Kiva katsella somesta miten rikkaat viettävät joulua

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Hop, hop!

ceKflA4u
 
Tämä totta.

Itse asiassa nimenomaan juuri se PERINTEINEN joulu on mahdollista järjestää melko halvalla - myös, vaikka ei itse jaksaisi tai haluaisi tehdä ruokia itse. Kinkun hinnasta en tiedä, kun olen kasvissyöjä, mutta esim. perinteiset joululaatikothan ovat valmiinakin aika halpoja kaupassa. Jouluruuathan nimenoimaan tehdään aika halvoista aineksista.

Ja usein ihmiset nimenomaan haluavat koristeeksi ne mummon vanhat nuhjaantuneet enkelit ja lasten päiväkodissa askartelemat tontut, joita pidetään vuodesta toiseen. Kallein hankinta lienee joulukuusi, mutta niitäkin saa tietty pieniä ja kertainvestointina muovisia - tai sitten voi miettiä sitäkin, onko joulun onnistuminen nimenomaan kuusesta kiinni. Jos on, voi ajatella että investoi siihen ja yrittää löytää vaikka ruuat halvemmalla.

Toki, jos ihan äärimmäisen tiukkaa on rahasta, voi olla vaikea järjestää minkäänlaista joulua, mutta silloin tosiaan on varmasti arjenkin pyörittäminen vaikeaa.
Joulukuusi nyt perinteisesti käydään varastamassa valtion metsästä (tästä perinteestä en luovu) ja tosiaan koristeina käy lasten lumihiutaleet ja erilaiset tonttuviritelmät.
 
Annas, kun vastaan sulle.
Olen rakentanut siltoja, rakentanut teitä, työskennellyt kaivoksissa, korjannut koneita.
Kutsutaanko mua siltamestariksi, tiemestariksi, kaivosmestariksi tai konemestariksi, vastaus on iso EI.
Mutta kerra erehdyin ottamaan miehen siittimen suuhuni, vain kerran, ja siitä asti olen saanut kantaa nimeä siitä

Kai ymmärrät asenteeni nyt.
Niin. Erehdyksiä voi tehdä ja ne kyllä unohtuvat, ellei niistä kerro koko seurakunnalle...
 

Yhteistyössä