Kiitti vaan *itusti anoppi!!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja hienoo
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Hisu:
Alkuperäinen kirjoittaja a:
Alkuperäinen kirjoittaja :
Voi jestas. Mitä sen anopin olisi sitten pitänyt tehdä? Soittaa pojalleen ja haukkua se pystyyn, rientää avuksi sinulle, vai mitä? Sellaistahan se on. Joskus joutuu ihan itse hoitamaan kipeitä lapsia. Välillä tosiaan ihmetyttää, kun noille anopeille suututaan ihan käsittämättömistä asioista.

Täysi peesi. Minusta kuulostaa täysin normaalilta vastaukselta kuvailemaasi tilanteeseen. Todennäköisesti samoin olisin itsekin vastannut.

Pakko peesata. Onhan se tietysti ikävä hoitaa kahta pientä sairasta lasta yksin, varsinkin jos on itsekin kipeänä, mikä on tilanne tällä hetkellä itselläni. Mutta en silti oleta että anoppi tulisi lapset hoitamaan tai haukkuisi poikansa kun on muita menoja.

Enhän mä ole anoppia anellut hoitamaan! Asutaan eri kaupungeissakin. Kunhan nyt avauduin hänelle, oli hieman rankka päivä takana ja mies lekottelee omissa menoissaan eikä auta mua vaikka voisi.

Se on niin yksinkertaista.Vuoroin vieraissa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Kunhan nyt avauduin hänelle, oli hieman rankka päivä takana ja mies lekottelee omissa menoissaan eikä auta mua vaikka voisi.

Ja loukkauduit siitä kun anoppi ei innostunutkaan kantelustasi ja lähtenyt juoruoamiseen ja selkään puukotukseen mukaan?
 
Mun anoppini on täysin samaa mieltä. Miesten ei kuulu hoitaa lapsia eikä kantaa vastuuta kodista muutenkaan. Riittää, kun mies käy töissä. Lopun ajan se saa löhötä sohvalla. :kieh: Onneksi poikansa ei ole ihan samaa mieltä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja jestas tosiaan:
Alkuperäinen kirjoittaja -:
Miksi hänen pitäisi kritisoida aikuista poikaansa? Kyseessä on teidän parisuhde ja teidän lapset. Selvittäkää ihan itse asianne.

Mutta kasvatuksen huono tulos (=tuon anopin poika ) vaatisi viimeistään tämän naimisiinmennessä omien vanhempien puuttumista epäasialliseen isyyteen. Kasvattaminen on vanhempien tehtävä kuitenkin

No ei kai nyt vanhempien tehtävä ole enää aikuisia ja naimisissa olevia lapsiaan kasvattaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Anopit ne on niin kannustavia :)

Mihin tuossa korulauseita tarvitaan? Anoppi tiesi kokemuksesta että sellainen se on äidin osa mutta ei arvannut millainen turhanpäiväinen herkkäperse miniä on että ei sille edes voi jutella kuten normaali nainen toiselle juttelee. Aina pitäis olla antamassa jotain vitun terapiaa tai tukea!
 
Alkuperäinen kirjoittaja ?:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Joo niin mä heti häivynkin täältä kun mies tulee töistä 4 jälkeen.

Onks sun äidilläs jäänyt sun kasvattaminen vähän huonolle? Pitäiskö sen vähän vielä kasvattaa sinua?

Pitäis varmaan.
Mullakin on sitten varmaan harrastustoimintaa tiedossa, joka vaatii poissaoloani koko loppuillaksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja :
No ei kai nyt vanhempien tehtävä ole enää aikuisia ja naimisissa olevia lapsiaan kasvattaa.

No tottamaar on jos suoraan sanotaan, että nyt on vähän vaikea tilanne, kun lapsesi käyttäytyy huonosti. Halveksisin itseäni jos en tuossa tilanteessa osoittaisi myötätuntoa kärsijää kohtaan. Ei tulisi mieleenkään puolustella jotain huithapelimaisuutta omassa lapsessani!

Onko tämä palsta täynnä äitejä jotka kasvattavat pojistaan pellejä? Ihmeen paljon puolustellaan huonoa käytöstä, sekä anopin että pojan.

Äidin osa ei todellakaan ole olla yksin vastuussa perheestä. Ihmeellistä myöntelyä täällä tänään. Ei ymmärrä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Mullakin on sitten varmaan harrastustoimintaa tiedossa, joka vaatii poissaoloani koko loppuillaksi.

Juuri oikein! Kostamalla ne asiat paranevat! Muista olla puhumatta mitään, äläkä vaan vahingossakaan kerro miksi käyttäydyt kuin idiootti. Ja jos mies ei siltikään ymmärrä, muista syyttää anoppia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja q:

Luuletko etten ole miehelle jo hänen toiminnastaan avautunut. Eikä ollut eka kerta. Kyllä vähän ottaa kupoliin kun anoppi vaan jaksaa hehkuttaa kuinka ihana poika ja hyvä isä hänen rakas kultamussukkansa on.
Ja todellisuus on ihan jotain muuta.
 
Minä aavistin että nyt on kyse kuitenkin aika pitkällisestä harmista. Ja avautumisesi on ihan aiheellinen harmin purkaus.
 
Alkuperäinen kirjoittaja jestas tosiaan:
Alkuperäinen kirjoittaja :
No ei kai nyt vanhempien tehtävä ole enää aikuisia ja naimisissa olevia lapsiaan kasvattaa.

No tottamaar on jos suoraan sanotaan, että nyt on vähän vaikea tilanne, kun lapsesi käyttäytyy huonosti. Halveksisin itseäni jos en tuossa tilanteessa osoittaisi myötätuntoa kärsijää kohtaan. Ei tulisi mieleenkään puolustella jotain huithapelimaisuutta omassa lapsessani!

Onko tämä palsta täynnä äitejä jotka kasvattavat pojistaan pellejä? Ihmeen paljon puolustellaan huonoa käytöstä, sekä anopin että pojan.

Äidin osa ei todellakaan ole olla yksin vastuussa perheestä. Ihmeellistä myöntelyä täällä tänään. Ei ymmärrä.

Minusta anoppi on jo oman kasvatustyönsä tehnyt. Aikuinen ihminen ei tarvitse äitiä kertomaan mitä saa tehdä ja mitä ei, vaan hän tekee itse omat päätökset ja ratkaisut.

Itse yritän kyllä kasvattaa pojastani toiset huomioon ottavaa ja oikeudenmukaista aikuista. Minusta anoppi ei käyttäytynyt huonosti, kun sanoi tuon lauseen. Ehkä se oli hänen yritys osoittaa myötätuntoa.

Minustakaan äidin osa ei ole olla yksin vastuussa perheestä. Tässä oli kuitenkin puhe vain yhdestä illasta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja ?:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Joo niin mä heti häivynkin täältä kun mies tulee töistä 4 jälkeen.

Onks sun äidilläs jäänyt sun kasvattaminen vähän huonolle? Pitäiskö sen vähän vielä kasvattaa sinua?

Pitäis varmaan.
Mullakin on sitten varmaan harrastustoimintaa tiedossa, joka vaatii poissaoloani koko loppuillaksi.

Eiköhän teidän ole paras erota ja kaikkein paras olis tietysti ollut kun ette olis lapsiakaan tehneet, kaksi noin epäkypsää "aikuista". Mutta sen suhteen nyt on valitettavasti jo liian myöhäistä... Taas kasvaa onnettomia aikuisia tuosta teidänkin "parisuhteestanne"...
 
Ei se niin mene, että vanhemmat saavat lapselleen jo tämän kotona asuessa, tämän teininä ollessa, iskostettua parisuhteen ja perheellisen ihmisen tavat. Kun ei sillä lapsella vielä silloin ole sitä perhettä yleensä.

Jos miniät/vävyt sitten itse ottavat puheeksi asioitaan ja ongelmiaan jotka ovat oman lapsen aiheuttamia, niin velvollisuus on siinä tapauksessa olla vähintään myötätuntoinen. Elämään kuuluu sukupolvien välinen tietotaidon välittäminen, jos vanhemmat vain siihen kykenevät. Tuo anoppi ei näyt kykenevän.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja q:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Mullakin on sitten varmaan harrastustoimintaa tiedossa, joka vaatii poissaoloani koko loppuillaksi.

Juuri oikein! Kostamalla ne asiat paranevat! Muista olla puhumatta mitään, äläkä vaan vahingossakaan kerro miksi käyttäydyt kuin idiootti. Ja jos mies ei siltikään ymmärrä, muista syyttää anoppia.

Luuletko etten ole miehelle jo hänen toiminnastaan avautunut. Eikä ollut eka kerta. Kyllä vähän ottaa kupoliin kun anoppi vaan jaksaa hehkuttaa kuinka ihana poika ja hyvä isä hänen rakas kultamussukkansa on.
Ja todellisuus on ihan jotain muuta.

No itsepäs olet mieshes valinnut ja jos sulle lasten isäksi huono kelpasi niin syytä vain itseäs.

Alkuperäinen kirjoittaja hienoo:
Meillä molemmat muksut (2 alle 2-vuotiasta) sairastavat. Mies oli harrastuksensa parissa koko illan töiden jälkeen. Kävi kotona vaihtamassa vaatteet ja läksi. Tuli illalla vähän jälkeen 22.

Anoppi sattui soittamaan illalla, ja kerroin sitten että vähän mua nyt väsyttää tää kotitilanne, olisi ollut kiva jos mies olisi ollut illan kotona jne.
"No, sellainen se äidin osa on", tuumasi anoppi. Kiitti.

No älä ny siitä loukkaannu, ihan tottahan se on että sellainen se äidin osa on. Mun mielestä anoppisi sanoi tuon ihan kokemuksen vahvalla äänellä, että on hänellekkin erittäin tuttu tilanne. Sellaista se nyt vain on.
Ehkä myös harmittaa jos alkaa miniä omasta lapsesta marmattamaan hänen äidilleen , ei oma äiti halua asettua vastaan omaa lastaan, lapsi on kaikki kaiksesa aina äidilleen!! ei varmaan kiva...ja ei anopista ollut kiva kuulla tuollaista..varmaan pettynyt poikaansa kun ei kanna vastuutaan paremmin..ja tokaisi sitten vain tuollaista että pääsee pälkähästä..että se on äidin osa..totta on.

Ajattele ny, että sun lapsesi puoliso juttelee kanssasi puhelimessa ja alkaisi sulle valittamaan lapsestasi!! eikö tuntuisi ikävältä?!!!
ja etenki jos siihen oiskin hieman aihettakin.... kaikki olemme erilaisia ja suhtaudumme eritavalla asioihin, mutta tuolla asenteella et voita mitään.
!
 
Miksi se menee niin että miehen ei tartte hoitaa lapsia ja mies saa mennä ja tulla niinku sattuu huvittamaan, mutta naisen pitäis aina ja joka paikkaan ottaa lapset mukaan ja aina olla lasten kanssa ja aina hoitaa lapset?
Saakutti vieköön, on ne lapset miehenkin!!! Ja sitten JOS joskus sattuu niin mies hoitaa lapsia ja nainen pääsee johonkin käymään niin miehen ei tartte pystyä laittamaan ruokaa/siivoamaan/pesemään pyykkiä... Naisen kuitenkin täytyy hoitaa kotikin vaikka hän hoitaa lapset.
 
Alkuperäinen kirjoittaja niinpä näin :
Ajattele ny, että sun lapsesi puoliso juttelee kanssasi puhelimessa ja alkaisi sulle valittamaan lapsestasi!! eikö tuntuisi ikävältä?!!!
ja etenki jos siihen oiskin hieman aihettakin.... kaikki olemme erilaisia ja suhtaudumme eritavalla asioihin, mutta tuolla asenteella et voita mitään.
!

Argggh, sinäkin olet sellainen mamma, joka ei kestä kuulla totuutta siitä, että oman kasvatuksen tulos onkin kieroonkasvanut

Kukaan äiti ei saa asennoitua niin, että kun omasta lapsesta sanotaan tosiasioita, niihin reagoidaan itse loukkaantuen. Tuollainen ilmiö tosin on nähtävillä jo hiekkalaatikolla, hoidossa ja koulussa. Oma kullannuppu on aina muka oikeassa kun se on minun kasvattamani. Voi sääli.

Minä olisin iloinen jos miniäni uskaltaa olla avoin ja totuudenmukainen hankalissakin asioissa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja jestas tosiaan:
Alkuperäinen kirjoittaja -:
Miksi hänen pitäisi kritisoida aikuista poikaansa? Kyseessä on teidän parisuhde ja teidän lapset. Selvittäkää ihan itse asianne.

Mutta kasvatuksen huono tulos (=tuon anopin poika ) vaatisi viimeistään tämän naimisiinmennessä omien vanhempien puuttumista epäasialliseen isyyteen. Kasvattaminen on vanhempien tehtävä kuitenkin

Et varmaan ollut tosissasi? :D
 
Kannattaa myös muistaa se, että sukupolvien välinen kuilu voi olla hyvinkin suuri. Se mikä on ollut ihan yleistä ja millaiset roolit vanhemmilla on ollut silloin aikoinaan, voi nykyvanhemmista tuntua kohtuuttomilta ja epäreiluilta.
 
Yhteistyössä