Itse olen 45 ikäinen ja myös asian kanssa painineena kävin kahlaamaan ketjua ja mielenkiintoinen löytö tämä olikin.
Viimeisestä synnytyksestä on nyt 9 vuotta ja tämän jälkeen alkoi meikäläisen vaivat. Siihen raskauteen mennessä kuukautiset oli muuttunut pikku hiljaa suuremmaksi vaivaksi, mutta synnytyksen jälkeen olin aivan eri maailmoissa. Aikaisemmin vuotopäiviä 4-5 ja vuodon määrä ihan normaalitasolla ja ilman mitään kipuja. Sitten piti totutteleman selkäkipuihin ja kauheeseen määrään vuotoa, joka sottasi ja kiusasi ja aiheutti suuria rajoitteita tekemiselle ja olemiselle. Pahimpina päivinä työmatka oli liikaa tai pidempi yhtäjaksottainen työrupeama, siinä sitä sitten oltiin ... varavaatteita piti alkaa kuljettamaan mukana tai suuri määrä muuta rekvisiittaa, ettei vaatteet nyt ihan likaantuisi.
Hakeuduin terveyskeskukseen ja sieltä sitten laitettiin lähete eteenpäin kunnallisen sairaalan naistentautien poliklinikalle. Tutkimuksia tehtiin jos jonkinlaista. Joitain hormoniarvoja mitattiin verestä, käytiin keskustelua ja ilmoitin halustani kohdunpoistoon (tuolloin oli 43 vuotias) ja perusteena sen, etten meinaa enää lapsilukua kasvattaa, koska olen jo mummokin ja lapilukumääräni oli tullut täyteen. Lääkäri ilmoitti ykskantaan, ettei hän suosittele kohdunpoistoa ja oli hyvin jyrkkä kannassaan. Ilmoitti, että paras apu kohdallani on hormonipillerit tai jos pillereiden kanssa on ongelmaa hormonikierukka. En olisi välittänyt hormooneista, vaan halusin kohdunpoistoon. Olin kestänyt vaivoja jo 6 vuotta ja mielestäni se oli aika paljon oma elämänvaiheeni huomioon ottaen.
Tutimuksia jatkettiin toisella kerralla. Ultraäänellä tutkittiin sisäkalut ja kunnossa olivat, mitään poikkeamia ei tavattu. Lisäksi kohtuonteloon laitettiin suolaliuosta ja tähystettiin sekin mokoma. Pieni pieni joku siellä oli, muttei sellaista, mitä olisi tarvetta operoida - saattoi olla kuukautiskierron vaiheeseen liittyvää. Toinen lääkäri tällä kertaa asialla. Tämä piti 20 minuutin keskustelusession kanssani siitä, että millä perusteella kohdunpoistoon haluan ja hän tyrmäsi minut perusteellisella selvityksellä, ettei sellaista ole missään tapauksessa aiheellista tehdä. Tirautin pettymyksen kyyneleet.
Jo toinen lääkäri peräkanaa painostaa hormoneja syömään tai hormonikierukan pitäjäksi. Mistä he voivat tietää, kuinka rankasti potilas on oireista kärsinyt. Eivät he tiedä asiakkaan elämästä mitään, missä tämä liikkuu, mitä tämä harrastaa, miten ongelmat hänen elämäänsä haittaavat - kaikki on hyvin yksilöllistä.
Taivuin hormonikierukan ottamaan. Pitkin hampain. Mokoma kapistus ei ole ollut onnen omiaan minun elämään tuomaan. Ensin oli tiputtelua mainitun max. 3 kuukauden sijaan yli puoli vuotta. Sitten jatkuva tiputtelu alkoi vähenemään ja kuukautiset löysivät oman paikkansa, niitä kesti vaan kerrallaan pari viikkoa. Entisen 4-5 päivän sijaan olin saanut palkinnoksi lähes kahden viikon "arvaa mitä" vuodon. Nyt alkaa, nyt loppuu, ei lopukkaan, nyt loppuu, ei lopukkaan ... ja näin sitten aina lähelle kahden viikon välein, joka kuukausi - eli laatuelämää ei enää väsymyksen, kiukun ja odottelun sävyttämänä paljoa / kuukausi jää.
Näiden parin vuoden aikana olen kerran luullut, että päiväuneni toteutuu. Kuukautisvuotoa tai tiputtelua ei ollutkaan, kaksi kuukautta meni ja aloin huolestumaan, että josko sitä on onnistunut jäämään vielä raskaaksikin. Jaksoin odotella ja muutaman viikon päästä kaksi viikkoa oli taas takapää poissa kuosista ja elämä jatkuu edelleen ennallaan.
En voi ymmärtää, miksi yli neljäkymppinen monta lasta synnyttänyt ja jo mummoksikin ylennetty henkilö ei saa poistatettua kohtua aiemmin kertomieni oireidenkaan takia. Selkäkipua on ollut jo kolmen vuoden ajan ihan koko ajan, enemmän tai vähemmän. Selkä on tutkittu ja magneettikuvattu, ja sieltä ei ole mitään löydetty. Veriarvot on kohdallaan ei ole reumaa eikä mitään muutakaan. Ainoa vaiva on tämä jättisuuri vaiva, mikä on pian neljännesosan (25 %) elämästäni kiusannut ja varmaa on, että mokomat naistenvaivat vielä elämän ehtoopuolella kiusaa tarjoavat. Nainen ei vaan saa helpolla hoidettua vaivojaan. Olen laskeskellut, että jos piakkoin alkaa vaihdevuodet kiusaamaan ja sitten hormonitoiminnan väheneminen aiheuttamaan limakalvoilla ongelmaa, on aikamoinen elämänrupeama ollut. Mahdollisesta 70 + elinvuodesta ainostaan 35 vuotta on ollut laadukasta elämää ja ilman kuukautisvaivoja ja näistäkin 15 vuotta lapsena ja nuorena viettettyä aikaa, eli vähän jää aikuisiän laatuvuosia ilman mokomia vaivoja jälkelle, yhteensä max. 20 vuotta.
Siinä sitä olisi ajattelun aihetta lääkäreille. Hormooneja ja hormooneja. Niitä suolletaan ja lisää tarjotaan. Edellä mainitsemistani lääkäreistä molemmat olivat naisia, ehkä iältään 30 + ja kovin olivat topakasti omien näkemystensä kannalla, vaan eivät tehneet heidän päätöksensä minua onnelliseksi.
Piakkoin kesän jälkeen meinaan uskaltaa. Hakeudun uudelleen lääkärin pakeille ja meinaan vaatia viimeiseen asti, että kohtu poistetaan ja että elämänlaatu pitää saada takaisin - se ei saa olla vain ja ainostaan lääkärien päätettävissä - minä meinaan päättää omasta kehostani. Olenhan sentään vielä päätösvaltainen ja täysissä ymmärryksissä, joten katsotaan, kuinka akan käy.
Kaikkea hyvää teille ja oikein mukavaa kesää kaikille