Kirjoitin sitten suutuspäissäni eilen illalla miehelle kirjeen...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ap
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Lähetin sähköpostilla ja pistin tekstarin perään että katsoo mailit. Ei vissiin vielä ole lukenut.

Nyt en kirjottaisi samoin, en kirjottaisi ollenkaan. Antaisin asian olla. Olen niin kyllästynyt kaikkeen paskaan.
Kirjoitit minusta hyvin, siis siinä mielessä, että tunteesi ja ajatuksesi tulivat hyvin esille, aika rankasti kyllä. Olen itsekin kirjoittanut tuollaisia kirjeitä suuttumuksen tai pahan mielen aallon harjalla. Ja jos saa sanoa, niin niistä on ollut hyötyä nolla. Toinen ei voi sitä minun pääni sisäistä tilaa nähdä paperilta tai sähköpostista. Ja jos on jossain toisaalla, ei voi asialle mitään, paitsi kenties pahentaa sitä kirjoittemalla vielä pahemmin. Sanotut sanat ja kirjoitetut sanat, niillä on mielestäni eri painoarvo. Kumpiakaan ei saa koskaan takaisin, mutta jos sanotaan, edes puhelimessa, tai mieluiten tietty kasvotusten, on mahdollista reagoida toisen reagointiin. Kun kaataa toisen niskaan kaiken yhdellä kertaa, silloin yleensä tulee vaan märkä ja kylmä. Mutta toisaalta (olen palstan toisaalta-nainen ) on nämä avautumiskirjeet joskus toimineetkin.

:)
 
AP, Erittäin hyvin kirjoitettu, selkeä ja hyvä teksti! Kyllä miehesi siitä varmasti ymmrätää pointin.

Sun tilanne on tosi kurja. Miehen olisi pitänyt kuunnella sua, olet raskaana, asumistilanne erikoinen ja esikoinen hoidettavana.

Tiedän, ettet ole ainoa, jolla on samanlaista kotona. Monet miehet ei vaan ymmärää sitten pohjimmiltaan kuitenkaan, mitä sitoutuminen ja perheen perustaminen on. Se on osittain luopumista tai asioiden korvaamista toisilla, tärkeämmillä asioilla. Molempien vanhempien elämä muuttuu, uskaltaisinpa väittää, että naisen vielä enemmän.

Et todellakaan ole nalkuttava akka. Tähänkin ketjuun on taas päässyt ääneen nämä "unelmanaiset" ja "kakkoset". Kyllä elämä heitäkin vielä joskus opettaa, jos löytävät OMAN miehen.

Ja ne harmaana kirjoittelevat, jotka nyt haluaa hyökätä mun kirjoitusta vastaan, voivat rekisteröityä ja laittaa yksityisviestiä. Kinastellaan kasvotusten! :saint:
 
:hug: todella hyvä kirje! Miehen täytyy olla todella k.pää jos ei ymmärrä sinua tuon kirjeen jälkeen. Toivottavasti lukee ainakin pari kertaa ja ajatuksella.
Jaksamista sulle ap!
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja apua:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Ja muutamalle mulle tiedoksi, minä en nalkuta. En jaksa vaivaantua.

siis toi kirjehän oli yhtä pitkää nalkutusta.

No kerroppa viisaana miten olisi pitänyt asia esittää?

Kerrot kirjeessä, ettet taida rakastaa.
Se kertoo paljon, että tämä matka on vienyt rakkauden pois.
Tai sitten on jokin toinen syy, mikset rakasta.
Mahdollista myös, että uhkailet tällä tavoin miestäsi.

"Jos et tee kuten haluan; en enää rakasta sinua"

Alkuperäinen kirjoittaja Bla-bla:
Et todellakaan ole nalkuttava akka. Tähänkin ketjuun on taas päässyt ääneen nämä "unelmanaiset" ja "kakkoset". Kyllä elämä heitäkin vielä joskus opettaa, jos löytävät OMAN miehen.

Ja ne harmaana kirjoittelevat, jotka nyt haluaa hyökätä mun kirjoitusta vastaan, voivat rekisteröityä ja laittaa yksityisviestiä. Kinastellaan kasvotusten! :saint:

Ai ihan sinun vuoksesi tulisi rekisteröityä, laittaa yv ja sinut tavata :o
Vieläpä sen jälkeen, kun toteat muut kakkosnaisiksi ja ties miksikä.

Alkuperäinen kirjoittaja Candide:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Lähetin sähköpostilla ja pistin tekstarin perään että katsoo mailit. Ei vissiin vielä ole lukenut.

Nyt en kirjottaisi samoin, en kirjottaisi ollenkaan. Antaisin asian olla. Olen niin kyllästynyt kaikkeen paskaan.
Kirjoitit minusta hyvin, siis siinä mielessä, että tunteesi ja ajatuksesi tulivat hyvin esille, aika rankasti kyllä. Olen itsekin kirjoittanut tuollaisia kirjeitä suuttumuksen tai pahan mielen aallon harjalla. Ja jos saa sanoa, niin niistä on ollut hyötyä nolla. Toinen ei voi sitä minun pääni sisäistä tilaa nähdä paperilta tai sähköpostista. Ja jos on jossain toisaalla, ei voi asialle mitään, paitsi kenties pahentaa sitä kirjoittemalla vielä pahemmin. Sanotut sanat ja kirjoitetut sanat, niillä on mielestäni eri painoarvo. Kumpiakaan ei saa koskaan takaisin, mutta jos sanotaan, edes puhelimessa, tai mieluiten tietty kasvotusten, on mahdollista reagoida toisen reagointiin. Kun kaataa toisen niskaan kaiken yhdellä kertaa, silloin yleensä tulee vaan märkä ja kylmä. Mutta toisaalta (olen palstan toisaalta-nainen ) on nämä avautumiskirjeet joskus toimineetkin.

:)

Meillä kun ei kasvotusten tai edes puhelimessa riitely toimi. Minä yritän puhua, mies suuttuu, mutta ei sano mitään, minä jatkan ja tivaan vastausta ja mies lopulta sanoo vain mahdollisimman ilkeesti tukkiakseen suuni... :( Ja sitten minä pillitän ja mies vannoo ikuista rakkauttaan ja ongelma jää taas selvittämättä.
 
Hyvä kirje!

Kun jotkut sanovat, että kirje on nalkutusta, niin mulle on tullut sellainen kuva (ei tästä, vaan ajan saatossa), että kun nainen sanoo vaikka vain kerran miehelle jotain arvostelevaa, se on heti joidenkin mielestä nalkutusta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Candide:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Lähetin sähköpostilla ja pistin tekstarin perään että katsoo mailit. Ei vissiin vielä ole lukenut.

Nyt en kirjottaisi samoin, en kirjottaisi ollenkaan. Antaisin asian olla. Olen niin kyllästynyt kaikkeen paskaan.
Kirjoitit minusta hyvin, siis siinä mielessä, että tunteesi ja ajatuksesi tulivat hyvin esille, aika rankasti kyllä. Olen itsekin kirjoittanut tuollaisia kirjeitä suuttumuksen tai pahan mielen aallon harjalla. Ja jos saa sanoa, niin niistä on ollut hyötyä nolla. Toinen ei voi sitä minun pääni sisäistä tilaa nähdä paperilta tai sähköpostista. Ja jos on jossain toisaalla, ei voi asialle mitään, paitsi kenties pahentaa sitä kirjoittemalla vielä pahemmin. Sanotut sanat ja kirjoitetut sanat, niillä on mielestäni eri painoarvo. Kumpiakaan ei saa koskaan takaisin, mutta jos sanotaan, edes puhelimessa, tai mieluiten tietty kasvotusten, on mahdollista reagoida toisen reagointiin. Kun kaataa toisen niskaan kaiken yhdellä kertaa, silloin yleensä tulee vaan märkä ja kylmä. Mutta toisaalta (olen palstan toisaalta-nainen ) on nämä avautumiskirjeet joskus toimineetkin.

:)

Meillä kun ei kasvotusten tai edes puhelimessa riitely toimi. Minä yritän puhua, mies suuttuu, mutta ei sano mitään, minä jatkan ja tivaan vastausta ja mies lopulta sanoo vain mahdollisimman ilkeesti tukkiakseen suuni... :( Ja sitten minä pillitän ja mies vannoo ikuista rakkauttaan ja ongelma jää taas selvittämättä.

Nih ja sit sä halusit lapsen!
Se kun auttaa ongelmiin, jep.

Toi kirje on naurettava.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ff:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja apua:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Ja muutamalle mulle tiedoksi, minä en nalkuta. En jaksa vaivaantua.

siis toi kirjehän oli yhtä pitkää nalkutusta.

No kerroppa viisaana miten olisi pitänyt asia esittää?

Kerrot kirjeessä, ettet taida rakastaa.
Se kertoo paljon, että tämä matka on vienyt rakkauden pois.
Tai sitten on jokin toinen syy, mikset rakasta.
Mahdollista myös, että uhkailet tällä tavoin miestäsi.

"Jos et tee kuten haluan; en enää rakasta sinua"

Siis ihanko tosissasi luulet koko homman koskevan vaan tuota saakelin matkaa??!! Yhteen kappaleeseen pistin sen, mitä minulla oli matkasta sanottavaa, kaikki muu oli kyllä ihan yleistä lätinää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ff:
Alkuperäinen kirjoittaja Bla-bla:
Et todellakaan ole nalkuttava akka. Tähänkin ketjuun on taas päässyt ääneen nämä "unelmanaiset" ja "kakkoset". Kyllä elämä heitäkin vielä joskus opettaa, jos löytävät OMAN miehen.

Ja ne harmaana kirjoittelevat, jotka nyt haluaa hyökätä mun kirjoitusta vastaan, voivat rekisteröityä ja laittaa yksityisviestiä. Kinastellaan kasvotusten! :saint:

Ai ihan sinun vuoksesi tulisi rekisteröityä, laittaa yv ja sinut tavata :o
Vieläpä sen jälkeen, kun toteat muut kakkosnaisiksi ja ties miksikä.

Osu ja uppos!
 
Miksi halusit lapsen tuohon sodan keskelle?
Ilmeisesti suhteenne ei toimi juuri millään tasolla, eikä ole toiminut aikoihin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Meillä kun ei kasvotusten tai edes puhelimessa riitely toimi. Minä yritän puhua, mies suuttuu, mutta ei sano mitään, minä jatkan ja tivaan vastausta ja mies lopulta sanoo vain mahdollisimman ilkeesti tukkiakseen suuni... :( Ja sitten minä pillitän ja mies vannoo ikuista rakkauttaan ja ongelma jää taas selvittämättä.
Aika sama on kuvio meilläkin ollut, juuri tuota pilitystä myöten
:ashamed: Osaan kyllä asettua asemaasi, vaikka koitan pitää mielessäni, että "tiedän" tästä tasan sen verran, mitä sinä olet teidän suhteestanne kertonut, enkä kauhean tarkkaan eilistä ketjua lukenutkaan. Mutta siis, tuo riitelykuvio on siis tuttu. Kun mietin tarkemmin, meillä ovat riidat vähentyneet vähentymistään viime vuosina, syytä jos mietin niin luulen, että se on siinä, että kummallakaan ei ole enää niin paljon epärealistisia kuvitelmia elämästä, rakkaudesta, onnesta jne. Mutta me olemmekin jo ns vanha pari, juuri samaan tapaan matsasimme kun meillä oli pieniä lapsia ja eniten jo ennen sitä. Olimme niin erilaisia kriisitilanteen käsittelijöitä, ettei tosikaan ja kumpikin luonnollisesti ajatteli, että se oikea löytyy sieltä omien korvien välistä ja toinen on väärässä, pohjattoman väärässä. Oikeasti, olimme kovin lapsellisia. ja sanon vielä, etten tosiaankaan ajattele, että sinä olisit väärässä, mutta en ajattele minulle tuntemattomasta miehestäsikään, että onpa siinä sika ja heittiö. Olisi aika typerää sanoa sellaista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Bla-bla:
Alkuperäinen kirjoittaja ff:
Alkuperäinen kirjoittaja Bla-bla:
Et todellakaan ole nalkuttava akka. Tähänkin ketjuun on taas päässyt ääneen nämä "unelmanaiset" ja "kakkoset". Kyllä elämä heitäkin vielä joskus opettaa, jos löytävät OMAN miehen.

Ja ne harmaana kirjoittelevat, jotka nyt haluaa hyökätä mun kirjoitusta vastaan, voivat rekisteröityä ja laittaa yksityisviestiä. Kinastellaan kasvotusten! :saint:

Ai ihan sinun vuoksesi tulisi rekisteröityä, laittaa yv ja sinut tavata :o
Vieläpä sen jälkeen, kun toteat muut kakkosnaisiksi ja ties miksikä.

Osu ja uppos!

Nolaat itsesi. Lopeta ajoissa.
 
Mä luulen että mies kuitenkin kokee kirjeen eri tavalla kuin sinä. Sulle se on helpotus päästää kaikki ulos ja tapa selvittää asioita mutta miehelle se todennäköisesti on vain ahdistava vuodatus.

Ja siis ajattelen näin siksi että hän selvästi haluaa irtioton perhe-elämästä koska ei ole tyytyväinen (mikä on täysin perseestä ) ja silloin kun olo on sellainen että tukehtuu niin ei ole helppo ymmärtää miksi toinen vauhkoaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Bla-bla:
Alkuperäinen kirjoittaja ff:
Alkuperäinen kirjoittaja Bla-bla:
Et todellakaan ole nalkuttava akka. Tähänkin ketjuun on taas päässyt ääneen nämä "unelmanaiset" ja "kakkoset". Kyllä elämä heitäkin vielä joskus opettaa, jos löytävät OMAN miehen.

Ja ne harmaana kirjoittelevat, jotka nyt haluaa hyökätä mun kirjoitusta vastaan, voivat rekisteröityä ja laittaa yksityisviestiä. Kinastellaan kasvotusten! :saint:

Ai ihan sinun vuoksesi tulisi rekisteröityä, laittaa yv ja sinut tavata :o
Vieläpä sen jälkeen, kun toteat muut kakkosnaisiksi ja ties miksikä.

Osu ja uppos!

Itsestäsihän tuo kertoo.
Vaikka onhan se nähty, ettei itsetuntosi hyvä ole... silti voisit harkita 10 kertaa miksi muita nimittelet...
 
en tiedä mistä teidän suhteessa kenkä puristaa, mutta jos kaipaa oikeasti välienselvittelyä niin miettii hieman tarkemmin ennen kuin painaa lähetä-nappulaa. Kirjeesi on hyökkäävä ja tunteeton ja kylmä. Mitä odottaisit että hän tekee tuon kirjeen jälkeen? Menee ehkä vieraisiin?
Huono veto kaikin puolin.
 
Voi voi, kirjoitin monta kirjettä 17-vuoden avioliiton aikaan mutta ei se mitään tajunnut. Pakko oli kirjoittaa kun ei puhunutkaan asioista, siis minua vaivaavista, hänellä meni hyvin.
Erohan siitä tuli ja erossa jo kauan enkä uutta ota ristikseni.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Bla-bla:
Alkuperäinen kirjoittaja ff:
Alkuperäinen kirjoittaja Bla-bla:
Et todellakaan ole nalkuttava akka. Tähänkin ketjuun on taas päässyt ääneen nämä "unelmanaiset" ja "kakkoset". Kyllä elämä heitäkin vielä joskus opettaa, jos löytävät OMAN miehen.

Ja ne harmaana kirjoittelevat, jotka nyt haluaa hyökätä mun kirjoitusta vastaan, voivat rekisteröityä ja laittaa yksityisviestiä. Kinastellaan kasvotusten! :saint:

Ai ihan sinun vuoksesi tulisi rekisteröityä, laittaa yv ja sinut tavata :o
Vieläpä sen jälkeen, kun toteat muut kakkosnaisiksi ja ties miksikä.

Osu ja uppos!

SinuunKO, unelmanainen:
Bla-bla"Tässä todellisuutta. 163cm/74kg, yksi lapsi."

:/
 
Alkuperäinen kirjoittaja venus:

Luetunymmärtämistä kaivataan! :( :( :( :( :( Noloja nää lukutaidottomat :(
 
Yhteistyössä