sitten. Rv 7+6 päivystysleikkaus, jossa toinen munajohdin veke... tosin samalla sain pois KUn aiheuttamat kiinnikkeet. Menkat oli viikon myöhäs ja kun muka lopulta alkoivat, tiesin ettei kaikki kunnossa. Päivystykseen soittaessa, sanottiin ettei pääse kun kyseessä vain varhainen keskenmeno. Testi oli siinä vaiheessa plussaa, ei kipuja, vuoto niukkaa. Yksityinen lääkäri totesi saman (ei ultrannu), diagnoosi keskenmeno. Vuodon jatkuessa ja kipuilun alkaessa lievänä soitin uudestaan päivystykseen ja sanoivat, että ei noilla oireilla sinne pääse. Siitä puhelusta vajaa kaksi päivää, kun kipu iski niin voimakkaana, että en päässyt sängystä aamulla ylös. Henki salpautui, olin yksin kotona ja konttasin lattialla puhelimen luo. Ambulanssilla sairaalaan, diagnoosi sisäinen verenvuoto, ultrassa ei näkynyt alkioo. Kipu johtui siitä että sikiö repäisi munajohtimen rikki..olin onnekas, että pysyin tajuissani ja pystyin soittamaan apua. Leikkauksen jälkeen itkiessäni, lääkäri käski olla onnellinen, että edes hengissä ja että uutta yritystä vaan. Mitään henkistä tukea ei sairaalasta herunut. Tapauksesta opin ainakin sen, että hoitoa pitää osata vaatia, koska KUn oireet niin vaikeasti tulkittavia.. harmittaa, etten itse osannut edes epäillä tai ottanut selvää oireista. Nyt ehkä pääsen lääkäriin, jos vähänkään epäilen tapauksen uusiutuvan jäljelle jääneelle puolelle :stick:

Syksyllä aloimme yrittämään uudelleen raskautumista, mutta eipä ole tärpännyt... varmasti osaltaan vaikuttaa se henkinen stressi ja pelko, että jos tärppääkin ja sit on taas ulkoinen :'(

Mut hei, paistaa se päivä risukasaanki, ennemmin tai myöhemmin, tavalla tai toisella... pakkohan se on! Ei menetetä toivoa...

Kipo71 :hug:

 

kiitos nyppy! nää on raskaita juttuja aina, kun hengen meno on lähellä. sitä taas osaa tuollaisen tapahduttua arvostaa omaisia ja omaakin elämää eri tavalla, arvokkaalla sellaisella, minä ainakin. vaikea selittää 6v. pojalle että miks äidin masussa ei enää olekaan vauvaa... ja että tuleeko meille joskus sellainen, kun hän niin kovasti toivoisi myös. mä sanoin että meille ei tule ikinä pientä vauvaa, koska äidin masua leikattiin, eikä sillä voi enää saada lapsia. tämä vastaus kelpasi poitsulle. sanoin siihen sitten vielä että saatat saada siskon tai veljen, se on sitten jo meille tullessa isompi kuin vauva... = meillä mennään jo pikkuhiljaa eteenpäin.. seuraava adoptioneuvonta 9.2. toivotaan että jonot ei olisi kasvaneet!! (meillä neuvonta oli melki vuoden tauolla, talo valmistui ja muutimme pari kk. sitten).
t.kirsi

 

Kipo71 Sun kirjoituksesta huokuu kokemuksen tuoma henkinen vahvuus ja suru, joka on oikealla tavalla käsiteltyä. Nostan Sinulle hattua ja toivon sinulle ja perheellesi onnellista tulevaisuutta. :heart: "Ilman kokemiamme asioita, emme olisi niitä ihmisiä, joita nyt olemme". Jonain päivänä kun saatte perheeseen uuden jäsenen, ei geeneillä ole merkitystä. Te olette upeita vanhempia, jotka pystyy antamaan rakastavan kodin sitä tarvitsevalle. Onnea adoptiopalaveriin ja toivottavasti jono olisi edes hiukkasen lyhentynyt!
Minun mielestäni osasit tosi hyvin asian selittää kuusi vuotiaallekkin.

Ja kyllä,niin kävi mullekkin.. arvostan elämää eri tavalla. Koskaan ei tiedä mitä huomenna tapahtuu ja läheisiään täytyy kohdella sen mukaan, ettei tarvitse katua. Tekee kipeää tapahtumia muistella, mutta silti haluankin muistaa sen kaiken, etten unohtais niitä asioita jotka mut pakotettiin näkemään ja oppimaan.

Mutta elämää on uskallettava jatkaa niillä eväillä mitä jäljellä on.

Meillä ivf- hoidot alkaa helmikuun lopussa suunnittelukäynnillä.

 

Moi kaikille!

Onpa täällä ollu tapahtumaa! Tosi kurja kuulla kipo tosta miten sun asiat sitte meni, mutta pääasia, että oot hyvällä mielellä adoptiosuunnitelmista. Mä toivon, että siellä pistetään vauhtia rattaisiin

Happihyppy, vauva on ilmeisesti jo maailmassa?? Miten on mennyt?
Nyppy, kurja kuulla sunkin tarina, mutta eiköhän suunta olis jo parempi

Meillä täällä kaikki hyvin, vauva on nyt 4,5 kk ja hän onkin sitten maailman ihanin ja tyytyväisin vauva En voi valittaa.

Tsempppiä kaikille ja hyvää kevättä!

Hupu

 

Tää pino taitaa olla aika hiljainen nykyiseltään, mut kysyn nyt tästä kun en laiskana jaksa alkaa lukemaan koko ketjua..Eli kuinka alhaalla hcg:n pitää olla ennenkuin kierto jatkuu normaalisti?Mulla todettiin kohdunulkoinen vajaa 3vkoa sitten ja sain siihen sytostaatti piikin, nyt seurataan hcg:n laskua joka ei minulla ehtinyt kovin ylhäälle edes kohota (732), viikko sitten arvo oli vielä 480, uusi mittaus torstaina, mietin vaan että koskakohan tässä saa odotella uusia kuukautisia? Vuotoa oli kyllä heti viikon verran sytostaattien jälkeen, mutta se ilmeisestikkin kuuluu asiaan eikä ole varsinaiset kuukautiset..

 

Maira :hug: Voimia ..
Itse kun menin leikkauksen kautta tuon läpi, niin en osaa tarkalleen neuvoa Mutta mulla vuoto kesti 8-10pv ja siitä kuukaus tuli oikeat menkat.. ja alkoivat sellasilla "synnytyssupistuksilla" et itkin vessan lattialla. Kroppa palautu normaaliin n.3kkn kuluessa hitaasti, vaikka menkat olikin... eipä taida mustakaan paljoa apua olla : / meitä gyne neuvoi jatkamaan yritystä heti noiden eka oikeiden menkkojen jälkeen. Mulla korkeimmillaan kävi hcg 1150 tai jotain... yli tuhat kuitenkin.

Hupu hurjasti onnea teille ja aurinkoista kevättä pikkuisen kans =) kyllä täälläkin suunta tosiaan parempi, ollaan ivf jonossa ja luomuna silti edelleen yritetään joka kuukausi. Toivosta ei olla luovuttu, vaikka välillä pelko hiipiikin mielen päälle

 

Nyppy Eli se voi olla että ne kuitenkin minullakin jo sitten pikkuhiljaa tulis..
Onnellinen saa olla ettei leikkaukseen asti tarvinnut mennä, toki sytostaatin takia meidän vauvahaaveet meni jäihin ainakin kesään asti, joten kropalla on toki aikaa toipua ihan rauhassa..Tuskin sitä yrittämään sit ees kovin nopeasti enää aletaankaan..

Täytynee varmaan olla sairaalaan yhteydessä asian tiimoilta, mulla itseasiassa alkoi taas viikon tauon jälkeen tiputtelemaan verta uudestaan tänään.

 

Maira kannattaa soittaa ja kysyä sieltä vaikka hoitajalta, että mikä on normaalia ja mikä ei.
Ihmeenkin nopeasti se kroppa vaan alkaa palautuun, henkinen puoli sitten vie oman aikansa. Mulla ei kyllä edes käyny mielessä hetkeen uus yrittäminen, kun niin masennuin... mut sitten kun se kuume alkoi uudelleen nousta, tulikin takas potenssiin sata
Onneksi sun ei tarvinnu mennä leikkaukseen, itsekkin olisin niin toivonu muuta ratkaisua... mut mulla sitä pidettiin liian pitkään keskenmenona, eikä edes tutkittu : / silleppä ei enää voi mitään ja elämä jatkuu.
Kerro miten kävi. Aurinkoista kevättä ja jaksamista :hug: toivottavasti asiat kääntyy parhain päin ja saatte pienokaisen pian syliin asti :hug:

 

Maira kannattaa soittaa ja kysyä sieltä vaikka hoitajalta, että mikä on normaalia ja mikä ei.
Ihmeenkin nopeasti se kroppa vaan alkaa palautuun, henkinen puoli sitten vie oman aikansa. Mulla ei kyllä edes käyny mielessä hetkeen uus yrittäminen, kun niin masennuin... mut sitten kun se kuume alkoi uudelleen nousta, tulikin takas potenssiin sata
Onneksi sun ei tarvinnu mennä leikkaukseen, itsekkin olisin niin toivonu muuta ratkaisua... mut mulla sitä pidettiin liian pitkään keskenmenona, eikä edes tutkittu : / silleppä ei enää voi mitään ja elämä jatkuu.
Kerro miten kävi. Aurinkoista kevättä ja jaksamista :hug: toivottavasti asiat kääntyy parhain päin ja saatte pienokaisen pian syliin asti :hug:

Ei kaukaa hakenu ettei mulla käynyt samallalailla, eli ensin oli "keskenmeno" mutta joku ääni mun sisällä käski jatkaa testausta ja r.testin viiva vahveni, sit alkoi se tappelu th:n kanssa tarviiko tilannetta seurata vai ei, onneks sain tahtoni lävitse ja tilanne ei päässyt niin pahaksi menemään..
Joskus kannattaa kuunnella itseään..

Mutta oikein mukavaa kevättä sinullekkin Nyppy! :hug:

 

Maira luulisin, että arvon pitää olla tosi lähellä nollaa, että kierto lähtee käyntiin. Eli ei varmaan kymmentäkään. Tsemppiä yrityksen aloituksen odotteluun. Tankaahan foolihappoa sitten varastoon! Nypyllekin jaksuja plussan odotteluun. Ja Kipolle adoptiojonoon!

Hoksasin, etten olekaan tänne laittanut kuulumisia. Meidän vauva syntyi viisi viikkoa etuajassa, joulupäivänä. Aattona lirahti pikkasen lapsivettä, joten ei muuta kuin sairaalaan näytille ja kortisonia pyllynposkeen. Synnytyksen käynnistymistä saatiin pitkitettyä seuraavaan aamuun, jolloin supistukset sitte hyöky päälle oikein kunnolla ja mut kiidätettiin leikkuriin. Mies ehti just ja just mukaan pitään mua kädestä kiinni. Tyttö painoi 2,6 kg ja oli 45 cm pitkä ja hyväkuntoinen. Hän joutui oleen pari viikkoa sairaalassa syömistä opettelemassa. Nyt Minealla on painoa jo reilut 4,5 kg.

Enempää lapsia meille ei tule, kun tääkin vaati sen 2 keskenmenoa ja yhden kohdunulkoisen ennen kuin onnistui, ei pää kestä enää sitä rääkkiä. Mulla on ikääki jo 40, ja kun kaikki nää mun lapset on keskosia, niin ois se aika riskinottoa raskautua.

Hyvää kevättä teille kaikille :heart:
- Marjo

 

Maira hyvä että pidit puoles. Mäkin hoin kotona koko ajan et kaikki ei ole nyt niin ku pitää ja yritin, yritin tosissani päästä hoitoon.. ja mun johdin vaan aikas pian siitä repesi. Kyllähän sitä nyt panikoi ton ainokaisen takia, ettei siitäki joudu joskus luopuun.

Happihyppy teille sitten tulikin yllättäen maailman paras joululahja :heart: Onneksi kaikki meni hyvin vaikka tyttö vähän etuajassa päätti syntyäkkin. Rohkaisevaa kuultavaa meille muille. Paljon onnea teille ja aurinkoista kevättä :flower: =)

 

Onnea Happihyppy! Hyvä että kaikki meni hyvin.

Tohon hcg-asiaan sen verran, et mäkin luulisin että sen tarvii olla lähempänä lukemaa 5, että kierto alkais normaalisti. Mulla silloin ku:n aikana se oli noin 10 000 se lukema, en tajua miten se sinne asti pääsi... Mulla menkat kolmen viikon päästä leikkauksesta ja uudestaan tulin raskaaksi sitä seuraavasta kierrosta, mutta se meni kesken. Seuraavan kerran raskauduin 6 kk leikkauksesta, mutta sekin keskeytyi. Neljäs ja onnistunut raskaus alkoi sitten 7 kk leikkauksesta.

Nyt sitten odottelen, että menkat ylipäätään alkaisivat, mutta on tota imetystä vielä niin tiiviisti että siihen voi jonkin aikaa vielä mennä. Toisen lapsen haluaisin kuitenkin kovasti Tämä ensimmäinen on JO puolivuotias!!!

Tsemppiä kaikille ja hyvää kevättä taas kerran!

Hupu

 

Hei,
listaanpa tänne "jälkioireita", mitä mulle seurasi kohdunulkoisesta raskaudesta... täältä olen itse saanut vertaistukea ja voimia lukiessani muiden juttuja, vaikka olenkin vain lähinnä taustalla seurannut...

Eli parissa topicissa olen omaa tarinaa sivunnutkin, mutta taustaksi tähän: 20.6.08 todettiin ku raskausviikolla 7+1. Oireina olivat jaksottainen kipuilu oikealla alavatsassa ja vain tunne siitä että kaikki ei ole hyvin. Kipu ei ollut kovaa. Menin yksityislääkärille, josta sain lähetteen Naistenklinikalle.

Siellä ei aluksi ultrassa havaittu mitään, mutta kun hcg mitattiin, otettiinkin homma uusiksi. Lukema oli yli 6000, ja sitten lääkäri havaitsikin oikeassa munajohtimessa alkion. Sain metotreksaattipiikin, joka ei tehonnut kunnolla, viikon päästä hcg oli edelleen yli 4000. Lisäksi alkio näkyi entistä selkeämmin :'( Kyseisellä viikolla myös rikoimme yhdyntäkieltoa, ja kiesus, mitkä kivut (orgasmin jälkeen)! Soittelin Nk:n päivystykseen, mutta siellä epäilivät samaa kuin itsekin, eli paikat vain olivat tosi hellinä hoidon takia. Söin varmaan puoli laattaa buranaa, siitä nautinnosta sai tosissaan maksaa

Seuraava piikki sitten auttoi, kolmantena päivänä piikistä alkoi runsas vuoto. Sitä kesti viisi päivää. Sain myös viisi päivää toisen piikin jälkeen tosi pahan kipukohtauksen iltayöstä, ja tuntui, etten saa kunnolla vedetyksi henkeä. Hankkiuduin sitten terveyskeskuspäivystykseen, ja diagnoosi oli ilmavaivat! No olen kyllä elämässäni aika monta kertaa ilmavaivoista kärsinyt, eikä ikinä ole tuollaista ollut. Kivut menivät kuitenkin ohi noin vuorokaudessa ja helpottuivat särkylääkkeillä, joten se siitä...

Sitten alkoi hcg-kontrolleissa ramppaus. Viikon päästä toisesta piikistä hcg oli puolittunut, kahden viikon päästä oltiin 1000:ssa. Sitten alkoi taas vuoto, jota kesti miltei kolme viikkoa (hcg tippui seur. viikolla 800, sitten 67 sitten nollille). Tästä vuodosta ei ollut kukaan varoittanut mitään, ja kun normaalisti kuukautiseni kestävät 3-4 päivää, olin tietysti ihmeissäni... Naistenklinikalta kuitenkin vakuuttivat ettei syytä huoleen. Lisäksi välillä tuntui ns. tärinäkipua, kun istui tai liikkui.

Seksi teki kipeää (syvät työnnöt) aina siihen asti, kun hcg oli laskenut nollille. Tähän meni päivää vaille kuusi viikkoa ku:n toteamisesta. Myös vuoto kesti siihen asti. Nyt sitten ollaan kp 11, ja pakko kai se on yrittää uudelleen, vaikka ku:n uusiutuminen pelottaakin. Naistenklinikan ohjeessa luki, että heti seuraavien kuukautisten jälkeen saa aloittaa uuden yrityksen. Aion kuitenkin syödä foolihappolisää, sillä metotreksaatti kuulemma "syö" elimistön foolihapot nollille.

Kävin gynekologilla kyselemässä, kannattaako mennä esimerkiksi munajohtimien aukiolotutkimuksiin, mutta ei kuulemma tässä vaiheessa kannata. Pelkona on, että tuo aiempi raskaus aiheutti kiinnikkeitä munajohtimeen, mutta tätä ei kuulemma voi tutkia tai estää mitenkään.

Hirrrviä vuodatus |O Mutta pointtina siis se, että yllättävän paljon kipuilua ja muuta tulee jälkikäteen.

Mulle ainakin kaikki lääkärit sano että pitäisi odottaa ja ottaa sitä foolihappoa kolme kuukautta ennenkuin uudestaan raskaaksi. Jos tarvittiin kaksi pistosta niin sitten kuusi. Asun Sveitsissä. Jännä että on noin eri ohjeistukset!
Mullekaan ei sairaalassa juuri metotreksaatin sivuvaikutuksista muistettu mitään sanoa. Sanoivat vaan että tulee olemaan vuotoa ja kuukautiskipujen kaltaisia oireita seuraavat viikot. Nyt olen ottanut selvää että kaikki ne huimaukset ja valtava väsymys on ihan yleisiä. Puolitoista kuukautta pistoksen jälkeen alkaa pysyä jaloillaan ja tuntua että on taas elossa! Vieläkin on hormoonit koholla, vaikkakin lähellä nollaa jo.
Onneksi ei ollut kipuja enkä joutunut leikkaukseen mutta kyllä tuntuu että tää ei lopu ikina! pisin pari kuukautta mun elämässä!

Tästä nettisivusta oli mulle tosi paljon apua, tietoa ja tukea. The EPT

 

No, mulla oli reilu vuosi sitten ku raskaus jota seurattiin sairaalassa, sain pari pistosta ja hcg oli seurannassa. Ja niin vain kävi, että pääsi kuitenkin munajohdin pamahtamaan sisuksiini ja meinasin heittää henkeni, sydäntäni käynnisteltiin leikkurissa ja monia litroja menetin verta.
Selvisin kuitenkin ja makasin dreenit mahasta ja missä lie muissa piuhoissa muutaman päivän sairaalassa ja päätin, että yhtään lasta ei enää tule, vauvakuume lensi munsajohtimeni mukana sairaalan biojätteeseen.

Eli mullahan ei tarvinu mitää veriarvoja seurata, kun poistettiin oikeelta puolelat melkein kaikki värkit, todennäköisesti vasenkin puoli sai osumaa, koska leikkauks kesti 6 tuntia ja vatsta oli täys verta.
Sehän ei mua haittaa, sillä vauvoja ei todellakaan enää tule vaan keskityn olemaan äiti noille neljälle ja kiitän joka päivä että saan elää ja olla äiti.

En halua säikyttää, mutta olkaa tarkkoina, älkääkä suostuko olankohautuksiin ja löyhään seurantaan.

 

Täällä myös koettu kohdun ulkoinen raskaus...

26.04.2014 tein positiivisen raskaustestin. Ja tottakai olimme heti ihan onnessamme, että tällä kertaa meitä oli onnistanut näinkin nopeasti. Mutta seuraavana päivänä se ilo sitten loppuikin, kun yhtäkkiä alkoi verenvuoto ja kovat vatsakivut. Kivut loppuivat melko nopeasti ja vuotokin alkoi hiipua melko pian. Luulin saaneeni ihan spontaanin keskenmenon.

Seuraavana aamuna soitin neuvolaan ja sieltä käskivät seurailla tilannetta. Pari päivää myöhemmin soittelin uudestaan ja pyysivät sitten käymään siellä parin viikon päästä. Näiden parin viikon aikana kaksi kertaa tunsin todella repivää kipua alavatsalla ja kerran jomotteli aivan kuin menkat alkaisivat. En kuitenkaan osannut yhdistää näitä mihinkään. Neuvolareissulla sitten kohdussa näkyi jotain raskausmateriaalia, mutta kukaan ei osannut sanoa sen tarkemmin. Raskaushormoonia alettiin myös seurailla.

Seuraava käynti oli viikon päästä. Lääkäri kertoi hymyssäsuin hcg:n kohonneen ihan niinkuin pitääkin ja taisi tuo vielä sanoa, että hyvältä vaikuttaa. Sitten oli ultran vuoro...edelleenkään ei mitään selkeää. Sitten astuikin kuvaan epäily rypäleraskaudesta ja lähdin kotiin odottelemaan tietoa siitä milloin pääsee paremmin tutkittavaksi. Monet itkutkin ehti siinä illan aikana tulla.

Seuraavana iltana vatsaa alkoi taas jomotella ja koska olin saanut ohjeeksi lähteä sairaalaan jos kipuja on, niin sinne myös matkattiin. Ultraava lääkäri totesi heti, että ei tämä mikään mola ole, vaan kohdun ulkoinen. Oli hieman revennyt ja vuotanut vähän vatsaonteloon. Jotenkin tuohon tietoon ei enää jaksanut reagoida mitenkään...varmaan johtui siitä, että kuitenkin tiesin ettei tätä lasta saada. Samalla jäin osastolle odottelemaan mitä seuraavana päivänä tehdään. Tosin tämä lääkäri sanoi jo ennen osastolle lähtöä, että todennäköisesti joudutaan leikkaamaan.

Seuraavana päivänä oli uusi ultra. Todettiin kohdun ulkoinen ja kohdussakin tosiaan oli jotain...ja sitten tuli päätös leikkauksesta. Samalla puhuivat myös, että on mahdollisesti ollut raskaus myös kohdussa mutta on mennyt kesken. Sanoivat tutkivansa myös tuon kohdussa näkyvän materiaalin. Eikä aikaakaan kun sinne saliin jo kiikutettiin. Sinne jäikin sitten toinen munanjohdin ja kohdun sisältö. Raskausviikkoja oli kasassa 9+jotain ja kotiin tuli tieto, ettei kohdussa (onneksi?) ole raskautta ollut. Itselleni ei ole oikein selvinnyt, että mitä siellä sitten oli.

Jotenkin tuntuu ettei oikein osaa käsitellä tätä koko asiaa. Toisaalta tuntuu, että asian kanssa on ihan sujut. Kuitenkin tiesi, että lopputulos on sama olipa sitten mitä hyvänsä...tätä lasta emme tulisi saamaan. Mutta toisaalta edelleen tuntuu todella pahalta. Samalla odotan sitä että saamme uudelleen yrittää, mutta toisaalta taas pelkään ihan tuhottomasti jos tuo sama toistuu. Onneksi joka kerta kun asiasta voi jollekin puhua tai siitä kirjoittaa, niin se hieman helpottaa...vaikkei toinen edes ymmärtäisi, kunhan vain kuuntelee...

 

Hei kaikille, päätin tulla ketjuun kertomaan oman tarinani.

Minä koin kohdunulkoisen raskauden 8/2014. Oireet alkoivat sillä viikolla maanantaina jomottavana alavatsakipuna, johon auttoi panadol. Tiistaina pärjäsin hädin tuskin puoleen päivään kestäneen työpäivän, jonka jälkeen hakeuduin lääkärille. Lääkäri tulkitsi minun oireet virtsatietulehdukseksi (!!!) ja sain siihen antibioottikuurin. Keskiviikkona päätin testata ovista, koska oltiin jo pidemmän aikaa yritetty lasta. Testiin pärähti heti kirkuvan punaiset viivat ja päätin tehdä raskaustestin, joka yllätyksekseni oli positiivinen! En ollut arvannut että voisin olla raskaana, koska pari viikkoa sitten mulla oli ollu (muka) normaalit kuukautiset. Laskin, että olin raskaana rv6. Torstaina alavatsakivut olivat taas erittäin kovat vas7 ja jouduin lähtemään kesken työpäivän lääkäriin. Pötköttelin 2h päivystyksen aulassa, kävin verikokeissa ja odotin vielä 1, 5h lääkärille. Jostain syystä kivut oli lievittynyt ja lääkäri lähinnä onnitteli mua verikokein varmistuneesta positiivisesta raskaustestistä. Alitajunnassa tiesin ettei kaikki ole hyvin enkä osannu iloita... Perjantai ja lauantai mulla oli kivuttomat päivät, pientä jomotusta vaan. Sunnuntaiaamuna heräsin erittäin kovaan alavatsakipuun, josta pahin piikki osui oikealle alavatsaan. Uusi oire oli kova hartiapistos oikeassa hartiassa. Seistessä sumensi silmissä. Taas päivystykseen ja sain lähetteen äitipolille ultraan, joka olisi mahdollista tehdä vasta maanantaina. Sain onneksi kivun hallintaan särkylääkkeillä. Tässä vaiheessa olin jo googlannu itelleni KUn.

Maanantaina äitipolilla lääkäri ultrasi, havaitsi että kohtu oli tyhjä ja vatsaontelossa on paljon verta. Samantien sain lähetteen toiselle paikkakunnalle yliopistolliseen sairaalaan kohdunulkoisen raskauden vuoksi. Hb oli parissa päivässälaskenu 11 yksikköö, olin tosi väsynyt ja kalpea, mutta täysin kivuton pientä jomotusta lukuunottamatta. Lääkäri sanoi että leikkaukseen tää menee. KYSllä pääsin heti osastolle ja ultraan. Siellä lääkäri sanoi että koska mulla ei nyt oo kipuja ja oon suhteellisen hyvävointinen niin seurataan mun vointia ja verikokeita. Tässä vaiheessa en saanu syödä enkä juoda, leikkauspaita puettiin päälle, kaikki korut pois ja nesteitä suoneen. Illalla ultrattiin uudestaan, hb oli vaan 95, mutta muuten vointi hyvä eikä kipuja. HCG oli 2300. Yöllä verikokeita otettiin säännöllisesti, verenpainetta mitattiin. Tiistaiaamuna totesin ettei leikkuriin vietykään, vaikka yöllä hb käyny 86. Tiistai jatkettiin seurannalla. Keskiviikkopäivänä lääkäri vielä ultrasi, mitään uutta ei ollu. Hcg oli lähteny laskuun 1800, hb nousuun, mulla ei kipuja. Leikkausvalmius purettiin, sain syödä ja myöhemmin iltapäivällä mut päästettiin kotiin. Se alkio siellä siis kutistuu ja poistuu itsestään. Todennäköisesti oli oikean munasarjan paikkeilla, muttei vahingoittanut mitään...? En kyllä tajua mistä se hematoomamöykky sit tuli.

Anteeksi, liian pitkä teksti ja liian tarkkaan. Kaksi edellistä lasta mulla on, mutta kolmas edelleen toiveissa. Hcg on laskenu 3. Yritetään vauvaa eikä lannistuta! Onko täällä muita aktiivisia linjoilla??

Vadelmia

 

Tuossa olikin tuo minun kokemukseni kohdun ulkoisesta jo. Leikkauksen jälkeen odoteltiin ne yhdet kuukautiset ja sitten alettiin yrittämään uudelleen kolmatta. Ekasta kierrosta sitten olikin tärpännyt, mutta rv 10+3 todettiin pikkuisen menehtyneen rv 6+0.

Viikon päästä olisi edessä jälkitarkastus ja samalla ilmeisesti tarkistavat kohdun kunnon...sektiot kun on omat jälkensä jättäneet. Lääkäri ainakin puheli silloin ultraamisen yhteydessä, että kannattaa miettiä yrittääkö enää (ja uskaltaako). Samalla kehotti miettimään sterilisaatiota sektion yhteydessä jos vielä yksi raskaus onnistuu. Jos "lupa" tulee, niin vielä kerran yritetään kunhan ne ensimmäiset kuukautiset on taas odoteltu...

 

Kiitos kaikille jotka ootte tähän ketjuun kirjottanu! Kullanarvoista tietoa. Hurjia HCG lukuja ollut ihmisillä.

Nyt on perjantai ja mulla alkoi vuoto viime viikon ma ja jo sillon ajattelin ettei ole normaalia. Viikon kesti rusehtavaa tiputtelua. Sit ma tuli kirkasta reilummin. Olin lomalla ja odottelin sen aikaa että kävin hammaslääkärissä kun hb oli hyvä. Puoli neljän aikaan alkoi järkyttävät kivut. Sinnittelin ilman kipulääkkeitä ja onneksi pääsin kuuden aikaan lähtemään päivystykseen. Siellä sain vielä pahemman kipukohtauksen odottaessa (2 asiakasta ennen mua ja 3 tuntia jouduin odottamaan!).

Mitään normaaliin raskauteen viittaavaa (rv piti olla 6+5) ei löytynyt ultrassa. Verikokeet ma ja ke kertoi että hcg oli hitaassa nousussa. Onneksi lukemat oli vain 200 pintaan.

Minulla näkyi myös ultrassa "jotain nestettä" pieni määrä. Ma se oli tumma läntti ja ke jo vähän epämääräinen eli ilmeisesti jo hyytynyttä verta. Onneksi elävää alkua ei näkynyt missään. Sana hematooma toi elävästi mieleen käynnin samaisessa tutkimushuoneessa kun 2.keisarileikkauksen jälkeen jäi suoni vuotamaan. No onneksi tärisin jo kivusta niin paljon ettei kukaan huomannut kuinka paljon pelkäsin.

Ihmettelen vähän tämän ketjun perusteella miksi sain metotreksaattipiikin vaikka oireiden ja löydösten perusteella olisin itse kuvitellut että tilanne oli jo ohi ja KU poistumassa. Myrkkyä se kuitenkin on eli ei ehkä kovin heppoisin perustein pitäisi antaa. No en ole lääkäri joten en tiedä.

En olettanutkaan että kolmas raskaus kahden keisarileikkauksen jälkeen olisi ihan ongelmaton, mutta missään välissä ei kukaan ole kertonut neuvolassa, gyniksellä tai leikkausten yhteydessä että leikkaukset lisää reippaasti kohdunulkoisen riskiä. No nyt tiedän

Nyt odotellaan 1.piikin jälkeisiä labratuloksia su ja ke. Ja toivotaan että se olis sillä selvä. Nyt olen keskittynyt vaan torkkumaan sohvalla kun on vielä tämä päivä sairaslomaa jäljellä ja väsymys on koko viikon ollut ihan lamaannuttava.

Henkisesti varmaan tajuan tämän myöhemmin, ehdin kuitenkin jo iloita positiivisesta testituloksesta. Olisi ollut ihana olla veljen vaimon kanssa yhtäaikaa äippälomalla...

Tsemppiä kaikille KU:n kokeneille ja onnea uuteen yritykseen!

 

Heipsan.
Vihdoin ja viimein saan itekki aikaseksi kertoa oman kokemuksen, nyt vasta kun kaikki on ohi ja ns. lupa uuteen yritykseen oon saatu.

1.10. plussasin ihka ekan raskaustestin, eka koko elämäni aikana. Valitettavasti viikko siitä olin gynellä kuuntelemassa "kun tää sun kohtus on tyhjä ja ei täällä näy mitään".
Seuraava viikko meni ihan sekavissa oloissa, 5pvää verikokeissa ja eri lääkäreillä ja päivystyksessä. 17.10. päätin et nyt tulee tälle loppu, lääkärit ois halunnu seurata, HcG ei noussu yli 1000 kuin vasta metotreksaattipiikin jälkeen. 17.10. sain sitte piikin kun sanoin etten jaksa tätä seurailua enään ja en halua että mun ainoa munanjohdin ja munasarja saa jotain damagea.

Viikon sairaslomalla olin ja vuosin ku seula 5pvää sen jälkeen. Kivut oli uskomattomat, ainoa mikä autto oli kuuma suihku. Viikon välein verikokeissa. Piikin jälkeen viikko ni HcG oli yli 1000. Viikko sen jälkeen joku 800~ ja viime perjantaina 1,1!!!!
Eli puolitoista kuukautta meni tässä. Omasta mielestä aika helpolla pääsin, mitä oon lukenut kokemuksia.

Yhdet menkatkin on tässä ollut jo. Vielä yksiä ajattelin odottaa ennen kuin yritämme uudelleen.

Eniten varmaan oli pahinta se vaihe kun ei tiedetty mistään. Mulla ei oo ollu oikeen ku pari ihmistä joiden kanssa oon saanu puhua, miehen lisäksi. Koska kukaan ei ole tämmöstä kokenut, mua on vähätelty aika paljonkin "ei se voi olla niin paha juttu, ja noita sattuu".
No niin sattuu, mutta kun on sanottu että lapsia ei välttämättä niin helposti saa ja sitte raskaustesti näyttää plussaa, ei siinä ekana mieti että tää menee päin helvettiä.
Ihmisten vaan kannattais opetella pitämään turpa kiinni asioista mistä ei tiedä mitään.

Kaikkea me naiset joudutaankin kokemaan elämän aikana!
Voimia kaikille ja onnea yrityksiin, minä jään seuraamaan!

 

Moikka!

Päätin tulla kertomaan oman tarinani KU:sta, koska nämä ketjut toi ainakin mulle "lohtua" kaikkein pahimpaan aikaan.

Eli siis.. Plussasin 19.1. Menkkamaista jomotusta alavatsalla, mutta ei kuukautisia. Meillä siis reilu kolme vuotta sekundääristä lapsettomuutta takana, ja tämä raskaus saatu aikaan lapsettomuushoidoilla..

Keskiviikkona 4.2 alkoi pieni tuhrutteluvuoto, joka loppui ja alkoi ja loppui taas, seuraavana päivänä sama homma. Perjantaina 6.2 aamupäivä meni ilman mitään vuotoja ja kerkesin jo huokaista helpotuksesata, kunnes iltapäivällä töissä alkoi runsaampi vuoto hyytymien kanssa. Mitään kipuja ei kumminkaan ollut, joten tein päivän loppuun ja kotiin päästyäni ilmoitin pomolle että olen seuraavan päivän pois töistä. Lauantaina 7.2 rv 7+0 päätin lähteä päivystykseen tarkistuttamaan tilanteen koska vuoto oli loppunut yön aikana. Eivät aluksi meinanneet ottaa vastaan sinne, mutta loppujen lopuksi joko säälivät mua tai peittelivät omia jälkiään (sanoin meneväni viimeistään seuraavana maanantaina lapsettomuuspolille tarkastukseen) pyysivät tulemaan näytille.. Päivystys oli siis synnärillä viikonloppuna..

Meillä meni kaikenkaikkiaan 5-6 tuntia siellä, pääsääntöisesti aulassa odotellen. Hcg 2700 ja ultrassa kohdusta ei löytynyt muuta kuin paksu limakalvo, oikean munasarjan vierestä joku extra, jota epäiltiin KU:ksi. Koska ei kipuja, jäätiin seuraamaan. Maanantaina 9.2 uudelleen näytille (naistentautien polin päivystävä lääkäri ei ollut paikalla joten taas synnärille! ) hcg 2800 ja ultrassa oikeanpuolen extra varmistui KU:ksi. Päätettiin hoitaa metotreksaatilla.

Perjantaina 13.2 hcg 2900, maanantaina 16.2 hcg 2300, maanantaina 23.2 hcg 770, ja maanantaina 2.3 hcg 122 (tässä vaiheessa meinasi usko ja toivo loppua!!) ja vihdoin ja viimein 16.3 maananataina hcg 1!!

Seuraavaksi sitten odotellaan menkkojen alkamista, että päästään jatkamaan lapsettomuushoitoja!!

Vuoto mulla kesti kaikenkaikkiaan vähän reilu 4 viikkoa, johtuen varmaan siitä, että kohtu käyttäytyi kun normaalisaa raskaudessa ja limakalvo vaan paksuuntui sinne asti että metotreksaatti pistettiin. Ensimmäinen viikko oli pahinta, myös kipujen osalta, vaikkei nekään nyt mitään ihan hirveitä ollut. Sen jälkeen vuoto alkoi pikkuhiljaa vähentyä, mutta tuhruttelu jatkui.. Kipuja mulla on ollut jos jonkinmoista, välillä enemmän, välillä vähemmän.. Kumminkin joka kerta erilaista, nyt on pari viikkoa pärjännyt ilman särkylääkkeitä..

Nyt on ensimmäistä kertaa semmonen olo että tästä selvittiin! Eli nyt vaan odotellaan niiden menkkojen alkamista ja lähdetään uuteen nousuun!!