Kirjoitin tänään miehelleni kirjeen, joka saattaa päättää avioliittoni.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kyy
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mikä voi olla pahempaa kuin pettäminen :(
Paljon voimia, toivottavasti asianne selviää!!

No esimerkiksi meidän avioliitto ei kaatuisi pettämiseen, mutta väkivaltaan kylläkin. En nyt tarkoita, että ap:llä olisi sellaista ongelmaa, mutta tuli nyt vaan mieleen yksi esimerkki, joka meidän mielestämme olisi pahempaa kuin pettäminen.
 
nn, mä olen kokenut ihan saman ja ainakin meillä auttoi tosiaan se, että sitä yhteistä, lapsetonta aikaa vaan piti järjestää. Onhan sitä nytkin joka ilta sen jälkeen, kun lapsi on mennyt nukkumaan, mutta joskus pitää saada olla niin, ettei se lapsi ole lähimaillakaan.

Me ei olla pitkään aikaan oltu missään kahdestaan reissussa, mutta nyt ajateltiin mennä alkukesästä pienelle reissulle, jolloin lapsi olisi pari yötä mummin luona. Odotan jo innolla!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Black Dahlia:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mikä voi olla pahempaa kuin pettäminen :(
Paljon voimia, toivottavasti asianne selviää!!

Siinä vaiheessa kun suhteessa on oikeasti ongelmia, ei yksi tai kaksi pettämistä ole kuin pikkujuttu. Onnellisessa asemassa ovat he, jotka eivät tätä tosiseikkaa koskaan joudu toteamaan.

no jopas sitä nyt ollaan draamakuningattaria...
älä yhtään vähättele. ihan taatusti jonkun mielestä pettäminen on pahin juttu mitä tapahtua voisi. sinun pulmasi voi tuntua taas hänestä sivuseikalta.
sinusta varmaan nyt tuntuukin että vain sinä tiedät mitä kärsimys parisuhteessa on. Älä silti kuvittele että niin olisi.

Kurjaa kuitenkin että tuohon jamaan olette joutuneet, toivottavasti asia ratkeaa kuten toivot.
 
Alkuperäinen kirjoittaja nn:
Alkuperäinen kirjoittaja 18 vuoden kokemus:
Alkuperäinen kirjoittaja nn:
meillä tilanne on se, että rakastan kyllä miestäni mutta en enää ole rakastunut häneen... siis tajusitteko mitä tarkotan? meillä 5kk ikänen lapsi ja joka ikinen päivä mietin, että tätäkö se sitten on koko loppuelämäni. Mies on kaikin puolin varmasti maailman ihanin mies, mutta jokin vaan on alkanut mättämään. En itekään tiiä, että mikä...

No tuo on ensimmäinen virhe tehdä lapsi ennenkuin rakastumisen huuma on kadonnut. Rakastuminen ei ole ikuista vaan se vaihtelee, välillä siihen vanhaan kumppaniin rakastuu uudestaan ja sit on taas niitä laimeampia kausia. Ne laimeammat kaudet mittaavat parisuhteen kestävyyden. Jos oikeasti haluaa aina elää rakastuneena niin kannattaa säästää kokoajan uusiin vihkisormuksiin koska niitä tulee sit olemaan monet.

Parisuhde ei perustu rakastumisen tunteeseen vaan rakastamiseen ja vielä enemmän sitoutumiseen. Kun teette aktiivisesti töitä parisuhteen eteen niin niitä rakastumisen kausia on mahdollista pitkässäkin suhteessa saavuttaa useammin.

no yhdessä ollaan oltu 4 vuotta, eli ei tässä kuitenkaan nyt ihan pikaliitosta ja lapsen teosta ole kyse. Ylä- ja alamäkiä on ennekin ollut mutta ei tällasta. Ehkä tää "uusi elämäntilanne" on saanu mut näille mietteille. Tai oikeastaan se, että olen tässä suhteessa AINA se, ketä tekee aloitteen joka asiaan jne. Kaipaan hellyyttä, pusuja, haleja välillä jne, ja tästä asiasta ollaan monesti keskusteltu mutta parin päivän parannuksen jälkeen sama meno jatkuu. En vaan jaksa olla aina se, ketä tekee aloitteen.

Mun mielestä raskausaikana tai pikkuvauva-aikana (n.alle 1,5v.) ei kannata tehdä mitään radikaaleja ratkaisuja parisuhteen kannalta, etenkin jos on ensimmäinen lapsi kyseessä. Lapsen saaminen on molemmille niin iso mullistus ja naisella vielä hormonit tekevät omat tepposensa, että vie aikansa ennenkuin tilanne vakiintuu ja kaikki löytävät paikkansa uudessa perheessä. Tietysti jos teillä on ollut samat ongelmat kokoajan ennen odotuksen alkamistakin niin asia on ehkä vähän eri.

Mulle tuli vähän ristiriitainen olo noista siun kirjotuksista kun toisaalta sanoit ette ole rakastunut ja toisaalta kaipaat haleja ja hellyyttä ja itse ilmeisesti niitä joudut "kerjäämään"...
Ja tosiasiahan on se mitä 18vkok. sanoikin, että ei kokoajan ole tarkoituskaan olla rakastunut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja jahas:
Alkuperäinen kirjoittaja Black Dahlia:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mikä voi olla pahempaa kuin pettäminen :(
Paljon voimia, toivottavasti asianne selviää!!

Siinä vaiheessa kun suhteessa on oikeasti ongelmia, ei yksi tai kaksi pettämistä ole kuin pikkujuttu. Onnellisessa asemassa ovat he, jotka eivät tätä tosiseikkaa koskaan joudu toteamaan.

no jopas sitä nyt ollaan draamakuningattaria...
älä yhtään vähättele. ihan taatusti jonkun mielestä pettäminen on pahin juttu mitä tapahtua voisi. sinun pulmasi voi tuntua taas hänestä sivuseikalta.
sinusta varmaan nyt tuntuukin että vain sinä tiedät mitä kärsimys parisuhteessa on. Älä silti kuvittele että niin olisi.

Kurjaa kuitenkin että tuohon jamaan olette joutuneet, toivottavasti asia ratkeaa kuten toivot.

En minä ole draamakuningatar enkä väheksy pettämisen tuomaa tuskaa kenenkään osalta. Mutta olen itse sitä mieltä, että saa olla onnellinen siinä kohtaa, kun huoli mahdollisesta pettämisestä on se kaikista suurin. Silloin tuskin on niitä muita ongelmia liitossa. Tai ainakaan mitään kovin vakavia, jos pettäminen on kaikista kamalinta mitä voi tapahtua. Itsekin toivoisin olevani samassa asemassa, että yksi pettäminen olisi pahinta, mitä liitolleni voisi ikinä tapahtua.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Saraldo:
nn, mä olen kokenut ihan saman ja ainakin meillä auttoi tosiaan se, että sitä yhteistä, lapsetonta aikaa vaan piti järjestää. Onhan sitä nytkin joka ilta sen jälkeen, kun lapsi on mennyt nukkumaan, mutta joskus pitää saada olla niin, ettei se lapsi ole lähimaillakaan.

Me ei olla pitkään aikaan oltu missään kahdestaan reissussa, mutta nyt ajateltiin mennä alkukesästä pienelle reissulle, jolloin lapsi olisi pari yötä mummin luona. Odotan jo innolla!!

meillä on aina tää parisuhde ollu ns. kunnossa, tietty niitä pieniä ylä- ja alamäkiä joukkoon mahtuu, mutta väkisinhän suhteessa noita tulee. Nyt vaan jotenkin pelästyin omia ajatuksiani erosta tms, ennen kun sellaset ei oo tullut ees mieleen!

Kyllähän tää vauva aika verottaa, en sitä epäillytkään ja ehkä mulle sitten vaan tuli tämän kaiken mukana nämä ajatuksetkin. Ollaan nyt niin tiiviisti oltu vauvan kanssa 5kk ilman "omaa yhteistä aikaa", että uskon jo tuolla oman ajan hankkimisella saavan ihmeitä aikaan. Iltasinkaan meillä ei tuo oman ajan saanti oikein onnistu, kun poikaa on välillä todella hankala saada nukkumaan ja ilta jo menee siinä. Mutta taidampa pian ilmottaa kun tuo mies saapuu kotiin, että vkoloppu on varattu vain ja ainoastaan MEILLE.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Black Dahlia:
Alkuperäinen kirjoittaja jahas:
Alkuperäinen kirjoittaja Black Dahlia:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mikä voi olla pahempaa kuin pettäminen :(
Paljon voimia, toivottavasti asianne selviää!!

Siinä vaiheessa kun suhteessa on oikeasti ongelmia, ei yksi tai kaksi pettämistä ole kuin pikkujuttu. Onnellisessa asemassa ovat he, jotka eivät tätä tosiseikkaa koskaan joudu toteamaan.

no jopas sitä nyt ollaan draamakuningattaria...
älä yhtään vähättele. ihan taatusti jonkun mielestä pettäminen on pahin juttu mitä tapahtua voisi. sinun pulmasi voi tuntua taas hänestä sivuseikalta.
sinusta varmaan nyt tuntuukin että vain sinä tiedät mitä kärsimys parisuhteessa on. Älä silti kuvittele että niin olisi.

Kurjaa kuitenkin että tuohon jamaan olette joutuneet, toivottavasti asia ratkeaa kuten toivot.

En minä ole draamakuningatar enkä väheksy pettämisen tuomaa tuskaa kenenkään osalta. Mutta olen itse sitä mieltä, että saa olla onnellinen siinä kohtaa, kun huoli mahdollisesta pettämisestä on se kaikista suurin. Silloin tuskin on niitä muita ongelmia liitossa. Tai ainakaan mitään kovin vakavia, jos pettäminen on kaikista kamalinta mitä voi tapahtua. Itsekin toivoisin olevani samassa asemassa, että yksi pettäminen olisi pahinta, mitä liitolleni voisi ikinä tapahtua.

Saanko udella, mitkä asiat on sinusta niin paljon suurempia ongelmia? Alkoholi, lyöminen, henkinen väkivalta, huutaminen...? Mikä?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Hapsukka:
Alkuperäinen kirjoittaja nn:
Alkuperäinen kirjoittaja 18 vuoden kokemus:
Alkuperäinen kirjoittaja nn:
meillä tilanne on se, että rakastan kyllä miestäni mutta en enää ole rakastunut häneen... siis tajusitteko mitä tarkotan? meillä 5kk ikänen lapsi ja joka ikinen päivä mietin, että tätäkö se sitten on koko loppuelämäni. Mies on kaikin puolin varmasti maailman ihanin mies, mutta jokin vaan on alkanut mättämään. En itekään tiiä, että mikä...

No tuo on ensimmäinen virhe tehdä lapsi ennenkuin rakastumisen huuma on kadonnut. Rakastuminen ei ole ikuista vaan se vaihtelee, välillä siihen vanhaan kumppaniin rakastuu uudestaan ja sit on taas niitä laimeampia kausia. Ne laimeammat kaudet mittaavat parisuhteen kestävyyden. Jos oikeasti haluaa aina elää rakastuneena niin kannattaa säästää kokoajan uusiin vihkisormuksiin koska niitä tulee sit olemaan monet.

Parisuhde ei perustu rakastumisen tunteeseen vaan rakastamiseen ja vielä enemmän sitoutumiseen. Kun teette aktiivisesti töitä parisuhteen eteen niin niitä rakastumisen kausia on mahdollista pitkässäkin suhteessa saavuttaa useammin.

no yhdessä ollaan oltu 4 vuotta, eli ei tässä kuitenkaan nyt ihan pikaliitosta ja lapsen teosta ole kyse. Ylä- ja alamäkiä on ennekin ollut mutta ei tällasta. Ehkä tää "uusi elämäntilanne" on saanu mut näille mietteille. Tai oikeastaan se, että olen tässä suhteessa AINA se, ketä tekee aloitteen joka asiaan jne. Kaipaan hellyyttä, pusuja, haleja välillä jne, ja tästä asiasta ollaan monesti keskusteltu mutta parin päivän parannuksen jälkeen sama meno jatkuu. En vaan jaksa olla aina se, ketä tekee aloitteen.

Mun mielestä raskausaikana tai pikkuvauva-aikana (n.alle 1,5v.) ei kannata tehdä mitään radikaaleja ratkaisuja parisuhteen kannalta, etenkin jos on ensimmäinen lapsi kyseessä. Lapsen saaminen on molemmille niin iso mullistus ja naisella vielä hormonit tekevät omat tepposensa, että vie aikansa ennenkuin tilanne vakiintuu ja kaikki löytävät paikkansa uudessa perheessä. Tietysti jos teillä on ollut samat ongelmat kokoajan ennen odotuksen alkamistakin niin asia on ehkä vähän eri.

Mulle tuli vähän ristiriitainen olo noista siun kirjotuksista kun toisaalta sanoit ette ole rakastunut ja toisaalta kaipaat haleja ja hellyyttä ja itse ilmeisesti niitä joudut "kerjäämään"...
Ja tosiasiahan on se mitä 18vkok. sanoikin, että ei kokoajan ole tarkoituskaan olla rakastunut.

Ei kait sitä tarvii olla just rakastunut, jos kaipaa hellyyttä? Mä kuitenkin RAKASTAN miestäni. Tätä on niin hirmu vaikea selittää. ehkä tää vauva-aika ja hormoonit saa just pään ihan pyörälle. oma yhteinen aika vähissä jne. Ja tosiaan, tiedossa oli jo ennen raskautta se, että vauva-aika on raskasta, mutta nää omat tunteet säikäyttivät aika lailla...

en osaa selittää, ehkä joku saman kokenut ymmärtää. :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja nn:
Ei kait sitä tarvii olla just rakastunut, jos kaipaa hellyyttä? Mä kuitenkin RAKASTAN miestäni. Tätä on niin hirmu vaikea selittää. ehkä tää vauva-aika ja hormoonit saa just pään ihan pyörälle. oma yhteinen aika vähissä jne. Ja tosiaan, tiedossa oli jo ennen raskautta se, että vauva-aika on raskasta, mutta nää omat tunteet säikäyttivät aika lailla...

en osaa selittää, ehkä joku saman kokenut ymmärtää. :)

No jos kuitenkin rakastat miestäsi ja vielä kaipaat hellyyttäkin, teillä on järjettömän hyvät lähtökohdat! :) Ei sitä rakastunut huumaa jatkuvasti koe, jos teillä 4v se on kestänyt, niin nostan hattua. Meillä rakastunut huuma katos jo 1.5v päästä...
 
Alkuperäinen kirjoittaja heillo:
Saanko udella, mitkä asiat on sinusta niin paljon suurempia ongelmia? Alkoholi, lyöminen, henkinen väkivalta, huutaminen...? Mikä?

Monet asiat, en nyt välttämättä halua eritellä tähän kaikkea, mutta esim. nuo manitsemasi ovat vaikkei meillä nyt niistä olekaan kyse. Ja kyllä minä ihan oikeasti ymmärrän niitä ihmisiä, jotka pitävät sitä pettämistä pahimpana ongelmana, itse joskus ajattelin samoin. Mutta elämä on tuonut eteen niin paljon isompia asioita, että se pettäminen minusta henkilökohtaisesti nyt vain tuntuu vähäpätöiseltä ongelmalta itseni kohdalla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Nyt pidät pienen tauon ja luet sitten sen kirjeen uudestaan läpi ajatuksen kanssa, jäikö jotain sanomatta, tuliko jotain liikaa ja onko se tarpeeksi selkeästi kirjoitettu, ettei tarvitse rivien välistä lukea. Annat sen jälkeen vasta.

tää on hyvä neuvo...
itsekkin olen tuolla lailla tehnyt, ja se johti lopulta eroon, tosin mun halusta... oli kuitenkin liian myöhäistä sanoa niitä asioita.. :(
 
Alkuperäinen kirjoittaja ymmällään:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Nyt pidät pienen tauon ja luet sitten sen kirjeen uudestaan läpi ajatuksen kanssa, jäikö jotain sanomatta, tuliko jotain liikaa ja onko se tarpeeksi selkeästi kirjoitettu, ettei tarvitse rivien välistä lukea. Annat sen jälkeen vasta.

tää on hyvä neuvo...
itsekkin olen tuolla lailla tehnyt, ja se johti lopulta eroon, tosin mun halusta... oli kuitenkin liian myöhäistä sanoa niitä asioita.. :(

:hug: Koitko kuitenkin oikeaksi ratkaisuksi selvittää asiat?
 
Mä oon kans joskus noita kirjeitä kirjoitellu.. Aika pitkän aikaa mä pohdin että haluanko mä oikeesti olla tässä parisuhteessa. Pitkään aikaan en ollu onnellinen ja tosissani mietin että oonko mä tuon miehen kans rakkaudesta vai tottumuksesta. Meillä oli kans muutamia asioita jotka hiersi välejä. Mä tiesin ja tiedän edelleen ettei ne asiat siitä tule miksikään muuttumaan joten mun oli tehtävä valinta, "tyydynkö" mä tähän tilanteeseen vai haluanko mä oikeesti enemmän. Parina iltana meillä oli todella vakavat ja pitkät keskustelut. Oltiin kyllä useesti aiemminki jo puhuttu meidän tulevaisuudesta mutta aina aikaisemmin päädyttiin siihen että "katsellaan nyt vielä.." No, mä sain oman kuulani lopulta järjestykseen ja totesin että tää ei riitä enää mulle.. Ja sitten yhdessä päädyttiin siihen ratkaisuun että erotaan, ettei tässä ole enää mitään järkee jos ei kumpikaan jaksa enää edes yrittää.

Eka mulle iski kauhee paniikki että mitä hittoo mä oon oikeen menny tekeen! Sitä kesti varmaan pari viikkoo mutta sitten helpotti! Ja helpotti todella! Tuntu siltä ku koko maailman paino ois nostettu mun hartioilta. Aikaisemmin musta tuntui, kolmikymppisenä, että mun elämä on eletty ja mä oon totaalisen jumissa. Nyt musta tuntuu että mä oon kolmikymppinen jolla on vielä elämä kokonaan edessä :)

Mä en kertonu tätä siks että sanoisin että kyllä se ero on se ainut vaihtoehto ja kaikki paranee kun eroaa. Vaan sen takia että loppupeleissä sitä itse täytyy valinnat tehdä. Jos ei ole elämäänsä tyytyväinen ja onnellinen niin silloin täytyy miettiä että miten siitä saa sellaisen joka itseä tyydyttää. Niitähän tää elämä on täynnä, valintoja, ja ne kaikista tärkeimmät on niitä kaikista vaikeimpia..

Voimia sulle! :hug: Toivottavasti te saatte asianne selvitettyä!

(ja sori "hieman" sekava selostus, mul on massiivinen aivosumu.. :D )
 
Alkuperäinen kirjoittaja Heavyfreak:
Mä oon kans joskus noita kirjeitä kirjoitellu.. Aika pitkän aikaa mä pohdin että haluanko mä oikeesti olla tässä parisuhteessa. Pitkään aikaan en ollu onnellinen ja tosissani mietin että oonko mä tuon miehen kans rakkaudesta vai tottumuksesta. Meillä oli kans muutamia asioita jotka hiersi välejä. Mä tiesin ja tiedän edelleen ettei ne asiat siitä tule miksikään muuttumaan joten mun oli tehtävä valinta, "tyydynkö" mä tähän tilanteeseen vai haluanko mä oikeesti enemmän. Parina iltana meillä oli todella vakavat ja pitkät keskustelut. Oltiin kyllä useesti aiemminki jo puhuttu meidän tulevaisuudesta mutta aina aikaisemmin päädyttiin siihen että "katsellaan nyt vielä.." No, mä sain oman kuulani lopulta järjestykseen ja totesin että tää ei riitä enää mulle.. Ja sitten yhdessä päädyttiin siihen ratkaisuun että erotaan, ettei tässä ole enää mitään järkee jos ei kumpikaan jaksa enää edes yrittää.

Eka mulle iski kauhee paniikki että mitä hittoo mä oon oikeen menny tekeen! Sitä kesti varmaan pari viikkoo mutta sitten helpotti! Ja helpotti todella! Tuntu siltä ku koko maailman paino ois nostettu mun hartioilta. Aikaisemmin musta tuntui, kolmikymppisenä, että mun elämä on eletty ja mä oon totaalisen jumissa. Nyt musta tuntuu että mä oon kolmikymppinen jolla on vielä elämä kokonaan edessä :)

Mä en kertonu tätä siks että sanoisin että kyllä se ero on se ainut vaihtoehto ja kaikki paranee kun eroaa. Vaan sen takia että loppupeleissä sitä itse täytyy valinnat tehdä. Jos ei ole elämäänsä tyytyväinen ja onnellinen niin silloin täytyy miettiä että miten siitä saa sellaisen joka itseä tyydyttää. Niitähän tää elämä on täynnä, valintoja, ja ne kaikista tärkeimmät on niitä kaikista vaikeimpia..

Voimia sulle! :hug: Toivottavasti te saatte asianne selvitettyä!

(ja sori "hieman" sekava selostus, mul on massiivinen aivosumu.. :D )

Kiitos tästä. :hug: Hyvin sain selvää sun pointistas ja tiedän kyllä mistä puhut ja mitä tarkoitat. Nyt on mies kotona, vielä en ole kirjettä antanut. Rohkenenkohan minä ollenkaan?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Black Dahlia:
Nyt mietin, että onko minulla tarpeeksi rohkeutta antaa se hänelle? :whistle:

Laita kirje viikoksi hyllylle, lue se sitten uudelleen ja kuulostele itseäsi. Jospa ei enää olekkaan hyvä idea. Kirje on NIIN painava.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Siis onko sulla ollut joku pidempiaikainen sivusuhde? Vähän vaikea ottaa kantaa kun et yhtään paljasta mistä on kyse.

Kannattaako omalle puolisolle kertoa, jos on ollut pitempiaikainen sivusuhde toisen kanssa? Varsinkin, jos suhde on jo päättynyt.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ***:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Siis onko sulla ollut joku pidempiaikainen sivusuhde? Vähän vaikea ottaa kantaa kun et yhtään paljasta mistä on kyse.

Kannattaako omalle puolisolle kertoa, jos on ollut pitempiaikainen sivusuhde toisen kanssa? Varsinkin, jos suhde on jo päättynyt.

Ei. Mutta ei ehkä valehdellakaan, jos hän sattuisi kysymään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Duunarin eukko:
Alkuperäinen kirjoittaja Mimosa:
Kyllä pettämisjutuista kertominenkin on rehellisyyttä. Kertomatta jättäminen on pelkuruutta ja omien tekojen vastuun pakoilua. Tottakai se toista satuttaa, mutta ei se tee teosta yhtään oikeutetumpaa jos sen jättää kertomatta, päinvastoin.

Mun mielestä aika brutaalia rehellisyyttä, tekeekö se sitten asiasta oikeutetumpaa kun kertoo toiselle ja tahallisesti satuttaa tätä? Ja silläkö pettäjä saa synninpäästön että kertoo pettäneensä?

Kyllä mun mielstä JOS on vahinko jo sattunut ja toinen on pettänyt, niin rehellisempää on kertoa se suoraan. Totta hitossa se satuttaa petettyä osapuolta. Mutta varmasti sattuttaa kymmenenkertaisesti jos siitä pettämisestä kuulee sitten myöhemmin jonkin mutkan kautta.
Kyllä mä voisin pettämisen antaa anteeksi, jos puoliso sen kertoisis itse. Mutta tilanne olisi toinen jos se tieto tulisi korviini mutkien takaa.
Ei se fyysinen pettäminen ole kun fyysistä. Enemmän loukkaa se että toinen on selkärangatoin eikä kykene kertomaan että tuli mokattua.
 
Alkuperäinen kirjoittaja nn:
Alkuperäinen kirjoittaja 18 vuoden kokemus:
Alkuperäinen kirjoittaja nn:
meillä tilanne on se, että rakastan kyllä miestäni mutta en enää ole rakastunut häneen... siis tajusitteko mitä tarkotan? meillä 5kk ikänen lapsi ja joka ikinen päivä mietin, että tätäkö se sitten on koko loppuelämäni. Mies on kaikin puolin varmasti maailman ihanin mies, mutta jokin vaan on alkanut mättämään. En itekään tiiä, että mikä...

No tuo on ensimmäinen virhe tehdä lapsi ennenkuin rakastumisen huuma on kadonnut. Rakastuminen ei ole ikuista vaan se vaihtelee, välillä siihen vanhaan kumppaniin rakastuu uudestaan ja sit on taas niitä laimeampia kausia. Ne laimeammat kaudet mittaavat parisuhteen kestävyyden. Jos oikeasti haluaa aina elää rakastuneena niin kannattaa säästää kokoajan uusiin vihkisormuksiin koska niitä tulee sit olemaan monet.

Parisuhde ei perustu rakastumisen tunteeseen vaan rakastamiseen ja vielä enemmän sitoutumiseen. Kun teette aktiivisesti töitä parisuhteen eteen niin niitä rakastumisen kausia on mahdollista pitkässäkin suhteessa saavuttaa useammin.

no yhdessä ollaan oltu 4 vuotta, eli ei tässä kuitenkaan nyt ihan pikaliitosta ja lapsen teosta ole kyse. Ylä- ja alamäkiä on ennekin ollut mutta ei tällasta. Ehkä tää "uusi elämäntilanne" on saanu mut näille mietteille. Tai oikeastaan se, että olen tässä suhteessa AINA se, ketä tekee aloitteen joka asiaan jne. Kaipaan hellyyttä, pusuja, haleja välillä jne, ja tästä asiasta ollaan monesti keskusteltu mutta parin päivän parannuksen jälkeen sama meno jatkuu. En vaan jaksa olla aina se, ketä tekee aloitteen.

sulla on nyt semmoinen symbioottinen vaihe menossa sun vauvan kanssa, joten ei ihme, jos ukon pärstäkerroin ärsyttää. Kyllä se siitä ajan kanssa helpottaa! Ölökö jumankeuta raiskaa suomen kieltä tuolla jumalattoman ärsyttävällä ketä-pronominilla!!!! Näen punaista aina kun törmään tuohon! Se on JOKA!! Kiitos
 
Alkuperäinen kirjoittaja MIe:
Alkuperäinen kirjoittaja nn:
Alkuperäinen kirjoittaja 18 vuoden kokemus:
Alkuperäinen kirjoittaja nn:
meillä tilanne on se, että rakastan kyllä miestäni mutta en enää ole rakastunut häneen... siis tajusitteko mitä tarkotan? meillä 5kk ikänen lapsi ja joka ikinen päivä mietin, että tätäkö se sitten on koko loppuelämäni. Mies on kaikin puolin varmasti maailman ihanin mies, mutta jokin vaan on alkanut mättämään. En itekään tiiä, että mikä...

No tuo on ensimmäinen virhe tehdä lapsi ennenkuin rakastumisen huuma on kadonnut. Rakastuminen ei ole ikuista vaan se vaihtelee, välillä siihen vanhaan kumppaniin rakastuu uudestaan ja sit on taas niitä laimeampia kausia. Ne laimeammat kaudet mittaavat parisuhteen kestävyyden. Jos oikeasti haluaa aina elää rakastuneena niin kannattaa säästää kokoajan uusiin vihkisormuksiin koska niitä tulee sit olemaan monet.

Parisuhde ei perustu rakastumisen tunteeseen vaan rakastamiseen ja vielä enemmän sitoutumiseen. Kun teette aktiivisesti töitä parisuhteen eteen niin niitä rakastumisen kausia on mahdollista pitkässäkin suhteessa saavuttaa useammin.

no yhdessä ollaan oltu 4 vuotta, eli ei tässä kuitenkaan nyt ihan pikaliitosta ja lapsen teosta ole kyse. Ylä- ja alamäkiä on ennekin ollut mutta ei tällasta. Ehkä tää "uusi elämäntilanne" on saanu mut näille mietteille. Tai oikeastaan se, että olen tässä suhteessa AINA se, ketä tekee aloitteen joka asiaan jne. Kaipaan hellyyttä, pusuja, haleja välillä jne, ja tästä asiasta ollaan monesti keskusteltu mutta parin päivän parannuksen jälkeen sama meno jatkuu. En vaan jaksa olla aina se, ketä tekee aloitteen.

sulla on nyt semmoinen symbioottinen vaihe menossa sun vauvan kanssa, joten ei ihme, jos ukon pärstäkerroin ärsyttää. Kyllä se siitä ajan kanssa helpottaa! Ölökö jumankeuta raiskaa suomen kieltä tuolla jumalattoman ärsyttävällä ketä-pronominilla!!!! Näen punaista aina kun törmään tuohon! Se on JOKA!! Kiitos

siis äläkä! Kato nyt, sait minutkin kirjoittamaan mitä sattuu!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ketä:
ei ole mitään murretta, se on suomen kielen raiskaamista ja on ilmestynyt kieleen ihan viime vuosina.

Just... no ainakin täällä päin sitä kuulee lähes jokaisen suusta, joten jos se ei liity murteeseen mitenkään niin meillä asuu sitten tosi paljon näitä kielenraiskaajia...
 

Yhteistyössä