C
Caroline
Vieras
Poikamme aloittaa syksyllä 1. luokan ja olen hiukan huolissani hänestä, koska hän ei vielä osaa tunnistaa läheskään kaikkia kirjaimia. Poika ei vaikuta muutenkaan yhtään kinnostuneelta kirjoittamisesta tai lukemisesta, on pikemminkin sellainen tekevä lapsi - tykkää tehdä oikeita töitä ja esim. auttaa innolla koti- ja pihatöissä.
Eskarista ei esitetty huolta pojan oppimisen suhteen, mutta itseäni tämä asia painaa. Onko teillä muilla ollut lapsia joita kirajaimet, lukeminen tms. eivät ole kiinostaaneet? Miten lapsillanne on lähtenyt koulunkäynti sujumaan? Poikamme on vielä alkuvuodesta syntynyt, joten ainakaan siitä ei voi olla kyse, että olisi melkein vuoden nuorempi kuin osa ekalle menijöistä ja tästä syystä taidot olisivat vielä hakusessa.