Kissoista luopuminen

Onko täällä kohtalotovereita?

Teimme juuri periaatepäätöksen, että meidän kaksi 8-vuotiasta kissaamme lopetetaan ensi viikonloppuna!

Kissoilla ei ole mitään sairauksia eikä meillä allergioita. Ainoa ongelma on, että en vaan jaksa enää hoitaa kissoja kun on niin paljon elämässä muutenkin käynnissä. 2 pientä lasta vie voimia, talonrakennus myös sekä työelämään paluu. Hyvä kun jaksaa kotihommat ja lapset hoitaa, en enää jaksa kissoja hyysätä. Ja kissat taas osoittavat mieltään kun en jaksa enää silitellä ja pissailevat sitten ympäriinsä, karkailevat pihalle ja oksentelevat joka paikkaan (tosin osahan tästä on ihan kissan luontaistakin käytöstä, mutta se on vaan korostunut nyt viime aikoina).

En haluaisi antaa kissojani kenellekään vieraalle, ne kun ovat tosi arkoja. Kaikki sukulaiset ja kaverit olen kysellyt läpi, eikä kukaan halua ottaa näitä. Ei jää siis muuta vaihtoehtoa kuin lopetuttaa ne vaikka periaatteessa olenkin sitä vastaan, että terveitä nuoria eläimiä lopetetaan. Olenhan itsekin nuo kissat ottaessani tiennyt kuinka kauan ne elävät ja mitä niiden hoito vaatii. En vaan silloin tiennyt nuorena sinkkutyttönä millaista se on sitten kun on pienet lapset ja tuhat muutakin rautaa tulessa...

Kertokaas tuntojanne muut samassa tilanteessa olleet! Millaiseen ratkaisuun päädyitte? Kaduttiko/kaduttaako?

 

Kissat pitäisi käyttää eläinlääkärissä. Pissailu ympäriinsä ei ole normaalia leikatulla kissalla ja hyvin usein syynä on sairaus (virtsatietulehdus, virtsakiteet), joka on helposti hoidettavissa. Myöskin oksentelulle voi löytyä syy esim väärästä ruokavaliosta (allergia, liika vilja tms). Yksi vaihtoehto voisi olla sijaiskoti kissoille pahimman ajan yli. Feliway-haihdutin kannattaa hankkia, se lievittää kissojen kokemaa stressiä.

Elämä kissojen kanssa helpottuu varmasti, kun jaksat vielä hetken perehtyä kissojen ongelmiin. Kissa ei osaa osoittaa mieltään, vaan se reagoi asioihin vaistonsa perusteella ja stressaantuessaan; kissa toimii niinkuin kissan kuuluu. Kissat pärjäävät varmasti jonkin aikaa vähemmällä huomiolla, lapset kasvavat ja talo valmistuu aikanaan ja jaksat taas paremmin. Mieti vielä kissojen lopetusta, ei ole mitään järkeä lopettaa muuten hyväkuntoisia kissoja, kun kaikki nuo ongelmat pystytään varmasti ratkaisemaan pienellä vaivannäöllä ja sen jälkeen kissat ovat paljon helpompia hoitaa. Itsellänikin (6 kissaa ja muita eläimiä) on välillä kausia, ettei jaksa mitään ja eläimet saavat olla vähän aikaa vain pakollisella hoidolla (vessojen siivoukset ja ruokinnat, ei muuta). Sen jälkeen taas havahtuu ja jaksaa huolehtia myös lemmikeistä aiempaa suuremmalla innolla.

 

En usko, että nämä kissat ovat kipeitä millään tavalla. Tätä samaa käytöstä on jatkunut jo vuoden pari ongelman pahenematta tai paranematta. Jos jokin sairaus olisi ja sattumoisin iskenyt molempiin kissoihin yhtä aikaa, niin kyllä se olisi jo tässä ajassa antanut enemmänkin merkkejä itsestään.

Enkä oikein ymmärrä mikä olisi noille kissoille enempää stressiäkään aiheuttanut nyt viime aikoina kun viimeisin iso elämänmuutos meillä on ollut lasten syntymät ja kuopuskin on jo pari vuotias eli tähänkin noilla on ollut jo aikaa sopeutua.

Ja tuo mitä mainitsit vaan pakollisesta hoidosta, niin tällaista se on nyt juuri ollutkin jo viimeiset noin puolisen vuotta. Olen tämän viikon tarkkaillut omaa käytöstäni noita kissoja kohtaan ja huomannut, että en ole edes rapsuttanut kumpaakaan joka päivä, jos kissat tulevat viereen kyhjäämään, niin työnnän ne pois. Ja sellaiset asiat, joita ennen pidin hellyttävinä kuten puskeminen, on nykyään minusta vain rasittavaa... Meidän kissat on tosi arkoja ja antavat oikeastaan vain minun silitellä itseään. Minä taas en jaksa hoitaa lapsia ja kotia ja vielä kissojakin. Asiaa ehkä helpottaisi, jos kissat hakisivat hellyyttä muiltakin perheenjäseniltä, mutta kun ei niin ei. Ja minä en vaan enää jaksa! Ja ajatus siitä, että nuo elukat tulisivat sotkemaan meidän uuden talon on suorastaan iljettävä. Näin pahaksi tämä on päässyt...

Että umpikujassa ollaan ja pahasti. En keksi enää muuta tietä ulos kuin päästää noi kissat päiviltään vaikka sekin vaihtoehto tuntuu pahalta!

 

No päästä päiviltä, jos kerran niin iljettävät! Parempi kissoille, sinulle ja etenkin uudelle talollesi, jota kissat tulisivat sotkemaan...

Minulla on 2 koiraa, kani, marsu, hamsteri ja kissa. Lisäksi 10 kk ikäinen tyttö. Karvoja, heiniä, puruja on joka paikassa, vähintään kerran päivässä imuroin. Talo on kohta valmis ja päästään muuttamaan. En voisi kuvitellakaan luopuvani eläimistä uuden talon takia.. Ne kuuluvat kalustoon siinä missä tyttökin, kyllähän sekin sotkee.

Minusta jos eläimen on joskus ottanut on siitä varauduttava pitämään sen eliniän PISTE

 

Päätös on nyt tehty eli kissat lähtevät huomenna viimeiselle matkalleen!

Tätä olen paljon miettinyt, mutta kyllä näin on paras. Ei tämä ole enää noille kissoillekaan mitään "ihmisarvoista elämää" kun en niitä kerran enää kunnolla hoitaa jaksa.

Ja kyllä, kuten tuolla jo ensimmäisessä viestissäni totesin, niin tiesin kyllä tasan tarkkaan ottaessani kuinka kauan kissat elävät ja mitä niiden hoito vaatii. En vaan silloin nuorena sinkkutyttönä tiennyt millaista on kun on perhe ja paljon muutakin, mikä vie voimavaroja. En minäkään kissoistani ollut valmis luopumaan vielä esikoisen vauva-aikana enkä edes kuopuksen vauva-aikana. Vaan nyt on mieli muuttunut kun on ihan eri elämäntilanne kuin silloin. Ihmisen kun on pakko ajatella omiakin voimavarojaan ja mieluummin ennen kuin ne palavat täysin loppuun. Kun kerran lapsista ei voi päästä eroon, niin sitten kissojen on lähdettävä.

Toivoisin, että olisi löytynyt jokin muu vaihtoehto, mutta jotain tälle tilanteelle on tehtävä. Ei tämä näinkään voi jatkua...

 

Kumpa et olis ikinä koko kissoja ottanutkaan!! Kissaparat :/ Että mä vihaan tollasia ihmisiä yli kaiken!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

 

:/ :'( :'(

 

Toivottavasti olet tyytyväinen tekemääsi päätökseen....Näin me olemme ihmiset erilaisia, meillä häärää talossa kolme lasta, kolme koiraa ja kissa + akvaario. Talokin valmistui pari vuotta sitten kun kuopus oli pieni nyytti, koiria tosin oli yksi vähemmän.

Kertaakaan ei ole päässyt käymään mielessä sellainen ajatus, että elukat veks, ainoastaan akvaariosta olin lähellä luopua mutta nyt sekin innostus on uudelleen herännyt.

Kyllä kissat ovat sopeutuvaisia etenkin jos pääsevät huonoista parempiin oloihin, tosin nythän on jo liian myöhäistä kun ovat ilmeisesti päässeet metsästämään taivaallisia hiirulaisia.

Eläinsuojeluyhdistys on yksi hyvä apu tuollaisissa tilanteissa...

 

Kerronpa oman näkemykseni asiaan...

Joskus kissan nukuttaminen on eläimelle se paras vaihtoehto sillä
surullinen tosiasia on, että löytöeläintalot ovat varsinkin näin syksyisin pullollaan (kiitos ihmisten jotka ottavat kesäkissoja...grr..) kissoja.

Nuorille kissoille löydetään yleensä aina uudet kodit,mutta
eriasia on taas kissat jotka ovat jo hieman iäkkäämpiä (tosin ei alle 10v kissat vielä ikäloppuja ole omasta mielestäni) ja varsinkin jos ne luonteeltaan arkoja ja jotain ongelmia (esim.stressi pissaamista) esiintyy.

Uutta kotia on näille vaikeampi löytää ja monesti nämä kissat lähtevät sitten eläinsuojan kautta autuaimmille maille (kunhan ensin ovat asustellet viikkoja/kuukausia eläintalon häkeissä ja moni kissaa etsivä perhe on kävellyt häkin ohitse huolimatta kissaa joka on vaikkapa arka/väärän värinen/liian vanha jne. ).

Monilla löytöeläintaloilla ei ole edes resursseja ottaa näitä suoraan kodista tulleita kodinvaihtajia. Vaikka kissat olisivatkin mukavia ja reippaita yksilöitä.


Joku voi pitää kommenttiani ikävänä,mutta näin se vaan on.
Olen ollut jo vuosia eläinsuojelun toiminnassa mukana ja kokenut ja nähnyt omin silmin miten nämä asiat menevät varsinkin kissojen kanssa.

Kaikkia kun ei voida aina pelastaa.
<br><br>

 

Peesaan Jepuliskoa, itsekin löytöeläintalolla työskennelleenä. Monesti aikuiset kissat joutuvat vielä monet kodit kokeilemaan ennen kuin se pysyvä koti mahdollisesti löytyy. Kokeiluun pääsevät toki monet mutta lähes puolet aikuisista tulevat koeajan jälkeen takaisin löytöeläintalolle.

Parempi pistää kissat pois, kuin jättää ne vaikka mökille kesän jälkeen jne.

 

Tilanne on nyt ohi ja kissat poistuneet keskuudestamme!

Tämä tapahtui pari päivää sitten ja nyt kun kaikki on ohi, niin päällimmäisenä tunteena on suru, mutta myös helpotus. Tunnen, että tämä oli ainoa oikea vaihtoehto.

En olisi kyennyt antamaan kissojani kenellekään toiselle. Kyse kun ei tosiaan ollut mistään hellyttävistä seurakissoista vaan kahdesta lähes neuroottisen arasta luontokappaleesta. Jos olisin antanut ne jollekin tutulle, niin olisin tuntenut, että olen laittanut vaan ristini kiertämään. Jos taas olisin antanut ne jollekin vieraalle, niin olisin vaan koko ajan ajatellut ja surrut, että miten ne voivat ja hoidetaanko niitä kunnolla.

Otin nämä kissat aikoinaan Belgiassa asuessani. Ne olivat jostain maaseudulta haettuja (sain ne työkaverini kautta) navettakissan pentuja. Jos en olisi ottanut niitä, niin olisivatko ne koskaan edes ehtineet elää aikuisikään asti? Jos olisivat, niin olisivatko ne jääneet johonkin tehomaatalous-navettaan navettakissoiksi? Ei noiden kahden luonteella kyllä olisi ollut niille soveliasta elämää ollenkaan.

Minä kuitenkin annoin noille kissoille 8 hyvää vuotta. Hoidin hyvin, pidin laatikon puhtaana, silittelin, käytin lääkärillä, tarjosin hyvälaatuista ruokaa riittävästi. Nämä kissat siis saivat olla sellaisia kuin olivat ja minä pidin ne hyvin. Loppu koitti niille hyvin rauhallisesti, ne eivät aavistaneet ollenkaan mitä tuleman piti.

Kaikkiaan siis, en suostu uskomaan, että olen paha ihminen. Olen vain ihminen, jonka kestokyvyn rajat tulivat vastaan. Hoidin velvollisuuteni myös siinä, että kissani pääsivät rauhallisesti pois eikä nyt enää tarvitse murehtia missä ne ovat ja millaisella hoidolla. Niillä on hyvä olla siellä, minne kissat nyt kuolemansa jälkeen menevät!

 

Vaikutat sellaiselta ihmiseltä, että seuraavaksi huomaat, miten lapset alkavat rasittaa.. Et ole äitityyppiä ollenkaan. Olisi aivan hirveää olla lapsesi. Tuskin pystyisin tuollaista "äitiä" rakastamaan.

 

Älä välitä tuosta aiemmasta. Hyvä että hoidit asian kissojen kannalta hyvin ja ne pääsivät nukkumaan rauhassa pois.
Omia periaatteitani vastaan sotii täysin terveiden eläinten lopettaminen, mutta vielä enemmän se, ettei eläimistä pidetä huolta ja ne jätetään heitteille kun omat voimat eivät enää riitä. Pahimpia ovat ne jotka jättävät eläimensä luontoon vailla huolenpitoa, oman onnensa nojaan.

 

Kun kerran lapsista ei voi päästä eroon,niin sitten kissojen on lähdettävä!!!!!
En voi muuta sanoa,kun mikä ihminen.Nyt on kissoista päästy eroon,entäs ku voimavarat loppuvat lasten suhteen.Meillä 2 kissaa ja kolme lasta ja uusi talo ja kaikki sopivat elämään yhdessä!!

 

Meillä on vähän sama tilanne, mutta yritämme löytää uutta kotia kissoillemme.

Lopettaminen on viimeinen oljenkorsi. Niille jotka valittavat, että kissaan pitää varautua loppuiäksi, niin tosiaankin olemme kaikki ihmisiä ja asiat muuttuvat.

 

\

Meillä on vähän sama tilanne, mutta yritämme löytää uutta kotia kissoillemme.

Lopettaminen on viimeinen oljenkorsi. Niille jotka valittavat, että kissaan pitää varautua loppuiäksi, niin tosiaankin olemme kaikki ihmisiä ja asiat muuttuvat.

'
pitää ottaa huomioon se et asiat muuttuvat

 

jos hyväksyntää haet niin väärä paikka. Meillä 5 kissaa, koira, hamsteri ja kaksi lasta (1v ja 5v). En luopuis kenestäkään. Älä pliis enää koskaan hanki eläimiä. :headwall: :headwall:

 

Pahoittelen, mutta sympatiaa et minulta ainakaan saa. Kissoille päätöksesi ehkä oli parempi, mutta kirjoittamasi perusteella en väsymystäsi ymmärrä.

Ihmisiä on moneen junaan, mutta ystävälläni on 2 pientä lasta, 2 koiraa, 7 hevosta, oma yritys ja työ. Hän ei silti milloinkaan lopeta eläimiään, koska on sitoutunut hoitamaan niitä.

Hiukan sama tilanne minulla on. Mutta koska eläimet otetaan, ne hoidetaan ja sillä siisti. Minusta sinun elämäsi ei kuulosta ylitsepääsemättömän raskaalta vaan normaalilta elämältä.

Mutta voimia eteenpäin jaksamiseen sinne!

 

Sympatiaa ei heru.

Sinänsä jos kahdesta vaihtoehdosta pitäisi valita eli hylkäätkö kissat kadulle/metsään kuolemaan kurjuuteen vai vietkö lopetettavaksi on jälkimmäinen vastuuntuntoisempi ja parempi ratkaisu.

 

Mulla on periaatteessa ihan samanlainen tilanne kuin ap:llä kissojen suhteen. Sillä erolla, että asutaan jo uudessa talossamme ja toinen kissani on n.14v ja ilmeisesti sairas. Toinen on 8v. Mun voimavarat kissoihin on vaan lopussa. Jos täytyy valita mielekäs ja stressitön elämä epämukavan ja stressaavan elämän sijaan niin valitsen ensimmäisen. Mua vaan on alkanut yksinkertaisesti ällöttämään se jokapäiväinen oksennusten siivoaminen(juu juu en ole vienyt lääkäriin), imuroiminen vain ja ainoastaan karvojen takia(voisin tehdä jotain mielekkäämpääkin sen sijaan), yölliset spurttailut(herään pieneenkin ääneen ja nuo kun alkavat riehua niin huh huh)...jne. Muutenkin aina kun lähden pois kotoa niin täytyy kattoa, ettei ole mitään ruokaa tms. pöydillä kun ne hyppii sit sinne. Koko ajan on sellasta kissojen kantilta mietittävää elämistä, etten jaksa. Vauvakin tulossa ja haluaisin täysillä panostaa siihen, enkä siihen, että löytyykö yrjökasoja lattialta. Kun otin nuo kissat(vanhempi löytökissa) niin elämäntilanne oli toinen ja en aio puolustella itseäni nyt. Kyllä tiedän, että elämässä tapahtuu muutoksia ja en olisikaan miettinyt tällaisia muutama vuosi sitten, mut nyt vaan jostain syystä alkanut jurppia. Silitellyt en ole kissojani varmaan kolmeen vuoteen. Nuoremmalle kissalleni olen yrittänyt etsiä uutta kotia, mut huonolla menestyksellä. Vanhempi menee varmaan kissojen taivaaseen. Tästä oppineena olen kuitenkin varma, ettei meidän perheeseen tule eläintä, ennen kun olen todella valmis elämään sen kanssa koko eläimen iän loppuun asti. Täytyy vaan katella tässä vielä muutama kuukausi miten menee. ...

 

Ei voi tälläisten ihmisten kanssa kuin toivoa että sitten kun niiden lapsista on vaivaa, harmia ja huolta niin jaksavat edes ne kasvattaa ja elättää siihen asti kun itse siihen kykenevät.
Mutta tosiasiahan on että suurin osa näistäkin tyypeistä on kohta eronneita yksinhuoltajia jotka suu ammollaan huutavat yhteiskuntaa apuun jälkeläistensä rahalliseen ja kasvatukselliseen tukemiseen kun ei omat voimat (ja kiinnostus) riitä.

 

On aika vaikea ymmärtää tota "ei enää huvita, pistetään piikille"- ajattelutapaa. Meillä talo rakenteilla, lapsi, koira ja kolme kissaa.

Yksi kissoista tykkää pissiä minne sattuu, ja syykin selvisi, kun viitsin asiaa tutkia, pissatulehdus ja virtsakiteitä. Rahat on rakentamisen ansiosta TODELLA tiukalla, mutta hetkeäkään en epäröinyt kiikuttaa kattia eläinlääkäriin (100?) ja ruokkia sitä erikoisruuilla koko loppuelämän. (n. 30?/2kg säkki) Kun eläin otetaan, siitä pidetään ihan oikeasti huolta.

Usein viedään kissa tai koira piikille sen takia, kun ittee ei enää huvita ja ollaan muka ainoa koti jossa eläin viihtyy. Itsekästä sanon minä. Kissoillasi olisi voinut olla asiat paljon paremmin jossain toisessa perheessä, jos vain olisit viitsinyt niille uuden kodin etsiä.

 

Pitää tosiaan harkita kunnolla ennenkuin ottaa lemmikin! Kissakin voi elää 15 vuotta ja yli ja se on ihmiselämässäkin pitkä harppaus. Niihin vuosiin mahtuu monenlaista elämäntilannetta, mutta kissakaveria ei saisi jättää pulaan! Jos se on sairas, lääkäriin heti. Jos tulee vauva perheeseen, kissa on edelleen kaveri, ei sitä saa sysätä syrjään, sitäpaitsi lapsille lemmikit ovat rikaus eikä riesa.
Minultakaan ei heru sympatiaa ihmisille, jotka piikittävät lemmikkinsä, kun ei enää jaksa. Lastenkin kanssa tulee monta kertaa olo, että apua, mäen jaksa - mutta jaksan sitten kuitenkin.

 

Mitäköhän sääliä säkin täällä haet??
Itselläni on kaksi kissaa ja niistä en luovu, vaikka mitä tapahtuisi. Ainakaan en piikille veisi niitä.
En vaa ymmärrä ihmisiä jotka ottaa hetken mielijohteesta eläimiä!!
Toivottavasti elämä kohtelee sua niin ku kuuluukin..

 

minä henkilökohtaises halveksin kaltaisiasi ihmisiä ! Eläin ei ole lelu, se pitäis tietää jo ottamisvaiheessa ! Lähipiiristä löytyy samanmoinen pösilö. Ymmärrystä ei täältä heru vähääkään.