Kissa ei halua käyttää hiekka-astiaa

Missä vaiheessa on ok luovuttaa nuoren kissan kanssa?

Meillä on 6kk kolli, joka on ihan alusta asti silloin tällöin pissannut ja kakannut minne sattuu. Suurin osa jätöksistä on kuitenkin löytänyt tiensä kissanvessaan. Nyt kuitenkin kävi niin kurjasti, että vanha laatikko hajosi pohjasta ja jouduimme vaihtamaan tilalle toisen muuten täysin samanlaisen mutta pohjastaan eri värisen laatikon. Kissa tästä ilmeisesti suivaantui ja kolmeen päivään ei yhdetkään pissat ja kakat ole osuneet laatikkoon.

Tänään olen sitten koko aamupäivän kantanut kissaa laatikolleen, jotta hyväksyisi vessansa. Lisäksi hain kompostista pissaista kissanhiekkaa pienen paakun ja vein laatikkoon jotta siellä olisi oma tuttu haju. Tässä vaiheessa ajattelin jo, että jospa nyt. Vaan miten kävikään? Lähdin hakemaan esikoista kerhosta, niin eikö kissa ollut sillä aikaa taas kerran kakannut sänkyymme. Ja päiväpeittokaan ei tietysti ollut paikoillaan vaan pesussa kissan sotkettua sen aiemmin. Nyt saa lisäksi sitten pyykätä petivaatteetkin.

Mitä ihmettä tässä nyt enää keksin? Koko tämän reilun pari kuukautta kissa on useamman kerran viikossa pissannut/kakannut pitkin sänkyjä, pyykkejä sekä sohvaa ja nyt sitten teki ihan täyden hiekkalaatikko-lakon.

Kissa olisi loppu kuusta menossa leikattavaksi, mutta onko kastroinnista mitään apua tähän kakkaamis-ongelmaan? Eikä tuo pissailukaan merkkailulta vaikuta, vaan ihan tyytyväisenä lorottelee kun hätä on. Kissa on muuten tosi kiva luonteeltaan, mutta ei se hyvä luonne loputtomiin kompensoi tätä kieroutunutta siisteyskäsitystäkään. Jotenkin vaan tuntuu että voimat on loppu jo nyt, eikä jaksaisi enää muiden murheiden päälle stressata tätäkin. Toisaalta taas kissa on kovin rakas jo lapsille eli sitäkin puolta on mietittävä vielä.

Niin että kannattaako tässä vielä yrittää opettaa kissaa laatikolleen vai joko on aika luovuttaa?
 
Kissanomistaja
Väärään paikkaan kakkailu on yleensä merkki virtsatievaivoista. Kissa on todennäköisesti kipeä. Voihan merkkailu olla kiinni myös leikkaamattomuudesta. Voit harkita luovuttamista, kun olet tehnyt asian eteen edes jotain. Ensimmäiseksi nyt edes se kipeä kissa eläinlääkäriin! Yhdellä kissalla kuuluu olla kaksi laatikkoa, joissa on hajustamatonta mikrohiekkaa ja jotka siivotaan joka päivä.
 
Onko nuo virtsatievaivat yleisiä jo ihan luovutusikäisillä pennuilla?

Ollaan kokeilta erilaisia siivoamistiheyksiä ja vähiten "vahinkoja" on tullut kun siivoaa joka toinen päivä. Hän ilmeisesti ei pidä siitä, että kaikki oma haju viedään pois. Meillä on laatikossa mikrohiekkaa ja tähän asti suurin osa tarpeista on tullut laatikkoon.

Vasta nyt kun laatikko jouduttiin vaihtamaan, on alkanut totaalikieltäytyminen. Ja alkoi siis tasan samasta hetkestä kun vaihdettiin uuteen laatikkoon. Eikä kissa ole missään vaiheessa ollut 100% sisäsiisti.

Eläinlääkäriin ollaan kattia viemässäkin, mutta tässä nyt yritän kartoittaa noita sielunelämään (eli laatikon vaihtoon) liittyviä ongelmia.
 
"akka"
Ei tule ikinä oppimaan joten sinuna luopuisin kissasta.
Kissa oppii joko heti laatikolle tai ei koskaan.
Vain kiiman tullessa alkaa merkkailemaan mutta se loppuu kun on leikkautettu. Tai jos on tulehdus mutta teillä ei ole tästä kyse kun on koko ajan tehnyt tarpeensa myös laatikon ulkopuolelle.
 
[QUOTE="akka";29070750]Ei tule ikinä oppimaan joten sinuna luopuisin kissasta.
Kissa oppii joko heti laatikolle tai ei koskaan.
Vain kiiman tullessa alkaa merkkailemaan mutta se loppuu kun on leikkautettu. Tai jos on tulehdus mutta teillä ei ole tästä kyse kun on koko ajan tehnyt tarpeensa myös laatikon ulkopuolelle.[/QUOTE]

Tätä tässä vähän pelkäänkin. Enkä oikein millään usko, että olisi sairas (muuten kuin korvien välistä) kun on alusta asti tätä harrastanut välillä enemmän ja välillä vähemmän. Kissa on kuitenkin erittäin pirteä ja elämäniloinen otus. Karva kiiltää ja ruoka maistuu. Hiekkalaattikkokäyttäytyminenkin silloin kun siellä suostuu käymään on kaikin puolin normaalia.
 
[QUOTE="akka";29070750]Ei tule ikinä oppimaan joten sinuna luopuisin kissasta.
Kissa oppii joko heti laatikolle tai ei koskaan.
Vain kiiman tullessa alkaa merkkailemaan mutta se loppuu kun on leikkautettu. Tai jos on tulehdus mutta teillä ei ole tästä kyse kun on koko ajan tehnyt tarpeensa myös laatikon ulkopuolelle.[/QUOTE]

Höpöhöpöä. Et voi sanoa näillä tiedoilla että kissa ei tule koskaan oppimaan... meille tuli aikanaan hiukan käytöshäiriöinen nuori kolli, joka ei myöskään ollut sisäsiisti ja niin vain oppi käymään lootassa, kärsivällisyyttä, pyykkäämistä ja jonkin verran ärräpäitä ja itsekseen kiukkuamistahan se vaati, mutta kannatti.

Vie kissa tosiaan lekurille, että selviää varmuudella ettei ole elimellinen vika, ja toinen mikä kannattaa (kastraation lisäksi siis) tehdä on laittaa pari erilaista pissalaatikkoa eri paikkoihin, jos mahdollista niin toinen sellaisen paikan lähelle josta ne kakat tai pissat useimmiten löytyy.
 
stressi
Kissasi taitaa olla todella stressiherkkä. Kissat stressaavat pieneltäkin tuntuvia asioita (esim. jos vaihdat jonkin huonekalun paikkaa kotona, tässä tapauksessa saattaa kyseessä olla uusi hiekkalaatikko). Hanki Feliway-haihdutin, sen pitäisi auttaa. Jos mikään muu ei tunnu auttavan, niin etsi kissalle uusi koti, saattaa oppia tavoille jossain muualla. Lopetus ei aina ole se paras vaihtoehto.
 
  • Tykkää
Reactions: biiba
stressi
Höpöhöpöä. Et voi sanoa näillä tiedoilla että kissa ei tule koskaan oppimaan... meille tuli aikanaan hiukan käytöshäiriöinen nuori kolli, joka ei myöskään ollut sisäsiisti ja niin vain oppi käymään lootassa, kärsivällisyyttä, pyykkäämistä ja jonkin verran ärräpäitä ja itsekseen kiukkuamistahan se vaati, mutta kannatti.

Vie kissa tosiaan lekurille, että selviää varmuudella ettei ole elimellinen vika, ja toinen mikä kannattaa (kastraation lisäksi siis) tehdä on laittaa pari erilaista pissalaatikkoa eri paikkoihin, jos mahdollista niin toinen sellaisen paikan lähelle josta ne kakat tai pissat useimmiten löytyy.
Tähän myös peesi.
 
Mikäli tässä nyt on kyse vaan kissan ylettömästä (stressi)herkkyydestä niin ihan suoraan sanottuna voi olla parempi etsiä katille uusi koti.

Meillä ei tässä elämäntilanteessa ole mitenkään mahdollista järjestää asioita niin, että oma elinympäristömme saataisiin täysin muutosvapaaksi. Meillä on kuitenkin kaksi pientä lasta ja toinenkin kissa sekä koira. Toinen kissa on kaikin puolin fiksu ja ongelmaton tapaus.

Mikäli elämäntilanne olisi toinen ja minulla olisi mahdollisuus asettaa kissa tärkeysjärjestyksessä ykköseksi niin aivan varmasti sen tekisin. Nyt vaan sitä mahdollisuutta ei valitettavasti ole. Ja jos joku minua tämän vuoksi pitää huonona lemmikin omistajana niin voin kertoa, että tämän ongelmayksilön lisäksi meillä asuu kaksi onnellista ja hyvinvoivaa lemmikkiä.
 
Ymmärrän kyllä ettei kaikkien voimat ja hermot riitä tuollaisen kanssa painimiseen, mutta jos aiot kissasta tuon takia luopua, niin yritä tosiaan edes löytää uusi koti, kissa on vielä niin pentu että tuo piikille vieminen tuntuu aika karulta :(
 
  • Tykkää
Reactions: miata
Sepä se : /

Tämä nyt muutenkin sattui vähän huonoon saumaan kun lapset ovat vielä pieniä ja vaativat paljon. Kuitenkin syy, miksi päädyttiin nyt pentu ottamaan oli se että vanhempi kissoistamme oli pitkään vaikuttanut aika apealta. Vuosi sitten jouduimme lopettamaan kissalta kaverin tämän vakavan sairastumisen takia ja ajattelimme että uusi kissakaveri tekisi hyvää.

Tämä pentu on muuten kaikin puolin täydellinen lisä laumaamme ja luonteeltaan huippukiva, mutta tämä sisäsiisteysongelma tekee minut hulluksi. Mielelläni kokeilen kaikki kikkakolmoset jotka toteutettavissa ovat, mutta mihinkään kovin suureellisiin projekteihin ei tosiaan ole resursseja. Mikäli mitään "järjellistä" ratkaisua tilanteeseen ei tule niin ehkä joku voisi saada tästä vaikka kivan tallikissan tms.
 
Itsekin toivon oikein kovasti, että saataisiin joku ratkaisu aikaiseksi ja ipana oppisi käymään laatikolla kuten kunnon kollin kuuluukin :)

Jos jollakulla on vielä takataskussa jotain käteviä konsteja joita kokeilla niin otan vinkit mielihyvin vastaan.
 
"vieras"
Voit vielä kokeilla pestä kissan veskin kloorilla, sen haju houkuttelee kissaa pissaamaan. Kuulemma tepsinyt monilla tämäkin konsti :)
Meillä auttoi poikakissan kanssa, että pesi kloorilla hiekkalaatikon.

Ja seuraavaksi kastraatio. KÄytös oli ihan samanlaista kuin ap:n kissalla. Loppui älyttömyydet. Aina ei voi katsoa kissa ikää ja sopivaa aikaa kastraatiolle.
 
"paula"
Hiekkalaatikoita pitää olla aina yksi enemmän kuin kissoja ja erihuoneissa. Eli, jos teillä on kolme kissaa, niin hiekkalaatikoita tulisi olla vähintään neljä. Pesu kloriitilla ja mikrohiekkaa kissanhiekaksi. Ja feliway haihduttimet käyttöön. Yleensä tuon ikäisillä se on pienestä kiinni, joten kokeille nuo konstit. Toiminut minun pissahäiriköillä 90 prosenttisesti.
 
Täytyykin kokeilla tuota kloorilla pesua :) Olin jo unohtanut koko kloriitin eli kiitos vinkistä. Etikkaa ollaan suihkittu välillä kaikista kiinnostavimpiin pissapaikkoihin ja se auttoikin pitkään eli sängyt saivat olla rauhassa. Nyt tuo etikkakäsitelty päiväpeitto oli pesussa, eikä tullut mieleen että olisihan tuon sängyn voinut joka tapauksessa suihkia.

Loppukuusta on tarkoitus viedä kastraatioon. Meillä on täällä ell aika ylityöllistetty joten aiemmin ei sattunut sellaista aikaa mikä olisi mennyt yksiin miehen työaikojen kanssa. Toki olisin itse voinut viedä aiemminkin mutta ajattelin että parempi näin päin kuin se että lähdetään sompailemaan matkustamista inhoavan kissan ja kahden pikkulapsen kanssa :D Nyt vaan sormet, varpaat ja hännänpäät ristiin, että kastraatio rauhoittaisi edes vähän tuota kakkarallia.
 
  • Tykkää
Reactions: biiba
Pientä väliaikapäivitystä tilanteeseen.

Eilen pesin laatikon kloriitilla ja otin katon pois eli ajattelin jos vaikka avomallisena ei ahdistaisi niin kovasti. Lisäksi kaadoin pois mikrohiekat ja vaihdoin tilalle isorakeisempa halpishiekkaa, joka on aiemmin kelvannut ihan kohtuullisesti.

Kannoin kissan laatikolle ja näytin, että hiekka on vaihdettu ja jäin odottamaan toiveikkaana koska hätä iskee.

Parin tunnin päästä alkoi kuulua olohuoneesta kuopsutusta ja ajattelin, että jes! nyt laatikko kelpasi. Ja ketut. Kun menin katsomaan niin herra kissa oli pissalla pedissään parin metrin päässä hiekkalaatikolta. Eli ei onnistunut vieläkään :/
 
-?_
keino, vähennä hiekkaa. Kaverilla kans laatikosta kieltäytyvä kissa, sai jostakin ohjeet vähentää laatikossa olevaa hiekan määrää ja kas kummaa alkoi laatikko kelpaamaan . En tiedä onko sattumaa vai ei mutta voihan sitä kokeilla. Myös laatikon paikalla voi olla merkitystä.
 
Ollaan kokeiltu erilaisia hiekkoja ja ennen tuo mikrohiekkakin kelpasi. Välillä vaihdettiin karkeampaan ja siinä kävi selvästi paremmin, mutta ajateltiin kokeilla tuota mikrohiekkaa uudelleen kun pitää hajut paremmin kurissa. No nyt kuitenkin varmuuden vuoksi vaihdoin taas tuon karkeamman takaisin mutta nyt sekään ei kelpaa.

Laatikko siivotaan usein ja nyt tämän lakon aikana on jo kahdesti vaihdettu uudet puhtaat hiekat laatikkoon (eli ensin mikrohiekka ja sitten karkeampi) eikä silti kelpaa. Täytyy varmaan kokeilla vielä nuo pelletitkin. Laatikko on ollut jo useamman viikon samalla paikalla ja aiemmin kelpasi, nyt ei.

Uskoisin, että syy tähän täyslakkoon on tuo uusi täysin samanlainen laatikko kuin vanhakin. Laatikon vaihdosta siis alkoi tämä täyslakko, aiemmin kuitenkin teki suurimman osan tarpeistaan laatikkoon. En vaan millään keksi, että mikä tuossa voi olla vikana.
 

Yhteistyössä