Kireäpinnainen ja kovakourainen

[ärriäiti]

Meillä on 3,5-vuotias tytär, oikein ihana ja fiksu lapsi. Itse taas olen ihan hirviö välillä. Neidillä on ollut uhmaa tässä puolen vuoden sisällä enemmän ja vähemmän ja pinnani kiristyy välillä niin, että saatan ottaa häntä kädestä kiinni turhan kovaa. Esim. jos pyydän/käsken tekemään jotain (pesemään kätensä, laittamaan vaatteet päälle jne....) ja hän vain lällättelee ja juoksee kikattaen karkuun, alan nähdä punaista ja haen hänet ja pidän tiukasti kädestä kiinni. En hermostu jos sattuu vahinkoja, maidot kaatuu pöydälle tms., hermot menee juurikin näissä tilanteissa kun tyttö temppuilee ja tekee kaikki kiusat mitä keksii. Huomiota hän sillä vain hakee, tiedän, mutta silti.

En ole mielestäni masentunut tai väsynytkään, kyllästynyt lähinnä jatkuvaan temppuiluun. Tunnen olevani välillä liian heikkohermoinen, pinnani palaa hetkessä. Tämä on tapahtunut siis tässä puolen vuoden sisällä, nimenomaan uhman aikaan, vaikka tiedän, että tämä on lapsen kehitykselle oikein tärkeä vaihe. Olen myös ruvennut karjumaan ja raivoamaan tuon kädestä kiskomisen lisäksi, mieskin tuntuu välillä pelkäävän minua. Lapsi ei taas niinkään...

IKINÄ EN OLE LASTANI LYÖNYT ENKÄ LYÖ, en ole väkivaltainen. Enkä ikinä halua satuttaa lastani, vaikka tiedän, että joskus jo kädestä liian kovaa kiinni pitäminen voi sattua. Ei meillä myöskään anneta luunappeja tai tukkapöllyä.

Tunnistaako kukaan itsessään samoja piirteitä..?

 

[Minä]

valitettavasti =(

 

[trää]

tunnistan!! Täällä sä saat paljon paskaa niskaan kun tuon noin suoraan kirjotat, mutta siis näähän on aika pitkälti opittuja tapoja nää kasvatusjutut. Sanoin kerran äidilleni (joka mielestäni ei KOSKAAN suuttunut) että miten se on voinut olla meidän kans niin kärsivällinen, että isä kyllä huus ja alistikin. Äiti oli aivan silmät pyöreällä että hänhän tässä pahempi on ollut(tiedä häntä, isästä mulle on traumat jääny)

Mutta siis näin on, luultavasti jompi kumpi on sun vanhemmista käyttänyt tällästä keinoa saadakseen lapsen tottelemaan. En tiedä parempaa keinoa kuin asian tiedostainen ja se kuuluisa kymmeneen laskeminen. Lapsi oppii meiltä miten ääritilanteissa käyttäydytään, eli juuri näin hieman "kova kouraisesti"

 

[ap]

Huolestuisin tästä omasta äreydestäni, jos olisin koko ajan raivoamassa. Mutta meillä on kuitenkin kotona mukaviakin hetkiä paljon. En ole aina räyhäämässä, mutta ihan tarpeeksi viime aikoina. Tyttömme on siis kotihoidossa, joten olemme jatkuvasti yhdessä.

Olen kuitenkin lapselleni aina samanlainen, jos temppuilu alkaa vaikka kylässä tai kaupassa niin en ole vieraskorea lässyttäjä vaan käyttäydyn ihan niin kuin kotonakin. Eli kyllä tyttö tietää millaisen äidin on "saanut" ja osaa oikein hyvin vedellä oikeista naruista.

Olen puhunut oman äitini kanssa tästä ja hänkin on myöntänyt olleensa välillä hermoraunio (meitä olikin 5 lasta...), mutta meillekään ei annettu selkäsaunoja tms. hirveyksiä.