kirjota tähän runo,joku sellanen,mikä liittynyt jotenkin elämääsi..

tässä mun oma:

On jo yö,en silti unta saa,
muistojen syli,mua keinuttaa.
Ei ole kylmä,silti palelen,
talvi on tullut sisälle sydämeen.
Eri teille aika meidät johdatti,
silti sinun on osa sydäntäni.
Katson ulos,suljen silmäni
ja olen siinä hetken sun kanssasi...

 

unessa kohinaa
kuulas syksy
peikko keinumalla itkee
tyyni kajo yli taivaan
tuntematon vaeltaa,
juhannus susi...

huomenna
notkeasti etelään
helinä illalla reunalla - karhea musta raivoisa uni
autuas tuuli.

 

En muista milloinka viimeksi
olisi ollut tämä hetki
jolloin onnen tunne pakahduttaa pienen sydämeni,
henkeä haukkoen
tuntisin väreilysi koko kehossani.

olen kaivannut tunnetta joka pyyhkii altaan
ajatukseni mieleni syövereistä.
Tyhjentävän leijuvia harhaluuloja elämäni,
niidenkö varaan rakennan?

Tämä on sen arvoista,
on aina ollut.

Ajatuksia toisensa jälkeen,
en osaa sanoiksi pukea
tunnetta kuristavan yhteenkuuluvuuden.
Sieluni peilinä
silmäni kyyneleitä valuvana,
onnesta sekaisin pieni ihminen.

 

Oli pieniä käärmeitä,
oli pieniä käärmeitä
kun ne pantiin samaan pussii,
missä ne sai rauhas nussii,
taas oli pieniä käärmeitä

 

Tuijotan mustaan kaukaisuuteen
loputtomana jatkuvaan pimeydenriuttaan
etsien katseellani
kaltaistani
kulkijaa
vailla varjoaan.

Verikyyneleitä.

Huuto tyhjyydestä
selkäpiitä karmiva
lihan luideni päältä repivä,
huuto
s i s ä l t ä n i

Yö
sieluani ahmiva
sydämeni verta imevä,
vievä puhtauden
k u r i s t a v a
tunne yhteenkuuluvuuden.

Pelkkä
Tyhjä perkeleen
jalanjälki paskaisessa hangessani.
k u r i s t a v a
tunne yhteenkuuluvuuden

 

Pantteri

Taukoamatta se kulkee ohitse tankojen,
silmät niin väsyneinä - katse häilyen
kuin olisi olemassa vain tuhat tankoa
ja takaa tangon tuhannen puuttuisi maailma.

Askelet vahvat, notkeat - käyntinsä pehmeää,
kun pienemmistä pienintä se kiertää ympyrää.
Kuin tanssisi voimaa antain ympäri keskiön sen,
jonka sisällä puudutettuna viruu Tahto tahtojen.

Joskus avautuu äänettömästi verho pupillin,
tuon tuokion aikana kuva sisään pääseekin.
Kiirii jäsenten läpi aavistus valppaudesta, eloisasta,
kunnes se - sydämen kohdalla - lakkaa olemasta.

Rainer Maria Rilke

 

Taottu sydän

Tuskan ahjossa kerran suli
sydämeni kova ja hiljainen.
Sitä liekit söi, sen puhdisti tuli,
ja itse kuolema takoi sen.

Niin, elämä: aseellas raskaimmalla
lyö, iske! Enää en murtua voi.
Minun sydämeni helisee moukarin alla,
mitä kipeämmin lyöt, sitä syvemmin se soi.

Saima Harmaja

ja niinikään Harmajaa

Peipponen
- Saima Harmaja 1931 - (Huhtikuu, 1932)


Olen itkenyt lakkaamatta
läpi päivän keväisen.
Ja minun sydämeni tuska
on vuorenkorkuinen.


Mutta pieni peipponen lensi
minun ikkunani taa.
Ja se lauloi hurmaantuneena,
ja sen riemua helisi maa.


Oi Jumala! Sydämessäni
on aivan pimeää.
Ja kuitenkin peipponen lauloi.
En voi sitä ymmärtää.

 

Älä eilisen suruja pohdi.
Älä huokaile aurinkoa, joka ei ole vielä noussut.

Nyt on hetki,
nyt on aika.
Elä nyt, ystäväni,
elä nyt.


- - - - - - - - -


On olemassa kukkiva oksa
joka kasvaa meistä.
Älkäämme antako kenenkään taittaa sitä.

Tartu minuun lujasti,
minä tarrun sinuun lujasti. ( - - )
Sitokaamme keinumme toistemme kukkiviin oksiin,
antakaamme silmän ja suun ja sormen antaa niille vauhtia.

(jälkimmäinen Tommy Tabermann: Kahleet)